Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 27.01.2012 09:59 Jouni Hytönen  
  Esperanto on ollut ajatuksena ihan hauska. Kannettu vesi ei vaan ole tälläkään kertaa oikein kaivossa pysynyt.
kuva 26.01.2012 23:29 Jouni Hytönen  
  Pääpiirteissään noin ne taisivat kiertää hamaan loppuun asti. Mutta menikö Raumalle asti liite? Eikö siellä ajettu pelkillä vetovaunuilla? Olisiko mahdollista, että perjantain 516:n liite olisi pudotettu Perkiöön ja Raumalle olisi lähtenyt lauantain 557:ssä VV? Ja sunnuntaina Porista palaavan VV:n väliin olisi poimittu se sama liite? Maanantain pitkä 905 meni tiistaiaamun 903:ssa Pieksämäelle. Perjantain 904 oli myös Jyväskylään asti VLVVLV, siitä pudotettiin puolet lauantain 904:ää varten Jyväskylään. Loppuaikoinahan kulki H 900 perjantai-iltapäivisin kahdella vedolla 0ieksämäeltä Jyväskylään ja ne vaunut menivät illalla takaisin 566:ssa. Samassa yhteydessä taisi vaihtua Jyväskylän varavetovaunu. Ennen kuin H 900 aloitti, oli perjantain H 904 todella pitkä, esim. VLVVLVVV. Tämä siis syksystä 1987 siihen saakka kuin H 900 aloitti.
kuva 25.01.2012 23:39 Jouni Hytönen  
  P 41/42 oli kyllä oikean junan näköinen vielä pari vuotta myöhemminkin. Eikt:ssa ei tainnut ainakaan loppuaikoina tosin olla myyntiä Tampere-Haapamäki-Seinäjoki-osuudella.
kuva 25.01.2012 23:14 Jouni Hytönen  
  Mitä tarkoittaa "tällä erää viimeiset"? Eikös noita pitäisi tulla vielä numeroon 28109 asti?
kuva 23.01.2012 08:26 Jouni Hytönen  
  Tämä Ein 23215 oli ainakin jonkin aikaa kylkimerkintöjen perusteella 160 km/h vaunu. En kyllä koskaan itse nähnyt tätä 160 km/h rungossa mukana.
kuva 21.01.2012 10:07 Jouni Hytönen  
  Mielenkiintoinen äänestys. Jos Sonkajärvi on saanut ääniä, olisiko voinut äänestää myös Maarianhaminaa? :) Kauniit puuasemat ovat päässeet rumien listalle, ovatko ne sitten olleet väärän värisiä äänestäjien mielestä? Vuonna 1974 olisivat olleet olemassa myös esimerkiksi Kolari, Kesälahti, Kitee ja Ilomantsi.
kuva 21.01.2012 10:00 Jouni Hytönen  
  Tässä kohdalla oli Dv15 1975.
kuva 18.01.2012 08:44 Jouni Hytönen  
  Kesällä 2000 matkustin tällaisella IC-junalla Pirgoksesta Patraan, jossa odotti laiva Bariin. Yritin ostaa asemalta pakollisen paikkalipun, mutta sitä ei enää suostuttu myymään ilmeisesti siksi, että juna oli jo lähtenyt alkuasemalta (olisikohan ollut juuri Kalamata). Lipunmyyjä sanoi, että osta se junasta. Kreikan drakhmoja ei tietenkään siinä vaiheessa ollut enää jäljellä kuin juuri sen verran, mitä se olisi asemalla maksanut. Junassa paljastui, että maksu oli siellä korkeampi. Konduktööri heitti ensin ulos kaksi muuta reilaajaa, joilla ei ollut paikkalippua sanoen, että tulkaa seuraavalla junalla perässä. Yritin selittää, että asemalta sanottiin, että paikkalipun voi maksaa junassa ja en ehdi enää laivaan seuraavalla junalla. Joku paikallinen tuli puolustamaan minua ja hetken päästä tämä tyyppi ja konduktööri huusivat toisilleen kreikaksi naamat punaisina. Itse ajattelin, että minun ei kannattane tähän nyt sekaantua. :) Lopputulos oli, että annoin puuttuvan osan Italian liiroina ja ehdin laivaan.
kuva 16.01.2012 22:09 Jouni Hytönen  
  Juna näyttäisi tulevan kuitenkin etelästä, olisiko mieluummin IC 3?
kuva 15.01.2012 20:57 Jouni Hytönen  
  Tällä hetkellä taitaa olla parikin tällaista kuusivaunuista "peilikuvarunkoa" liikkeellä: Edb+Edfs+Ed+Ed+Edfs+Edb.
kuva 13.01.2012 10:26 Jouni Hytönen  
  Lakhdenpokhya. http://en.wikipedia.org/wiki/Lakhdenpokhya . Brr!
kuva 13.01.2012 10:24 Jouni Hytönen  
  Kolomnan moottorin saaneet yksilöt tunnistaa tuosta poikittaisesta laatikosta veturin katolla. Liettuassa en muista nähneeni aivan näin höyryveturimaisia pakoputkia. :)
kuva 13.01.2012 10:22 Jouni Hytönen  
  Hmm... onkohan väliosan tunnus mennyt nyt oikein kirjassa? Eihän C-kirjainta kyrillisessä aakkosissa ole. Eikä se ole myöskään S (kyrillinen C). Muistelisin, että 3M62U:n osien tunnukset ovat loogisesti A, Б ja В. Eli siis A, B ja V. Noista Suoyarvista nousee karvat pystyyn joka kerta kun niitä jossain näkee.
kuva 12.01.2012 09:47 Jouni Hytönen  
  Varsinaisissa avajaisissa 17.6.1988 oli ainakin. Jotenkin muistelisin, että sen jälkeenkin oli jonain vuonna.
kuva 11.01.2012 08:53 Jouni Hytönen  
  Ja tämän sesongin viimeinen ylimääräinen venäläinen juna poistui aikataulun mukaan noin tunti sitten Vainikkalasta Venäjän puolelle.
kuva 09.01.2012 19:54 Jouni Hytönen  
  Ei ainakaan täällä Lappeenrannassa ole muutoksen jälkeen näkynyt vielä muuta uutta kuin neljä vanhaa tamperelaista: 2742-2745. Imatrallakin joku päivä käväisin eikä sielläkään ollut kuin sarjan 2742-2760 edustajia. Vuosi sitten kesällä Imatralta löytyi Joensuun vetureita, mutta ei tätä Kouvolan sarjaa.
kuva 09.01.2012 19:51 Jouni Hytönen  
  Kotimaan lipun värejä sinne on yritetty hahmottaa. :) Olisiko valkoinen vähän väsähtänyt.
kuva 09.01.2012 00:47 Jouni Hytönen  
  Tässä on näemmä dokumentoitunut konttinosturin sijainti aivan omien kiskojensa itäpäässä. Tällä hetkellä nosturi on aivan tuolla toisessa päässä.
kuva 08.01.2012 22:56 Jouni Hytönen  
  Ja tässä kuva tästä veturista siinä asussa kuin se Virosta Venäjälle toimitettiin: http://gallery.balticrailpics.net/displayimage.php?album=4&pos=389
kuva 08.01.2012 22:54 Jouni Hytönen  
  Paikka oli Auvere: http://gallery.balticrailpics.net/displayimage.php?album=4&pos=399
kuva 08.01.2012 21:27 Jouni Hytönen  
  Toki.
kuva 08.01.2012 20:33 Jouni Hytönen  
  Ja se vaunusto on eri kuin tämä eli Länsi-Siperian rautatietkin on luovuttanut ainakin kaksi runkoa tähän tarkoitukseen.
kuva 08.01.2012 19:31 Jouni Hytönen  
  Jahas, vahtituvan omistajat eivät ole enää jaksaneet pitää ratalinjaa siistinä. Aika pitkään näin oli.
kuva 08.01.2012 19:26 Jouni Hytönen  
  Sr1 3083.
kuva 05.01.2012 21:49 Jouni Hytönen  
  Sinänsä asiallista, jos joku kykenee julistamaan, ettei halua kuulla mitään internetistä. :) Meillä nuoremmilla vastaava ilmoitus esimerkiksi työpaikalla saatettaisiin tulkita töistä kieltäytymiseksi, josta seuraisi jonkinlaisia vaikeuksia.
kuva 05.01.2012 21:39 Jouni Hytönen  
  Pieksämäen varikon uudelleen maalaama veturi. :)
kuva 05.01.2012 21:37 Jouni Hytönen  
  Aleksandr Nevskin vaunut olivat 001-tunnuksilla (ainakin juna 551 3.1.).
kuva 05.01.2012 21:35 Jouni Hytönen  
  Onko päivämäärä oikein? Tämä vaunu oli varmasti junassa 504 3.1., mutta 5.1. ei käsittääkseni kulkenut tuolla numerolla junaa. Kuvasitko paluujunaa 501 Moskovaan päin?
kuva 03.01.2012 23:07 Jouni Hytönen  
  Tänään 3.1. rajan yli tulleessa, Kemijärvelle matkalla olevassa P 504:ssä on puolestaan aluetunnuksia 083 ja 084, välissä Lokakuun rautateiden ravintolavaunu. Nämä siis juurikin Länsi-Siperian rautateiltä. Juna menee huomenna Kajaanin ohi, tosin aika aikaisin aamuyöstä.
kuva 03.01.2012 09:09 Jouni Hytönen  
  Pietarista Moskovaan päin ei näemmä ainakaan onnistu saman vuorokauden puolella laisinkaan. Lauantaisin ja sunnuntaisin toimii nopein ketju siten, että lähtö Pietarista on klo 7.14 ja saapuminen Moskovaan klo 0.50. Joskus kesällä 2006, kun tuota jopa tosissani harkitsin, samaan aikaan lähtemällä toimi yhteysketju Moskovaan asti kaikkina päivinä siten, että perillä oltiin noin klo 21.00.
kuva 03.01.2012 08:51 Jouni Hytönen  
  Lähijunilla matkustaminen vaikeutui Sapsanien tulon myötä. Osalla matkaa kulkee nykyisin niin vähän vuoroja, ettei koko välin matkustaminen yhden päivän aikana ole välttämättä enää mahdollista ainakaan kaikkina viikonpäivinä. En ole kyllä löytänyt luotettavaa lähdettä, johtuiko vuorojen vähentäminen siitä, että Sapsaneille vapautettiin kapasiteettia vai siitä, että vuoroja on harvennettiin talouskriisin myötä kaikkialla.
kuva 02.01.2012 10:05 Jouni Hytönen  
  Krasnaja Strelan vaunuissa oli ennen samalla tavalla messinkisillä (?) kohokirjaimilla junan nimi kyljessä. Nyt molemmissa junapareissa on uudempaa Tverin kalustoa, joissa tekstit ovat maalattuna.
kuva 02.01.2012 10:03 Jouni Hytönen  
  Krasnaja Strela ja Ekspress kulkevat joka päivä. Molemmat ovat korkeimman laatutason yöjunia.
kuva 02.01.2012 10:02 Jouni Hytönen  
  Eikös Kostamuksen pelletit mene tällä hetkellä Ykspihlajaan ja sieltä laivalla maailmalle. Ja Rautaruukki tuo omat pellettinsä Kiirunasta?
kuva 02.01.2012 09:59 Jouni Hytönen  
  Jos nyt oikein olen tuon korjausmerkinnän ymmärtänyt, KR-1 on ensimmäinen isompi konepajakorjaus "kapitalnyi remont" sitten vaunun valmistumisen. Välissä tehdään varikkokorjauksia, DR. 270411 on päivämäärä ja seuraava KR on sitten vuonna 2017.
kuva 02.01.2012 09:50 Jouni Hytönen  
  Kimmolla lienee kokemusta myös Partalan mäestä Jämsästä etelään lähdettäessä? Joskus ennen sähköistyksen käyttöönottoa olin tällä sillalla http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Havaintopaikka&srs=EPSG%3A3067&y=6858561&x=397369&lang=fi katselemassa, kun täysi Jämsänjokilaakson paperijuna junnasi kolmen Dv12:n voimin Partalan mäkeä ylös. Nopeus ei mielestäni ollut edes tuota n. 30 km/h, mutta muuten kuvaus vaikuttaa tutulta.
kuva 01.01.2012 22:08 Jouni Hytönen  
  Kyljen paikkamaalaukset ovat peittäneet kirjaimien Э К С П Р Е С С poistojäljet. :) Eli junaparin 3/4 Pietari-Moskova aikaisempaa kalustoa. Lähtöaika 23.59 molemmista päistä, neljä minuuttia Punaisen Nuolen perään.
kuva 01.01.2012 22:03 Jouni Hytönen  
  Ja näemmä käynyt Pietarissa isommassa konepajakorjauksessa keväällä 2011. Enpä ollut tästä ОЭВРЗ:stä kuullut aikaisemmin. http://www.oevrz.ru/ Nähtävästi konepaja, joka on aikaisemmin keskittynyt sähkömoottorijunien korjauksiin? Nettisivulta selviää, että tehtaan historia on varsin pitkä alkaen jo vuodesta 1826 ja vuodesta 1844 alkaen on sitten tuotettu vaunujen lisäksi höyryvetureitakin Venäjän rataverkolle.
kuva 31.12.2011 23:01 Jouni Hytönen  
  Tuomiojan kolmioraiteen kaikissa haaroissa on (valitettavasti) tasoristeys. Raahesta etelään suuntautuvalla haaralla on tämä varoituslaitteeton yksilö: http://www.tasoristeys.fi/risteyshaku?crossingId=5963
kuva 31.12.2011 22:59 Jouni Hytönen  
  Laituripolun tasoristeys: http://www.tasoristeys.fi/risteyshaku?crossingId=2351
kuva 31.12.2011 01:39 Jouni Hytönen  
  Raahen Lapaluoto?
kuva 31.12.2011 01:36 Jouni Hytönen  
  Näkyvin tuntomerkki on ehkä keltamustaraitainen huomioväri portaissa veturin joka nurkassa. Näkyy tässäkin kuvassa. Portaita ja kaiteita on muutenkin uudistettu. Toki paljon muitakin pieniä tuntomerkkejä on.
kuva 30.12.2011 22:52 Jouni Hytönen  
  Jämsänkoski-Jyväskylä-rataosalla vedettiin aivan dieselliikenteen loppuaikoina, kauko-ohjauksen ja suojastuksen valmistuttua Dr13-vetureilla IC-junia sn 140 km/h. Noista ajoista saattaisi jokunen nopeustaulukko löytyä pienellä etsimisellä. Tämä ajanjakso oli tosiaan varsin lyhyt, toukokuun lopusta 1991 sähköistyksen käyttöönottoon 3.10.1994.
kuva 30.12.2011 22:46 Jouni Hytönen  
  Tässähän ei tasoristeystä enää ole. Arvaan, että kulkeminen ei ole siihen loppunut.
kuva 30.12.2011 22:42 Jouni Hytönen  
  Samannäköinen vaunujono oli ainakin 29.12. tuossa samassa paikassa.
kuva 29.12.2011 23:03 Jouni Hytönen  
  Taitaa olla kohtalaisen vanha, kun en itse muista törmänneeni kuin putkirunkoisiin kolmipyöräresiinoihin.
kuva 29.12.2011 19:33 Jouni Hytönen  
  Omasta puolestani lupaan myös tutustuttaa seuraavaa sukupolvea aktiivisesti (museo)juniin ja -busseihin. Hiljattain kolme vuotta täyttäneellä isommalla lapsella tulikin tänä vuonna ensimmäiset 10 000 junakilometriä täyteen. Tänään vuoden täyttänyt pienempi on vähän jäljessä, 6 000 km kuitenkin jo täynnä. :)
kuva 26.12.2011 00:07 Jouni Hytönen  
  Ei kovinkaan vanha kuva, mutta liikenne taitaa olla kokonaisuudessaan historiaa. :(
kuva 25.12.2011 21:43 Jouni Hytönen  
  Erittäin DR1A-tyyppistä menoa! :) Aavistukseni moottorijunasarjojen yhtäläisyyksistä sen kun vahvistuvat.
kuva 25.12.2011 21:39 Jouni Hytönen  
  Tämähän tulee kaiketi jatkossa olemaan paikka, jossa henkilöjunat yöpyvät.
kuva 25.12.2011 21:38 Jouni Hytönen  
  Tuntuisi uudelta Hillosensalmelta, jos junat eivät tämäntasoisella seisakkeella enää remontin valmistumisen jälkeen pysähtyisi.