![]() |
23.04.2015 17:14 | Mikko Ketolainen | ||
Tälläkin näkyy tuon valmistajalaatan mukaan tulevan ikää kunnioitettavat 50 vuotta. | ||||
![]() |
22.04.2015 23:13 | Mikko Ketolainen | ||
Eilen tuolla näytti olevan muutama konteilla kuormattu junanvaunu ja kaksi joillakin muilla tuotteilla kuormattua junanvaunua. Olivat tuolla puoli kahden jälkeen ja seuraava havainto niistä oli Jyväskylän ratapihalla joskus viiden jälkeen. | ||||
![]() |
22.04.2015 23:07 | Mikko Ketolainen | ||
Missä tuollainen paikka kuin Aapajoki on? Meinaan jos se on jossain Keski-Suomessa. | ||||
![]() |
18.03.2015 22:06 | Mikko Ketolainen | ||
Maanantain Iltasanomissa oli 50 vuotta sitten osiossa juttu maaliskuussa 1965 Kouvolan ja Korian välillä tapahtuneesta Lättähatun ja moottorikiitojunan yhteentörmäyksestä. Onnettomuudessa kuoli heti 2 henkeä ja loukkaantui 25 henkeä. Kuolleiden lukumäärä kasvoi myöhemmin kahdella, nousten siten neljään, loukkaantuneita oli 39. Junathan tunkeutuivat törmäyksessä osittain toistensa sisään, olivatkohan junien kuljettajat kuolleiden joukossa? Iltasanomien etusivun teksti kertoo toisen kuolleen olleen autonasentaja. | ||||
![]() |
17.02.2015 22:26 | Mikko Ketolainen | ||
Saattoi olla sama Volvo jonka näin joulukuussa Helsingin reissulla. Oli Ruotsalaisen teatterin lähellä olevalla työmaalla ja meinasin, että käyn ottamassa kuvan, mutta silloin kuski kiipesi autoon ja alkoi siirtää sitä toiseen paikkaan, mutta hyvä kuntoisen näköinen auto oli. | ||||
![]() |
15.02.2015 22:58 | Mikko Ketolainen | ||
Tielinjatkin ovat tainneet jonkin verran muuttua tuon kartan tekemisen jälkeen, mutta tuo vaneritehtaalle menevä ratalinja näyttää erikoiselta, onko tehtaalle tai Riihivuoren sahalle menevien junien täytynyt ensin mennä satamaan ja sieltä käsin sitten peruutella määränpäähänsä? | ||||
![]() |
15.02.2015 15:09 | Mikko Ketolainen | ||
Näkyy olevan romutarhassa joka sijaitsi Äänekosken ratapihan ja tehdasalueen välissä. | ||||
![]() |
15.02.2015 15:00 | Mikko Ketolainen | ||
Suolahden museojuna. | ||||
![]() |
15.02.2015 14:59 | Mikko Ketolainen | ||
Virallisesti yksi Suolahden sataman raiteista joka päättyi tuohon laiturille. | ||||
![]() |
24.12.2014 15:54 | Mikko Ketolainen | ||
Helsingin sanomien nettisivuilla on videonpätkä veturinkuljettajan työstä. Matkustajajunan veturina toimii kuvan veturi Sr2 3202. Filmissä näytetään myös veturin matkamittaria ja kuvaushetkellä mittarissa oli lukema 4 692973. | ||||
![]() |
22.12.2014 13:04 | Mikko Ketolainen | ||
Keskisuomalainen 30 vuotta sitten jutussa oli marraskuun lopussa uutinen otsikolla Lättähatuille luettiin lukua Henkilöliikenteen ns. kehittämistyöryhmä esittää lopetettavaksi ensi liikennekauden alussa eli 2. kesäkuuta 1985 lukien 12 rataosalla kaikkiaan 44 junaa, joista kaksi Pieksämäen ja Jyväskylän välistä vuoroa korvattaisiin jatkamalla kahta pikajunavuoroa. Äänekosken radalla loppuisi henkilöliikenne kokonaan. Liikennetyöryhmän päällikkö Erkki Saukkonen VR:n Pieksämäen liikennepiiristä toteaa, että kysymyksessä on vasta työryhmän esitys. Mikäli liikenneministeriö toteuttaa esityksen sellaisenaan, se merkitsee Pieksämäelle noin 30 työpaikan menetystä ja aiheuttaa melkoista työllisyyskeskustelua VR:n ja rautateiden henkilökuntajärjestöjen kesken. Muutaman työpaikan menetys uhkaa väkeä myös Jyväskylässä. Toteutuessaan esitys lopettaa henkilöjunaliikenteen kokonaan Jyväskylän ja Äänekosken välillä 2.6.1985 lukien. Mainitulla rataosalla liikennöi nykyisin kahdeksan lättähattujunaa. Jyväskylän ja Haapamäen väliltä poistuisivat kesäkuun alussa kaikki kiskoautojunat. Jäljelle jäisivät vain pikajunat. Pieksämäen ja Jyväskylän välillä jäisi pois viisi kiskoautojunaa, mutta yksi kumpaankin suuntaan kulkevista kiskoautoista korvattaisiin jatkamalla kahden pikajunan reittiä. Jyväskylän ja Savonlinnan väliltä junavuoroja lakkautettaisiin vasta kevätkesällä 1986. Työryhmä piti lähtökohtanaan sitä, että paikallisliikenteessä käytetään vain veturijunia ja paikoin sähköjunia. Eivät onneksi loppuneet junavuorot Äänekosken ja Jyväskylän välillä vielä 1985. |
||||
![]() |
16.11.2014 22:37 | Mikko Ketolainen | ||
Olikohan Transpointin konttien kuskaajina Nakkikoppi Sisuja vai oliko alustana jo S-sarjan Sisuja? | ||||
![]() |
12.11.2014 22:41 | Mikko Ketolainen | ||
Eli rata kesti tämän kuvan perusteella https://vaunut.org/kuva/4776?paik=%C3%84%C3%A4nekoski Dr12 sarjan veturien ajamisen Äänekoskelle asti, mutta ei Äänekoskea pidemmälle. | ||||
![]() |
10.11.2014 17:11 | Mikko Ketolainen | ||
Onko nämä uudemmat kiskot ns. Hurun kestävät kiskot? | ||||
![]() |
10.11.2014 17:08 | Mikko Ketolainen | ||
Ainakin yhdet opastinvalot ovat Riihivuoren rautatiesillan jälkeen hiukan ennen kallioleikkausta. | ||||
![]() |
05.11.2014 17:20 | Mikko Ketolainen | ||
Tänään näkyi tulevan puolen päivän aikaan pohjoisesta kaksi Dv12:sta sarjan veturia, olivat unohtaneet kytkeä vaunuletkan peräänsä, kun yleensä noihin aikoihin tulee puutavarajuna pohjoisesta. Viime viikolla matkasi kaksi veturia aamusta kohti pohjoista, taisi olla tiistaina. | ||||
![]() |
04.11.2014 01:08 | Mikko Ketolainen | ||
Pari kertaa olen havainnut, että pohjoisesta tulevan puutavarajunan vetureina ovat olleet Dv12 veturisarjan sisarukset, maanantaina puutavaravaunuja vetivät numeroilla 2715 ja 2716 varustetut veturit. | ||||
![]() |
02.11.2014 21:42 | Mikko Ketolainen | ||
Onko henkilövahingoista tietoa? Oliko tuo Sr1 törmäyshetkellä liikenteessä yksin, vaiko tavara/henkilöjunana? | ||||
![]() |
01.11.2014 16:39 | Mikko Ketolainen | ||
Tuli noista karhuista mieleen se Ritari Ässän jakso, jossa Kitt ja Michael selvittelivät rekka-autojen ryöstöjä. Kittiin oli asennettu jäljitin ja kerran Michel kysyi sen toimivuutta. - Miten uusi jäljitin toimii? - Täydellisesti. Mitä enemmän kuuntelen CB:tä, sitä enemmän arvostan kuskeja. - Miksi? - He kantavat huolta villieläimistä. Kun joku näkee karhun, hän ilmoittaa siitä kaikille. Se on arvostettavaa toimintaa. - Niin minustakin Kitt. Tuo rekkakuskien tarkoittama karhu ei tarkoittanut kirjaimellisesti sitä nelijalkaista metsien eläintä, vaan tien varressa liikennettä valvomassa ollutta poliisia. |
||||
![]() |
19.10.2014 23:01 | Mikko Ketolainen | ||
Kai sen luvun 56 voi vaihtaa tuonne kuvatekstiinkin tuon luvun 66 tilalle? Samalla voisi lisätä kirjaimen l tuonne sanan jouukuun kahden u:n väliin. | ||||
![]() |
18.10.2014 14:49 | Mikko Ketolainen | ||
Suomi täytti vuonna 1973 vasta 56 vuotta, 66 vuotta tuli mittariin vasta 1983. | ||||
![]() |
16.10.2014 14:54 | Mikko Ketolainen | ||
Näitäkin voisi antaa pelastusopistolle, voisivat palomies-opiskelijat harjoitella matkustajavaunuista pelastamista harjoitusalueella. Yksi sininen vaunu siellä harjoitusalueella on. VR voisi luovuttaa opistolle yhden jokaista sinistä vaunutyyppiä, olisi matkustajavaunua, makuuvaunua, ravintolavaunua. | ||||
![]() |
10.10.2014 14:10 | Mikko Ketolainen | ||
Purkuhomma meneekin lehtitietojen mukaan näin, ensin keittämö, sitten pesuosasto, sen jälkeen siirrytään tien toiselle puolelle lastusiilojen, valkolipeä ja meesauuniosaston, haihduttamon ja soodakattilan kimppuun ja sen jälkeen takaisin lähtöalueelle ja käydään valkaisulaitoksen ja kuivauskoneosaston kimppuun. | ||||
![]() |
09.10.2014 22:11 | Mikko Ketolainen | ||
Juu. | ||||
![]() |
09.10.2014 14:44 | Mikko Ketolainen | ||
Jos en aivan väärin tänään katsonut, niin nämä raiteet on purettu ratapihalta. | ||||
![]() |
09.10.2014 14:41 | Mikko Ketolainen | ||
Kuvassa näkyvän vanhan sellutehtaan purkutyöt alkoivat tänään. Ensimmäisenä on vuorossa keittämörakennus, joka ei näy kuvassa ja sen jälkeen purkutyö etenee pesuosastolle ja siitä sitten kuvan valkaisulaitokselle ja kuivausosastolle. Alueen toiselta reunalta katoavat lastusiilot, valkolipeä ja meesauuniosasto, sekä haihduttamo. Purkamiseen menee aikaa noin puoli vuotta. | ||||
![]() |
07.10.2014 22:19 | Mikko Ketolainen | ||
Sr1 3003 oli tuon Riihimäen junaturman matkustajajunan veturi. | ||||
![]() |
27.09.2014 22:58 | Mikko Ketolainen | ||
Pelastusopistolla oli tänään avoimet ovet ja harjoitusalueelle oli järjestetty kiertoajelu, sekä kaksi näytöstä. Raidealueella oli joitakin tavaravaunuja, ainakin yksinäinen Gblk, säiliövaunuja, sekä yksi sininen matkustajavaunu kyljellään. Numeroa en älynnyt ottaa ylös, vaikka melkein vierestä mentiin linja-autolla ohitse. Alueen sähkörata taitaa olla hiukan pidempi kuin Joroisten harjoitusalueen radanpätkä. | ||||
![]() |
20.09.2014 22:34 | Mikko Ketolainen | ||
Olikohan vuosi 1991 tai 1992, kun ilmeisesti tässä rakennuksessa syttyi jonkinlainen tulipalo, joka sotki rataliikenteen Helsingin alueella. Muistan vain Iltasanomien tapauksesta tekemän jutun otsikon "Töölönlahden vesi oli myrkkyä VR:n laitteille". Taisi olla torstain ja perjantain välisenä yönä tuo tulipalo. | ||||
![]() |
03.09.2014 23:06 | Mikko Ketolainen | ||
Henkilöillä Eemeli ja Mikael ollut tekemisen puutetta http://aksa.fi/museoveturi-on-ihailua-ei-aaliomaista-ilkivaltaa-varten/ | ||||
![]() |
02.09.2014 22:44 | Mikko Ketolainen | ||
Tänään aamulla oli aamun ensimmäinen tavarajuna vasta saapumassa Äänekosken ratapihalle, kun toinen jo odotteli vuoroaan eteläisen opastimen luona. Että, ruuhkaa oli rataosuudella. | ||||
![]() |
31.08.2014 21:32 | Mikko Ketolainen | ||
Pitkä matka on vetureilla jos pitää mennä ihan Saksan Berliiniin hakemaan tavaravaunuja. | ||||
![]() |
20.08.2014 23:27 | Mikko Ketolainen | ||
Tänään oli Hirvaskankaalla rekka, jonka perävaunussa oli keulassa ensin telineessä yksi kappale junan pyöriä, vaunun keskellä oli pressulla peitettynä ilmeisesti veturin teli ja vaunun perässä oli toinen teline, jossa oli myös yksi kappale junan pyöriä. Tuo peitetyn telin pressussa luki Sr2. | ||||
![]() |
09.08.2014 12:59 | Mikko Ketolainen | ||
Tuttuja busseja, näillä matkattiin Savon prikaatista lomille ja takaisin 16 vuotta sitten. | ||||
![]() |
03.08.2014 19:39 | Mikko Ketolainen | ||
Pikkukuvasta näkyy puuttuvan vielä matka-huollon grilli. | ||||
![]() |
03.08.2014 00:30 | Mikko Ketolainen | ||
Mikä on tarkka kuvauspaikka ja mitä noissa säiliövaunuissa kuljetetaan? | ||||
![]() |
01.08.2014 16:09 | Mikko Ketolainen | ||
Tuo vasemmalla oleva talo tunnettiin nimellä Tourulan talo ja se paloi vuonna 1986, https://vaunut.org/kuva/19429 . Olisiko tuo pitkä piippu sitten Tourulan kivääritehtaan piippu? | ||||
![]() |
30.07.2014 19:42 | Mikko Ketolainen | ||
Tällä sillalla näkyi olevan jotain remonttia menossa. | ||||
![]() |
18.07.2014 13:45 | Mikko Ketolainen | ||
Piippu näkyy olevan rakennuksen katolla, joten rakennuksen korkeus lisää sen korkeutta. Mitkä ovat rakennuksen ja piipun mitat? Ainakaan wikipedian osasta Luettelo Suomen korkeimmista rakennuksista ja rakennelmista, ei tuota löytynyt. | ||||
![]() |
13.07.2014 13:57 | Mikko Ketolainen | ||
Siistinnäköinen Scania 141. | ||||
![]() |
01.07.2014 22:24 | Mikko Ketolainen | ||
Meinasinkin tuolla sitä Pirunpellon Tyrisevää. | ||||
![]() |
30.06.2014 23:31 | Mikko Ketolainen | ||
Tuollakos se Tyrisevä sijaitseekin? Minä kun luulin, että Tyrisevä ja Tyrjän Betoni ovat Pirkanmaalla. | ||||
![]() |
22.06.2014 22:08 | Mikko Ketolainen | ||
Esittääkö nuo kaksi ylös nousevaa raidetta ns alppijunan kulkureittiä? | ||||
![]() |
03.06.2014 14:30 | Mikko Ketolainen | ||
Tänään meni puolen päivän aikaan tyhjä puutavarajuna pohjoisen suuntaan. En tiedä menikö aamun perinteinen juna aamulla vai oliko kyseinen juna tämä puolen päivän aikaan mennyt. | ||||
![]() |
31.05.2014 23:46 | Mikko Ketolainen | ||
Näkyy näissä kotimaisissa puutavaravaunuissa olevan kyydissä nuo puut ns. vähän miten sattuu, kun vertaa niitä Venäläiseen Vocp vaunuun, jossa puutavarakuorma on tasaisesti kyydissä. | ||||
![]() |
31.05.2014 00:55 | Mikko Ketolainen | ||
Täytyykö muuten junanvaunussa oleva puutavarakuorma sitoa kuten puutavara-autoissa pitää? | ||||
![]() |
28.05.2014 21:50 | Mikko Ketolainen | ||
Löysin kaapista vuodelta 2002 olevan Äänekosken tehtaiden henkilöstölehden, jossa on juttua kartonkitehtaan sekä uudesta, että vanhasta jenkkisylinteristä. Vanha jenkkisylinteri valmistettiin Karlstadissa Keski-Ruotsissa ja kuljetettiin sieltä laivalla Vänernin ja Götän kanavan kautta Vaasaan ja sieltä junalla Äänekoskelle. Jenkkisylinterin 4.8 m läpimitta oli tuolloin suurin mahdollinen rautatiekuljetuksessa Äänekoskelle. Haalaus rautatievaunusta konelinjalle kesti syyskuussa 1965 noin viikon. Toisaalta aikaakin oli käytettävissä joustavammin - uuden koneen startti tapahtui tammikuussa 1966. Uuden jenkkisylinterin valmistus tapahtui Sandusky Walmsley nimisessä yrityksessä Boltonissa Keski-Englannissa. Jenkkisylinteri laivattiin Englannista Poriin ja kuljetettiin Äänekoskelle maanteitse. Koko kuljetusoperaatio, paikoilleen nosto, sekä asennus sujuivat perusteellisen etukäteissuunnittelun ja huolellisten valmistelutöiden myötä ilman ongelmia. Nosto-operaatiota varten konesalin kattoon tehtiin aukko. Työmaalla käytössä olleella järeällä 600 tonnin nosturilla vanhan jenkin purkunostot, sekä uuden asennus sujuivat turvallisesti ja nopeasti. Vanhan jenkin paino oli 73 tonnia ja halkaisija 4.8 metriä ja uuden paino oli 164 tonnia ja halkaisija 6.7. metriä. Eli, kokoeroa oli jonkin verran. | ||||
![]() |
26.05.2014 22:33 | Mikko Ketolainen | ||
Pieni sievä jenkkisylinteri löytyy Metsä-Boardin Äänekosken kartonkitehtaalta. Kyseessä on maailman suurin jenkkisylinteri, Ø 6.7. metriä, se tuotiin rekka-auton kyydissä kartonkitehtaan remonttityömaalle 2002. Ei olisi saatu perille ainakaan rautateitse, olisi ottanut kiinni useampaan siltaan välillä Jyväskylä-Äänekoski. Olen nähnyt kuvan, jossa edelle kuivaussylinteri on tuotu tehtaan rakennusvaiheessa junalla Äänekoskelle. Tosin se oli halkaisijaltaan nykyistä pienempi. | ||||
![]() |
15.05.2014 14:38 | Mikko Ketolainen | ||
Dv12 2711 veti yhdessä Dv12 2720:n kanssa puutavarajunan pohjoisesta ja joutui pysähtymään Äänekosken tien suoralla olevalle opastimelle jarrut kirskuen. Eli, hyvin äänekäs oli junan pysähtyminen. | ||||
![]() |
11.05.2014 15:25 | Mikko Ketolainen | ||
Tällainen uutinen oli tuosta liitevaunusta Sisä-Suomen Lehdessä Lajinsa viimeinen lättähattu edustuskuntoon Liikenne ja viestintäministeriö on myöntänyt 930 euron avustuksen Keitele-Museolle Liitevaunu EFiab 11655:n kunnostukseen. Tuttavallisemmin tämä vaunu tunnetaan lättähatun liitevaununa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa vaunu. - Tämä liitevaunu on lajinsa viimeinen, joka on valmistettu Valmetin Lentokonetehtaalla, kertoo Keitele-Museon hallituksen jäsen Ilkka Herpman. Vaunu kunnostetaan tämän vuoden aikana liikennekelpoiseksi. - Pitkälti tehdään ulkoisia kunnostustöitä, kuten maalipinnan korjaamista ja muuta pintaremonttia. Tarkoitus on saada vaunu käyttöön museojunaan nykyisten neljän vaunun lisäksi. Samalla museojunan kuljetuskapasiteetti nousee. |
||||
![]() |
06.05.2014 21:18 | Mikko Ketolainen | ||
Tänään aamulla kahdeksan jälkeen näkyi seisovan Lättähattuletka Suolahden asemalla. En vain ehtinyt käydä lähempää katsomassa ja kuvaa ottamassa. Kuulin sitten, että kyseessä olisi ollut joku päiväkotilaisten retki Saarijärvelle. Oltiin menossa ennen yhtätoista Äänekoskelle ja huomasin Lättähatun olevan jo paluumatkalla takaisin Metsä Fibren kohdalla. |