|
|
13.10.2009 22:27 | [Tunnus poistettu] | ||
| Minusta tämä taas on oivaltava ja poikkeavuudessaan oikein virkistävä kuva ja -kulma. Kyllä niitä standardipönöjä täällä piisaa Aleksille. | ||||
|
|
11.10.2009 01:51 | [Tunnus poistettu] | ||
| Yrittänee tuo merkki kertoa, että risteävää väylää käyttävillä kulkineilla on etumeno-oikeus?-) | ||||
|
|
11.10.2009 01:43 | [Tunnus poistettu] | ||
| Minä haluaisin voimaperäisesti protestoida tätä kovin levinnyttä ja muodikasta tylsyyden käsitettä vastaan. Kun täällä ansiosta arvostetut Tapsat ja muut 60-70-lukujen kuvaajapioneerit ovat kuviaan napsineet, valtaosa niistä on ollut ikuistuksia sen päivän tavanomaisesta kalustosta ja sellaisena siis nykymääritelmän mukaisesti tylsää. Kuitenkin se tylsä on tänään kiinnostavaa rautatiehistoriaa! Menkää siis ulos ratavarsille ja ratapihoille ja tallentakaa niitä tylsiä punavalkoisia. Vuosien kuluttua niitä kuvia ihailevat uudet harrastajat, joiden mielestä 2030-luvun vihreäkeltaiset sähkömadot ovat tylsiä. Ja opetelkaatten kuvaamisen perusasiat. Tapsatkin ne ovat osanneet ja osaavat edelleen! Ei ole häpeä tuottaa laadukasta kuvaa - vaikkei se laatu joidenkin mielestä merkityksellistä olekaan. |
||||
|
|
09.10.2009 12:14 | [Tunnus poistettu] | ||
| LEDithän noissa selvästi hömöttävät. Mielenkiintoista nähdä miten nämä kestävät ja toimivat. | ||||
|
|
09.10.2009 12:08 | [Tunnus poistettu] | ||
| 19.8.1966 oli perjantai. Aika hiljaista on Helsingin laitureilla perjantaiksi! | ||||
|
|
08.10.2009 00:41 | [Tunnus poistettu] | ||
| Vihreä suodin? Aika omituinen valo. Mutta kuva on kyllä upea siitä huolimtta tai sen vuoksi. | ||||
|
|
03.10.2009 18:32 | [Tunnus poistettu] | ||
| Taisi olla yleensä(?) 100 km/h. | ||||
|
|
03.10.2009 00:12 | [Tunnus poistettu] | ||
| Millähän tavoin tämä on nolon näköinen? Kerro, Ilpo, ihmeessä, että kuvaaja osaa petrata seuraavaan kuvaan! | ||||
|
|
03.10.2009 00:09 | [Tunnus poistettu] | ||
| Toimintaperiaatehan on sama kuin moderneissa pysäköinthalleissa ulosajopuomeilla. Fiksua soveltaa samaa täällä. | ||||
|
|
25.09.2009 10:28 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tämä Tk3 on nyt kuitenkin ehkä arvolleen paremmin käyvässä paikassa. Kyllösen Reijon kuvat syyskuulta 2009: http://raiteet.info/kuvasarjat/RK/Tk3_1152/ | ||||
|
|
25.09.2009 10:21 | [Tunnus poistettu] | ||
| Komea kuva! Kalenteriin syyskuun kuvaksi. | ||||
|
|
22.09.2009 14:49 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kiinnostavaa, että vanhat kiskot viedään ratavarresta jonnekin autolla. Mihinkähän menevät? | ||||
|
|
14.09.2009 11:25 | [Tunnus poistettu] | ||
| Olen elänyt käsityksessä, että graffiteja sisältävän kuvan lisääminen on edelleen, jos ei nyt suoranaisesti kiellettyä, niin ainakin poliittisesti epäkorrektia. Jos olen käsittänyt väärin, pyydän anteeksi asiatonta kommenttiani! | ||||
|
|
13.09.2009 21:04 | [Tunnus poistettu] | ||
| Oho, aika yllättävää. Tätähän ei sitten tietenkään ole lupa dokumentoida vorgissa (sellaista ei ole tapahtunut, mistä ei ole dokumenttia, vai mitä Lari?), joten olisiko jollakulla kuvia, tuuppaisin mielelläni tämänkin hölmöilyn muistoksi ja muistutukseksi raiteet.infoon. | ||||
|
|
13.09.2009 20:59 | [Tunnus poistettu] | ||
| Ranskalainen translitterointi luonnollisesti eroaa englantilaisesta translitteroinnista. Harjoitukseksi jääkään selvittää mitä translitterointi on... Mitään kansainvälistä standardia translitteroida kyrillisiä ei tietenkään ole. | ||||
|
|
13.09.2009 01:28 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tuukka: Ei nelkun translitterointi ch:ksi ole kansainvälinen, vaan englannin kielen mukainen translitterointitapa. | ||||
|
|
13.09.2009 01:19 | [Tunnus poistettu] | ||
| Taitaa olla risti-nolla :) | ||||
|
|
13.09.2009 00:23 | [Tunnus poistettu] | ||
| Linjalla? | ||||
|
|
12.09.2009 23:54 | [Tunnus poistettu] | ||
| Jos minulta kysytään, tämä on ehdolla "Vuoden rautatiekuvaksi". | ||||
|
|
12.09.2009 17:28 | [Tunnus poistettu] | ||
| Eihän here muutenkaan ole tapana writellä in english, miksi siis use englantilais-amerikkalaista translitterointia. Ei se ole millään tavoin edes "hienompaa". | ||||
|
|
11.09.2009 23:43 | [Tunnus poistettu] | ||
| Rähjä tai ei, mutta tämä on mainio kuva! Kunnon puskaradan kesää. | ||||
|
|
11.09.2009 23:41 | [Tunnus poistettu] | ||
| Missä te jonkun Ch:n näette? | ||||
|
|
11.09.2009 23:39 | [Tunnus poistettu] | ||
| Jösses, onpa kammottava värimaailma! Naapurissa on sännätty monessakin mielessä äärimmäisyydestä toiseen. | ||||
|
|
11.09.2009 23:37 | [Tunnus poistettu] | ||
| Psst, Timo! Ei tämä tapahtuma ollut lappeen Rannassa! | ||||
|
|
09.09.2009 21:29 | [Tunnus poistettu] | ||
| https://vaunut.org/kuva/40115 | ||||
|
|
04.09.2009 23:34 | [Tunnus poistettu] | ||
| Nippelitiedoksi: Sodexho-niminen yritys muutti jo toissa keväänä nimekseen "Sodexo". http://tinyurl.com/mncmzq | ||||
|
|
04.09.2009 23:23 | [Tunnus poistettu] | ||
| Jopas nyt vallan! Todella hieno valo on tässä toki muutenkin kiinnostavassa kuvassa. VALOkuva! | ||||
|
|
04.09.2009 23:14 | [Tunnus poistettu] | ||
| On niissä ero, joskaan en ymmärrä miksi tarkoitettaessa "kasvuvaraa" haluttaisiin kirjoittaa "kasvunvaraa". Offtopicia lisää, kertokaapa ero: "talon poika" ja "talonpoika". | ||||
|
|
04.09.2009 23:05 | [Tunnus poistettu] | ||
| Komiat pilvet ja sävyt! Tuo musta shakkinappula etualalla kyllä pikkuisen häiritsee silmäressua... | ||||
|
|
04.09.2009 22:35 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kymmenen paikkeilla uskoakseni. Se seitsemältä lähtenyt oli EP (jonka numeroa en kyllä muista) ja lyhyempi. | ||||
|
|
31.08.2009 10:24 | [Tunnus poistettu] | ||
| Yritin tässä muistella mitä hyödyllistä Rautatievirasto olisi olemassaollessaan saanut aikaiseksi. En keksinyt mitään. Muistaako joku muu? | ||||
|
|
20.08.2009 22:52 | [Tunnus poistettu] | ||
| Lujaahan se menee Pendolinokin. Noin jyrkkään alamäkeen :-D --- Ei vaan, tyylikäs kuva ja vauhdin hurmaa! | ||||
|
|
11.08.2009 11:12 | [Tunnus poistettu] | ||
| Out of interest: tämä on upea kuva! | ||||
|
|
11.08.2009 11:10 | [Tunnus poistettu] | ||
| Mistä ihmeestä on peräisin käsitys, että petolinnun perse olisi ruma? Vai ymmärränkö sanonnan väärin? Ihmettelee ornitosofi Kuusamossa... | ||||
|
|
24.07.2009 11:52 | [Tunnus poistettu] | ||
| Syvä kumarrus komealle kuvalle! | ||||
|
|
20.07.2009 12:10 | [Tunnus poistettu] | ||
| InterCity? | ||||
|
|
16.07.2009 23:31 | [Tunnus poistettu] | ||
| Ok, kiitos! Entä ykkösen ja kakkosen erot, Paulihan sanoi tätä nimenomaan ykköseksi? | ||||
|
|
15.07.2009 22:51 | [Tunnus poistettu] | ||
| Ihan siltä varalta, että joskus alan suorittaa kalustolisenssiä: miten sen erottaa muista tästä kuvasta? | ||||
|
|
15.07.2009 10:31 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kuulemani mukaan ruotsalaisissa kiertoliittymää (kansankielellä liikenneympyrä) osoittavissa liikenne merkeissä lukee "korkeintaan viisi kierrosta" (oletettavasti kuitenkin ruotsiksi). Mutta tätä erikoisempi rajahan on Norjan ja Suomen välillä, sehän kun on myös EU:n ulkoraja. Ainakaan Kilpisjärvellä tai Karigasniemellä ei tarvitse juuri hidastella rajaa ylittäessä - mitä nyt aina avoimen puomin kohdalla on kolmenkympin rajoitus. Nuorgamista en tiedä kun en ole käynyt. | ||||
|
|
13.07.2009 20:14 | [Tunnus poistettu] | ||
| Sahalaita on lähinnä terävöityksen aikaansaamaa, tosin jpeg-pakkauskin sitä saattaa aiheuttaa. Älkää pakatko liikaa! Yksi sahalaitaa aiheuttava tekijä on kyllä selain silloin kun se skaalaa kuvaa - jotkut selaimet tekevät sen automaattisesti ellei kuva mahdu ruutuun. Se ominaisuus aiheuttaakin sitten kiistoja kun jotkut näkevät sahalaitaa ja jotkut eivät. Minä, muuten, en näe tässä kuvassa sahalaitaa kuin aivan hiukkasen vasemman puoleisessa raiteessa tuon vaihteen asennon kertovan merkin takana. RAWia kannattaa kyllä käyttää jos kamera, ohjelmat ja kärsivällisyys siihen taipuvat :) | ||||
|
|
10.07.2009 11:11 | [Tunnus poistettu] | ||
| Erittäin tyylikästä! | ||||
|
|
05.07.2009 01:20 | [Tunnus poistettu] | ||
| Totta, eipä olisi YTV-alue ensimmäisenä mieleen juolahtanut. | ||||
|
|
03.07.2009 23:47 | [Tunnus poistettu] | ||
| Mikä tuossa Tuukan mielestä nostaa rautapyörien vierintävastusta? | ||||
|
|
03.07.2009 00:39 | [Tunnus poistettu] | ||
| Ymmärsin, että 711 tuli Kivesjärvellä 5234:aa vastaan Sr2 3202:n vetämänä. Tämä on siis toisen käden tietoa ja on mahdollista, että ymmärsin jossain kohtaa 5234:n vekin selityksen väärin. | ||||
|
|
03.07.2009 00:29 | [Tunnus poistettu] | ||
| Ei uskalla vielä ilmoittautua kun on koko syksy niin pahasti kalenterissa auki. Kiinnostusta on. | ||||
|
|
02.07.2009 01:10 | [Tunnus poistettu] | ||
| Loistava kuva! | ||||
|
|
01.07.2009 21:43 | [Tunnus poistettu] | ||
| Kuultua: 711 ajettiin Sr2:lla (3202) koska siihen tarkoitetun Sr1:n kompura sanoi sopimuksensa irti. Olisiko se kompuravikainen tässä hinauksessa? | ||||
|
|
28.06.2009 11:20 | [Tunnus poistettu] | ||
| Folkkari? | ||||
|
|
27.06.2009 12:17 | [Tunnus poistettu] | ||
| Tämä lienee 235. Eikös muut ruuhkama-Eil-rungot kiskota sudella? | ||||
|
|
07.06.2009 02:15 | [Tunnus poistettu] | ||
| Reeveri. | ||||
|
|
05.06.2009 12:18 | [Tunnus poistettu] | ||
| Koko tuolla roikallako Lh-Ha-Lh -keikat ajetaan? | ||||