Kommenttihaku


Kirjoittaja:



Haettava teksti:



Kommentin sijainti:



Kaikki ehdot
Mikä tahansa ehdoista

Kaikki kommentit / Hakutulokset


kuva 04.02.2006 00:28 Ari Palin  
  Heh, voisi kuvitella, että näin maalaismainen näkymä vallitsisi 5 kilometrin etäisyydellä jostain keskikokoisesta maaseutukaupungista, sellaisesta, joka on saanut kaupunkitittelin vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Vasemmassa reunassa hiukan pilkottaisi kaupungin laidalla oleva pienteollisuusalue. Uskomatonta, että tämä onkin pääkaupungista!
kuva 04.02.2006 00:09 Ari Palin  
  Tuli viime syyskuussa Juupajoen ja Korkeakosken välinen tieosuus tutuksi, kun Korkeakoskella huomasin videokamerani jalustoineen unohtuneen Juupajoelle. :)
kuva 02.02.2006 23:29 Ari Palin  
  Kiinnitinkin huomiota siihen, että tämä näyttö on selkeämpi kuin muissa doubledeckereissä, mutta en jostain syystä osannut yhdistää sitä sinisen reunuksen puuttumiseen. Eihän reunusta tietenkään tarvita, jos näyttö löytyy vaunun kyljestä muutenkin. Suuri vaununumero saa näytön muutkin tekstit näyttämään jotenkin suuremmilta, mutta ne taitavat kuitenkin olla samaa kokoluokkaa kuin aiemminkin.
kuva 02.02.2006 22:47 Ari Palin  
  Eipä tosiaan näytä olevan. Mikähän lie syy siihen?
kuva 02.02.2006 22:12 Ari Palin  
  Ennen Rekolan ja Korson välisen kohtausraiteen rakentamista (kaupunkiradan esivaihe) oli Hiekkaharjun raiteiden 2 ja 3 välissä kapea asvaltoitu laituri, mutta ei niin kapea kuin tämä. Laiturin keltainen turvaraita, jota lähemmäksi rataa ei pitäisi mennä, oli laiturin keskellä. Olikohan raita tarkoitettu turvarajaksi sekä raiteelle 2 että 3? Siinä tapauksessa laiturilla olisi pitänyt pysyä juuri tuon raidan päällä. :)
kuva 01.02.2006 22:18 Ari Palin  
  Kyllä. Ja nimenomaan Helsingistä Edm:ien kaupallinen liikenne alkoi ensimmäisenä, klo 19.20. Rovaniemeltä Edamit starttasivat klo 21.10. Itsekin tallensin tämän Helsingistä lähdön videokameralla.
kuva 01.02.2006 22:05 Ari Palin  
  Niin, tämä asema taisi olla "AAAAAA". :)
kuva 30.01.2006 23:59 Ari Palin  
  Juna on Joensuun suuntaan menossa, joten numero on todennäköisesti pariton.
kuva 30.01.2006 19:05 Ari Palin  
  Tässä kohtaa puhelinlinja on ollut näköjään eri puolella rataa kuin Metsäkylän asemalla (edellinen kuva).
kuva 30.01.2006 18:57 Ari Palin  
  Kiitokset todella upeasta kuvasarjasta! Metsäkylän asemalla on käynyt sama ilmiö kuin niin monessa muussakin paikassa eli pusikoituminen. Vielä 1990-luvun alussakin olivat näkymät yleisesti ottaen selvästi avarampia kuin nyt. Harmi, että junien kuvaaminen linjalla käy vuosi vuodelta yhä vaikeammaksi. :(
kuva 29.01.2006 18:25 Ari Palin  
  Samasta paikasta on näköjään kuva myös Resiinassa 4/1999 sivulla 76. Kuvan on ottanut Kimmo Pyrhönen vuonna 1999.
kuva 29.01.2006 11:41 Ari Palin  
  Minä taas ajattelin ensi kesänä yhdistää auto- ja junamatkailua toisiinsa siten, että kun autolla liikkuen kuvailen Tampereen ja Kelloselän välisiä asemia ym., jätän yhtenä päivänä auton Oulun asemalle ja käyn junalla edestakaisin Kemissä (P 601 / P 976). Tavoitteena on nimittäin vielä hankkia matkustuskokemus sellaisella junalla, joka pysähtyy Iissä ja Kuivaniemessä, ennen kuin se huvi loppuu. Kemissä ehtii ennen paluujunan lähtöä käydä vaikka katselemassa asemanseutua kaupungintalosta käsin. Onkohan Oulun asemalla tai sen läheisyydessä maksutonta parkkipaikkaa?
kuva 28.01.2006 23:42 Ari Palin  
  Päätyovien muutos sinisiin vaunuihin tehtiin muistaakseni jotakuinkin vuosien 1988-89 paikkeilla ja samalla niistä tehtiin paineilmalla toimivia. Olisiko ollut niin, että 1980-luvulla valmistuneet vaunut olisivat saaneet nämä kaksi-ikkunaiset ovet kuitenkin jo alun alkaen, tosin aluksi ilman paineilmaohjausta?
kuva 28.01.2006 23:05 Ari Palin  
  Niin, aika yleistä tuo tosiaan näyttää jo olevan: https://vaunut.org/kuvasivu/21233 :)
kuva 28.01.2006 22:55 Ari Palin  
  Tuolla kokoonpanolla IC:n ilmastoinnissa saattaisi esiintyä pienimuotoisia ongelmia. :)
kuva 28.01.2006 22:41 Ari Palin  
  Tasoristeyksen ohjauslaitteiston koppi on näköjään vielä paikoillaan.
kuva 27.01.2006 22:58 Ari Palin  
  Eli siis noiden jenkkivetureiden akselipaino ylittää 6 tonnilla suurimmatkin Suomessa olevat akselipainorajoitukset. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko Suomen rataverkolle ulkomaista vetokalustoa 2007 tai sen jälkeen. Jos ei ulkomaista kalustoa tule, niin ehkä kuitenkin Voikkaan Moveja näkee sitten Kouvolassa tai Haminassakin saakka.
kuva 27.01.2006 22:51 Ari Palin  
  Kiitos näistä paikan historiaa koskevista mielenkiintoisista tiedoista!
kuva 27.01.2006 22:23 Ari Palin  
  Tässähän menee aivan sanattomaksi! Kun kuvittelee vielä tuossa vallinneen äänimaailman niin radan varressa kuin Lätän sisälläkin.
kuva 26.01.2006 23:08 Ari Palin  
  Oikoradan liikenteen alettua ainakin Helsingistä Kouvolaan saakka Savon radan junat(kin) vedetään tietysti Sr2:lla, mutta miten lienee Kouvolasta Pieksämäen suuntaan? Mouhun ja Otavan välillähän otetaan jossain vaiheessa käyttöön perusparannusosuus, jolla sn on 200.
kuva 26.01.2006 22:56 Ari Palin  
  Onkohan se mahdollista, että jos Eesti Raudtee pääsee Suomen rataverkolle kilpailun avauduttua, niin niitä amerikkalaisia punakeltaisia vetureita voisi näkyä täälläkin?
kuva 26.01.2006 22:51 Ari Palin  
  Ja ensi joulukuussa kaikki on sitten sähköistä.
kuva 26.01.2006 22:46 Ari Palin  
  Vauhtitie tuli itsellenikin mieleen. Dokumentin siinä vaiheessa hevoskuski oli palaamassa kotiinsa Käpylään, joten kuvittelin hänen ajelleen radan itäpuolella. Mutta hän olikin siis menossa etelään siinä kohtauksessa. Tietäkään en tunnistanut Vauhtitieksi, koska se näytti aika pieneltä nykyiseen nähden. Vempu oli siis ilmeisesti matkalla Pasilan alaratapihalta Töölön ratapihalle ja käytti tavaraliikenteelle varattua raidetta? Olen joissain kuvissa nähnyt, että sen paikan kohdalla olisi ollut neljä raidetta. Oliko niin, että kaksi läntistä niistä johti Pasilan alaratapihalle kahden itäisimmän ollessa pääraiteita?
kuva 26.01.2006 22:37 Ari Palin  
  Unohdan näköjään aina mainita sanan "säännöllinen". Eli tarkoitin siis, että säännölliset tarvittaessa pysähdykset loppuivat Helsinki-Riihimäki -välillä vuonna 1987.
kuva 25.01.2006 23:32 Ari Palin  
  Ketolan muistan nähneeni aikataulussa, kun niitä aloin ensimmäistä kertaa selailemaan vähän ennen 1980-luvun puoltaväliä, mutta Viimaa en muista nähneeni. Siksi ajattelin, että Viima olisi lakkautettu jo ennen Ketolaa. Viima tuli minulle ennestään tuntemattomana nimenä vastaan, kun vuonna 1993 tai 1994 selailin kirjaa Rautatiet ja pienoisrautatiet, jossa oli liikennepaikkaluettelo.
kuva 25.01.2006 21:17 Ari Palin  
  1980-luvun puolivälin tietämillä oli noiden lisäksi vielä Ketola ja Käkelä, vielä aiemmin lisäksi ainakin Viima ja Vesta. Mitkähän mahtavat olla em. seisakkeiden lakkautusvuodet?
kuva 25.01.2006 21:10 Ari Palin  
  Kuvan vuosi on virheellinen tai sitten tämä on todellakin otettu tasan vuosi sitten. :)
kuva 25.01.2006 21:03 Ari Palin  
  Molemmat klo 7.10 olevat arvioidut lähtöajat tuskin ovat toteutuneet minuutilleen. :)
kuva 25.01.2006 20:46 Ari Palin  
  MOT-sanakirja kertoo seuraavaa: skersot = leikata toisensa, sliezu = raide-, celus = tiet, stingri = lujasti, aizliegts = kielletty. Eli siis "Raideteiden ylittäminen lujasti kielletty".
kuva 25.01.2006 19:21 Ari Palin  
  Tavarajunia Virossa vedetään nykyään enimmäkseen punakeltaisilla USA:sta hankituilla Eesti Raudteen vetureilla.
kuva 25.01.2006 19:19 Ari Palin  
  Toissa viikonloppuna tuli televisiosta joulukuussa 1966 kuvattu dokumentti helsinkiläisestä hevosvaunukuljettajasta, jossa näkyi yhdessä kohdassa Lättä ja Vempu ajamassa rinnakkain samaan suuntaan. Kuvauspaikkaa en tunnistanut, mutta veikkaisin Helsingin ja Pasilan väliä.
kuva 25.01.2006 19:11 Ari Palin  
  Taas upea kuvasarja menneen ajan Helsingistä!
kuva 25.01.2006 18:51 Ari Palin  
  Tulipa käytyä tuohon itsekin tutustumassa tuolloin.
kuva 25.01.2006 18:14 Ari Palin  
  En tiennytkään, että matkustajavaunujenkin telejä vaihdellaan. Kiitos mielenkiintoisista kuvista!
kuva 24.01.2006 21:53 Ari Palin  
  Tarkoitin, että säiliöjuna lähti asemalta sen eteläpäästä, vaikka taitaa tuo ratapihakin olla enemmän kaakko-luode -suunnassa. Petseri on todellakin kaakon suuntaan ja Valga lounaaseen. Kuvatekstiä kirjoittaessani en ollut kuitenkaan varma, menikö juna Petserin vai Valgan suuntaan, joten kirjoitin sen vuoksi "etelän suuntaan". Mutta öljyjunat taitavat aika voittopuolisesti ellei kokonaan kulkea nimenomaan Petserin suuntaan. Kuvateksti korjattu.
kuva 24.01.2006 21:47 Ari Palin  
  Tässä oli kyseessä SLHS:n (Suomen Linja-autohistoriallinen Seura) retki Viroon. Kuvassa olevat henkilöt ovat mukana olleita retkeläisiä. Saavuimme asemalle juurikin tuota J. Kuperjanovia pitkin.
kuva 24.01.2006 21:41 Ari Palin  
  Täytyy se minunkin sanoa: Hiivatti!
kuva 24.01.2006 21:40 Ari Palin  
  Heh, näyttää ihan siltä kuin Deeverin takana olisi halkopiippuinen veturi.
kuva 24.01.2006 21:28 Ari Palin  
  Palopurosta on jäänyt mieleen myös konduktöörin kuulutus H-junissa 80-luvulla: "Palopuro tarvittaessa". Samantapainen kuulutus tuli myös Huikon, Takojan ja Monnin kohdalla. Silloin oli vielä monta vuotta jäljellä siihen, kun lähijunissa automaattikuulutukset syrjäyttivät konduktöörin tekemät kuulutukset, mikä alkoi tapahtua vuonna 1995. Tarvittaessa pysähtymiset taisivat päättyä Helsingin ja Riihimäen välillä vuonna 1987, kun avorahastus otettiin käyttöön.
kuva 23.01.2006 00:09 Ari Palin  
  Syyskuusta alkaenhan Tikkurilassa tulevat ilmeisesti pysähtymään myös kaikki Pendolinot ja Venäjän junat. Mutta miten mahtaa olla ruuhka-ajan tunnuksettomien lähijunien laita?
kuva 22.01.2006 23:30 Ari Palin  
  Kiitokset mielenkiintoisista tiedoista! Sm1:ssä oli muistaakseni Helsingin puoleisessa päässä ohjaamon takana jonkinlainen postiosasto, johon pääsi myös suoraan ulkoa erillisestä ovesta (ja jota myös kuljettajat varmaankin käyttivät oikotienä ohjaamoon). Oliko postinkuljetus rajattu vain Sm1:een vai onnistuiko se myös Sm2:lla? Sm1:n postiosaston poiston vuoksi Helsingin puoleisimpaan osastoon mahtuu nykyään neljä penkkiryhmää peräkkäin. Oliko postiosasto tosiaankin vain yhden penkkiryhmän kokoinen pituussuunnassa? Muistan sen olleen isompi. Ennen sen poistoa matkustajaosastossa on kuitenkin ollut varmaan kolme penkkiryhmää peräkkäin, eli tilaa postiosaston poistamisen ansiosta matkustajaosaston puolelle on siis saatu vain yhden penkkiryhmän mitan verran. Vai miten tuo on ollut?
kuva 22.01.2006 23:20 Ari Palin  
  Oho, kysymysmerkit unohtuivat. :)
kuva 22.01.2006 23:19 Ari Palin  
  Kiitos korjauksesta, Niklas. Tuosta en ollutkaan tietoinen. Milloin molemminpuolinen suojastus tuli Helsinki/Pasila-Kirkkonummi -välille. Entä pääradalla, jossa olen huomannut tarkkailla Keravan pohjoispuolisia opastimia vasta 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Keravan eteläpuolella 3-raiteisella osuudella suojastus oletettavasti on kuitenkin ollut kaikilla raiteilla molempiin suuntiin koko 3-raiteisuuden ajan. Tai vähintään itäisimmällä raiteella on näin ollut. Suomesta löytyy vieläkin vain oikeanpuoleisella suojastuksella varustettu rataosa, nimittäin Lahti-Luumäki. Näin ei kuitenkaan ole enää montaa vuotta, ja onkin tarkoitus lähteä sinne tämän vuoden aikana kuvailemaan.
kuva 20.01.2006 21:45 Ari Palin  
  Käytettynä tämä kisko on tähän kuitenkin asennettu, sillä rata Lieksaan valmistui muistaakseni vasta vuoden 1910 tienoilla.
kuva 20.01.2006 21:42 Ari Palin  
  Harmi, ettei tullut käytyä ihmettelemässä noita puupylväitä ennen kuin katosivat. Taustalla näkyy toinen Espoon itäisistä tulo-opastimista.
kuva 20.01.2006 21:40 Ari Palin  
  Oliko Tuomarilan asemarakennus tuolloin vielä avoinna? Jos oli, niin oliko siellä lipunmyyntikin?
kuva 20.01.2006 21:32 Ari Palin  
  Saattaa Edamissakin tulla hikinen olo, jos lämpimänä kesäyönä joudutaan syystä tai toisesta ajamaan Haapamäen kautta. CEmt:ssähän ilmanvaihto taitaa toimia myös öljynpolttimen energialla. Talvella vastaavassa tilanteessa voisi taas tietysti tulla vilu. Kuinkahan nopeasti näillä pakkasilla alkaisi Edm:n hyttien lämpötila laskea, jos jouduttaisiin Haapamäen kautta koukkaamaan?
kuva 19.01.2006 20:00 Ari Palin  
  Jos oikoradasta halutaan saada täysi hyöty myös Sibeliukselle, niin ainoa vaihtoehto veturiksi on silloin Sr2. Olisi kyllä sinänsä aika mielenkiintoisen näköistä, jos Sibelius Sr1:n vetämänä joutuisi väistämään perässä tulevaa Lahden taajamajunaa (sn 160 km/h) esim. Lähdemäessä.
kuva 19.01.2006 19:51 Ari Palin  
  Mihinkäs kylkinumerot ovat häipyneet, ja valmistajanlaatta?
kuva 19.01.2006 19:45 Ari Palin  
  Joutuvatko matkustajat siis vaihtamaan junaa matkustaessaan Moskovasta Pekingiin? Tuskin matkustajavaunuja kuitenkaan ajetaan raideleveydenvaihtolaitteiston läpi.
kuva 18.01.2006 23:43 Ari Palin  
  Mites sitä sanottiinkaan: "Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen". Tässä näemmä elokuu 2004 näyttää mallia. :)