|
|
02.02.2009 17:55 | Tunnus poistettu | ||
| Kuva tuo mieleen muistoja menneiltä vuosilta. Ajoimme polkupyörillä sisareni kanssa Lempäälästä Keuruulle parin väliyöpymisen tekniikalla. Paluumatka tehtiin junalla Keuruulta Tampereelle. Pyörät junaan ja Tampereelta taas polkemalla kotiin. Olin 12 vuotias ja sisareni neljä vuotta vanhempi. Eivät olisi vanhemmat reissuun uudestaan päästäneet, sillä ollessamme matkalla tapahtui tämä kuuluisa leiriytyvien tyttöjen murha Heinäveden Tulilahdella. Mekin yövyimme ensimmäisen yön Orivedellä leirintäalueella, jotka silloin olivat melko valvomattomia paikkoja. |
||||
|
|
02.02.2009 16:45 | Tunnus poistettu | ||
| Olen nähnyt kuvia hevosvetoisista raitiovaunuista joissa ei ollut kovin kiinteitä aisoja ja se vaikuttaa järkevältä. Saa vähän joustavuutta 'moottorien' ja vaunun väliin. Vaunuun tarvittiin tietenkin jarrut ja pätevä ajomies. | ||||
|
|
01.02.2009 16:36 | Tunnus poistettu | ||
| Tästäpä syystä pidän aina käteistä mukana niin kauan kuin rehellinen raha (Eurokin on sitä) kelpaa. Nuo muoviläpyskät ovat itsestään sielunvihollisesta. | ||||
|
|
01.02.2009 15:37 | Tunnus poistettu | ||
| Ei siitä niin monta vuotta ole, kun noita vaunuja ajettiin Tampereelle ja jossain vaiheessa pohjoisempaankin? Ainakin arkipäivisin. Iltapäivällä tuli ja aamulla lähti. Taisi olla ainakin vielä 2006. | ||||
|
|
01.02.2009 15:27 | Tunnus poistettu | ||
| Pieni leikkaus kuvan etualalta ja kiskoja ei näy missään! Varsinainen maasturi. | ||||
|
|
01.02.2009 14:56 | Tunnus poistettu | ||
| Mistä nimi Junttilan salama? Siitäkö, että meitä kehäkolmosen ulkopuolisia nimitellään junteksi vs. peräkylän pendolino, vai oliko kehitystyössä joku jonka nimi oli Junttila? | ||||
|
|
01.02.2009 12:01 | Tunnus poistettu | ||
| Elli onkin vauhdikas mimmi. | ||||
|
|
01.02.2009 10:50 | Tunnus poistettu | ||
| Hieno kännykkä. Taitaa vaan tarvita molemmat kännyt. | ||||
|
|
01.02.2009 09:50 | Tunnus poistettu | ||
| Oli viimeinen matkani porkkanalla tuo lyhyt pyrähdys. Viimeisin oikea reittimatka oli joskus neljännesvuosisata takaperin Tampereelta Raumalle. Taisi olla viimeisiä aikoja henkilöjunaliikennettä Raumalle. Vielä aiemmin sinne reissattiin sukulaisiin lätällä. Lempäälän Hakkarissa kun nousi oikeaan vaunuun, pääsi samalla istumisella perille asti. Muistaakseni junaa pätkittiin jo Tampereella ja sitten Peipohjassa (Kokemäki) jaettiin Poriin ja Raumalle meneviin osiin. |
||||
|
|
01.02.2009 08:24 | Tunnus poistettu | ||
| Kovin on kärsivät ilmeet. | ||||
|
|
31.01.2009 14:34 | Tunnus poistettu | ||
| Muistan nuo 'tikkarit' vanhoista lätistä ja muistakin liikuvaisista. Mikä oli moisten tarkoitus? Etupäässähn ne kai olivat, mutta melko vaatimattomat suuntaa näyttämään. | ||||
|
|
31.01.2009 14:17 | Tunnus poistettu | ||
| Hetkinen. V-ttuileeko joku, kun tämä pyörii jatkuvasti!??? | ||||
|
|
31.01.2009 14:13 | Tunnus poistettu | ||
| Tässäpä aito 'tube'.En tunne historiaa tarpeeksi, mutta oletan metron nimityksen 'tube' olevan peräisin Lontoosta, jossa Thamesin ali tehty väylä liejuiseen maahan piti toteutta tosiaankin teräsputkella. | ||||
|
|
31.01.2009 14:06 | Tunnus poistettu | ||
| Hienoa kun saatiin 'kehiin' oikea kuva oikeasta junasta! | ||||
|
|
31.01.2009 13:57 | Tunnus poistettu | ||
| Taitaa lätällä olla turhan iso kuorma perässä. Heh! | ||||
|
|
31.01.2009 13:54 | Tunnus poistettu | ||
| Näitä oli liikenteessä sillon ennen. Ei ollut postin keltaista, mutta postitorvisymboli kuitenkin. Nämä nykyist Itella-touhut ovatkin sitten ihan torvien touhua. | ||||
|
|
31.01.2009 13:33 | Tunnus poistettu | ||
| Lisää kommentteja: Tämä on ihan hyvä kuva ja aihepiiriin liittyvä, mutta... | ||||
|
|
31.01.2009 13:30 | Tunnus poistettu | ||
| Mitähän ASIALLISTA tuossakin oli? | ||||
|
|
31.01.2009 10:38 | Tunnus poistettu | ||
| Hauska tilanne. | ||||
|
|
29.01.2009 16:41 | Tunnus poistettu | ||
| Tämähän se oli. Kyselin jossain yhteydessä Nohab-veturin aikoihin toista koeveturia ja minulle ensin uskoteltiin, ettei sitä olisi Tamperee seudulla nähty, vaan nähtiinpä! | ||||
|
|
29.01.2009 16:33 | Tunnus poistettu | ||
| Ihan uskomatonta. | ||||
|
|
28.01.2009 16:08 | Tunnus poistettu | ||
| Jut niin. Luulisi, että istun koko päivän näitä kelaamassa. On vaan niin,että aina kun välillä vilkaisen niin.. | ||||
|
|
28.01.2009 15:32 | Tunnus poistettu | ||
| Savun haju tuntuu tännekin. | ||||
|
|
28.01.2009 15:25 | Tunnus poistettu | ||
| Kovasti aaveen näköinen tuo peräpään suojamaalaus.. | ||||
|
|
28.01.2009 13:50 | Tunnus poistettu | ||
| Harvinaista. | ||||
|
|
28.01.2009 12:40 | Tunnus poistettu | ||
| Kiitos. Nyt selvisi maalaisellekin tuon 161-vaunun salaisuus. Niitä ei siis ollut Suomessa silloin kun nämä suomalasratikat tulivat käyttöön. | ||||
|
Kuvasarja: Talvea Vilppulan asemalla |
27.01.2009 17:49 | Tunnus poistettu | ||
| Huittinen- Lauttakylä, Kalvola - Iittala jne.jne. Kuntaliitoshuumassa nämäkin saattavat olla historiaa, paholainenko niistä kirjaa pitää , mutta usein on ollut niin, että ns keskuskylä on paljon tunnetumpi kuin se kunta johon kuuluu. |
||||
|
|
27.01.2009 15:11 | Tunnus poistettu | ||
| Siinähän se taas. | ||||
|
|
27.01.2009 14:42 | Tunnus poistettu | ||
| Milloin niitä Valmetilaisia tuli liikenteeseen? Olin 60-70 lukujen taitteessa muutamana kesänä Hesassa töissä, ja niihin aikoihin ilmestyivät suomalaiset? nivelratikat. Ne oli maalattu punasävyisiksi. Löytyykö kuvia tuosta väristä? Oliko tämä 161 jo nivelvaunu (siis läpikuljettava) vai vetovaunu ja lisävaunu? | ||||
|
|
26.01.2009 18:59 | Tunnus poistettu | ||
| Tuskin tässä on sormikoukun veto menossa. Kuva on vain niin herkullinen. Tk3 saattaa vain lämmitellä, eikä edes osallistu tämän pitkän junan työntöön, vetämisestä puhumattakaan. | ||||
|
|
26.01.2009 16:18 | Tunnus poistettu | ||
| Kertokaapa skuru/spora/ratikka-asiantuntijat, missä valmistettu ja minkä ikäinen on tuo perusvaunu. Ajelin viime lauantaina (24.1.09) numerolla 90 Lasipalatsilta 'folkspensionaattiin' ja jotenkin se, suomalaisvalmisteiseksi olettamani oli olemukseltaan jotenkin uudemman näköinen kuin tuo. Nimim. Mies böndeltä. | ||||
|
|
26.01.2009 15:59 | Tunnus poistettu | ||
| Erästä aiempaa Petroskoin/Äänislinnan aseman kuvaa kommentoitaessa arveltiin esim puiden puuttumisen viittaavan sotatoimiin. Asepukuista väkeä on kyllä paikalla, mutta melko rauhallisen oloisesti, ja esim rakennus on ehjässä kunnossa. Minulla on sellainen käsitys, että suomalaiset etenivät itään 'suhteellisen' helposti. Oli Aunuksen radiot jne. Vasta kun naapuri suuntasi voimiaan tuonnepäin, tuli pahemmat paikat. Tämä sotahistoria ei suoraan tähän kommentointiin kuulu, mutta asema- yms rautatiehistoria kuitenkin. | ||||
|
|
26.01.2009 12:05 | Tunnus poistettu | ||
| Sivuston tärkein kuva??? | ||||
|
|
25.01.2009 16:12 | Tunnus poistettu | ||
| Ei mitään pahaa, jos asiantuntijat tarkentelevat aika- yms tietoja. Minun mielestäni nämä vanhempien aikojen kuvat ovat niin nostalgisia: junassa oli vaikka minkälaisia variaatioita. Tulin tänään Helsingistä Sm4:llä. Kyllä oli 'steriilin' näköistä kalustoa asemalla. Venäjältäkin tuli juna joka oli ihan valjun näköinen NL:n aikoihin verraten. |
||||
|
|
25.01.2009 16:00 | Tunnus poistettu | ||
| Ihan kuin olisi vetokilpailu. Hehheh! | ||||
|
|
25.01.2009 15:49 | Tunnus poistettu | ||
| Kyllä tuollaisilla rakennelmilla on niin paljon historiallista arvoa, että hävetköön moinen joka haluaa hävittää. Tämä maa on niin harvaan asuttu ja rakennettu, että mitään ei ole tarpeen purkaa pelkän tilanpuutteen takia. Kaikkea ei tietenkään pidäkään säilyttää, mutta vähän älliä please! | ||||
|
|
23.01.2009 10:37 | Tunnus poistettu | ||
| Vaikka tiedot olisivat oikeinkin, ko näytöt ovat joissain olosuhteissa todella huonosti luettavia, varsinkin kun valtaosa meistä on jollain tavoin huononäköisiä. | ||||
|
|
22.01.2009 18:56 | Tunnus poistettu | ||
| Oli ihan oikein laittaa 'suomalaiset erityisolosuhteet' sitaatteihin, sillä täälläpäin vuodenajan vaihtelut ovat sentään suhteellisen hyvin ennustettavissa. Toista on keskeisemmässä ja eteläisemmässä Euroopassa nykyisin. |
||||
|
|
22.01.2009 17:48 | Tunnus poistettu | ||
| 'Karja-auroja' harrastettiin jo höyryveturiaikoina ja nimitys oli hyvin kuvaava, koska irtipäässyttä karjaa eksyi usein raiteille. Kunnon aurat olisivat tarpeen kaikessa ratakalustossa edelleenkin kun kaikennäköiset kahjot virittelevät kiskoille vaikka minkälaisia esteitä edes käsittämättä mihin moinen voi johtaa, | ||||
|
|
22.01.2009 15:32 | Tunnus poistettu | ||
| Jännä homma: Peruskonstruktio valmis ja käytössä useilla operaattoreilla. Testaillaan lähes vuosi Suomessa ja todennäköisesti ensimmäinen reittivuoro tilttaa tavalla tai toisella. Vedonlyönnin aihe? | ||||
|
|
20.01.2009 16:01 | Tunnus poistettu | ||
| Teille 'konnareille': Ymmärrän kyllä hyvin kiireen ja hässäkän, etenkin kun Helsingin asema on sellainen sumppu jossa raiteet loppuvat seinään ja pitää vekslailla sinne sun tänne, mutta asia on satunnaisille matkailijoille tosi hankala. Siitä ei pääse mihinkään. Pitäisi vain miettiä, voisiko tehdä jotain toisin kuin on aina totuttu tekemään. Tulen viikonlopulla testaamaan tilannetta. Sunnuntai on helppo päivä ,kun saattaa olla vain yksi yksikkö lähdössä koko taipaleelle pohjoista kohti. | ||||
|
|
20.01.2009 07:48 | Tunnus poistettu | ||
| Kyllä laiturinäytöt ovat varsin luotettavia ellei liikenne ole aivan sekaisin, mutta sitä minä kritisoin, että erittäin usein on epäselvää se, mikä yksikkö jää johonkin ja mikä jatkaa. Ei paljon auta jos on junassa sisällä ja kuulutetaan, että ensimmäinen yksikkö jatkaa Tampereelle. Ei voi olla varma, istuuko siinä ensimmäisessä, sillä junaan nousun jälkeen voi eteen ilmestyä lisää tavaraa. Ja mitä lipun leimaamiseen tulee, ei 'maalainen' joka on tottunut siihen että konduktööri leimaa liput, välttämättä tajua lukea ohjeita, olkoot ne kuinka isolla tahansa. Kyllä minä itse osaan, mutta se 'Pihtiputaan mummo'.. |
||||
|
|
19.01.2009 18:53 | Tunnus poistettu | ||
| Voi resiinaparkaa. Olisi tuon voinut vaikka laittaa muistomerkiksi johonkin näkyville koska laite sijainnee kuitenkin lähellä jotain toimivaa tai toimimatonta rautatietä. | ||||
|
|
19.01.2009 18:44 | Tunnus poistettu | ||
| Matkustan muutaman kerran vuodessa 'R'-junalla Lempäälään. Lähes koskaan ei tiedä, mikä yksikkö jatkaa Riihimäeltä eteenpäin, kun näytöt ovat mitä sattuu. Yleensä menen junan etupäähän, koska oletan sen todennäköisimmin jatkavan, mutta usein käy niin, että hieman ennen lähtöä etupäähän töksähtää vielä yksi yksikkö, eli juuri se Tampereen juna. Eikö tätä hommaa voi saada toimimaan kunnolla. Sama näiden rahastuslaitteiden kanssa: Ei 'Pihtiputaan mummo' ymmärrä, että lippu pitää itse leimata. |
||||
|
|
18.01.2009 18:00 | Tunnus poistettu | ||
| On niin hikiki, tai kaappi sekaisin.. | ||||
|
|
16.01.2009 07:28 | Tunnus poistettu | ||
| Matkustin kerran junalla Brysselistä Luxemburgiin ja totesin matkalla että ratapihoilla ruostui paljon hylättyä kalustoa. Eräästäkin veturista kasvoi lävitse melko iso puu. Ei siis ihan äskettäinen konerikko. Teräs on ilmeisen halpaa 'Hiili- ja teräsyhteisön' mailla ! | ||||
|
|
12.01.2009 19:34 | Tunnus poistettu | ||
| Noita mökkejä oli ennen radanvarret täynnä. Onneksi muutamia on säilynyt. Kotitaloni naapurissa oli varmaankin ihan samoilla piirustuksilla tehty. Saimme lapsina aina silloin tällöin kyytiä ratavartijan resiinalla. Olivat ne aikoja... | ||||
|
|
12.01.2009 16:02 | Tunnus poistettu | ||
| Onko muuten kellään tietoa,milloin Valkeakoskelle oli aikataulunmukaista henkilöliikennettä junalla. Muistan sellaisen ajan kun Toijalasta oli VR:n bussiyhteys. Mielikuvani mukaan jopa VR:n eikä minkään Pohjolan liikenteen nimellä. En koskaan matkustanut, mutta muistan kuulutukset Toijalassa. | ||||
|
|
12.01.2009 13:39 | Tunnus poistettu | ||
| Metsäkansassahan, keskellä ei mitään, on puunkuormauspaikka, mutta koskaan en ole tullut pysähtyneeksi katsomaan, ovatko puut menossa vai tulossa kun ole sattunut näkemään kuormausta/purkausta. Tästä huomaa,että olen hyvin epäaktiivi havainnoitsija. Siis mistä puu tulee ja minne menee tuon syrjäisen paikan kautta. | ||||
|
|
12.01.2009 13:30 | Tunnus poistettu | ||
| Mikä lienee Valkeakosken junaliikenteen tulevaisuus kun koko 'myllykylää' ollaan panemassa koipussiin. | ||||
|
|
12.01.2009 07:35 | Tunnus poistettu | ||
| Kyllä niitä vaunuja useammin kulki, mutta Vr päätti lopettaa tavaraliikennepalvelut esim Lempäälässä. Kai heillä perustelunsa oli, mutta kuten mainitsin, nyt olisi tarvetta. Huom rekkajonot rajalla jne | ||||