11.05.2019 / Pori (uusi)

11.05.2019 Taannoista arkirealismia tämäkin. Luulen sikäli osaavani samaistua »hajuvesijunien» linjahenkilökunnan asiaan liittyviin tuntoihin, kun linja-autonkuljettajana jouduin yleisönpalvelutehtävissä varmasti vähintään viikoittain tekemisiin Visa Electronin kanssa, mistä seurasi toisinaan monenlaisia seikkailuja ‒ riippuen kulkuvälistä, viikonpäivästä ja vuorokaudenajasta. Tutuiksi tulivat monien kaupunkiemme ja kauppaloittemme ottoautomaatit ennen kuin linja-autoihin saatiin muutama vuosi sitten Visa Electronia ymmärtävät, nettiin linkitetyt kortinlukijat. Saastamoisten Vammalassa odoteltiin joskus illansuussa koko autokunnan voimin hetki, kun Visa Electronin haltija poikkesi linja-autoaseman vieressä olevan torin laidalla ottamassa seinästä käteistä rahaa. Toisinaan yöpikavuoroauto pysähtyi Jeppiksessä Koulukadun varteen, Prisman ulkoseinässä olevalle pankkiautomaatille. Nyykaapissa automaatti löytyi kätevästi torin reunalta. Raumalla tuli pari kertaa karautettua pikavuoroauto kesken linjavuoron Sahankadun varteen, liki Pick n Payn ostarin itäpäädyssä ollutta korttiautomaattia. Mahtuipa vuosien varrelle kourallinen sellaisiakin tilanteita, joissa ei auttanut kuin pyytää pahoitellen asiakkaalta yhteystietoja, jotta konttorin daamit saattoivat postittaa jälkikäteen laskun matkasta. Se oli neliskanttisen palikan änkeämistä kolmikulmaiseen läpeen. Voi veljet, ne olivat aikoja.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Ari-Pekka Lanne
Kuvasarja: Ei.
Lisätty: 06.04.2021 22:12
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sekalaiset: Junamatkustaminen
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

07.04.2021 15:15 Markku Naskali: Nykyrealismia alkaa kyllä olla se että käteinen ei kelpaa. Vanhanaikaisena äijänä minulla on aina ollut jonkin verran käteistä mukana vaikka pääasiassa minäkin käytän korttia maksamiseen. Tuntuu että nykyään sähköisissä palveluissa on liian usein ongelmia, mutta jos aito rahakaan ei kelpaa niin virtsassa ollaan.
08.04.2021 20:10 Elias Murto: Ennen junassa pystyi ostaa lipun käteisellä, mutta ei kortilla. Sitten junassa pystyi ostaa lipun kortilla, mutta ei käteisellä. Nyt junassa ei pysty ostaa lippua.
09.04.2021 16:41 Ari-Pekka Lanne: Jaa, enpä ol kyl nyt hetkeen aikaan matkustanut matkustajajunalla. Ja silloinkin kun viimeksi sellaisilla kuljin, olin jo pidemmän ajan tottumuksesta siirtynyt käyttämään ennakolta hankittuja tikettejä. Muistaakseni jo vuosikymmenet junaliput ovat olleet kalliimpia junasta kondiittorilta ostettuina. Mut tuota en muistanut, etteikö junasta enää saisi ollenskaan ostettua lippua. Hämärä muistikuva on, että jossain lähiksissä olis niin saattanut ollakin. Niin se kehitys sitten kehittyy...

Itsekin sen sijaan melkein pelästyin tossa hiljakkoiten, kun kävin ostamassa suutarilta farkunnapin. Siinä kun suutari oli kaivanut napin laatikoistaan ja oli ojentamassa sitä, muistin että ainiin, tämmösessä paikassa ei varmaankaan toimi pankkikortti. Mää kun olen niitä, joilla ei sitä käteistä tahdo koskaan taskuista löytyä. Mutta niin vain ihmeekseni oli kuin olikin suutarilta kortinlukija.

Ja taas tänään, kun poikkesin uudessa IKH-myymälässä noutamassa maalitilauksen, huomasin vasta avatun myymälän seinällä paperin, jonka mukaan siellä ei käteinen kelpaa. Ennen korona-aikaa se, ettei käteinen kelpaa, ei mahtunut ei sitten niin millään tavalla mun ymmärrykseen. Toki nyt näinä aikoina sen ehkä jotenkin voi ymmärtää.
09.04.2021 17:12 Tauno Hermola: Eikös tuo kaukoliikenteen lippujen junassa myynnin loppuminenkin liity koronapandemiaan ja on toivottavasti tilapäinen toimi. Eihän junissa nykyään näytä olevan lipuntarkastustakaan; kai se kondyktööri kuitenkin mukana on. Äärimmäisen harvoin olen kaukoliikenteen lippua kondyktööriltä ostanut, R-kioskista tai netistä useimmin.
10.04.2021 17:03 Jouni Hytönen: Jo vuonna 2014 Ruotsissa oli käteisen käyttö melko minimissä, puolen vuoden maassa oleskelun aikana museojunat oli ainoa paikka, jossa käteistä oli todella oltava. Olisinkohan kaksi kertaa koko aikana nostanut käteistä automaatista ja kerrankin olin hereillä ja vaihdoin reissuilta taskuun jääneet Latvian latit kruunuiksi ajoissa ennen kuin ne muuttuivat epäkurantiksi valuutaksi.
12.04.2021 15:49 Jorma Rauhala: Kerrotaanpa myös että on vielä päinvastaistakin. Lähimmässä kaupungissani on ainakin yksi parturi-kampaamo sekä yksi kahvila, joissa voi maksaa vain käteisellä eli oikealla rahalla. Ei siis minkäänlaisilla korteilla.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!