|
|
14.08.2025 12:25 | Tuomas Pätäri | ||
| Sain kuvata rauhassa, mutta aika sattumaa että juuri nyt kysyit, sillä paria päivää myöhemmin Imatralla kuvaamisen seurauksena Imatran tehtaiden turvahenkilö soitti minulle muutamaa päivää myöhemmin (valvontakameraan osuneesta rekisteritunnuksesta jäljittäen), että oli ollut luvatta tehdasalueella ja luvatta kuvannut. Olin melko varma että en ole ollut tehdasalueella, mutta varimstin vielä jälkeenpäin, että Harakan ratapiha on Väyläviraston ratapiha eikä yksityinen, ja sen eteläosassa kävin yhden (1) kuvan ottamassa ja viivyin paikalla ehkä 5 minuuttia. Valokuvassa ei edes näy tehdasaluetta (sillä tosin ei ole väliä), enkä kuvauspaikkaan mennessäni ollut käynyt edes tehtaiden kiinteistöllä, sillä Imatran kaupungin katuverkolta pääsee suoraan yhden omakotikiinteistön (huoltotierasite) kautta Väyläviraston omistamalle ratapiha-alueelle. Siitä minulla ei ole hajuakaan, miksi Imatran tehtaiden turvaosasto kuvaa Väyläviraston ratapihan huoltotiellä käyvien ajoneuvojen rekisterikilpiä. Toisaalta aika tasapuolista, sillä hekään eivät tuntuneet käsittävän, miksi minä kuvaan junia. |
||||
|
|
13.08.2025 20:21 | Tuomas Pätäri | ||
| Timon kuvaama tukkijuna: https://vaunut.org/kuva/160180 Maanmittauslaitoksen tämänhetkisessä ilmakuvassa näkyy hyvin tilanne, jossa vaunurunko on hajoitettu kahden tasoristeyksen kohdalla. |
||||
|
|
13.08.2025 20:12 | Tuomas Pätäri | ||
| Väyläviraston siltarekisteri ei anna tähän mitään korkeusrajoitusta, eikä sellaisia ole katunäkymäkuvien mukaan maastossakaan, eli omalla kaistalla pitäisi onnistua "maksimi", oliko se sitten 4,2 vai 4,4 metriä. | ||||
|
|
12.08.2025 19:48 | Tuomas Pätäri | ||
| En tiedä missä vaiheessa muutos on tapahtunut, mutta tämä raide ei ole enää käytössä. Raakapuun lisäksi myös tuotteet kulkevat nykyään "rantarataa" tehtaan uudelta puolelta. Tämä raide on viidakoitunut ja tasoristeysmerkitkin on purettu. | ||||
|
|
11.08.2025 21:30 | Tuomas Pätäri | ||
| Pohjoinen lienee siirtynyt kokonaan Krokojen hallintaan. Välivaiheessa varmastikin voi tavata useampia tyyppejä. Esimerkiksi Pieksämäen ja Jyväskylän ympäristössä olen tänä kesänä tavannut parilla reissulla sekä Dr19- että Dv12-sarjaa. Jämsässä oli viime viikolla Dv12 mutta Vilppulassa ainakin yhtenä päivänä Dr19. Kaakossa tosiaan ei Dr19:ää ole näkynyt, joten mm. näkemäni Ristiinan ja Punkaharjun junat ovat kulkeneet perinteisillä deevereillä. | ||||
|
|
11.08.2025 21:15 | Tuomas Pätäri | ||
| Viitatut verrokit: https://vaunut.org/kuva/163541 https://vaunut.org/kuva/71702 https://vaunut.org/kuva/93500 | ||||
|
|
11.08.2025 20:59 | Tuomas Pätäri | ||
| On todellakin mielettömän hienoja koko paketti. Tässä loppuillan tunnelma on käsin kosketeltava, ja värit ovat upeat. Junassakin hieno kokoonpano. | ||||
|
|
30.07.2025 08:19 | Tuomas Pätäri | ||
| Se että kulkevat vieläkin kertoo ainakin siitä, ettei NL tainnut laittaa noihin etäkytkintä jolla kaikki saataisiin kerralla pimeiksi :) | ||||
|
|
30.07.2025 08:17 | Tuomas Pätäri | ||
| On kyllä viehättäviä miljöitä tuolla. | ||||
|
|
29.07.2025 08:15 | Tuomas Pätäri | ||
| Joku on vain mokannut jotain. Virhe varmaan peräisin siitä, että kuvauksessa mainittu Iiksenniityn kylä kuuluu Kontiolahteen. Sekin on väärin, koska tämä tasoristeyksen sijainti on Iiksenvaaran eikä Iiksenniityn puolella Iiksenjokea. Oikeasti rataosan tasureista vain Saunavaara I kuuluu Kontiolahteen. | ||||
|
|
28.07.2025 11:16 | Tuomas Pätäri | ||
| Tämä on! Kesällä tullut huomattua että Krokot ovat levinneet monelle alueelle, ja tällaisiin kuviin alkaa pikku hiljaa tottua, vaikka ehkä se deeveri(pari) edelleen näyttäisi hieman luontevammalta näiden keulilla :) | ||||
|
|
09.07.2025 23:02 | Tuomas Pätäri | ||
| Mikko, ainakin aiemmin Haapamäelle liikennöidessä osa vaunuista jäi Hankasalmelle lastattavaksi, joten nyt varmaan toimitaan samoin. | ||||
|
|
08.07.2025 22:56 | Tuomas Pätäri | ||
| Onpa upea maalaismaisema, jossa juna kiiruhtaa. | ||||
|
|
08.07.2025 22:55 | Tuomas Pätäri | ||
| Hieno konttijuna! Vaunuston paletista tulee mieleen Talvivaaran konttijunat. | ||||
|
|
29.06.2025 20:57 | Tuomas Pätäri | ||
| Hieno tilanne saatu talteen! | ||||
|
|
29.06.2025 20:55 | Tuomas Pätäri | ||
| Jossain vaiheessa kai oli tahtotilaa kaikkien tasoristeysten poistamiseksi koko rataosalta, mikä siinä mielessä olisi looginen tavoite ettei niitä ole montaa enää jäljelläkään. Sitten taas toisaalta se esimerkiksi tässä tulisi varmasti tarkoittamaan pitkää kiertolenkkiä tien 486 kautta uuden eritason sijasta, joten (niille harvoille) käyttäjille mukavampi jos kehitetään tasoristeyksenä. Tämähän muuten on Väyläviraston kartan mukaan ainoa rataosan tasuri ilman varoituslaitosta. (Korjasin numeron, 5 oli toisen kuvan IC.) |
||||
|
|
28.06.2025 21:47 | Tuomas Pätäri | ||
| Kyseinen veturi on romutettu jo ajat sitten. Hämmennykseni johtui siitä, että kuvasta ensin katsottuna näytti ihan kuin 2729 olisi oikeastikin komeillut veturin päädyssä! Nyt kun tietää että siinä on 2726, niin siltähän se näyttääkin. | ||||
|
|
28.06.2025 21:08 | Tuomas Pätäri | ||
| Hetkonen... 2729?? | ||||
|
|
28.06.2025 20:22 | Tuomas Pätäri | ||
| Onpahan kauniit maisemat tässä sarjassa, komeita junia myös. | ||||
|
|
18.05.2025 22:10 | Tuomas Pätäri | ||
| Hienosti taltioitu komealla kuvauspaikalla, ja varsinainen kuvauskohdekin on ihan tyylikäs. Kun en ole nyt mitenkään seuraillut tilannetta, niin tulipa näiden kuvien myötä itselleni aivan yllätyksenä että tällainen saapui jo Suomeen! | ||||
|
|
18.05.2025 22:06 | Tuomas Pätäri | ||
| Kuvauskukkula on hyvä, ja onpahan jälleen kerran todella komea tämä pylväsjunan kuorma. Hieno otos. | ||||
|
|
06.05.2025 21:08 | Tuomas Pätäri | ||
| Hanko-Hyvinkää -rataosaa tuli kuvattua melko paljon dieselaikakauden loppuvuosina 2015 - 2022. parhaat kuvat olen lisännyt jo tuoreeltaan, mutta valitsin julkaisematta jääneestä "b-kategoriasta" kymmenen onnistuneinta kuvaa rataosan sähköistymisen kunniaksi. | ||||
|
|
30.04.2025 23:19 | Tuomas Pätäri | ||
| Viikon kuvia valittiin enemmänkin, mutta ne eivät ole viime syksyisen Vorg-remontin jälkeen listautuneet enää järkevästi Viikon kuva -statuksen mukaisessa järjestyksessä, kuten ennen. Ne eivät listaudu edes kuvausajankohdan mukaisessa järjestyksessä, vaan Vorgiin lisäysajankohdan mukaisessa. Näin ollen viime vuoden viikon kuvia on listauksessa kauempana, esimerkiksi viikon kuva 23/2024 https://vaunut.org/kuva/111132 löytyy listalta sivulta 15. Ongelmasta olen ilmoittanut keskustelupalstalla jo viime lokakuussa: https://vaunut.org/keskustelut/index.php?topic=15551.msg117324#msg117324 |
||||
|
|
15.04.2025 20:15 | Tuomas Pätäri | ||
| Kiitoksia, laitan tietoihin | ||||
|
|
14.04.2025 19:46 | Tuomas Pätäri | ||
| Kaunis on tämä maisema, johon lumi laikuttaa vielä vaihtelua. Junakin näkyy nyt paremmin, kun koivut on laitettu vaakatasoon. Hieno otos. | ||||
|
|
09.04.2025 07:11 | Tuomas Pätäri | ||
| Sen verran täytyy korjata, että sävyt ovat aamun :) Juna oli Haminan radalla koeajotöissä suunnilleen virkatyöpäivän ajan (kahdeksasta neljään) ja tässä on menomatka sinne. Kuva on otettu noin vartin yli seitsemän. | ||||
|
|
09.04.2025 07:07 | Tuomas Pätäri | ||
| Vuoden 2023 saman yhteysvälin tad(x)-junalla oli kulkuja vain kerran viikossa ja yhteys jäi muutaman kuukauden mittaiseksi, toivottavasti tämä vakiintuisi. Vai onko kuljetettava tavara sen laatuista, että tarvetta on aina vain silloin tällöin muutaman kuukauden ajan? | ||||
|
|
07.04.2025 17:45 | Tuomas Pätäri | ||
| Tuon raidegeometrian kuvaaminen vaatii melko monimutkaisen kaavan. Hieno kuvasetti Nummelan seudun liikenteestä! | ||||
|
|
04.04.2025 22:53 | Tuomas Pätäri | ||
| Jopa on rehevää, siihen nähden veturille ja vaunustolle on löytynyt melko hyvä kuvausrako. | ||||
|
|
04.04.2025 22:51 | Tuomas Pätäri | ||
| On kyllä, valo ja sävyt tekeväät tästä ihan tunnelmakuvien aatelia! Todella hieno kuva kyseessä. | ||||
|
|
30.03.2025 10:19 | Tuomas Pätäri | ||
| MML:n ilmakuva vuodelta 2020 (löytyy Paikkatietoikkunasta historallisten kuvien tasolta) on hieno. Tuossa Rauten nosturilla on muutama vaunu. Siitä länteen päin siirryttäessä Wipakin yhden vaunun pituisella lastauslaiturilla on kaksi vaunua, samoin Kuivamaidon yhden vaunun pituisella lastauslaiturilla on kaksi vaunua. Aivan länsipäässä raide viuhkoittuu raiteistoksi, jossa on vaunuja viidessä eri ryhmässä. Uponorillakin voi olla vaunuja, mutta ne eivät näy kun siinä on katos päällä. | ||||
|
|
29.03.2025 18:02 | Tuomas Pätäri | ||
| En olisi olettanut että tuolta enää kiskoja löytyy, kun alue niin hyvin siivottiin silloin kun purettiin. Mielenkiintoinen kuvasarja vanhalta ratapihalta, jonka ohi tulee silloin tällöin ajettua, mutta ei ole tullut enää jalkauduttua. | ||||
|
|
29.03.2025 17:58 | Tuomas Pätäri | ||
| Että osaakin olla tyylikkään näköinen tällainen puujuna verrattuna ainaisiin raakapuujuniin. Ehkä se syy onkin juuri siinä; toisia näkee jatkuvasti, tällaisia ei juuri koskaan. | ||||
|
|
18.03.2025 05:40 | Tuomas Pätäri | ||
| Onpa melkoinen kuvapari katseltavaksi. Hauskasti näkyy taivas myös suden ikkunoista. | ||||
|
|
18.03.2025 05:38 | Tuomas Pätäri | ||
| On todellakin hyvin taltioitu ajovalojen loimu. Tuona perjantaina 35 km etelämpänä oli ainakin aiemmin illalla umpipilvistä. | ||||
|
|
01.03.2025 10:37 | Tuomas Pätäri | ||
| Mielettömän hieno sarja. Tämän nostin, kun tyylikäs juna erottuu kokokohtana mahtipontisessa miljöössä ja ylhäällä kaikki sulautuu kauiniin valkoiseen. Sinänsä hyvinkin tuttuja maisemia itselleni, mutta vieras vuodenaika tekee näkymät kuitenkin täysin erilaisiksi. | ||||
|
|
26.02.2025 20:40 | Tuomas Pätäri | ||
| Kun tämä juna lopetti, aloitti Savon rataa kahdesti viikossa kulkeva 4775 (MSS-KON), mitä pidin melko varmana vaihtoehtona. Vorgiin siitä ei ole tullut kuvia mutta vihdoin kävin tänään itse katsomassa sen, ja oli Sim-sarjalaisia koko runko. | ||||
|
|
25.02.2025 05:46 | Tuomas Pätäri | ||
| Keväinen tunnelma välittyy. Hyvä kuva aikamoisesta vastavalosta huolimatta. Toisaalta aurinkohan on jo ydintalvea selvästi korkeammalla yhden aikaan. Puoli yhdeksän maissa Harjunjoen sillalle, jossa tämän itse kuvasin, aurinko "porotti" vielä matalalta mutta enemmän sivusta. Oli pitkä juna, sielläkin mahtui kuvausrakoon vain juuri ja juuri! | ||||
|
|
25.02.2025 05:29 | Tuomas Pätäri | ||
| Hyvämaalisten lumivaunujen lisäksi pääkohde on edustava, kun letkalla on melko hyvin pituutta. Seurasin tämän kulkua muutama ratakilometri myöhemmin, mutta kuvaa en ottanut. | ||||
|
|
23.02.2025 18:55 | Tuomas Pätäri | ||
| Komea kuvasarja on melko kattava katsaus Gdanskin liikenteeseen. Tämä on vaikuttava kuva, kun ilmatila on oikein vuorattu teräksellä. | ||||
|
|
23.02.2025 18:52 | Tuomas Pätäri | ||
| Melko varmasti juuri nämä vaunut siirtyivät tänään Vainikkalaan junassa 58807, kun siinä oli pitkä letka Metsän Voppeja. Vainikkalaan meni joku VR:n operoima tavarajuna myös perjantaina numerolla 58013, sen koostumuksesta ei ole havaintoja. | ||||
|
|
17.02.2025 22:18 | Tuomas Pätäri | ||
| Näillä seuduilla tuli paljon kuvattua noin vuosina 2015 - 2022 ja tässä "Lidlin aidallakin" tuli pari kertaa sommiteltua, mutta yhtään junallista kuvaa en lopulta tainnut tästä ottaa. Hyvän kuvan olet paikalta ottanut tutusta junasta. | ||||
|
|
17.02.2025 22:13 | Tuomas Pätäri | ||
| Voisi olettaa että tämäkin muuttuisi säännöllisesti sähköllä ajettavaksi. Kuvan vaunustossa on hauska rytmitys. | ||||
|
|
17.02.2025 22:10 | Tuomas Pätäri | ||
| Erikoinen kuljetus nätissä maisemassa. | ||||
|
|
17.02.2025 22:09 | Tuomas Pätäri | ||
| Kuvassa on myös todella tyylikkään väristä kalustoa. | ||||
|
|
03.02.2025 20:57 | Tuomas Pätäri | ||
| Lisätään, että aina Leppävaarasta asti Petrin mainitsemaan paikkaan tulee menemään pohjoispuolella. Eteläpuolella se menee siitä Kauniaisten ja Koivuhovin väliin asti, jossa vaihtaa taas pohjoispuolelle Thurmaninpuiston kohdalla. Yksi puolenvaihto on vielä myöhemmin rakennettavalla viimeisellä osuudella niillä main, jossa ylitetään Espoonjoki ja johon Länsiradan haarauma on suunniteltu. | ||||
|
|
30.01.2025 20:14 | Tuomas Pätäri | ||
| Samaan aikaan rakennettava Rantaradanbaana on melko merkittäväkin osa esimerkiksi työmaan pinta-alasta, koska kyseessä on melko leveä (*) väylä. Se rakennetaan nyt radan kanssa samaan aikaan Leppävaarasta Espoon keskukseen, loppu Kauklahteen jää vielä odottamaan. Rakentaminen samaan aikaan on toki erittäin järkevää, esimerkiksi baanan linjausta käytetään rakennusaikana työmaateinä. (*) Espoon sivuilta: "Yleissuunnitelmaluonnoksessa baanan yleinen tavoiteleveys on noin 6,8 metriä, josta 2,5 metriä on varattu jalankululle ja 4 metriä kaksisuuntaiselle pyörätielle. Yksittäisissä kohdissa leveystavoitteesta joudutaan tinkimään muun muassa ahtaan ympäristön takia, jolloin leveys on noin 5,0 metriä (2+3 m). Hiidenpolun ja Kauniaisten Forsellesintien kohdalle on suunniteltu pyöräkatu, jossa autoilija antaa pyöräilijöille esteettömän kulun." |
||||
|
|
15.01.2025 06:56 | Tuomas Pätäri | ||
| Asiaan liittyvää keskustelua oli noihin aikoihin joskus kuvan https://vaunut.org/kuva/47932 yhteydessä. Sitten rakentuivat nuo Tapion mainitsemat pitkät kohtauspaikat ja niiden koko kapasiteettia ei kai kunnolla käytetty, ennen kuin nyt vuosikymmenen vaihteessa liikkui vähän aikaa ns. superjunia ("markkinointietermi") ennen Venäjän hyökkäyksen aiheuttamaa itäliikenteen vähenemistä. Siitä kuva mm. https://vaunut.org/kuva/143553 , voi olla keskustelun ja kuvatekstien kannalta parempiakin, mutta en nyt ehdi etsiä kun täytyy siirtyä töihin. | ||||
|
|
15.01.2025 06:50 | Tuomas Pätäri | ||
| Kiitos palautteesta; kyllä talvisaappaat riittivät kun juuri satanut pakkaslumi ei niin kauheasti vastusta anna, vaikka sitä melko paksulti olikin. No, Pisimmän siirtymän aikana joutui kuitenkin siirtämään villapaitaa ja kaulahuivia joksikin aikaa reppuun, vaikka olikin viimainen miinus kymppi. Lunta 32 cm näyttää Utin mittarin mukaan olleen. | ||||
|
|
13.01.2025 20:53 | Tuomas Pätäri | ||
| Niinpä onkin, numerolla 55637. Toiseen suuntaan kulkevassa 53636:ssa Kouvola on näköjään silloinkin lähtöasemana. Kyseisen menojunan numero muuttuu "vakinumeroksi" 3636 helmikuussa. Toisen suunnan junalle vastaavaa ei tapahdu. Tänään vetovoimaan on voinut vaikuttaa veturivika, jonka takia lähtö Hangosta viivästyi 75 minuuttia. EDIT: (paitsi Jyrki ehtikin välissä toteamaan, että oli deevriveto menosuunnassakin loppupäässä). |
||||
|
|
13.01.2025 20:43 | Tuomas Pätäri | ||
| Tuonnehan piti tornien rakentua itse asiassa jo huomattavasti aiemmin, mutta YIT:n vetäytyminen on hidastanut hommaa. Tietoa esim. https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5860160 | ||||