|
|
02.10.2010 16:13 | Tunnus poistettu | ||
| Jos tämä on syntynyt pelkällä apuvalolla ilman isoa pyöritystä tietokoneohjelmilla, niin kunnioitan, muuten en. | ||||
|
|
02.10.2010 15:42 | Tunnus poistettu | ||
| Oli sitä aikaa kun risteilymatkustajat piti jo lähtöasemalla eristää omaan vaunuunsa. | ||||
|
|
30.09.2010 19:13 | Tunnus poistettu | ||
| Joo. Onhan noita tyylejä... | ||||
|
|
30.09.2010 16:29 | Tunnus poistettu | ||
| Jo on väljää ja tyhjää. Ajankohta tietenkin vähentää väkimäärää, mutta silti tuntuu oudolta ajatella, että noina vuosina minäkin tuolla usein olin, tosin silloin sunnuntai-illalla tulossa tai perjantai-iltana lähdössä. (Silloisella työnantajallani oli siis jo vapaat lauantait.) Ja katoksen puute avartaa maisemaa. | ||||
|
|
28.09.2010 19:45 | Tunnus poistettu | ||
| En hittoakaan tiedä vaunujen tekniikasta, mutta kuitenkin ne ovat 'ns suhteellisen tuoretta' kalustoa, että voivat olla ihan omiaan tuolla linjalla Kouvolaan. (Entä pidemmällekin?) | ||||
|
|
28.09.2010 18:41 | Tunnus poistettu | ||
| Missä näitä 'Eilisen' päivän junia nykyisin pääasiassa liikkuu. Joskus niitä ajettiin Tampereelle ja siitäkin eteenpäin, mutta yleensä olen nähnyt noita vaunuja nuokkuvan Riihimäen asemalla, tai satunnaisesti ajelulla tilausjunissa jonnekin rokkeihin. Ilmeisesti niitä käytetään Helsingin seudun ruuhkaliikenteessä, joka on kummasti laajentunut itää kohti ns oikoradan myötä- | ||||
|
|
26.09.2010 11:19 | Tunnus poistettu | ||
| Mahdollisesti ei paras kuva, mutta mustavalkoisessa on sitä jotakin! | ||||
|
|
25.09.2010 16:12 | Tunnus poistettu | ||
| Ja laakerit oilivat varmaan kunnossa. Kun matkustin päivittäin.joku oli aina pyöriä koputtelamassa. | ||||
|
|
24.09.2010 13:58 | Tunnus poistettu | ||
| Jos moinen kuva syntyisi ilman jälkikäsittelyä, se olisi tosi mahtava. Voi olla onnenkantamoinen, mutta ei jaksa uskoa. | ||||
|
Kuvasarja: Lyytikkälän maisemaa Orivedellä |
24.09.2010 12:59 | Tunnus poistettu | ||
| Oli oman aikansa Pendolino. Ammattilaiset kirosivat, mutta aika kaunistaa muistot, ja ihan hyvää kyytiähän noilla saatiin. Loppuaikoina alennettiin ties mihin hanttihommiin kuten Dm4. | ||||
|
|
23.09.2010 18:10 | Tunnus poistettu | ||
| Laki on niin kuin se halutaan tulkita, mutta tämäntapaisten kuvien osalta kuvaaja voisi olla paremminkin ylpeä siitä, että kuva saa julkisuutta, vaikka ei siitä tekijänoikeusmaksujakaan tulisi. | ||||
|
|
21.09.2010 14:36 | Tunnus poistettu | ||
| Jatko kuuluu siis: mitä ajattelen. | ||||
|
|
21.09.2010 11:58 | Tunnus poistettu | ||
| Ajattelenko mitä sanon ennen kun sanon? | ||||
|
|
14.09.2010 17:52 | Tunnus poistettu | ||
| Virallisista luovutusajankohdista en tiedä, mutta tämähän se ensimmäinen näkösälle tullut oli, sanoo nimimerkki näsnäollut. | ||||
|
|
14.09.2010 17:47 | Tunnus poistettu | ||
| On uskomaton putkihässäkkä. Kai sitä nyt oljykattilan vähemmälläkin luulisi voivan toteuttaa, vai kävikö pannu eri polttoaineella kun moottori? | ||||
|
|
14.09.2010 17:20 | Tunnus poistettu | ||
| Täysin asiaa tuntemattoman arvio tuosta ylikulkusuojasta: Minä ainakin opin tuntemaan nuo moottorivaunut uuden uljaan kiitojunan vetureina. Eikö silloin olisi ollut erittäin asiallista yhdistää veturi (jossa oli matkustajaosastokin) liitevaunuletkaan mahdollisimman kiinteäksi kokonaisuudeksi. Myöhemminhän nuo vetelivät muita matkustajavaunuja ja puolestaan ns kiitojunarunko saattoi olla osana ties minkänäköistä junakokoonpanoa. | ||||
|
|
14.09.2010 17:05 | Tunnus poistettu | ||
| Tässä näyttäisi toteutuvan se vanha vitsi niin tiukasta kurvista että omat perävalot näkyvät! | ||||
|
|
14.09.2010 17:03 | Tunnus poistettu | ||
| Optiikka ehkä vähän korostaa, mutta ei voi kieltää, että juna näyttäisi olevan ihan palasina. Hinausnopeus lienee pieni, mutta kiskoilla kai ollaan. Mikähän olisi tilanne vastaavassa paikassa omin konein? | ||||
|
|
13.09.2010 16:51 | Tunnus poistettu | ||
| Eljas ilmeisesti tiesi taas. Hyvä kommentti tuo viittaus Bonk-vehkeisiin. Ovatko ne jo kadonneet jonnekin Niille naureskeltiin ja oivallusta ihailtiin joskus menneinä vuosina. Kuinkahan kauan niidenkin kulta-ajasta on? |
||||
|
|
07.09.2010 19:16 | Tunnus poistettu | ||
| Sorbuksen valmistus on lopetettu. Ikävä juttu. | ||||
|
|
29.08.2010 18:29 | Tunnus poistettu | ||
| Onko alkuperäiskuvassa jo vähän ajan hampaan jälkiä, vai muuten vain värit noin tallentuneet vihreän sävyisinä? Mitään vikaa ei sinänsä ollenkaan. | ||||
|
|
29.08.2010 13:24 | Tunnus poistettu | ||
| Ei todellakaan ole 'munaa' tuossa värityksessä, mutta miten ihmeessä sen voisi tuohon paremmin tehdä? Pieni määrä mustaa väriä oikein sijoitettuna voisi antaa ryhtiä. | ||||
|
|
29.08.2010 13:05 | Tunnus poistettu | ||
| Pirkko ehti ensin. Siis nimenomaan nostalgiaa. | ||||
|
|
24.08.2010 15:32 | Tunnus poistettu | ||
| Kun katselee tuon kunnostuksen vaativuutta, tuntuu sitä että 'pitkästä tavarasta' tulisi valmista nopeammin, vaan onhan kunnostettu alkuperäinen ihan jotain muuta kuin replika. Syvä kunnioitukseni! | ||||
|
|
22.08.2010 20:23 | Tunnus poistettu | ||
| Noin se varmaankin meni. 1974 tulin takaisin synnyinkaupunkiini pariksi vuodeksi töihin eikä sähköjuna silloin ollut kovin yleinen. | ||||
|
|
22.08.2010 13:28 | Tunnus poistettu | ||
| Krantuiksi ovat veturit vanhemmiten tulleet. Sota-aikoina ja pitkään sen jälkeen pesään pistettiin lähes mitä tahansa palavaa. | ||||
|
|
22.08.2010 13:08 | Tunnus poistettu | ||
| Arkinen kuva (voi toki olla pyhäpäivältäkin), mutta hieno ajankuva. Milloin muuten Sähkölanka ylsi 'Tavasteburgiin' asti? Joskus 70-luvun alkuvuosina ilmeisesti, mutta dieselillä vielä ajellaan. | ||||
|
|
22.08.2010 12:55 | Tunnus poistettu | ||
| Sympaattinen ja vihainen. | ||||
|
|
19.08.2010 19:02 | Tunnus poistettu | ||
| Osa ajasta varmaan kului muuta liikennettä väistellen, mutta typerät säännöt todennäköisesti hidastivat enemmän. | ||||
|
|
19.08.2010 18:36 | Tunnus poistettu | ||
| Huima kokoonpano. Mitkä veturit olivat vetovastuussa? | ||||
|
|
18.08.2010 16:07 | Tunnus poistettu | ||
| Minkähän tähden nuo pyörät ovat noin pienet? | ||||
|
|
15.08.2010 13:52 | Tunnus poistettu | ||
| Onko tilastoja kunkin lättäyksilön palvelusvuosista tai ajokilometreistä. Kaikkeahan ylös kirjataan, joten olisi hauska tietää miten paljon ahkerimmalla oli palvelusvuosia tai kilometrejä. | ||||
|
|
02.08.2010 18:24 | Tunnus poistettu | ||
| Tähän lienee tulossa se Harry Potterista tuttu poimittaislinja. | ||||
|
|
01.08.2010 19:11 | Tunnus poistettu | ||
| Jännä kuvakulma: Lättä ei näytä niin matalalta kuten se muiden suhteen oikeasti on. | ||||
|
|
25.07.2010 11:48 | Tunnus poistettu | ||
| Ja ilmastointiin luotetaan kuten rautatiefirman kaikkitietävyyteen. | ||||
|
Kuvasarja: Viimeinen saneeraamaton Sm2-juna. |
25.07.2010 10:55 | Tunnus poistettu | ||
| Olisi VR:ltä ollut hieno teko museoida ensimmäinen Sm-juna, vaan ei äly riittänyt. Nyt menee viimeinen kakkonen matkustajalle epäystävälliseksi muutettavaksi. Hävetkää! | ||||
|
|
25.07.2010 10:32 | Tunnus poistettu | ||
| Lapsille todella mielenkiintoista. Jos ei asu ihan Helsingin lähiratojen tai metron vieressä kyyti on todella hienoa ja eksoottista. | ||||
|
|
25.07.2010 10:25 | Tunnus poistettu | ||
| Tuo oli siis hienompaa historian tietoa. Hätäisesti lukien tulkitsin asian niin että Hyyryläisen firma olisi ostettu tuolloin. Mitenkään liittymättä rautateihin yms olen edelleen sitä mieltä, että nykyinen tapa keksiä firmoille nimiä on ihan persiestä! | ||||
|
|
25.07.2010 10:07 | Tunnus poistettu | ||
| Onko nykyisissä Suomen liikenteen junissa tuuletusikkunoita? Vanhoissa vaunuissa oli, ja aina oli riitaa kun joku avasi ikkunan ja toinen valitti vetoa. Kohtuullinen ratkaisu olisi juuri tuo: Muuten kiinni, mutta hätätilanteessa aukaistavat. | ||||
|
|
25.07.2010 09:38 | Tunnus poistettu | ||
| Komea juna. Tuskin noin pitkää roikkaa oli käytössä silloin kun lätät olivat normaaliliikenteessä.Kuusivaunuisia muistan kuitenkin. Koko kuvassa oleva letka ei tainnutkaan lähteä kuvatekstin mukaan. | ||||
|
|
25.07.2010 06:59 | Tunnus poistettu | ||
| Noita tavaravaunuin varustettuja junia muistelin tässä jo taannoin. Kesän valoisina iltoina sellaisen saattoi hyvin nähdä. Nimenomaan Turusta Joensuuhun menevä oli mielenkiintoinen: muutama matkustajavaunu ja sitten pidempi pätkä umpinaisia tavaravaunuja. Taisi olla mukana myös postivaunu. | ||||
|
|
24.07.2010 17:11 | Tunnus poistettu | ||
| Hyvä niin. Noita tarvitaan vielä monissa tehtävissä. | ||||
|
|
24.07.2010 16:07 | Tunnus poistettu | ||
| Hyvä 'vanhan ajan' kuva taas. Onko tuokin veturi jo Hyvinkään romujonossa? | ||||
|
|
24.07.2010 15:51 | Tunnus poistettu | ||
| Olisiko tuossa vuosiluvussa virhe? En tiedä firmojen omistuksista ja nimistä paljonkaan, mutta ihan hyvin voisi olla firma Veli Hyyryläísen nimellä vaikka sen omistaisikin joku toinen. Ei tuo Destia kenellekään mitään sano oikeasti, mutta suomenkielinen nimi voisi herättää sympatioita. | ||||
|
|
24.07.2010 15:44 | Tunnus poistettu | ||
| Kuinka monta melko säännöllistä 'teemajunaa' varsinaisen liikenteen ulkopuolella liikkuu vuosittain? Nylundin Larilla varmaan lienee paljon tietoa kun on noissa junissa tointaan harjoittanut. | ||||
|
|
07.07.2010 19:02 | Tunnus poistettu | ||
| Mistä nimi pakettikatko? Ymmärrän että jokin huoltoaika jolloin ajojohtimista virta pois, mutta paketti? | ||||
|
|
07.07.2010 18:31 | Tunnus poistettu | ||
| Energiatehokasta? | ||||
|
|
07.07.2010 17:21 | Tunnus poistettu | ||
| Mielenkiintoinen pitkä kommenttiketju on asemasta saaressa (tai saarella) kehkeytynyt. Joskus aikoinaan oli radiossa ohjelma 'Viisasten kerho' jossa kesyttiin Suomen ainoaa saarella sijaitsevaa rautatieasemaa ja vastaukseksi tarjottiin Lempäälää. Saattoi olla kysymyksessa jokin rajoite, esim tyyliin säännöllisen matkustajaliikenteen asema tms. Minä kyllä jo aikoinaan sitä kritisoin, koska Lempäälän keskustan irrottaa saareksi keinotekoinen kanava. Saarella oli aikanaan myös Hollon seisake. |
||||
|
|
06.07.2010 18:34 | Tunnus poistettu | ||
| Uskoisin että tuohon naamaan vielä jotain meikkiä tulee. | ||||
|
|
06.07.2010 18:32 | Tunnus poistettu | ||
| Entäpä onko moni asema saarella? Siis siltaa pitkin veden ympäröimään paikkaan ja sieltä pois. Lempäälä on sellainen, vaikka ei ihan luonnonmukainen, koska etelässä on ihmisten tekoa oleva kanava. | ||||
|
|
06.07.2010 18:25 | Tunnus poistettu | ||
| Miltä näyttää maisema nykyisin? | ||||