|
|
20.01.2008 17:15 | Tuomas Pätäri | ||
| Myös Kouvolassa on liikkumatta seisonut vuoden päivät uutuuttaan kiilteleviä siiloja. | ||||
|
|
20.01.2008 16:48 | Tuomas Pätäri | ||
| Jossain on siis oikeasti talvi. Tällaisia otoksia on ollut tänä talvena ikävä. Varsinkin etelämmässä kuuran sijasta on pelkkää kuraa. | ||||
|
|
13.01.2008 13:55 | Tuomas Pätäri | ||
| Pieni Deja Vu-tunne tuli: Hyvin samannäköinen kuva on Kouvolan historian kolmannessa osassa, tosin maan pinnalta kuvattuna ja muistaakseni höyrykalustolla. Siinä kirjassa on kyllä enemmänkin hyviä rautatieaiheisia kuvia. Tässä kuitenkin hieman nykypäivän vertailua, tosin maan tasalta: https://vaunut.org/kuvasivu/44269 | ||||
|
|
31.12.2007 16:33 | Tuomas Pätäri | ||
| Vai oli siellä Seepra keulilla! Jos sen olisin tiennyt, olisin kiroillut kahta kauheammin katsoessani tämän junan peräpäätä kilometri tästä Kouvolan suuntaan. Enhän minä muistanut että maanantaisin tämä kulkee aikaisemmin. Saaliiksi jäi vain Kaipiaisten Deeveri kahden vaununsa kanssa. Hyvää vuodenvaihdetta vain! :) | ||||
|
|
31.12.2007 16:26 | Tuomas Pätäri | ||
| Puhdasta tuuria kameran tärähtäminen oikeaan suuntaan, päin vastoin paikoillaan yritin sitä hampaat irvessä pitää :) Tuossa kelissä sai ruuvata 1/30 valotukseksi ja eiväthän siinä mitkään vakaimet enää auta, jalustaakaan ei ehtinyt kasata. Tuon Cargon kuvaston mukaan nuo eivät tosiaan ole Vo:ita. Neljäs vaunu on muuten erilainen kuin kolme ensimmäistä, ovatkohan silti Vof/Vofa vaunuja kaikki? | ||||
|
|
31.12.2007 02:14 | Tuomas Pätäri | ||
| Kuvasta voi joku halutessaan tarkentaa, ovatko nuo Vo:ta vai Vof:fia vai jotain ihan muuta. En ole kaikkien vaunutyyppien kanssa vielä ihan "sinut". | ||||
|
|
31.12.2007 01:52 | Tuomas Pätäri | ||
| Todella hienoja kuvia Heinolasta. | ||||
|
|
31.12.2007 01:50 | Tuomas Pätäri | ||
| Letkeää menoa! | ||||
|
|
29.12.2007 20:42 | Tuomas Pätäri | ||
| Eikös viimeiset Dr12 yksilöt tehty 140:n nopeuteen? Niissä oli ilmeisesti siis kahta eri sn:ää käytössä. | ||||
|
|
28.12.2007 00:22 | Tuomas Pätäri | ||
| Mukava täältäkin nähdä kuvia. Kaiken lisäksi hauska kuvakulma 2760:stä. | ||||
|
|
27.12.2007 21:04 | Tuomas Pätäri | ||
| 2739:ään tehtiin tuossa jotain huoltoa, veturin toisella puolella oli pellit auki ja miehiä töissä. Liekö tullut korvaamaan Vempujen jättämää vajausta, voimassaoleva sijoituslista olisi kyllä tosiaan tervetullut. | ||||
|
|
27.12.2007 21:01 | Tuomas Pätäri | ||
| Ihan puhdasta sattumaa oli :) Hyvä paikkahan tuo toki oli pysähtyä kun on tänä vuonna raivattu pusikot pois, ja raiteiden välissäkin on normaalia enemmän metrejä. | ||||
|
|
26.12.2007 20:37 | Tuomas Pätäri | ||
| Tämä on todella mukava kuva. Elämää Voikosken kesässä, kun junat vielä pysähtyivät. | ||||
|
|
23.12.2007 13:43 | Tuomas Pätäri | ||
| Hyvin onnistunut shotti ilmeisen pimeissä ja synkissä olosuhteissa. | ||||
|
|
22.12.2007 09:46 | Tuomas Pätäri | ||
| Oli muutes tietoa tästäkin asiasta äskettäin, koskien samaa junaa: https://vaunut.org/kuvasivu/42611 tosin minun havaintojeni mukaan pönttöjä voi mennä muunakin viikonpäivänä kuin juuri maanantaina. Yleensä tässä on rättivaunuja ja/tai sekarunko. | ||||
|
|
22.12.2007 09:42 | Tuomas Pätäri | ||
| Hieno on kuvakin, ja veturi, mutta vanhoissa Toyotoissa on kyllä sitä jotain! | ||||
|
|
22.12.2007 09:40 | Tuomas Pätäri | ||
| Tämä olisi mainio kuva johonkin fiktiiviseen valosarjakuvaan "Ville Variksen päivä". Sata yhtä onnistunutta kuvaa puhekuplineen, jotka voi juonellisesti liittää yhteen.. :) | ||||
|
|
22.12.2007 09:35 | Tuomas Pätäri | ||
| Sopivasti osuva valo ei anna armoa pienillekään epätasaisuuksille. Nämä ovat tosiaan tyylikkäitä otoksia. | ||||
|
|
22.12.2007 09:27 | Tuomas Pätäri | ||
| 2015 tuli sentään kuvattua joitain viikkoja sitten, kun lunta oli vielä maassa. Helsingissä alkutalven lumitilanne on varmaankin ollut vielä huonompi. | ||||
|
|
19.12.2007 21:37 | Tuomas Pätäri | ||
| On todellakin huolestuttavaa. Asiasta toiseen, tämä on Kajaania vähemmän tuntevalle hyvä kuva. Tästä jotenkin hahmottaa kokonaisuutta siitä mistä joissain kuvissa on näkynyt "osasia". | ||||
|
|
19.12.2007 21:24 | Tuomas Pätäri | ||
| Siinä männöö kaksi sutta. Vorgissa pitää ennemminkin miettiä sitä, kumpi virroitin on ylhäällä. :) | ||||
|
|
19.12.2007 20:47 | Tuomas Pätäri | ||
| Jep, ostakaa joku USA-vekotin mistä on käyttöohje suomennettu suoraan. Varoitukset ovat kyllä varsin älyttömiä.. Veikataan kielen takia kuitenkin Turkua. Ehkä siellä voisi olla tämmöinen. | ||||
|
|
19.12.2007 20:43 | Tuomas Pätäri | ||
| Tämä on todellakin, kuten Larikin totesi, loistava oivallus, ja oivallus on vielä saatu toimimaan täydellisesti. | ||||
|
|
17.12.2007 19:23 | Tuomas Pätäri | ||
| Mielestäni ihan järkevää toimintaa juuri tuollaisissa paikoissa. Huomasin sen tilanteessa https://vaunut.org/kuvasivu/43291 jossa tie ei ole kauhean vilkas, mutta tasoristeys on jyrkän alamäen ja mutkan jälkeen. Siinäkin menee varmasti satoja kertoja risteyksen ylittäneitä, ikinä siinä junaa näkemättä. En nyt tosiaankaan puolustele varomatonta autoilua, mutta siinä "vahtiminen" osoitti tarpeellisuutensa. | ||||
|
|
17.12.2007 17:02 | Tuomas Pätäri | ||
| Tossapa asia jota täytyy muistaa tarkkailla. Varsinkin jos pitää paikkansa, ettei hajonneita enää uusita. Kouvolassa noita on useita, mutta voisin melkein lyödä vetoa että olen nähnyt niitä vielä muuallakin.. Kaipiainen tulisi ensiksi mieleen. | ||||
|
|
15.12.2007 14:48 | Tuomas Pätäri | ||
| Äh, tarkoitin tulevilla lähinnä Kullia, eipä noita raiteenvaihtopaikkoja mikään kamala metsittyminen edellä. Mutta on sitä vanhoihinkin iskemässä muutoksen koura, ja kai niissäkin pitäisi vähän aukkoa availla. | ||||
|
|
15.12.2007 14:24 | Tuomas Pätäri | ||
| Ja onhan tuo Oulunkin kolmioraide suunnitelmissa kummitellut jo hyvän aikaa. Hyvä että myös näitä projekteja edeltäviä kuvia otatte. Itsekin täytyisi käydä kuvaamassa Lh-Lä väliltä mm. tulevat liikennepaikat vielä "metsävaiheessa". | ||||
|
|
15.12.2007 14:15 | Tuomas Pätäri | ||
| IC2:t ja Pendot eivät ole vain täysin vertailukelpoisia, koska veturivetoisille junille myönnetään sn 200 vain sellaisille rataosille, joissa mutkat ja raidekallistukset ovat jo itsessään sitä tasoa ettei kallistuvakorisuus tuo enää hirveästi lisähyötyä. Eli jollain sn160/200 radalla voisi olla vähän (todennäköisesti ei kuitenkaan kamalasti) epämukavampaa, jos IC2 ajaisi sitä kahtasataa. | ||||
|
|
14.12.2007 21:35 | Tuomas Pätäri | ||
| Jos Iisalmi-Ylivieska saisi sähköt, olisiko järkevää sähköistää lyhyehkö Siilinjärvi-Kemira-väli? En tiedä veturinkierto/päivystäjä ym.-kuvioista niin että osaisin itse arvioida. Tosin systeemithän ovat aina muutettavissa. | ||||
|
|
14.12.2007 21:10 | Tuomas Pätäri | ||
| Kerätään kolehti ja pistetään kymmenen pistettä jakoon hänelle, ken onnistuu kuvaamaan Tapanin Tapanina. | ||||
|
|
14.12.2007 20:44 | Tuomas Pätäri | ||
| Jaah.. Lukekaa esim. tämä http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2006/11/oikeus-valokuvata-julkisella-paikalla.html kokonaan niin saa aika hyvän käsityksen asioista. Julkisella paikalla saa kuvata myös kuvia jotka loukkaavat henkilöä, ainoastaan niiden kuvien julkaisemisesta voi saada ongelmia. Tässä kuvassa ei loukata henkilöä, eikä tämän julkaisemisessa ole muutakaan kyseenalaista kuten Lari itsekin totesi. | ||||
|
|
13.12.2007 23:03 | Tuomas Pätäri | ||
| Ei tämä ole vielä vuosiin poistumassa (katso https://vaunut.org/havainto/3707 ) ja omana mielipiteenä tämän maalipinnan uusimisella ole niin kiirettä, kun on numeroinnissa vielä tuo vanha "höyryveturifontti" :) Sitä ei kovin monella yksilöllä enää ole. Kiirettä tällä tosiaan tuntuu olevan, kun jostain syystä juuri tätä tulee tavattua todella usein. | ||||
|
|
13.12.2007 22:50 | Tuomas Pätäri | ||
| Näyttää kyllä vähän. Jos tämä onkin sikäläinen Nom, käytetään kevyen sarjan rikollisten kuljetukseen.. | ||||
|
|
13.12.2007 22:42 | Tuomas Pätäri | ||
| Silmiä hivelevää Ennen-dokumentointia paikasta, joka tulee pian näyttämään erilaiselta - radan valmistuttua Olavilta lienee lupa odottaa samantasoista Jälkeen-kuvaa! | ||||
|
|
13.12.2007 22:03 | Tuomas Pätäri | ||
| Tämän numero näyttäisi kaipaavan uutta maalia. | ||||
|
|
13.12.2007 14:59 | Tuomas Pätäri | ||
| Kiitos, päivitän hieman tekstejä. | ||||
|
|
13.12.2007 14:36 | Tuomas Pätäri | ||
| Minulta muistaakseni löytyy yksi tasoristeyskuva kyseiseltä osuudelta. Ajattelin kuitenkin odotan ensi kesää ja junaakin sen kuvan uusintaottoon. Tuo rataosuus ansaitsisi kyllä tarpomisen vaikka toiseenkin suuntaan. Jos niin teen, voin tarjota sumpit Vierumäellä. | ||||
|
|
13.12.2007 14:26 | Tuomas Pätäri | ||
| Näistä pääkaupunkimme kuvista minä pidin. Ovat vähän harvemmin nähdyistä kuvakulmista otettuja, että tuovat mukavasti uusia näkemiä ja paikkoja esille. Tämä kuva oikein houkuttelee jalkautumaan tuosta ruudun läpi tuonne katselemaan ja haistelemaan menoa. | ||||
|
|
09.12.2007 12:31 | Tuomas Pätäri | ||
| Kotkan radan ensimmäisen tuplaportaalin toisen ajolangan orsi on näköjään toteutettu poikkeuksellisesti. Junapituudet lienevät kasvaneet sitten Mielakan alikulun rakentamisen, joka näkyy tossa vasemmalla kaarteessa. Tasoristeys sijaitsi siitä vähän tänne päin. Nykyään junat (kuten tämä) ovat niin pitkiä, että pysähtyessään vaunuja jää tuohon päälle. | ||||
|
|
06.12.2007 22:45 | Tuomas Pätäri | ||
| Oudon kiehtova tunnelma on kuvaan saatu vangittua, vaikkei tässä tapahtumana mitään erikoista olekaan. Tiukemmalla rajauksella toimisi minusta vielä paremmin. Samaan aikaan "elävä" ja "epätodellinen". | ||||
|
|
06.12.2007 22:29 | Tuomas Pätäri | ||
| Canonin S3 minulla. Ihan kelvoksi on osoittautunut, kunhan ei kovin hämärässä yritä liikettä pysäyttää.. eli valovoimassa saisi olla vähän enempi potkua. | ||||
|
|
06.12.2007 17:40 | Tuomas Pätäri | ||
| Pistetään muutama rauhallistempoisempi kuva näin Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ja muutenkin, yleensähän se tunnelma radan varressa rauhallinen onkin, ja ne junat ovat vain ohikiitäviä hetkiä. | ||||
|
|
04.12.2007 20:07 | Tuomas Pätäri | ||
| Vai vasta sitten kun noin käy oikeasti? :) | ||||
|
|
03.12.2007 23:20 | Tuomas Pätäri | ||
| Täytyy joskus käydä oikein katsomassa, saisiko Sitikkalan kuuluisasta mäestä nykypäivänä minkäänlaista kuvaa. (Puskien lomasta.) Eihän siinä näin sähköaikana enää ole samanlaista meininkiä, mutta kuitenkin. | ||||
|
|
03.12.2007 23:16 | Tuomas Pätäri | ||
| Kävihän se näinkin :) Harmi vain että kuva on vähän tärähtänyt: Tilanne tuli täysin yllättäen, kun elämäni muistaakseni ensimmäistä kertaa Kanervistontien tasoristeys näytti siihen tullessani punaista. Onneksi juuri silloin, koska muuten olisi koko 2015 jäänyt näkemättä ja kuvaamatta! Täytyi äkkiä hypätä autosta ulos kameran kanssa ja virittää säädöt, ennen kuin tämä hävisi tuonne mutkan taakse. (Käyttäjä muokannut 03.12.2007 23:16) | ||||
|
|
03.12.2007 22:36 | Tuomas Pätäri | ||
| Sinä joka palautteen kautta kysyit kuvan lisäämisestä Pottupellot -sivustolle, annan luvan kunhan kuvaajan nimi mainitaan. En voinut vastata sähköpostitse, koska osoitteesi oli tuntematon (kirjoitusvirhe?) ja viesti palautui. | ||||
|
|
03.12.2007 21:53 | Tuomas Pätäri | ||
| Kokemuksia on ajatusten sekoittumisesta, kun jotain yllättävää tulee mutkan takaa! Silloin ei välttämättä saa edes näin onnistunutta otosta, joten kaikki kunnia kuvasta. Lista lyhenee kovaa vauhtia eikä 6+1 voittoja kohta enää jaeta, pian on yritettävä sitä seitsemää oikein.. :) | ||||
|
|
02.12.2007 21:14 | Tuomas Pätäri | ||
| En tiedä vastausta, mutta tällaiset eksoottiset kuvat ovat aina todella mukavaa vaihtelua. Heitetään Markon siivellä Peru. Sinne olen aina halunnut. | ||||
|
|
02.12.2007 21:05 | Tuomas Pätäri | ||
| Näin syksyn harmauden jälkeen ei aina muista, kuinka värikkäitä kesäpäivät ovatkaan. Eli ihan normaalilta tämä minusta näyttää :) - Mukava kuva tasoristeyksestä maaseudulla. | ||||
|
|
01.12.2007 21:47 | Tuomas Pätäri | ||
| Todellakin niin päin. Tuossa on UPM:n auto joten olisiko kohde vaikka Vuohijärven viilutehdas, koska tavara näyttäisi näin kaukaa ropsia järeämmältä. En ehtinyt tarkastella lähempää, olin juuri jahdannut vempu 2015:a ja sen takia jo myöhässä sovituista menoista.. :) | ||||
|
|
01.12.2007 21:30 | Tuomas Pätäri | ||
| Junat ovat tässä viikonloppuna palailleet takaisin, mutta nyt ei ole irronnut tarpeeksi aikaa niiden metsästämiseen. | ||||