Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 07.11.2006 07:11 Juhana Nordlund  
  Taisi Riihimäki - Loppi -ratakin olla täysin rullalla jo tämän kuvan ottamisen aikoihin?
kuva 29.10.2006 12:00 Juhana Nordlund  
  Tässä muuten taisi käydä sillä tavoin, että menin kuvan oton jälkeisellä paluujunalla osuuden Huopalahti - Helsinki, mutta aivan tuossa toisessa päässä eli ohjausvaunulla Eio 6237. Juna lähti Hpl:sta klo 13:21 ja saapui Hkiin raiteelle 12 klo 13:30.
kuva 23.10.2006 18:58 Juhana Nordlund  
  1980-luvun alussa aamuruuhkassa meni ainakin yksi edestakainen 5-runkoinen Sami. Se ohitti klo 7:38 Huopalahden Helsinkiin mennessään. Hieman myöhemmin liikenne tiheni siten, että oli muutama 10 minuutin vuoroväli tavanomaisen 15 minuutin ruuhkan lomassa. Päivällä vuoroväli oli 30 minuuttia, mikä tuntuu tuolle radalle aivan uskomattomalta.
kuva 23.10.2006 18:50 Juhana Nordlund  
  Muistelisin, että tämä tapahtui kesällä 1986. Tunsin kuvaajan jo noihin aikoihin ja meillä mielestäni oli juttua tästä ainutkertaisesta tapahtumasta. Päivämäärää en kyllä mitenkään muista.
kuva 22.09.2006 05:11 Juhana Nordlund  
  Vihjeestä viisastuneena tarjoan niille, jotka eivät paikalle päässeet, kuvaa https://vaunut.org/kuvasivu/29629
kuva 20.09.2006 20:10 Juhana Nordlund  
  Huomattavan kiva kuva. Tästä näkee hyvin, että kehitystä on tapahtunut hyvin monessa asiassa (myös "asjassa"). Kaikki on saanut alkunsa jostain, niin sähköjunaliikenne kuin sen kuvaaminenkin. Kiitos kuvaajalle!
kuva 16.09.2006 21:25 Juhana Nordlund  
  Tuolloin oli hyvin lämmin ilma. Asiasta toiseen, Lätsystä olisi kyllä ihan dieselratikka-ainesta!
kuva 05.09.2006 21:08 Juhana Nordlund  
  Niin, ei HS metroa ainakaan vastusta. Tosin juuri tuossa lauantaina menin HS:n kulttuuriratikalla, joten kyllä HS muistaa kevyempiäkin raideliikennemuotoja. Ehkä vähän eri tarkoituksessa sitten. Kiitos JR:lle mielenkiintoisesta kuvasta.
kuva 25.08.2006 15:56 Juhana Nordlund  
  Tuohon aikaan kakkonen oli jo tynkä-kakkonen, joka ei enää ajanut Linjoille. Tynkä-kakkosella "laihialaiset" olivat verrattain harviaisia. Linjoille asti kulkevalla kakkosella tilanne oli tietenkin päinvastoin (paitsi aivan viimeisinä kuukausina).
kuva 21.08.2006 04:23 Juhana Nordlund  
  Koska vaunun numero ei näy, on vaikea sanoa milloin tämä on tehty. :) Näitä on tehty valtava määrä 1997:stä lähtien aivan viime aikoihin asti. HKL:n M200:t otettiin käyttöön lähinnä 2001 (ekat lienevät saapuneet Hkiin 2000). C20:t lienee suunniteltu 1990-luvun puolessa välissä. Tiettyjä yhtäläisyyksiä varmaan on C20:n ja M200:n välillä havaittavissa, syitä en lähde arvailemaan
kuva 18.08.2006 17:47 Juhana Nordlund  
  SLM-kirjat (Svenska lok och motorvagnar) kylläkin ilmoittavat näiden tekijäksi ASEAn. ABB:lta nämä aikanaan tilattiin ja se nämä lienee suunnitellutkin. Myöhemmät yrityskaupat ja -järjestelyt tietenkin ovat oma lukunsa, mutta "oikeiksi Bombardiereiksi" näitä on aika keinotekoista luokitella.
kuva 09.08.2006 16:59 Juhana Nordlund  
  Asuinkatuni Orapihlajatiekin on ollut tuona aikana koko lailla "vaiheessa". Asuintaloni vm. 1960 on tuossa jo olemassa. Mutta siihen kadun tuo osuus onkin päättynyt, mutta jatkuu kauempana jälleen Pohjoisen ratapolun läntisenä jatkeena. Hpl:ssa on ollut jonkinmoinen ratapihakin kaiketi. Raide Pärnäsen pihalle ainakin.
kuva 09.08.2006 16:56 Juhana Nordlund  
  Bussi 22 on näköjään mennyt Kylätietä ja Seljatietä Angervotielle! Se on radikaali juttu. Nimittäin kyse on erittäin pikkuisista katupahasista. Enpä olisi uskonut! 22:n seuraaja kulki Haagan Urheilutietä ja Isonnenvantietä, kuten nykyinen 41. 32:n päättäri oli Isonnevantien ja Isonnevankujan risteyksen luona.
kuva 09.08.2006 16:52 Juhana Nordlund  
  Ohhoh, mikä kartta! Matkamiehentie ja Nuijamiestentie menevät radan lähellä ja sen pohjoispuolella aika tarkalleen samassa kohtaa kuin nykyäänkin. Edellisten itäpuolelle on rakennettu 1970-luvulla nykyinen H:linnanväylä, jonka ensimmäinen vaihe otettiin käyttöön kaksiajorataisena syksyllä 1974. Rata suoristui hieman noihin aikoihin ja siirtyi pikkasen etelämmäksi. Tosin kaupunkiradan aiheuttama raiteiden lisäys levensi ratakäytävää lähelle vanhaa linjausta.
kuva 07.08.2006 04:53 Juhana Nordlund  
  Onko tuon Sm4:n virroitin alhaalla vai ylhäällä? En oikein n e ä. ;)
kuva 05.08.2006 07:41 Juhana Nordlund  
  201:ssä on (ainoana Variona) matkustajalaskentalaitteet ja siksi sitä suorastaan tekohengitetään. Eli kaikki viat korjataan tai pyritään korjaamaan saman tien. Suunnitteluyksikkö haluaa tämän vaunun olevan liikenteessä niin paljon kuin suinkin mahdollista.
kuva 27.07.2006 19:43 Juhana Nordlund  
  Voi tuska! Kuvan tyyppi...! ;)Nk. asjanmukaisuuden määrä, laatu ja voimakkuus!
kuva 25.07.2006 17:06 Juhana Nordlund  
  Viimeinen oli 6037. 6027 taisi olla toiseksi viimeinen.
kuva 25.07.2006 04:53 Juhana Nordlund  
  TT:n silmukassa on tilausajovaunu käynyt ainakin vielä kesällä 2001. Kyseessä oli matalalattiavaunu 201. "Matoja" ei tuossa silmukassa kovin monta kertaa ole nähty.
kuva 23.07.2006 11:55 Juhana Nordlund  
  nynny: Kyllä Jsk-Jy -rata laitettiin alulle todellakin 1960-luvulla. Hidas eteneminen johtui käsittääkseni hyvin paljon hankalasta maastosta. Varmaan suuremmat määrärahat vuosittain olisivat vähän nopeuttaneet valmistumista.
kuva 23.07.2006 07:28 Juhana Nordlund  
  Onkos Joensuu - Ilomantsi tuossa vielä keskeneräinen?
kuva 23.07.2006 07:25 Juhana Nordlund  
  Parkanon rata on katkoviivalla (rakentamispäätös lienee tehty) ja Parikkala - Onkamo sekin on katkoviivalla (olisiko jo työn alla).
kuva 23.07.2006 07:20 Juhana Nordlund  
  Muiden ratojen joukossa ovat mm. kapsut Humppila - Forssa ja Hyvinkää - Karkkila. Vielä ei näy Huopalahti - Martinlaakso, Olli - Kilpilahti, Juurikorpi - Hamina, Jämsänkoski - Jyväskylä, Mäntyluoto - Tahkoluoto...
kuva 21.07.2006 16:38 Juhana Nordlund  
  Jyrkin ottama Salmisaari-kuva lienee laukaistu 5.7.2004. HKL:n sivuilla olevat (Simon linkki) kuvat näyttäisivät olevan pvm:ltä 9.6.2006.
kuva 15.07.2006 20:09 Juhana Nordlund  
  tanelle: Varmaankin aika paljon. Ismo Kirves (Resiina-lehdestä tuttu) kertoo kotisivuillaan mm. seuraavaa: "Suomalaisten lättien moottorit on valmistettu Valmetin tehtailla Nokialla esikuvanaan ruotsalaisen lätän Scanian moottori D815." Juttu jatkuu: "Valmetin moottori eroaa Scaniasta lähinnä siinä, että sen mittoja on hieman muutettu ja kannentiivisteet palaa helposti." Minulla ei ole ainakaan mitään syytä epäillä Ismon kirjoituksen todenperäisyyttä.
kuva 15.07.2006 17:16 Juhana Nordlund  
  Ja tämän 8-pyttyisen esikuva on Scania-Vabiksen vastaava rivikasi. Ja sitähän kyllä käytettiin muutamassa bussimallissakin, kuten Sc-Vabis C50 Metropolissa. Toki kuutoskoneet ovat linja-autoissa paljon yleisempiä. Aivan viime aikoina on otettu käyttöön viitoskoneitakin (Scanian ysilitrainen, euro 4).
kuva 15.07.2006 11:48 Juhana Nordlund  
  Minun näkemykseni mukaan Dr12:n eräs keskeinen syrjäyttäjä oli laajeneva sähköistys: vain linjaliikenteeseen soveltuneille päätyohjaamollisille raskaille dieselvetureille ei jatkossa enää löytynyt riittävästi käyttöä. Dr16 ilmestyi kuvioihin samoihin aikoihin toki, mutta ainakin osaksi varsin erilaisilla ominaisuuksilla ja noin puolta pienilukuisempanakin sarjana. Dr12:n saneerausmahdollisuukista on kerrottu Dr15-kuvien yhteydessä.
kuva 14.07.2006 09:14 Juhana Nordlund  
  Pendo kulkee todellakin kolmantena. Mutta siitäkin huolimatta se lienee jo aika lähellä määränpäätään. :)Toivottavasti.
kuva 14.07.2006 06:02 Juhana Nordlund  
  Ainakin Helsingin päässä ne junat tulevat 6sen mainitsemassa järjestyksessä... :) Nielin Leon ilmoittaman lähtöajan sen kummemmin miettimättä. ;) Nyt IC lienee jo tänne päin tulossa.
kuva 14.07.2006 04:45 Juhana Nordlund  
  Kuva on täällä ollut jo jonkin aikaa, ja lähtöön on vieläkin noin tunti aikaa... :)
kuva 09.07.2006 21:06 Juhana Nordlund  
  Etteivät olisi Va(u)riotramin... Kuvaaja on ymmärtääkseni istunut kuvatessaan mainitun linja-auton kuskinpukilla? Ihan linjalla 738?
kuva 05.07.2006 19:40 Juhana Nordlund  
  Sm1 on todellakin matkalla Kotkansaareen. Seuraava pysähdys on Kotka (edellinen Paimenportti). Tämä on siis mantereen puolella ja läheinen kaupunginosa on tosiaan Hovinsaari. Taustalla olevan laitoksen nimeä en tiedä.
kuva 05.07.2006 16:22 Juhana Nordlund  
  SaveHr11:n näkemys on paljon lähempänä oikeaa vastausta kuin Arttu Kososen veikkaus. :) Haluaako joku tarkentaa / korjata vielä?
kuva 01.07.2006 16:49 Juhana Nordlund  
  Tuo teliensiirtotapahtuma on joka tapauksessa varsin erikoinen. Olisi kiva olla kameran kanssa ihan jalkaisin tuossa vierellä. Olosuhteisiin nähden varsin siedettävälaatuinen kuva minun mielestäni. Aihe on erittäin ainutkertainen todellakin.
kuva 09.06.2006 04:28 Juhana Nordlund  
  Huomattavan mielenkiintoinen ja historiallinen kuva! Linjakaaviossa asemat ovat tietenkin "vanhoilla" nimillään. Itäkeskus = Puotinharju, Herttoniemi = Hiihtäjäntie, Kaisaniemi = Kluuvi ja Rautatientori = Kaivokatu. Nimilista päivitettiin "vasta" talvella 1979/80. Osa nimistä on säilynyt samoina koko ajan.
kuva 08.06.2006 20:07 Juhana Nordlund  
  Erikoinen ja mielenkiintoinen kuva. Ihan kivaa, että VR-konserni on tällä tavalla ratikkabusineksessä mukana.
kuva 05.06.2006 05:44 Juhana Nordlund  
  Tuomas: Ei edemmäksi, mutta "sivulle" eli vasemmalle (länteen) kyllä meni niitä öljyjunia Vempujen vetäminä. Se homma loppui kyllä jo joskus 1982 mennessä. Ja silloin henkilöliikenteen pääteasema oli Martinlaakso. Voimalaitoksen raiteista saattaa olla jotain jäänteitä maastossa yhäkin.
kuva 02.05.2006 21:09 Juhana Nordlund  
  Kuvan vaunut ovat vuosilta 1966 - 67. Tuona päivänä kakkosen vaunut olivat 68, 82, 84, 86 ja 87 - kaikki vuodelta 1967. Kolmosen vaunut olivat 22, 61, 62, 63, 65, 66, 67 ja 70. 22 on 1990-luvun ihan alusta, loput vuosilta 1966 - 67. Keski-iän voi kukin laskea itse...
kuva 01.05.2006 17:38 Juhana Nordlund  
  Juhanille vastaan lyhyesti, että postilaatikoita on ollut käytössä "yllättävän myöhään" eli ainakin 1950-luvun lopulla, ehkä 1960-luvullakin. Ratikkanälkäisille minulla on enemmän Ruotsin kuvia omassa verkkotilassani linkin http://jno.1g.fi/Ruotsiteema.htm takana
kuva 21.04.2006 19:57 Juhana Nordlund  
  Kiva kuva! Pääsisipä tosiaan tuon kyytiin ja vaikkapa joskus muuallekin kuin vain Käpylään... ;)
kuva 21.04.2006 04:31 Juhana Nordlund  
  Jokohan nuo teipit on revitty pois? Sittenhän alle jääneen maalauksen voi tarkistaa... :)
kuva 21.04.2006 04:30 Juhana Nordlund  
  Ja tässäkin kuvassa uusi maailmanpyörä on melkein pääosassa ;)
kuva 20.04.2006 20:12 Juhana Nordlund  
  Takana on myös uusi maailmanpyörä. Asia joka ensimmäisenä pisti silmääni tämän kuvan osalta. :)
kuva 10.04.2006 21:45 Juhana Nordlund  
  Olisi ehkä helpompi lausahtaa maalauksesta jotain, jos sen edes näkisi noiden teippauksien alta... ;) Teippien alla voi hyvinkin olla piristävä maalaus, tiedä häntä. ;)
kuva 08.04.2006 05:33 Juhana Nordlund  
  Mrl-rataa muistetaan aina kehua, myös allekirjoittaneen kynällä ja suulla. Todellisuudessa tämän radan suunnitellut edeltäjät (stadtbahnin ja ratikan välimuoto, jota metrotoimikunta kutsui metroksi) olisivat huolehtineet myös Pohjois-Haagan ja Kannelmäen vanhoista osista sekä Kaivokselasta. Raskaalla standardilla sittemmin toteutettu raideyhteys jätti edellä luetellut täysin kumipyörien varaan kiertämällä ne länsipuolitse. Raskas metro tekee vastaavan ohituksen (itäpuolitse) mm. Myllypurossa.
kuva 07.04.2006 21:35 Juhana Nordlund  
  Mainio kuva Artolta. Helsingin useat 1980-luvun ja sitä uudemmat ratikkalaajennukset ovat menneet oikeaoppisesti siten, että ratikka kulkee paikalle jo jopa ennen asutuksen pystyyn laittamista. Päinvastaisessa järjestyksessä toimiminen on aina väkinäistä eikä välttämättä johtaisi hyvään lopputulokseen.
kuva 06.04.2006 09:35 Juhana Nordlund  
  Höyry ei kuulemma sittenkään johdu moottorien tai jarrujen kuumuudesta, vaan hiekkasuuttimien / -suppiloiden lämmityksestä. Ilmiö hämmensi kuljettajia jo vaunujen ollessa aivan uusia kuutisen vuotta sitten.
kuva 06.04.2006 07:41 Juhana Nordlund  
  Huomattavan kiva kuva! Sivuraide on tosiaan ohuen lumikerroksen suojissa, sitä vastoin juuri sen ajolanka näkyy, kun pääraiteen ajolankaa ei muka olisi olemassakaan. No tuskin tuo NrII puustakaan sitä sähköä repii... ;)
kuva 06.04.2006 07:38 Juhana Nordlund  
  Jaksoerottimen kohdalla ei parane "painaa kaasua". Ja sen alle ei ole hyvä pysähtyäkään. Siis ruullaamalla ali. :) Mutta, mutta: vaunu 208 on herännyt pitkiltä talviuniltaan!
kuva 04.04.2006 21:25 Juhana Nordlund  
  Hyvä harrastustoverini, joka ajaa työkseen raitiotievaunua, soitti minulle maanantaina Aleksilta havaitessaan tämän siellä ajossa "räikeän värisenä" ja totesi jo kauan sitten kuulemansa jutun olevan sitten totta. Enpä tullut levitelleeksi "wanhaa" juttua sen kummemmin.
kuva 04.04.2006 20:03 Juhana Nordlund  
  Vaunusta tämänasuisena tehtiin Aleksilla ensihavainnot itse asiassa jo maanantaina 3.4.2006. Jos joku sattuu keräämään historiantietoja :)