|
|
27.09.2006 22:42 | Ari Palin | ||
| Mainittakoon, että Ladun seisakkeella on juna ainakin kerran yöpynytkin. Juna koostui yhdestä jo kadonnutta moottorivaunutyyppiä edustavasta yksiköstä. | ||||
|
|
27.09.2006 22:37 | Ari Palin | ||
| Ladun seisakkeen valopylväitä taitaa näkyäkin tuolla juuri ennen takimmaista siltaa? | ||||
|
|
27.09.2006 22:35 | Ari Palin | ||
| Siinäpäs on mukavasti dieselkalustoa näytillä. | ||||
|
|
26.09.2006 23:19 | Ari Palin | ||
| Pienois-Truman on kyllä todella hyvin ja tarkasti rakennettu! | ||||
|
|
26.09.2006 23:12 | Ari Palin | ||
| Mistähän Ristijärven liikennepaikka alkaa? Kesällä tuolla käydessäni huomasin, että liikennepaikka päättyy molemmista suunnista tultaessa kuvassa näkyvään merkkiin. Sijaitseeko liikennepaikka siis eri kohdassa riippuen kulkusuunnasta voi onko se pistemäinen? | ||||
|
|
26.09.2006 23:07 | Ari Palin | ||
| Tämä kuva kuuluu kyllä Vorgin parhaimmistoon! | ||||
|
|
26.09.2006 21:16 | Ari Palin | ||
| Tuossa vaiheessa Espoon metrokin on sitten ollut olemassa jo muutaman vuoden. Sen rakentamisen on arvioitu kestävän 8-10 vuotta. Jos rakentaminen alkaa ensi vuonna ja hitain arvio toteutuu, metro valmistuisi vuonna 2017 eli 99 vuotta sen jälkeen, kun Eliel Saarinen alkoi suunnitella esikaupunkirataa mm. Tapiolaan. Ja toivottavasti liito-oravat eivät ole oppineet rakentamaan maanalaisia pesiä. :D | ||||
|
|
25.09.2006 23:42 | Ari Palin | ||
| Tapio: Kiitos tiedoista koskien kiskojen jatkuvaksi hitsaamista. | ||||
|
|
25.09.2006 00:00 | Ari Palin | ||
| "suuntaan" = "suuntaa" | ||||
|
|
25.09.2006 00:00 | Ari Palin | ||
| Tuo sivuraide purettiin vasta neljännen linjaraiteen rakennustöiden yhteydessä 1990-luvun lopulla. Toyotan tilalla toimi aiemmin Korpivaara Oy. Koskaan en kuitenkaan nähnyt junaa kyseisellä raiteella ja kiskot olivat ruosteessa, joten se lienee ollut loppuaikoina pitkään käyttämättömänä. Pistoraide erkani pääradasta vasemmalla näkyvältä kohdalta, joten päästääkseen portille junan on pitänyt vaihtaa suuntaan kuvaajan selän takana. Sitä en tiedä, onko joskus aikoinaan raiteelle ollut yhteys myös Korson eteläpäästä. | ||||
|
|
24.09.2006 23:15 | Ari Palin | ||
| Rödbrott? | ||||
|
|
24.09.2006 23:04 | Ari Palin | ||
| Heh, kuvatekstin voisi ymmärtää myös eri tavalla kuin kirjoittaja on tarkoittanut. :D | ||||
|
|
24.09.2006 23:01 | Ari Palin | ||
| Kuvassa lienee kuitenkin P 73, jos olit tällä Iisalmeen menossa. | ||||
|
|
24.09.2006 22:39 | Ari Palin | ||
| Tapio: Muistatko, milloin Seinäjoki-Laurila -osuus hitsattiin jatkuvaksi? Tapahtuiko se vaiheittain? | ||||
|
|
24.09.2006 22:38 | Ari Palin | ||
| Riihimäelle sopisi mielestäni samanlainen ratkaisu kuin Lahdessakin, eli kaukojunat käyttäisivät raiteita 1 ja 4 ja lähijunat niiden välissä olevia raiteita 2 ja 3. Tosin silloin raidetta 1 käyttävään junaan ei voisi nousta suoraan aseman edestä, koska raiteiden 1 ja 2 sekä toisaalta raiteiden 3 ja 4 välissä olisi keskilaituri. Lahden suunnan lähijunat voisivat lähteä raiteelta 5 tai 6, joiden välissä olisi myös keskilaituri. | ||||
|
|
24.09.2006 22:03 | Ari Palin | ||
| Upea kuvasarja! Tämä paikka kuulunee Suomen vaikuttavimpiin rautatiemaisemiin. | ||||
|
|
24.09.2006 22:01 | Ari Palin | ||
| Tuohon oikealle mahtuisi hyvin henkilöasema ja autovaunujen lastauspaikka, jos henkilöliikenne ulotettaisiin Sallaan asti. | ||||
|
|
24.09.2006 21:56 | Ari Palin | ||
| Onneksi Kolarin junissa pääsee vielä ainakin muutaman vuoden nauttimaan hiivattiradasta. :) | ||||
|
|
24.09.2006 21:10 | Ari Palin | ||
| Lähetin yhden kuvan vahingossa keskeneräisenä. Ja kun kuvaa ei voi poistaa, vaihdoin nyt sen tilalle kuvan aivan eri aiheesta. | ||||
|
|
23.09.2006 22:47 | Ari Palin | ||
| Taustalla lienee tuliteriä Sm2:sia. Ensimmäisethän taisivat valmistua juuri 1975. | ||||
|
|
22.09.2006 00:05 | Ari Palin | ||
| Tuo olikin sellainen aikataulukauden vaihtuminen, jossa paljon paikallisliikennettä loppui ympäri Suomea ja eräs junakalusto jäi kokonaan pois säännöllisestä liikenteestä. | ||||
|
|
21.09.2006 23:59 | Ari Palin | ||
| Huomatkaa muuten, että "VR Cargo":sta on "VR" ruksattu yli. :D | ||||
|
|
21.09.2006 23:55 | Ari Palin | ||
| Hieno kuva, mutta vielä upeampi se olisi ilman ajojohtopylväitä. Tästä kuvasta näkee hyvin, että tuolla raiteet on suojastettu vain yhteen suuntaan. Muutaman vuoden kuluttua on tämäkin näkymä ainakin siltä osin historiaa. | ||||
|
|
21.09.2006 23:45 | Ari Palin | ||
| Manu: Samannäköinen? | ||||
|
|
21.09.2006 23:45 | Ari Palin | ||
| Käsittääkseni aliliikennepaikkojakin kutsutaan liikennepaikoiksi. Vai mitä ne ovat, jos eivät liikennepaikkoja? Oikeastaan myöskin tuo "Ilmalan ratapiha" on väärin, sillä Ilmalan ratapihan nimi on nykyisin oikeammin "Ilmala ratapiha", mutta ajattelin kirjoittaa sen vanhaan tyyliin, koska en käytä arkikielessä myöskään esimerkiksi termejä "Pasila asema" tai "Helsinki Länsisatama" vaan "Pasila" ja "Länsisatama". | ||||
|
|
21.09.2006 23:31 | Ari Palin | ||
| Ajettiinko vuonna 1969 yhtäkään vuoroa kahdella rungolla? Runkojahan oli silloin olemassa vain viisi. | ||||
|
|
21.09.2006 23:21 | Ari Palin | ||
| Tuli muuten mieleen, että itse asiassa Borgå äännetään Borgo eli äännettäessäkin viimeisenä o-äänne on lyhyt. Silloin ei ainakaan loppu-å:ta voine pidentää partitiivissa. Eli kirjoitettaisiin joka tapauksessa "Borgåa". Ehdottamasi "Borgå'a" näyttää aika oudolta. | ||||
|
|
21.09.2006 23:13 | Ari Palin | ||
| X = En muista, mille raiteelle saapui. | ||||
|
|
20.09.2006 22:43 | Ari Palin | ||
| Muistinkin näköjään väärin tuon IC-junan nopeuden, sillä tuo onnettomuustutkintakeskuksen raportti sanookin, että nopeus oli 77 km/h eikä 100 km/h. | ||||
|
|
20.09.2006 22:41 | Ari Palin | ||
| Omituista, että tuo edellinen kommentti tuplaantui, vaikka pastesin koko tekstin ctrl+v:llä kerralla. Yleensähän se on estänyt sen. | ||||
|
|
20.09.2006 22:39 | Ari Palin | ||
| Ennen Keravan ratapiharemonttia 2000-luvun alussa, jolloin raiteelta 3 lähtivät asemalla pysähtyvät junat pohjoiseen, pohjoispään vaihteratkaisu oli sikäli mielenkiintoinen, että raiteelta 3 pääsi siirtymään raiteelle 2 (eli itäiselle pääradan raiteelle) joko pitkien tai lyhyiden vaihteiden kautta. Lyhyet vaihteet kuuluivat vaihdekujaan, joka pohjoiseen mentäessä alkoi raiteelta 1 koukaten raiteen 3 kautta takaisin raiteelle 1. Sitä en muista, oliko tästä vaihdekujasta rakennettu edelleen yhteys idemmäksi K-junien seisontaraiteelle. Lisäksi oli rakennettu em. pitkät vaihteet (sn80 vai sn110?) vaihdekujan pohjoispuolelle ja niiden kautta pääsi raiteelta 3 vain raiteelle 2, ei siis 1-raiteelle saakka. Tuolloin asema-alueen pohjoispää poikkesi siltäkin osin nykyisestä, että alikulun paikalla oli äänivaroituslaitoksellinen (ja olikohan myös punainen vilkku?)laituripolku raiteiden 1-3 yli. Myös Keravan ratapihan eteläpäässä oli lyhyet vaihteet ja joukossa myös risteysvaihde. Tavallaan eteläpäässäkin oli vastaavat pitkät vaihteet (sn110), mutta ne olivat niinkin kaukana kuin Savion eteläpuolella. Keravan eteläpään lyhyet vaihteet olivat vähällä ehtiä koitua myös erään IC-junan turmioksi 7.12.1998, kun kyseinen juna ajoi poikkeavalle noin 100 km/h: http://www.onnettomuustutkinta.fi/2459.htm | ||||
|
|
20.09.2006 20:25 | Ari Palin | ||
| Jopa Pieksämäki-Savonlinna -välillä päästäisiin Dm12:lla samoihin ajoaikoihin bussin kanssa, vaikka kyseisellä rataosalla on muistaakseni sn50. Tämä johtuu siitä, että bussireitti on rataan nähden paljon pidempi. Huutokoski olisi silloin kätevä vaihtoasema, jos Joensuun suunnan Vankatkin pysähtyisivät siellä. | ||||
|
|
20.09.2006 20:17 | Ari Palin | ||
| Taustalla näkyvä kerrostalo voisi olla melko hyvä asuinpaikka teletötteröllä kuvaavalle. | ||||
|
|
20.09.2006 20:09 | Ari Palin | ||
| Jos ovat, niin siinä lienee sitten syy siihen, miksi Keravalta lähtevät Z-junat usein siirtyvät heti asemalta lähdettyään kaukoliikenteen raiteelle eli yhden raiteen verran lännemmäksi eivätkä kulje samaa raidetta asemalta suoraan oikoradalle. | ||||
|
|
20.09.2006 19:32 | Ari Palin | ||
| Mitenhän tuo taivutus kieliopillisesti menee vierasperäisissä nimissä, joissa (vähintään) sanan loppu äännetään eri tavalla kuin kirjoitetaan? Kirjoitetaanko esimerkiksi partitiivipääte sen mukaan, miten sana ääntyy, vai sen mukaan, miten se kirjoitetaan? Jos käytetään ensimmäistä tapaa, se olisi varmaankin Sakarin ilmaisemalla tavalla eli "Borgååta" (ellei jopa "Borgåota", koska suomen kielessä ei ole å:ta). Jos taas taivutus tehdään kirjoitusasun perusteella, se voitaisiin kirjoittaa "Borgåa". On tämä suomen kieli ihmeellinen. Voisi olla hauska pyytää suomea opettelevaa ulkomaalaista ääntämään sanan "epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkään". :) | ||||
|
|
20.09.2006 19:14 | Ari Palin | ||
| Onneksi kuitenkin ilmeisesti positiivisessa merkityksessä. | ||||
|
|
20.09.2006 18:24 | Ari Palin | ||
| Onko Keravan raiteet 1 ja 4 oikorataan liittävät vaihteet 140 km/h:n vaihteita? | ||||
|
|
19.09.2006 23:06 | Ari Palin | ||
| Onko Ilmalan kohdalla (tai koko Helsinki-Kirkkonummi -välillä) ollut sähköliikenteen alkaessa vielä pätkäkiskotus, kuten kuva antaisi ymmärtää? | ||||
|
|
19.09.2006 22:48 | Ari Palin | ||
| Tällaisella laiturileveydellä saataisiin tukkoiselle Helsingin asemalle mahtumaan monta lisäraidetta... | ||||
|
|
19.09.2006 20:15 | Ari Palin | ||
| Kiitokset kaikille aikatietoja lähettäneille! Pitää yrittää onnea vielä monta kertaa lähiaikoina ennenkuin iltojen pimeys vie voiton. Kun kerran tärppää, niin siinäkin saa kuvia vasta yhdestä paikasta. Harrastajan "tuuria" oli myös pari vuotta sitten, kun kävin kuvaamassa Pasilan ristikkosiltojen vieressä. Pari hätäistä räpsyä sain otettua, kun Dv16 kokosi runkoa Pasilan alapihalle. Entä mitä sitten tapahtui? No tietysti Dv16 lähti junansa keulille ja lähti ratapihan toisesta päästä kohti Länsisatamaa! | ||||
|
|
18.09.2006 23:36 | Ari Palin | ||
| Kulkeeko päivystäjä Länsisatamaan täysin ilman aikataulua? Usein olen nähnyt kauempaa sen menossa Länsisatamaan tai tulossa sieltä, mutta kun olen mennyt kameran kanssa entisten makasiinien lähelle klo 16:n jälkeen odottelemaan, niin en ole sitä vielä kuvaan saanut. Entä onko Länsisataman tai Sompasaaren radoilla liikennettä viikonloppuisin? Nämä olisivat nyt tärkeitä tietoja ja olisin niistä kiitollinen, jotta saisin kohta katoavaa Dv16-sarjaa vielä kuvattua työssään. Ilmalan järjestelypihan pohjoispäässä ja autovaunujen siirtotyössä olen niitä kuitenkin saanut kuvattua, mutta olisi kiva kuvata niitä myös satamaradoilla. | ||||
|
|
18.09.2006 23:26 | Ari Palin | ||
| Jos vielä viilataan vähän lisää, niin ollaan Pasilan alapihalla (Pasilan alaratapiha on vanha nimitys). | ||||
|
|
18.09.2006 23:21 | Ari Palin | ||
| Onko Petroskoissa uusittu opastimet vai onko siellä aina olleet tuollaiset standardista poikkeavat opastimet? | ||||
|
|
18.09.2006 23:05 | Ari Palin | ||
| Kuulin Vanhan Juna-ajan vallitessa 30.7. Tampereella seuraavan kuulutuksen: "Pikajuna 911 Tampereelta saapuu raiteelle X." :) | ||||
|
|
17.09.2006 22:32 | Ari Palin | ||
| Tässä on kyllä mahtava aamutunnelma! | ||||
|
|
17.09.2006 22:32 | Ari Palin | ||
| Samat sanat! | ||||
|
|
17.09.2006 22:31 | Ari Palin | ||
| Onkohan plootuja aiemmin käynyt Porvoossa? | ||||
|
|
17.09.2006 22:24 | Ari Palin | ||
| Christian: Eli hyppivätkö matkustajat raiteen 1 yli Z-junaan, jos se todella tuli raiteelle 2? | ||||
|
|
17.09.2006 15:26 | Ari Palin | ||
| YTV:n ohjeet uusista painikkeista: http://www.ytv.fi/FIN/liikenne/matkustajan_opas/Matkakortti/Matkakortti/uudet_painikkeet.htm | ||||
|
|
17.09.2006 14:33 | Ari Palin | ||
| Eiväthän Vorgin ja Tasoristeys-palstan uutiset aivan yksi yhteen ole, joten siltä(kin) osin toimivat toistensa täydentäjinä. Oli itsellänikin mielessä mutta jäi mainitsematta, että painetun tekstin etu on tosiaan se, että se varmasti säilyy, teoriassa loputtomiin. On täysin mahdollista, että hyvin säilytettyä Resiina-lehteä joku selailee 500 vuoden kuluttua. Toki voihan Vorgin tietojakin olla jossain vielä silloin, mutta se ei ole yhtä varmaa. | ||||
|
|
17.09.2006 14:22 | Ari Palin | ||
| Jos on tarkoitus matkustaa Vantaalta Espooseen tai päinvastoin käymättä muissa kunnissa, on sama, painaako 2:ta vai L:ää, sillä hintakin lienee sama. | ||||