Kommenttihaku
Kaikki kommentit / Hakutulokset
|
01.03.2018 11:09 | Heikki Jalonen | ||
| Siis vyö ja henkselit. Milloinkahan Knorr-esilämmittimet alkoivat poistua käytöstä? Ilmeisesti ne olivat pisimpään käytössä niissä (K1?) sarjan vetureissa, joissa ei alunperin ollut tulistinta? Tulistimethan vuorollaan lisättiin kaikkiin märkähöyryvetureihin, yhdyskoneita lukuunottamatta, liekö samassa pajoituksessa myös riisuttu esilämmittimet pois? | ||||
|
|
28.02.2018 21:26 | Heikki Jalonen | ||
| Mutta: siinähän on Knorrin esilämmitin! Eli: eikö tässä ole vielä tulistinta? Vuonna 1926? | ||||
|
27.02.2018 12:25 | Heikki Jalonen | ||
| Totta on tuo virtalukko-saabismi. Kosteus ja pöly tai pelkkä taskusta tipahtanut viisipenninen riittivät sulattamaan virtalukon pohjan. Korjaaminenkin oli tehty (mahdollisimman) hankalaksi: koko virtalukkoasennelma oli kiinnitetty erikoiskantaisilla ruuveilla, anastamisen vaikeuttamiseksi. Työkalua ei rehellisesti mistään saanut, ei edes Biltsusta. Sai sen sentään itse tehtyä, kun aikansa rälläköi ja hinkkasi. Jostain käsittämättömästä syystä itse pohjakytkin oli jotain (Bosch-) vakiomallia jota sai tarvikkeena. Sekin olisi varmaan tehty Saabistisesti, jos vain tehtaan rahat olisivat riittäneet... Rosvojahan se lukko ei tietenkään pidätellyt sekuntia pidempään: kelmi vain takapenkille ja reilu potkaisu vaihdekeppiin ja pakkilukko murtui. Johdot tietysti piti vielä koplailla ennen kuin moottorin sai käyntiin. Ja omistajaparan piti seuraavaan katsastukseen taas löytää kultaakin kalliimpi osa (ehjää sellaista ei hajottamolla oltu ikinä edes nähty) jotta leiman sai. Ei ollut mikroskooppisintakaan pelkoa, että katsuri olisi unohtanut tarkastaa pakkilukon toiminnan... No, pakkilukotkin opittiin korjaamaan. Saabin omistajien tueksi muodostui nopeasti asiansa osaavien pienyrittäjien verkosto jossa Saabismit osattiin hoidella kuntoon. Merkkiliikkeessä kun kaikki maksoi sietämättömän paljon - niin paljon että yrittäjille muodostui siitä oiva markkinarako. Uusilla autoilla ajaneet eivät näitä vaikeuksia kohdanneet. Mutta me vähempisaattoiset nautimme kaikesta, yhdessä rippikouluikäisine autoinemme. |
||||
|
|
26.02.2018 21:51 | Heikki Jalonen | ||
| Mitenkäs se oli se VR:n kilpikäytäntö? Henkilöautoista tulee mieleen esimerkiksi Oulusta muuan (VR rataosaston) LandCruiser HJ60, käyttöönotto 1982, jossa oli alusta saakka normaalit valkopohjaiset laput. VR:n kuorma- ja erikoisautoissa, auton iästä riippumatta, en muista koskaan nähneeni kissakilpeä vaan ainoastaan käyttöönoton ajankohdan mukaisia tavallisia musta- tai valkopohjaisia. Onko kellään tarkempia muistikuvia? Tai vaikkapa valokuvaa kyseisen ajankohdan VR:n virkahenkilöautosta? Muistan itse jokusia valtion henkilöautoja (Oulun Yliopiston kalustoa enimmäkseen, jokunen Jeeppi jne.) käytössä vielä 1982...4 ajoilta, joissa oli kissakilvet. Mutta ne eivät olleet ollenkaan uusia yksilöitä, kaikissa uudemmissa oli silloin jo tavalliset laput. Käsittääkseni viho-viimeiset kissakilvet jaettiin 1987 ja ne poistuivat lopullisesti käytöstä vuonna 1989, jolloin käytössä olleet autot uudelleenkilvitettiin. Kuvan melkoisen varma Saab 99 on melkoisen varmasti 1973 vuosimallia ja Uudessakaupungissa tehty: mustissa "joustopuskureissa" (Saabismi mallivuodesta 1972 alkaen) on vielä leveä kromiraita keskellä ja autossa on musta muovimaski joka oli vuoden 1973 uutuus juuri Ukista ensin. Ai-ai niitä Saabismeja: istuinlämmitin oli hieno keksintö, melko toimiva eikä aiheuttanut omistajalle ylimääräisiä hankaluuksia, paria tulipaloa lukuunottamatta... Mutta, ne ajovalonpesimet. Kyllähän myös nekin olivat hyödylliset, toimiessaan. Vaan kekseliäisyys auttaa jopa saabismeissa. Oulussa oli paikallisen pienyrittäjän Saab-erikoispajalla pätevä huippupalvelu: siellä oli vuokrattavana toimiva ajovalonpesimen moottori ja mekanismit, pakettihinnalla katsastusta varten paikalleen asennettuna ja pois otettuna. Eipä tarvinnut ostaa sietämättömän kalliita (ja turhan usein uusintaa vaativia) osia jotta sai Saabiin leiman... Paha kyllä, tämä Saabismi oli lisäksi erittäin tarttuva (mycket smittosamt) tauti: se tarttui 1970-luvun lopulla kaikkiin Suomessa rekisteröitäviin uusiin henkilöautoihin. Lopputuloksena oli suuri kirjo mitä ihmeellisimpiä toteutuksia, useimmat ainakin jäässä ja lumessa jokseenkin hyödyttömiä, jollei aina muutenkin. Mutta, joka ikiseen katsastukseen ne piti joka ikinen vuosi elvyttää toimintaan, edes siksi yhdeksi päiväksi... Vaatimukset ovat (EU:n harmonisoinnin myötä) ajopalonpesurien osalta nyttemmin helpottuneet. Nyt toisaalta taistellaan OBD-taisteluita... |
||||
|
|
26.02.2018 13:38 | Heikki Jalonen | ||
| Taustalla myös kiinnostavaa ja aikanaan Suomessa niin perin tyypillistä auto- ja konekalustoa. Pyöräkuormaaja on Michigan, jäykkärunkoista A-sarjaa. Vuosimalli uudemmasta päästä, ehkä noin 1965-67, siniset vanteet ja navat. Malli on luultavasti 125A, meillä tavallisin. Moottorin sivusuojapellit ovat irti. Ehkäpä siinä herätellään kylmän kangistamaa dieseliä henkiin viikonlopun jäljiltä? Sisu on luultavasti mallia Kontio, VR:n värissä ja työnä ovellejakelu. Hytin ovessa vielä vanha siipipyörälogo. Sisun edessä henkilöauto, melkoisen varma Saab 99. Neliovinen malli, ehkäpä ratavaltion herraston ajokki? Kilpi on vaaleapohjainen. Auto on kuvassa siis jokseenkin uusi. Vaaleapohjaisia kilpiä ruvettiin jakamaan 1972. Kissakilpiä (joka sekin oli vaaleapohjainen) ei kai VR:n autoissa koskaan ollut? Muistaako joku tarkemmin? |
||||
|
16.02.2018 18:16 | Heikki Jalonen | ||
| Vaikea pähkinä se makoisin pähkinä on... Tulee pakostakin mieleen Loviisan Isnäs ja Tampellan entinen "kotitelakka". Mutta, olisiko siitä jäljellä enää tätäkään vähää - kovin hyväksi sekin seutu alkaa olla kaluttu. Bolinderia lukuunottamatta. | ||||
|
07.02.2018 22:49 | Heikki Jalonen | ||
| Huomatkaapa myös nuo perin hienot kattovalaisimet! Tuo valoputkimalli saattaa olla vähän uudempaa perua, silti sopii Art deco-hengessä tuonne kattoon täysin nappiin. Miellyttävää nähdä, kuinka kaunis tila edelleen toimii ja palvelee tarkoitustaan - matkustajia. Tämä Kajaanin asema on todellinen kätketty helmi. Katsokaapa vaikkapa niitä ulkokaton hirmuisia susiaiheisia (tai ehkäpä lohikäärme?) kattokoristeita. Lämmitys ei enää ole riippuvainen kaakeliuuneista, vesikiertoinen keskuslämmitys hoitaa lämmönjakelun. Mutta, eipä uuneja myöskään ole purettu. Hienoa on. |
||||
|
30.01.2018 19:13 | Heikki Jalonen | ||
| Saattaa tuo Vanaja kärryineen olla jo hitusta vailla Vainaja tässä kuvassa... Ensilinjan ajot joka tapauksessa ovat jo takapuskurin puolella; linjaliikennekylttikin on "putsattu" eli sotkettu. Siten, yhdistelmä on enää korkeintaan tilausliikenteessä eli jakokeikka-autona. Nälkäreunat (ammattiliikennetunnus) siinä sentään vielä on tallella. | ||||
|
|
29.01.2018 17:53 | Heikki Jalonen | ||
| Ajovaloumpiot Vanajassa ovat uskollisesti samaa mallia kuin Ford Taunus P3-tyypissä, sitä 1960-64 lahnakasta vuosikertaa. Valoa niistä toki lähti 24V polttimoilla paljon paremmin kuin vanhan Tanarin väsähtäneistä 6V-tuikuista... Sisussa tuota ovaaliumpiota ei käytetty. Olikohan Vanajalla isompikin varasto niitä hankittuna? Ja asennettavaksi kun kerran oli. Scania-Vabis taisi siirtyä 10-pulttiseen DIN-pyörännapaan jo 1950-luvulla. Volvo sen sijaan pysyi sitkeämmin kiinni SAE-mitoituksessa, ainakin vielä 1970-luvun alkupuolella. Vasta N/F-sarjasta alkaen Volovon vanteet menivät Kaanian kanssa ristiin. Moni traktorimies noituu asiaa vieläkin, niin paljon erinäisiä kärryjä ja muita vempaimia on vuosien saatossa noiden vanhempien Volvo-akselistojenkin varaan rakenneltu. Eikä sitten meinaa millään paikalleen passata vaikka hajottamolta löytyi ihan hyvä vararatas. Ja 20" tube rattailla mennään aina vaan, ei onnistu vaihtaa 22,5" tubelessiin kun ei sopivaa vannetta mistään kohtuudella löydy... |
||||
|
28.01.2018 19:12 | Heikki Jalonen | ||
| Ja kuten kaikki hyvin tietävät, rautalanka ei ole muuta kuin puolivalmista piikkilankaa... | ||||
|
28.01.2018 19:04 | Heikki Jalonen | ||
| Ruotsissa sanoisivat oikeastaan "baklastare" tästä konetyypistä... Ja se on taas melkein synonyymi Volvo BM-koneille. Kuvan masina on Volvo-BM LM422, valmistuksessa vuosina 1967-70. Aika hyväkuntoisen näköinen yksilö, vieläpä. Kuusipulttinen vetopyörän napa kertoo koneen mallin. Kuusikin pulttia piisaa - tai vain viisi kuten kuvan koneessa oikealla puolella asian laita näyttää olevan. Tämä LM-sarjan tuolloinen pienin malli oli jäi myös melko harvinaiseksi. Nelivetoa siihen ei saanut, toisin kuin meilläkin hyvin laajaa suosiota saaneisiin isoveljiinsä 620, nelikkona 640 ja 840. Varsinkin 1970-luvun puolella nelivetomallit 641 ja 841 olivat jo melkein yksinomaisia uushankintoja. Voimansiirto on lähisukua Volvon mainiolle Buster (T400 ja myöhemmin T430)-traktorille. Moottorina on 3-sylinterinen Perkins D913, tehoa noin 47 hepoa. Suurin työkuorma on maltillista luokkaa 1800 kg, ei mikään louhoksen hirmu siis. Mutta, loistava ja luja varaston, konepajan tai puutavaraliikkeen pihan yleiskone. Ulottuu hyvin ja varsinkin piikkihommissa mainion tasainen nostaja, aisasto on täydellinen suuntaisaisasto. |
||||
|
|
26.01.2018 19:52 | Heikki Jalonen | ||
| Maassa olevien hiilien vähäisyys perustunee aika suurelta osalta tuon baskeripäisen automiehen käsissä olevaan erikoistyökaluun nimeltään "lapio"... On sen verran improvisoitu tuo purkupaikka. Kun luukku (lekalla) laukaistaan auki, tulee sieltä ulos mitä tulee. Ensimmäisestä aika paljon, sitten vähemmän ja vähemmän. Auki oleva luukku näkyy tuolla ruuhen yläpäässä. Luukkua ei saa kiinni ennen kuin vaunu on jokseenkin tyhjä po. luukun kohdalta. Luukun sulkemiseen ja purkuruuhen siirtoon tarvittavia kankia näkyy tuossa vaunun sivustalla. Yleisimminhän nämä luukkupohjavaunut (hatch bottom gondola) tyhjennetään jossain terminaalilla tai tehtaalla suoraan purkukuiluun, jonka yli rata kulkee pituussuuntaisten palkkien päälle vedettynä. Kuilu on sen verran iso, että vaunun molemman puolen kaikki luukut voidaan kaikki kerralla avata. Silloin vaunu tyhjenee jokseenkin kokonaan ilman isompaa lossausta. Luukkujen sulkemiseenkin löytyy yleensä sopiva vintturisysteemi, että vältetään kankien kanssa vänkääminen. Nykyisin samaan tarkoitukseen, varsinkin terästehtailla, käytetään useimmiten vaununkääntäjää. Silloin voidaan käyttää yksinkertaisempaa ja koriltaan paljon lujempaa pohjaluukutonta vaunua. Mutta ei sitä kääntäjää tietenkään joka paikassa ole. Suomessa vain Raahessa. Taaempi vaunu lienee jonkilainen yleisvaunu, koska pääty on irrotettava/siirrettävä. Siinä onkin paljon helpompi kuljettaa vaikkapa jotain mattavihreätä kuin normaalissa kiinteäseinäisessä hiiliboksissa. Venäjällä monikäyttöisyys on aina ollut tärkeä kriteeri. |
||||
|
26.01.2018 18:40 | Heikki Jalonen | ||
| Lisättäköön tähän vielä vähän laiva-asiaa kun kohdalla sattumalta ollaan: säiliövaunun taakse piiloon jää varmaan parikin Oulu-yhtiön vanhaa hinaajaa, "Oulu-ja-numero"-nimisiä, tarkempi tunnistus tästä kuvasta mahdotonta. Suurinumeroisin Ouluista oli luullakseni 13. Lähimmän paatin keulapakka ja prykän etukaide näkyvät hieman vaunun puskimen takaa. Maston toppi radioantenneineen näkyy säiliön yläpuolella, ja vasemmalla vähän kauempana toisenkin paatin antenni. Oulu-yhtiön hinaajien seisomapaikka oli Pyydyskarin telakan lopettamisen jälkeen (noin 1960---61) juuri tuossa putkisillan tuntumassa. Kuvan oton aikaan vuonna 1960 niitä ei vielä ollut montaakaan kerrallaan paikalla sulan veden aikaan, silloin oli niille vielä töitä. 1970-luvulla samassa paikassa seisoi, silloin jo romutusta tai myyntiä odottamassa, joskus 6...7 vanhaa hinaajaa, höyryjä järkiään kaikki. Eivät kulkeneet Yhtiön puut enää vesitietä siihen aikaan. |
||||
|
|
26.01.2018 16:07 | Heikki Jalonen | ||
| Hieno kuva! Mutta, kuvan ottopaikka ei täsmälleen ottaen voi olla Pieni Hevossaari vaan Nuottasaari, mantereen puolta. Taustalla näkyvään Öljysaareen ei ole koskaan ollut rautatietä. Sinne ei myöskään koskaan ole päässyt millään ajoneuvolla, ainakaan sulan veden aikaan. Öljysaaren kohdalla sijaitsi aikaisemmin vähäinen hiekkapankki, joka tunnettiin nimellä Pieni Hevossaari. Satamarakentamisesta tulleiden ruoppausmassojen läjityksen ja maankohoamisen myötä saari muuttui vähitellen suuremmaksi ja siitä tuli osa Vihreäsaaren öljysatamakompleksia. Pieni Hevossaari esiintyy vielä vuoden 1961 peruskartassa, jossa putkisiltoja ei vielä ole piirretty eikä säiliöitä saareen - tässä tosin luultavasti on kartan jättämää todellisuudesta. Minulla on käsitys, että öljyvaraston rakentaminen saarella alkoi jo 1950-luvun puolimaissa. Vuoden 1965 peruskartassa nimi joka tapauksessa esiintyy jo Öljysaarena ja molemmat putkisillatkin on esitetty. Nuottasaareen rata oli ja ajoneuvoilla pääsi, jo 1930-luvulta lähtien. Nuottasaaren tehtaat olivat varastoidun öljyn tärkeä käyttäjä, myös varaston tarvitsema lämmityshöyry tuli tehtailta. Siksipä tarvittiin kuvassa näkyvä putkisilta, joka yhdisti Nuottasaaren taustalla näkyvään Öljysaareen ja jota pitkin hyödykkeet kulkivat. Kuvan vaunua siis täytetään Nuottasaaren puolella. Kuvassa näkyy välissä virtaava Rommakonväylä, Oulujoen päävirran purku-uoma Pohjanlahteen. Myös Öljysaaren ja Vihreäsaaren yhdisti putkisilta, erikoisen mallinen riippusilta vieläpä, joka ylitti vähäisemmän Rommakonväylän haaran. Vihreäsaaren puolella lähin rautatien päätepuskin oli melko kaukana, noin 500 m; ratakin sille puolelle valmistui vasta 1960-luvulla. Viimeiset Öljysaaren säiliöt ja putkisillat purettiin noin vuoteen 1992 mennessä, öljyn varastointitarpeen kaikin puolin vähentyessä ja laitteiden vanhentuessa. Putkisilta alkoi myös olla purjeveneilijöille jonkinlainen riesa, alituskorkeus oli vain 12 (max 15) m. 1980-luvun iloiset kevyen rahan vuodet kun toivat Ouluunkin sellaisia pursia, jotka eivät sillan alta enää meinanneet mahtua... |
||||
|
24.01.2018 19:45 | Heikki Jalonen | ||
| T-rekisteröinti toisi keltapohjaisen rekisterikilven. Työkoneessa puolestaan ei saa olla tuollaista kappaletavaralavaa. Luultavasti siis ajoneuvoluokka on N2 eli kuorma-auto kokonaispaino enintään 12 t. | ||||
|
11.01.2018 15:14 | Heikki Jalonen | ||
| Joo, ei se oikeanpuoleisen vaunun henkilöllisyys oikein helposti avaudu. Pitkittäiset puolielliptiset jouset siinä on edessä, ei siis ole Ford-leiriä, eikä Willys tai Overlandkaan eikä oikein Whippetkään. Pikkuauto (4-syl luokkaa) se joka tapauksessa on. Ja auto on ehkä jotekin kolaroitu, vasen lyhty on oudossa asennossa. Ehkäpä samalla syylärin kehys on painunut keskeltä jotenkin outoon malliin? Voisikohan se olla Dodge 1925? 4-syl luokassa aivan mahdollinen tapaus myös Suomessa aikanaan. |
||||
|
11.01.2018 14:35 | Heikki Jalonen | ||
| Kuvassa on erittäin hyvin näkyvissä ruotsalaisvalmisteinen AB Lux-öljykaasulyhty (painovoimaisesti toimiva Autolux-malli), monen rautatieaseman laiturin ja piha-alueen valon antaja aikanaan Suomessa. Tässä lyhtypylvään varustelu taitaa olla vähän kotitekoisempi: lyhtyä varten ei ole vintturia, vaan se lasketaan ja nostetaan yksinkertaisesti köydellä. Köysikieppi näkyy kirkkaaksi kiillotetun Aseman Kellon vieressä. Kuvassa myös runsaanpuoleisesti venäläisiä ja suomalaisia vormuherroja: harmaissa sinelleissä (yksirivinen napitus) on venäläisiä sotilashenkilöitä. Kaksirivisillä kiiltävillä napituksilla olevat mustat sinellit kuuluvat poliiseille, luultavasti suomalaisia kaikki. Rähinäremmi ilmaisee käskyjen antosuhteita. Pari tullinuuskiakin kuvassa taitaa olla, pitkissä takeissa mutta ilman kiiltonappeja. Eikä VR:n henkilökuntakaan kiiltävillä vormunnapeilla suuremmin koreile, koppalakki vain päässä ja tumma puku. |
||||
|
10.01.2018 23:50 | Heikki Jalonen | ||
| Valot ovat sitä paitsi kaasulla (säiliökaasu) toimivia, eivät öljyllä. | ||||
|
|
10.01.2018 23:36 | Heikki Jalonen | ||
| Tämä nyt on pelkkää autontunnistuksen arvailua ja sattuma-ammuntaa: etualan auto on on tosiaan Ford T, koriltaan Phaeton, noin 1924. Vasemmalla sama merkki ja malli, mutta koriltaan Touring. Huomannette luksukkaan kromatun syylärinkehyksen. Sekin voisi olla 1924. Oikealla takana taas saattaisi olla arkkikilpailijan tuote, Chevrolet, ehkäpä 1925. Roikkuu tuo syylärinkehys sillä tavalla. Paremmat autontunnistajat korjatkoot. Mutta, missä on tuollainen tuuliviiri ollut? Ei kai niitä aivan joka pysäkillä ole ollut? Oli tai ei, niin on se hieno - tässä on asema ja rautatie! Olisiko tämä peräti ollut inspiraationa Minkiön tuuliviisarille? |
||||
|
|
10.01.2018 21:12 | Heikki Jalonen | ||
| Opettavaista! Luultavasti Suomessa ollaan: katon öljylamput ovat tuttua mallia, samoin lämmityksen kiertoputket (nestekiertoinen lämmitys) ovat kovin tutun oloista mallia. Mutta tuo opetustilanne! Siinähän on kokonaisen junan (ainakin 16 kpl mutta varmaan monta vielä kuvan ulkopuolella) jarrusylinterit m. Westinghouse, toimiventtiileineen kaikkineen. Mutta, ei vaakasuorassa kuten yleensä, vaan pystyasennossa. Tilansäästö varmasti syynä. Liitutaulun vasemmalla puolella näkyy kuljettajanventtiili, mukavasti kouluttajan ulottuvilla. Ja siitä vasemmalle (varmaankin kaikille toimiventtiileille yhteinen) apuilmasäiliö manumeettereineen muineen. Sen takana paljon normaalia suurempi kaksoismanometri, tai luultavasti paremminkin sellaisen toimintaa kuvaava opetustaulu. Se nimittäin näyttää paineita, toisin kuin mikään muu mittari - vaunu on kuvan oton hetkellä ollut "kylmänä". Toimiventtiileistä putket sukeltavat lattian läpi alas. Luultavasti siellä niitä yhdistivät todellisuutta vastaavan pituiset (ja tilavuuksiset) putket, kiepillä tai kierukalla olevat, joissa oikea hukkatilavuus ja putkivastus. Tarkoitus on tietenkin simuloida todellista junaa vastaava jarrujärjestelmä, kytkentä- ja irrotusviiveineen kaikkineen. On siinä oppilaiden ollut havainnollista todeta, miten eri tahtiin kukin sylinteri työskentelee ja miten pitkä järjestelmän vaste ihan todellisuudessa oikeastaan on. Asia opittiin ja osattiin. |
||||
|
09.01.2018 12:58 | Heikki Jalonen | ||
| Venäläinen teknologia on pysyväistä ja turhia muutoksia välttelevää. Varsinkin rautatieteknologia. Katsokaapa tuota kahvallista hätäjarruventtiiliä tuossa oikealla, ammushyllyn vieressä. Ja verratkaapa tämän päivän venäläisvalmisteisiin vaunuihin. Sama "stop kran" löytyy yhä sieltäkin, punainen hantaaki eteisen seinäpanelin upotuksessa. Nykyisin siinä vieressä taitaa lukea punaisella tekstillä "останавливать кран". Lyijyplommilla varmistettu. Tästä vivusta plommi on sentään jo kadonnut jonnekin. |
||||
|
06.01.2018 16:49 | Heikki Jalonen | ||
| Kaksikerroskalustossa ei ainakaan ole yhtään kaasukaraa. Sm3/4/5/6 ei varmaankaan ole yhtään niissäkään. Sm2:n tilanteesta en tiedä, mutta eikös niissä kaikki valojen ohjaukset tehdä ohjaamoista, ihan normaalien kytkimien avulla. Eikä matkustajien tiloissa edes ole valokytkimiä, joiden käyttö pitäisi estää yleisöltä. Kaikki kaapit, kotelokannet ym. ovat niissä 7 mm kolmiolla. Mutta, entäs vetureissa? Dv12, Sr1? Muistaako kukaan? Jokin poikkeustoiminta, kuten hiekoittimen ohitus, lauhteen lasku tai sellainen? |
||||
|
|
03.01.2018 17:24 | Heikki Jalonen | ||
| Onkoa tässä muuten viimeinen paikka tämän päivän vakioliikenteen kalustossa, johon kaasupää vielä passaa? | ||||
|
16.12.2017 11:47 | Heikki Jalonen | ||
| Päätyovien tiiveys ei vaikuta kovinkaan hyvältä: sisätila näkyy ovien keskitiivisteiden raosta. Saattaa olla ohjaamossa tai välikäytävässä melko vetoista. Ja jos olisi oikeaa pöllyävää suomalaislunta, saattaisi vestibuulissa olla melkoinen kinos... Ilmeisesti nämä vaunut pyritään aina kytkemään on junaansa siten, että ylikulkupää on keskellä ja ajo tapahtuu umpipään puolelta aina samaan kulkusuuntaan. Silloin myös juna on täysin läpikuljettava ja yhden konduktöörin/lipuntarkastajan hallittavissa. Junakokonaisuus siis varmaankin mielellään käännetään (kolmioraiteella) kulkusuunnan vaihtuessa. Ellei kääntömahdollisuutta ole, niin sitten vekslataan päätä ja palataan epämukavammalla tavalla. Luultavasti silloin ei myöskään moottorivaunuun oteta matkustajia tai pitää olla käytössä jonkinlainen avorahastussysteemi. |
||||
|
30.11.2017 16:53 | Heikki Jalonen | ||
| Esalle osuma: kyllä se varmaan on 1947..48 Ford Convertibe. Tuo ylempi kromilista taittuu semmoisella veikeällä tavalla takaa alaspäin kohti kuviteltua takapään fokaalipistettä. Mutta, puuttuvat puskurin käpyset viittaavat mallin olevan vähän vaatimattomampi kuin paras Super DeLuxe. Tuo sininen kuorma-auto, maa-aineslavalla, lienee Mack, ehkä B tai L-sarjaa? Olen näkevinäni harakankuvan siinä syylärinkehyksen yläpuolella? Markkinoille tuon näköinen tuli joskus 1952..53. Noin. Ulkonäön puolesta työ yksilö voisi olla jopa vieras tulevaisuudesta, hytti ja maski olivat samannäköisiä vielä joskus 1960-luvun alussa. Kromatut trucker-pakoputket alkoivat tulla muotiin vasta niinä aikoina, aikaisemmin oli vain tehty työtä ja ajettu tavaraa karuilla koneilla. Kuorma-autoa on puolestaan kohtaamassa selvä tapaus, Buick Special, kolmen reiän malli, mukavasti 1952..53 haarukassa. Vaikuttaisi hieman säästömallilta. Ainakin siinä suhteessa, että ostajalla ei ole ollut varaa kovaan kattoon ja neljään oveen vaan on pitänyt tyytyä 2D-HT Convertible-malliin... Mukava on tutkiskella noita yksityiskohtia. Ja, vaikka mallimaailman pääkohde onkin rautatie: olisi täysin epärealistista edes kuvitella amerikkalaista vuoden 1953 liikenneympäristöä ilman kaikenlaisten autojen moninaista kirjoa. Silläpä siis niitäkin sopii tarkastella ja keskusteluissa puida. |
||||
|
30.11.2017 12:03 | Heikki Jalonen | ||
| Esa: taidatpa olla oikeassa. Vuonna 1953 tuon sarjan mallinimi oli juurikin Crestline. Ja Victoria noin HT:nä. Crown puolestaan taisi olla jokin trimmi. Ford taisi jotenkin käyttää sitä 50-vuotisjuhlamallistonsa yhteydessä, juuri 1953. Fordiologia on oma tieteenhaaransa... Pieni Suomi-aasinsiltakin tuolla Fordin mallistolla on: juuri tuon malliston huippumalli eli avokattoinen Sunliner - mutta vuosimallina 1952 - on varsin tavoitellun V8-Magazine nro 1/78 kansikuvavaununa ja pääjutun aihe. Ihan aito Suomi-auto. Ja samaa punaista, about. |
||||
|
|
30.11.2017 00:13 | Heikki Jalonen | ||
| Autot (erikoisesti "yksityisautot", tämä pitäisi oikeastaan kursivoida) ovat tietysti junien merkittäviä vihollisia... Etualan punainen 2D-HT saattaisi olla Ford Crown Victoria, teemavuodelta 1953. Ja tunnelissa naamavärkkiään varjelee siis 1950 DeSoto, kilpailevan konsernin KenraaliMoottorin järeän edustajan uhkaavalta päällekarkaukselta. Aktion selkäpuolella saattaisi olla paikalta häipymässä samaisen kenraalin pienempi kätyri, Chevrolet Fleetline noin 1950. Ääriharmaa ääritavallinen auto, Yhdysvalloissa. Näin siis tämän valokuvan perusteella. Paloauto on vähää vaille mahdoton: tyyli on kuin American-LaFrance vaan voi olla jotakin muutakin. Mutta nokka jää piiloon. Natikan (International) alusta niissä monesti oli, arvataan siis sitä. Joku muu tuntee varmaan Amerikan paloautoja paremminkin. Kaikin puolin, autot ovat tässä mallissa kuin kotonaan - tai siis omassa liikenneympäristössään. Jotain tämän näköistä se on ollut. Tumwater on minulle täysin outo paikka. Voi olla, että en ole lukijoistamme ainoa. On jopa mahdollista, että melkoinen joukko natiiveja ei paikkaa tarkemmin tunne. |
||||
|
|
29.11.2017 23:37 | Heikki Jalonen | ||
| Hieno! Milläs ihmeen keinolla tuon asematalon slate-katto on noin vanhan-kuluneen-epätasaisen-realistiseksi tehty? Kulkiko tuo 124 tosiaan öljypoltolla noihin (mallimaailman-) aikoihin? Ja tuo bussi! Voimme vain kuvitella sen äänimaailmaa: alun perin (siis mallimaailman vuonna+1) tuollainen kulki kahdella (2) nelisylinterisellä kaksitahti-Detroit-Dieselillä (á 4,7 l)+nestekytkimet+1x mekaaninen 2x3 vaihteisto. 1953 (---1961) GM:llä ei vielä ollut tarjolla V8-versiota, jolla kaksoismoottoriasennus sittemmin korvattiin. Ehkäpä Murinamylly-Move 51-veturia kuulleet voivat aavistaa miltä se on voinut kuulostaa. Sellainen vähän epätahtisen huojuva vollottava huuto... |
||||
|
|
29.11.2017 23:15 | Heikki Jalonen | ||
| Hieno on Harbor Cafe! Onkos se Tin Hut vai peräti Trailer Shack? Aika kutsuva, mahtaa kalorit passata ja kulinaarit olla just kohdallaan. Ja pari Olympiaa päälle, all right... |
||||
|
29.11.2017 23:05 | Heikki Jalonen | ||
| Onkos siellä 1950 DeSoto Custom työntämässä (varsin huomattavaa) kromikuonoaan melkoisen vaaralliseen tasoristeykseen? Näkemä-alue puoli tavallisen auton mittaa. Tai 1/3 täysikokoisen auton mittaa. Taisi siinä alikulussa kyllä olla varoituslaitos. Mutta silti. Ylhäällä veturissa Stephensonit ja tasoluistit. Voisimme kuvitella, että puolestaan alhaalla DeSoton laajan huuvan alla saattaisi olla riittävää (ei runsasta) voimaa luovuttamassa Chrysler 236 cid Lättäpää. Veturi ja auto, molemmat melkein yhtä pitkäikäisiä konstruktioita. Ja molemmat tavattoman vahvasti uutuuskriittisiä rakenteita. Mahdollisimman kaukana kaikenlaisista kokeiluista ja muista moderneista kotkotuksista... Jännää on tuo kivimuuri. Mikä lie kikka? |
||||
|
29.11.2017 22:35 | Heikki Jalonen | ||
| Onpas hieno detalji, voe mahoton. Onkos siinä Mack (malli EH???) 1948..49. Jossa on sen verran kuormaa päällä, että pienempi tornado ei mennessään vie... Ulkonäön perusteella auto on ollut ihan oikeissa töissä eikä vain varikon koristeena. Kovien töiden teko oli Amerikassa tietenkin useinmiten kuorma-auton kohtalona. Ja siinä joukossa Mack oli kovimpia koneita mitä taaloilla sai. | ||||
|
27.11.2017 11:54 | Heikki Jalonen | ||
| Verratkaapa kuvaan: https://vaunut.org/kuva/123442 | ||||
|
26.11.2017 23:41 | Heikki Jalonen | ||
| Totta, myös GAZin ulkoasu noudatteli puhdaslinjaisen ajatonta US-WD-käyttömuotia. Siihen Studebaker tai GMC tai muut tuottajat eivät päässeet lisäilemään omia kromikotkotuksiaan. Edes maskin ripojen määrää ei voinut noin vain muutella vaikka mallivuosi miten vaihtuikin ja naamannosto tuntuisi taas kerran tarpeelliselta, voisipa sanoa lähes automotoriselta pakkoliikkeeltä. Sodan jälkeen tämä muotoilua rajoittava trauma purkautuikin sitten varsin huomattavia symptoomeja tuottaen. Sisäisesti GAZ oli tietenkin oma juttunsa, Chrysler-sukuisine moottoreineen ja - huh sentään - metrisine mitoituksineen. Ja toisin kuin amerikkalaiset vastineensa, Gorkin autotehdas ei lähtenyt mukaan vuosimallien kiivaaseen kilpajuoksuun, ei todellakaan. Tehdasta ei missään tapauksessa voinut syyttää radikaaleista, vuosittain vaihtuvista muotoilukokeiluista... |
||||
|
|
26.11.2017 01:10 | Heikki Jalonen | ||
| Aika hieno! Onkos tuo 1948 Ford Panel Van, joka juuri on onnekkaasti selvinnyt monimutkaisen raiteiston ylityksestä, ilman draamoja... Mutta tuo Studebaker US6: ei kai tänne American sydämeen vain ole soluttautunut ihan oikea Commie? Ei kai R.H. Senaattori McCarthy ole lepäillyt laakereillaan...? | ||||
|
24.11.2017 18:29 | Heikki Jalonen | ||
| Voisiko tuo olla entinen kili-kali-kellon suojakatos? Nuo kiskonpätkät joiden varassa tuo seisoo eivät oikein sovi yhteen minkään kaivorakenteen kanssa. | ||||
|
21.11.2017 20:26 | Heikki Jalonen | ||
| Korjataan vähän: juuri Bakerloohan jakaa pätkät samaa rataa Ground-kaluston kanssa juuri tuolla South Kentonissa. Pintakalustossa paluuvirta menee normaaliin malliin kulkukiskojen kautta, mutta silloinkin pitää olla tuo neljäs kisko, jotta myös metrokalusto voi liikkua. Ja laitureissa on erikoinen reunaporras. Ja iso gappi jota pitää maindata... | ||||
|
|
21.11.2017 19:48 | Heikki Jalonen | ||
| Englanti + Sähkö = Erikoislaatuinen Tulos. Lontoon maanalaisen virtakiskojärjestelmä on kulkukiskoista eristetty. Systeemi (nimellisjännite) on 630 VDC. Kulkukiskojen keskellä olevan kiskon potentiaali on -210 V ja sivukiskon +420 V = yhteensä potentiaaliero 630 V. Kulkukiskojen nimellinen potentiaali on +-0. Metrojunissa on siten virroitinkengät sekä keskellä että sivulla. Sivukengät tietysti molemmin puolin, puoli vaihdettavissa tavalliseen tapaan. Paluuvirta ei siis kulje kulkukiskojen vaan keskellä olevan paluuvirtakiskon kautta. Alkuperäinen syy erikoiselta tuntuvaan järjestelyyn on hajavirtojen aiheuttaman galvaanisen korroosion torjunta. Korroosio oli ja on edelleen tärkeä huolenaihe Lontoon metrossa, jossa vanhimmat tunneliosuudet on koottu valurautaisista rengassegmenteistä, ympäroivän maaperän ollessa savea ja suolapitoista silttiä. Tube-nimitys juontaa juurensa juuri näistä renkaista, joista toisiinsa liitettyinä muodostuu putki, tuubi siis. Metrojunista ns. Tube Stock (joka kuvan Bakerloo-linjan junakin on) eivät käytä samoja raiteita muun kiskokaluston kanssa, pintakaluston vaihto-asemilla niillä on omat laiturinsa kullakin. Tube-kalustossa ja muussa kalustossa on muiden oleellisten erojen lisäksi erilaiset laiturikorkeudet. |
||||
|
18.11.2017 20:42 | Heikki Jalonen | ||
| Joo, se rajanveto tässä juuri kiinnostaa. Karttapaikan mukaan Helsingin rautatieaseman tontin raja täällä r-torin puolella kulkee suurinpiirtein siten, että tuo aseman vierustan jalkakäytävä kuuluu aseman tonttiin. Siis nykyisin, jokin muutoshan on aina voinut tapahtua. Siten saattaisi olla luultavaa, että myös sen valaiseminen ja muu ylläpito kuuluivat alusta pitäen VR:n vastuulle. Ja tehtiin siten VR:n tyyliin, ei kaupungin. | ||||
|
|
18.11.2017 19:27 | Heikki Jalonen | ||
| Myös katulyhtyjä on sopivasti osunut Ivanin kuviin. Kauppiaspariskunnan takana näkyy heponen kärryineen. Ja siinä vieressä selvä kaupunkikaasulla toimiva liekkivalolyhty. Toinen samanlainen on kuvan oikeassa reunassa. Mutta kauempana, noin parisenkymmentä metriä VIP-oven vasemmalla puolella, on hieman vinolta vaikuttava pylväs. Ja siinäpä onkin aivan erilainen lyhty. Näkyy melko huonosti, mutta muoto on tuttu Lux-öljykaasulyhdyn malli. Herää siten kysymys: olivatko nuo aseman edustan valaistukset siis VR:n vastuulla ja lyhdyn malli sen mukaan kuin VR halusi? Ja itse Rautatientorin valot taas kaupungin (tai Helsingin Kaasuvalaistus O/Y:n) vastuualuetta. Vai oliko kyseessä vain ajan ja kehityksen kulku, torilla nuo valaistukset ovat jo melko vanhaa vuosikertaa, Lux oli taas ajan huipputekniikkaa. Missä kulki rautatieaseman ja kaupungin katualueen raja? Asian olettaisi jostakin käyvän ilmi, isosta vastuuasiastahan oli kyse. |
||||
|
16.11.2017 17:06 | Heikki Jalonen | ||
| Kyllä se hevosen kärry taitaa olla vesipasa. | ||||
|
13.11.2017 21:41 | Heikki Jalonen | ||
| Masques et Bergamasques... Paninpa liikkeelle melkoisen maalaistanssin noiden lyhtyjen maskien suhteen. Kyllä Kurt taitaa olla oikeassa: ei ole pimennyksiä eli kuva on ajalta ennen sotaa. Miltä vuodelta, jää vieläkin auki. Mutta suunta saadaan: Verratkaapa rakennukseen menevien puhelin/lennätinjohtojen eristimien määrää seinässä sota-ajan verrokkikuvaan https://vaunut.org/kuva/26567 Venäläiskauden jälkeen vapautetun aseman seinässä on paljon enemmän eristimiä kuin tuossa otsikkokuvassa. Tuskin kukaan niitä olisi sieltä vähentänyt, jotta ylläoleva kuva olisi saatu otettua. Ei vaikka jokunen olisi jäänyt toimettomaksikin. Kiinnittäkääpä myös huomiota puhelin/lennätinpylväisiin siinä vieressä. Verrokkikuvassa on kaksi hieman vinkkuraista pylvästä ja selvät korjaamisen merkit näkyvissä. Mitään sellaista ei näy aihekuvassa vaan pylväs on tip top kuosissaan. Siis, aiheen kuva on varmasti aikaisempi kuin verrokkikuva. Ja koska verrokkikuva on otettu heti Inon takaisinvaltauksen jälkeen (kyrilliset kyltit, venäläinen tavaravaunu, romu ja roska, normaali epäjärjestys), voidaan tehdä johtopäätös että aiheen kuva aikaisempi eli sotaa edeltävältä kaudelta. Kaiken kaikkiaan, jännä kuva-arvoite! Näitä enämpi. |
||||
|
|
13.11.2017 16:12 | Heikki Jalonen | ||
| Lämmityshöyryletku on irrotettu. Oliko se 1920..30 luvun normaalikäytäntö, höyryletkujen korjuuseenpano kesän ajaksi kun vaunulämmitystä ei tarvittu, kalliiden letkujen rahasäästön nimissä? Vai vasta sodan pulavuosien säästökikka, ei-saatavissa-olevan materiaalin säästämiseksi pakon edessä? Vai onko kyseessä vain vaurio: esteenraivaaja on hieman kolhiutunut, pari ripaa on vääntynyt. Ilmeisesti sellaiset olisi myös suoristeltu täyskorjauksessa, siis 1928 tai sitten 1934? Tämä ei tietenkään aikahaarukkaa kavenna, vauriohan voi tulla milloin tahansa, täyskorjauksen aikaan katsomatta. Puskinpalkin punainen maalaus vaikuttaisi olevan reunustettu valkoisella raidalla, huolellista ammattityötä eikä mitään pula-ajan kiirehutilointia. Milloin tämä käytäntö rupesi rakoilemaan, itse muistelen että aikoinaan näkemissäni aktiivikäytössä olleissa vetureissa ei tämmöistä huolellisuutta enää tavannut? |
||||
|
|
13.11.2017 11:32 | Heikki Jalonen | ||
| Tuo lyhtyjen sotasuojaus Suomen rautateillä onkin ehkä aivan tutkimatonta maastoa. Ilmatoiminnan uhka oli rautateillä kuitenkin vakavin vaara sodassa ja siihen oli varmasti valmistauduttu. Ei kai m/Cajander sentään joka paikassa ollut sääntönä? TK-kuvat ovat yksi asiaa koskeva lähde, mutta muitakin varmasti on. Olisi nimittäin vaikea uskoa, että Suomen rautateillä asiaan ei olisi mitenkään valmistauduttu ennakolta. Tietysti siis ensin julkaistu määräyskirje ja ohje. Ja jonnekin varastoon valmiiksi koottu tarvittavat maskit ja muut osat. Tai ainakin julkaistu tarvittavat piirustukset jotta tarpeelliset osat voidaan valmistaa. Ehkä talvisodan aikana on vielä jotakin jossakin improvisoitu, mutta tuskin enää jatkosodan aikaan? Edelleen, myös Suomessa käytössä olleiden lyhtyjen valmistajat olivat alan isoja tekijöitä, Saksasta ja Ruotsista enimmäkseen. Siis maista, joissa VS- ja pimennysasiat olivat olleet jo kauan osa normaalia valmistautumista. Olisi siis täysi syy olettaa, että myös kullekin lyhtytyypille sopivat pimennysmaskit olisivat olleet saatavissa toimittajilta valmiina, aivan samoin kuin olivat värilasit ja muut lisävarusteet. Siis toisin kuin autoliikenteen puolella, joissa nähtiin sota-aikana mitä kummallisempia viritelmiä. Osa asiallisempia, osa vähemmän. Katsokaapa vaikka Jukka Vesterisen kirjan "Ottoautot Talvi- ja Jatkosodassa" (Alfamer 2007) kansikuvaa. Siinä on 1940 mallin Volvo PV800 saanut jokseenkin villit improvisoidut lyhtyjen maskit. Kaasunaamari ja kypärä aivan uudessa käytössä. Ja ehkä musta maali. Aivan kuin 6V-valoissa olisi liikaakin tehoa... Sattuuko kellään olemaan lisätietoja asiasta? Määräyskirjeitä, tietoa sellaisista, piirustuksia tai ohjeita? |
||||
|
|
12.11.2017 21:21 | Heikki Jalonen | ||
| Aurinko paistaa kuvassa vinosti veturin keulaa kohti, melko korkealta. On siis aivan mahdollista, että auringon heijastus lyhtyjen hopeoiduista ja emaloiduista heijastimista on saanut kuvaan aikaan ylivalottuneita läiskiä. Sitä tukee myös myös makasiinin kulmalla olevan vaaleapukuisen neitosen vahva ylivalottuminen, aukko tai aika ovat olleet kuvatessa ehkä vähän liikaa valottavalla mallilla. Myös poliisin takaa näkyy jokin vaalea esine (päähine?) joka on selvästi ylivalottunut. Jos siis kuva onkin jostain 1930-luvun rauhan vuosilta, kesäisen leppoinen tunnelma selittyy hyvin. Mutta, silti tuo penkin selkänojassa puoleksi piilossa oleva kyltti vielä ihmetyttää. Voisiko se edelleen olla alkuperäinen, suuriruhtinaanmaan aikainen kaksikielinen kyltti "Ino - Приветнинское". Mahtuisiko teksti tuohon? Ja, ennen kaikkea, vielä tallella, 1930-luvulla? Olisiko sellainen mahdollista, vaikka vähän perimmillä takamailla ollaankin? Vai onko se kyltti ollenkaan, ehkä se on vain koristemaalattu lauta? Tai jokin mainoslauseen tapainen? Mutta, onhan sitten komea ja kallis penkki, sillä eipä tuo lauta selkänojakaan ole. |
||||
|
12.11.2017 20:09 | Heikki Jalonen | ||
| Telit näyttäisivät olevan normaalit Y25-telit. Akseliväli 1,8 m. Suurin akselikuorma yleensä 20 t, erikoisrakenteilla 23,5 t. Jo 1960-luvulta alkaen UIC- ja nykyisin eurooppalainen vakiomallin tavaravaunun perusteli. Nykyinen normi DIN EN 16235. Telin valmistajaa vaikea sanoa, näkemättä lätkää. Bombardier (ex. Talbot, Aachen) tekee näitä varmaankin eniten, muitakin valmistajia on. Vaunu taitaa olla liisattu, omistajatunnus kun näyttäisi olevan "GE" (GE Capital) eli rahoitusyhtiö, Itävallan filiaali luultavasti (A-IF). |
||||
|
|
12.11.2017 19:47 | Heikki Jalonen | ||
| Tässäpä kiinnostava arvoitus! Ensinnäkin, vaikuttaisi siltä, että veturin lyhdyissä on paikallaan pimennysmaskit eli valkoiset puolipyöreät levyt jotka peittävät valoaukon alapuolikkaan. Sota-ajasta on siis mitä luultavimmin kysymys. Toisekseen, pihalla olevan penkin selkänojassa on perin kirkkaan tuore kyltti "Ino". Mutta, sen alla olevassa levyssä on myös jokin teksti: siinä saattaisi hyvinkin lukea "Приветнинское", siten venäläiset olisivat paikalla jo olleet. Eikä kyse ole itsenäisyyden alun ajoista, ei silloin Pikku-Jumboja vielä ollut. Joten ainoa mahdollisuus tuon venäjänkielisen kyltin ilmestymiselle olisi siten välirauhan kausi. Makasiinin katollakin on kyltti "Ino", heti avoimen oven yläpuolella. Ehkä siitä päästiin lippukassalle ja suorittajan toimistoon. Jos kuva tosiaan on sodan ajalta, tällainen makasiinista-asema-tilapäisjärjestely oli varsin looginen, valtakunnassa oli kiireellisempääkin rakennettavaa. Ilmeisesti Ino oli statukseltaan tässä vaiheessa laiturivaihde; koskapa kuitenkin oli miehitetty. Mutta, lokakuu 1942-huhtikuu 1943, siinäpä pulma. Kuvassa on nimittäin täysi kesä, koivuissa täysi lehti eikä merkkiäkään kellastumisesta, kyllä lokakuun lehden erottaisi mustavalkoisestakin kuvasta. Toinen mutta on se, että kovin vähän on univormuja kuvassa, ollakseen sota-aikaa. Yksi poliisi ja hänen takanaan rautatieläinen, ei muita. Muutenkin on ihmeen rauhallisen seesteinen tunnelma. Vaikka tykkitulen kumu rintamalta kuului Inoonkin helposti, jos jotain offensiivia oli menossa. |
||||
|
07.11.2017 18:38 | Heikki Jalonen | ||
| Petri: tunnistus on vaikea, mutta voisikohan Austin Atlantic (1949..52) olla mahdollinen? Sivulle kiertyvä takapuskuri käpyineen ja matalahko ikkunalinja passaisivat siihen, samoin kuin takaluukun runsaat "koristeroinat". Niitä tuli Suomeen (=lue, Helsinkiin) muutamia yksilöitä, jopa autourheilupuuhiin. Yksi taitaa olla edelleen/taas myös ajokunnossa, taisin Vehoniemellä kompastuilla sellaiseen parisen vuotta sitten. Mutta, myös diplomaattiautosta voi olla kyse. Ja niissähän sitä kirjoa sitten riittikin! Mitä tahansa Wolseley-Bentley-linjan molemmin puolin, joskin Ruotsin diplomaatit taisivat suosia enemmän amerikkalaisia vaunuja. |
||||
|
|
06.11.2017 23:23 | Heikki Jalonen | ||
| Olet Petri oikeassa, se vaalea paku Ruotsin lähetystön pääoven vieressä on VW Typ 2, ensimmäistä inkarnaatiota, 1950..54. Suurennos (tarpeeksi paljon) kertoi myös, että kaupungintalon portaalin edessa ei ole Renault Goelette-maija, vaan avolavainen kuorma-auto, jossa ehkäpä vaalea lavapressu rullattuna lavan etusärmille. Mutta, yhtään Pobedaa ei löydä, ei etsimälläkään. Siten vuosi alkaisi täsmentyä: 1950..52. Ei myöhempi, bez Pobedy... |
||||
|
|
06.11.2017 15:51 | Heikki Jalonen | ||
| Suurennus paljastaa myös sen, että Keisarinnan Kiven pallo+tuplakotka on "säilössä". Minäkäs vuosina se olikaan pois paikaltaan? | ||||
|
|
06.11.2017 15:31 | Heikki Jalonen | ||
| Ah ja nam mikä hieno kuva, miten paljon onkaan tutkimista! Marko, tarkoitako Ruotsin suurlähetystöä? Siinä ihan oven edessä on yksi vaaleanpuoleinen kaappipaku. Se saattaisi olla DKW Schnellaster (F89L) eli tuolloin meillä Suomessa eräistä syistä aliasnimellä Donau tunnettu, valmistuksessa 1949...62. Lyhyt etuylitys ja etupyörän kaari olisi sille mallille hyvinkin sopiva. Se myös oli Suomessa yllättävänkin yleinen aikoinaan, mutta ne myös katosivat nopeasti 1960-luvun myötä, kaksitahtitekniikkaa alettiin ainakin ammattiliikenteen puolella vieroksua. Helsingin kaupungintalon parvekepilarien vieressä on puolestaan tumma kaappimallinen auto. Voimme huomattavan vahvasti olettaa, että sillä on oikeanpuoleinen vinkkariviiksi jo tuossa vaiheessa nostettuna, kääntyäkseen seuraavasta kulmasta oikealle, Sofiankadulle. Eihän se vinkkariviiksi tietenkään kuvassa näy. Mutta, auto vaikuttaisi olevan Renault Goelette (valmistuksessa 1947...56). Ja katto näyttää valkoiselta. Sopisi siis olla poliisin noiden aikojen tavallisin maija, menossa Sofiankadun poliisitalolle. Juuri siihen kompleksiin, jonka ikkunasta komisario Palmun työhuoneesta näkyi Suurkirkko... Standard Vanguard Estate siellä melkoisen varmasti tosiaan on, meillä yllättävänkin yleinen aikanaan. Monenlaisten käyttäjien suosikki, varsin kauppiaiden ja vastaavien. Ja englannintuontina "kohtuullisen" "helposti" saatavilla jo 1948 alkaen. Kanttiautojakin (malleja siis noin vuoteen 1935 asti) on kuvassa vielä huomattavan paljon, ihan normiliikenteessä. Ne alkoivat kadota radikaalisti vuoden 1952 aikana. Silloin (varsingin Helsingin) liikenteeseen saatiin paljon uutta autokantaa. 1930-luvun loppupuolen amerikkalaisia ja eurooppalaisia (Opel ja Citroen varsinkin) siellä myös riittää. Mutta, yhtään Pobedaa en saa kuvasta bongattua. Jos kuva olisi otettu 1953..55 niitä olisi vääjäämättä havaittavissa montakin, melkein puolet Helsingin takseista oli tuolloin niitä. Ensimmäisen Pobedat taisivat tulla Suomeen jo 1947, mutta kunnolla tuonti alkoi kaiketi toimia vasta 1950-luvun puolella. Sen perusteella voisi veikata, että kuva on otettu 1949..50. Saaristolaiva jää tunnistamatta. Se on melko vanha, mutta jossain vaiheessa uudistettu. Kuvan ottamisen aikoihin sen voisi veikata olevan jo liikenteensä loppusuoralla. Jos nimi selviää, siitä (=liikenteestä poistumisaika) saisi vähän lisää kiintopistettä ajoitukseen. |
||||
|
04.11.2017 22:35 | Heikki Jalonen | ||
| E.P.: olisiko mahdollista, että Hän suvaitsee kuulua Englannin Springerspanieleiden kunnioitettuun sukuun? Sukuun, jossa moitteettomat käytöstavat ja tapa olla ruoka-aikaan säntillisesti saapuvilla ovat keskeistä sukuperintöä. | ||||