Kajaani
PAI 65736 tulee Lamminniemestä. Hakekuormassa olevat EU-vaunut pitivät melkoista kirskuntaa. Matkanteko oli varsin verkkaista, kahden...
Kajaani
IC68 saapuu nappaamaan kyytiin etelään menijät syyskuulle harvinaisen kesäisenä päivänä. PAI 65736n Lamminniemestä tuomat hakevaunut ovat...
Kajaani
IC710 Oulusta kohtaa Kontiomäelle matkaavan rapu -junan Kajaanin aseman itäpäässä. T4147 ennättää tästä matkata jo Kontiomäelle,...
Kajaani
S67 Helsingistä Ouluun ja IC710 Oulusta Kuopioon kohtasivat Kajaanissa ilta-auringon paisteessa. Pendolinolla Oulun suuntaan matkustavat...
Kajaani
Junan yhtenä määränpäänä oli Vuokatti. Varastosta löytyi myös ajan patinoima Vuokatti-kyltti lätän kylkeen.
Kajaani
Kajaanin asemarakennus vuosimallia 1904 olisi uutisoitujen ennakkotietojen mukaan tulossa lähivuosina myyntiin.
Kajaani
PoRhan lättä kulki Kainuussa Eurooppapäivän kunniaksi. Tässä paluumatkalla Murtomäestä ja seuraava etappi Lahnaslampi. Aikataulun mukaan...
Välillä Kontiomäki–Kajaani
Torniosta 15.2. torstaina lähteneet Zakks vaunut tulivat Ouluun junassa T5112. Seuraavan päivän aamuna vaunut lähtivät Talvivaaraan Sr3 3311:n...
Lehmo, välillä Joensuu asema–Kontiolahti
Dr19:n toivossa lähdin kuvaamaan vuoden ensimmäistä Uimaharjulaista eli T 4779:iä, mutta Dv12-pari siinä kuitenkin oli. Ei sillä,...
Kajaani
Minä itte Kajaanin asemalla junia katsomassa isän kanssa. Asuimme muutaman sadan metrin päässä asemasta ja kävimme isän kanssa silloin...
Välillä Kontiolahti–Joensuu asema
Dr16-vetureita ei ole kesän aikana juuri Pohjois-Karjalassa näkynyt. Viikonvaihteessa sellainen tänne kuitenkin ilmaantui, joten...
Iiksenniitty, välillä Joensuu Sulkulahti–Heinävaara
Lisäjuna Tuupovaaraan mahtuikin kokonaan kuvaan. https://youtu.be/YdwNUCyq61w
Kajaani
IC65 työntäjänä oli Sr3219. Juna oli Kajaaniin tullessa 10 minuuttia myöhässä, jäi aikataulusta 20 minuuttia Pieksämäellä toista junaa...
Kajaani
Edon keula ennätti pensaaseen.
Kajaani
Talvivaaralaisen ei tarvinnut hiljennellä Kajaanin asemalla.
Kajaani
Talvivaarasta Ouluun oli menossa viisi nestekaasuvaunua.
Kajaani
En osaa sanoa, mistä hake on kotoisin. Jospa joku tietää.
Kajaani
T55150 Kajaanista Lauritsalaan odotteli muut kulkijat. Haketta ja puuta lähti etelään EU-vaunuissa.
Kajaani
Dr19 törötti ainona raidekulkuneuvona hyisessä toukokuisessa tuulessa odotellen IC65 saapuvaksi. Dr19 oli tullut Kontiomäeltä koodilla 11820...
Kajaani
IC65 saapuu raiteelle 1.
Hakuehdoilla löytyi 957 kuvaa