Kommenttihaku
Kaikki kommentit / Hakutulokset
|
01.04.2016 23:51 | Heikki Jalonen | ||
| Sen verran ovat kannatinsarvet lähellä toisiaan, että voidaan arvata tämän nosturin toimineen 380/400 3-VAC-kotitaloussähköllä. Aikaisemmin lankaa nostavat virtakiskot olivat hyvin yleisiä kaikenlaisissa siltanostureissa, yleensä kylläkin seinäkoukku-eristin-johtimet-päällekkäin-systeemillä. Aikana ennen lattakaapeleita ja hyvin suuren pituuden sallivia virtakiskoja. Suuri on tässä raideleveys. Mutta mikä mahtaa olla Pernon telakan pukkinosturissa? |
||||
|
01.04.2016 23:24 | Heikki Jalonen | ||
| Paisuntahan menee tulistetussa höyryfaasissa p1V1=p2V2, melkein. Lauhdutustappio vääristää. Ja kitkahäviöt ja vuodot. Ja kova maailma. Kun nyt tässä ei ole käsien ulottuvilla mitään laskentaohjelmaa, niin tehdään vanhaan tyyliin ja vilkaistaan Mollieriin, etwas wie so: painetasolla 14 bar = 1,4 MPa: 320C (593K) entalpia 3080 kJ/kg, pV=265 kJ/kg; 420C (693K) entalpia 3290 kJ/kg, pV=310 kJ/kg. Väliaineena vesihöyry: puhtaalla paisunnalla siis suurin saatavilla oleva painetyön erotus 420C-320C olisi siis luokkaa 310-265=45 kJ/kg. Ilman mitään häviöitä, kuten kitka, lämpöhäviö, virtausvastukset jne. Ilman lauhtumista, kaikki puhtaasti kaasufaasissa. Jos tietää sylinterien työtilavuuden ja iskuluvun aikayksikössä, niin sieltähän sen tehon (tehoeron) saa laskettua kilowatteina. Tai prosentteina, jos vertailutilanteen massavirta on tiedossa. Pikku-Jumbon koneen arvot eivät nyt ole muistissa, joten en lähde sitä laskemaan. Huomattakoon, että nopeus (=kierrosluku) vaikuttaa asiaan. Nopeus nolla, teho nolla. Staattista vääntömomenttia ei pidä tehoon sekoitettaman. Vertaisarviointi on suotavaa jos syytä havaitsette. |
||||
|
|
01.04.2016 20:28 | Heikki Jalonen | ||
| Oikosulkuruuvia (Kurzschlussschraube) tosiaan käytetään mittarin näyttämän kalibroinnissa. Sillä oikosuljetaan mittari sähköisesti eli estetään mittausanturin lämpösähköparin mittausvirran vaikutus. Tässä tilassa mittarin näyttämän tulee olla 40 astetta. Ellei ole, mittari säädetään näyttämään tuota arvoa. Mittarin asennon säätöruuvin reikä näkyy keskellä mittarikotelon pohjassa, suurinpiirtein tuon "SS"-kirjaimen yläpuolella. Tässä yksilössä säätöreiän suojatulppa puuttuu. Tuo 420 astetta on tosiaan aika kova tulistusaste, yleensä se on enintään 350 astetta (tulistimen mitoituspiste maksimihöyrystykselle). Silinteriöljyt ovat tuossa jo kovilla. Onkohan kattilassa vesi tuossa tilanteessa ollut melko alhaalla ja tulistimen tulohöyry kovinkin kuivaa? Jolloin tulistimen suhteellinen höyrystystyö on vähäisempi ja vedettömäksi käyneen höyryn lämpötila pääsee nousemaan. |
||||
|
01.04.2016 13:24 | Heikki Jalonen | ||
| Hienoja ovat kuvat. Tavallista päivän työtä aikanaan, harva ymmärsi sen kuvaamisen ja dokumentaation arvoa. Onneksi sentään jotkut! Tänään nämä näkymät ovat menneitä ja työn tekijät ja muistajat alkavat olla manan majoilla. Kemiläiseen Kekkosen ajan laajakirjoiseen reunavasemmistolaiseen ilmapiiriin punainen Mosse, Moskvits Elite 1500M (se Terästetty, ainakin jos Konelan ilmoitusta uskomme!) sopii aivan loistavasti. Mitähän se "Terästetty" nyt taas olisikaan venäjäksi...? Kuplan kuski on puolestaan ainakin luokkamielessä vähintäänkin epäilyttävä, vaikka autonsa toki punainen on sekin. Ettei vain olisi peräti demari? Hauskana detaljina: veturi liputtaa puolestaan Shellin värejä... |
||||
|
31.03.2016 13:51 | Heikki Jalonen | ||
| Kuvassa on tärkeä historiatallentuma: oikealla puretaan parhaillaan VR Oulun konepajan pajahallia, vesikatto on jo revitty auki. Pajahallin edessä näkyvä piippu kuului kattilahuoneeseen, jossa oli kaksi veturikattilaa lämmitys- ja työhöyryn antoa varten. | ||||
|
23.03.2016 22:55 | Heikki Jalonen | ||
| Kylläpä tässä kuvassa onkin tarkastelemista! Huh-huh! Suurennuslasi on suorastaan huurussa... Oikealla alakulmassa on kuvan ainoa automobiili, avolavainen kuormavaunu. Tunnistus on vaikea ja epävarma. Mutta, pannaan lantti likoon: Commer "Superpoise" siinä muodossa kun se oli vuodesta 1948 eteenpäin. Aivan kuvan vasemmassa reunassa näkyy pieni pätkä avotavaravaunua, jokin Hk-sarjan vaunu varmaan. Tuolla kohdalla oli betoninen lastauslaituri. Sen reuna oli näkyvissä 1970-luvun aina puolimaihin saakka, kunnes kaukolämpötyö myllersi paikan. Nykyisin siinä kohdalla taitaa edelleen olla suurtuotto-paloposti. Ehkäpä kiireinen Kaarnatien autoilijakin on sen saattanut havaita. Mutta kaikkein jännin yksityiskohta: hiukan tuosta vaunusta ylöspäin näkyy nosturin ristikkopuomin varjo. Hieman oudon oloinen töpykkä ehkä. Mutta kun näkee 7 tonnin diesel-sähköisen Coles-mobiilinosturin - sellaisen vaijeri-kantileveri-puomisen - niin palaset loksahtavat kohdalleen. Ja juuri sellainen kone Rajavillellä oli pihaparonina jonnekin vuoden 1970 tietämille saakka. Vanha Alppilan perimätieto kertoi, että se oli hankittu "olumppiavuonna". Siten, jos tuo kone on se sama, niin se ajoittaisi kuvan aikaisintaan kesään 1952. Epävarmuutta tässä, tunnistus hatara. Mainitun Coles-nosturin bongasin viimeisen kerran koulun ikkunasta (luultavasti ruotsin tunnin aikana, oli erinomaista aikaa keskittyä ihan mihin tahansa muuhun, ihan mihin tahansa..) kun se oli romuhylkynä Hk-avovaunun kyydissä, pikku-Jumbon vetämässä junassa, varmasti viimeisellä matkallaan. Oli havaintopaikan perusteella kevät 1972. |
||||
|
|
23.03.2016 20:13 | Heikki Jalonen | ||
| Oulun Pikku-Berliini oli SS-Divisioona Nordin huolto- ja koulutuskeskus, virallisemmin Waffen-SS Finnland Stützpunkt IV. Lajissaan suurin Suomessa ollut. Se oli suurimmillaan noin 2500 hengen varuskunta, kaikkine tarpeellisine varastoineen, keittiöineen, majoitusparakkeineen, autokorjaamoineen ja muineen. Kompleksiin kuului myös huomattavan suuri sotilassairaala, joka palveli koko Saksan pohjois-Suomen rintaman tarpeita. Perustamisensa (syksystä 1941) ja suomalaisille luovutuksen (14.9.1944) välisenä aikana alueelle nousi kaiken kaikkiaan noin 300 erilaista rakennusta, pääosin juuri kuvassa näkyvän kaltaisia (luonnollisestikin standardisoituja) moduliparakkeja. Lisäksi oli suuri joukko muunlaisiakin rakennuksia, monia myös kevytbetoniharkoista muurattuina, varsinkin korjauspajat ja autotallit ja muut tulenvaarallisen toiminnan tilat. Moduliparakkeja tuotiin osina Saksasta, mutta niiden elementtejä valmistettiin paljon myös Suomessa. Useampi puutalotehdas aloitti niiden tuotannon avulla, tavallisesti jonkin sahalaitoksen sivutoimintana. Näin vaikkapa Pateniemessä. Parakin rakenne oli piirua, soiroa, lautaa, pahvia, purua, eipä juuri sen kummempaa. Katto tavallisesti tervahuopaa, lattia rossipohja-tyyppinen, perustuksina betoniharkot. Pikarakennus puhtaimmillaan. Alueelle vedettiin myös pistoraide Tuiran asemalta, se näkyykin juuri kuvassa. Oulussahan oli myös muutama muukin pienempi pikku-Berliini, Vaakunakylä ja Nokkalan männikkö tunnetuimpana. Toiminnan laajuuden perussyy oli tietenkin Toppilan satama ja rautatieyhteydet, jotka muodostivat huoltokuljetusten perusrungon. Saksalaiset luovuttivat alueen ja rakennukset ja melkoisen määrän erilaista laitteistoa ja muuta irtainta vetäytyessään, ehjänä ja ilman miinoitteita tai muita ilkeyksiä. Niiden vuoro oli vasta myöhemmin. Alueen valtasi sen jälkeen moninainen siviilitoiminta. Luonnollisesti jokainen käyttökelpoinen (ja kelvotonkin) asunto otettiin asumiskäyttöön. Viimeiset asuntoina olleet parakit katosivat 1970-luvun alussa. Moninainen yritystoiminta löysi alueelta myös sijansa, sodan jälkeen kaikki tila kelpasi ja tuli tarpeeseen. Toimintaa riitti ja tekemistä. Kuten vaikkapa betonirenkaiden ja -putkien valua, joilla Ville Rajakaltio toimintansa aloitti. Jälleenrakennuksen kysyntä piti lopusta huolen. Nykyisin Oulun Alppilassa yleensä mainitaan olevan jäljellä vain yksi tuon aikakauden rakennus: Kalevankartano eli entinen Tuiran sivupaloasema eli entinen (ali-) upseerikerho. Samoin esim. Patteritien asemakaava on puhtaasti parakkikylän kaavan mukainen, vaikka rakennukset onkin jo uusittu. Viimeinen "aito" puuparakki (Kaarnatie 24) purettiin niinkin myöhään kuin 2005. |
||||
|
|
23.03.2016 16:59 | Heikki Jalonen | ||
| Lisättäköön vielä sen verran, että yksikään kuvassa näkyvistä rakennuksista ei ole ollut pystyssä enää moneen kymmeneen vuoteen, joten nykymaisemaan on vaikea verrata. Se on muuttunut todella rajusti. Kuvanoton ajankohdaksi uskaltaisi veikata 1950...51. | ||||
|
|
23.03.2016 16:44 | Heikki Jalonen | ||
| Ooh ja Aah! Mikä kuvalöydös! Mahdammekohan olla Oulussa, Alppilassa, entisessä Pikku-Berliinissä? Paikassa, jossa Rajaville Oy:n kehitys aikanaan alkoi. Kuvassa "Rajavillen" pistoraide vielä vanhassa paikassaan, käytännössä Kaarnatien tielinjalla. Tuo raidehan siirrettiin myöhemmin lännemmäs, melko lähelle voimajohdon linjausta. Etualan tummat parakit olivat myöhemmin Iskon Puu Oy:n tiloina, ehkä jo tuolloinkin. Oikealla olevassa parakkiryhmässä oli puolestaan kilpaileva puutavaraliike, sen paikalle nousi myöhemmin Union-huoltamo. Ja siihen väliin tuli Mittamiehentie, Kemintien liittymä oikeastaan. Ja suurin piirtein kaikki mikä näkyy, on saksalaista parakkia ja makasiinia aidoimmillaan. Osuiko? |
||||
|
23.03.2016 12:59 | Heikki Jalonen | ||
| Tämä paikka vaikuttaisi oikeastaan jonkinlaiselta kuljetusvälinevarikolta tai sellaisen pihanperältä, romulaanilta. Kaikki näkyvillä oleva romu kun on jollain tapaa liikennevälineromua - tosin useimmat tuon ajan todistaneet lienevät sitä mieltä, että KAIKKI liikennevälineet olivat tuolloin pelkkää romua... Kuvan keskellä, alareunalla, on kaksikin kappaletta lumiauroja. Kärkiaura-tyyppisiä ja kovasti tutun oloista suomalaista mallia. Talviajan naamiomaalauskin tallella. Taaempana taas on kasa enemmän ja vähemmän romukuntoisia hevosrekiä. Hevoskärryn pyöriäkin löytyy. Ja niiden takana jokin tumma möykky, joka saattaisi olla jonkin isomman ajoneuvon moottori. Sitenpä herää kysymys: voisikohan näiden kuvien ottaja olla toiminut esimerkiksi kuljetusvälineupseerina? Jolloin hän kenties olisi ottanut tämän kuvan palveluspaikaltaan, joko jonkin rakennuksen ylemmän kerroksen ikkunasta tai ehkä katolta? On tietenkin täysin mahdollista, että tämä paikka on toiminut jo CCCP-hallinnon aikana jonkinlaisena ajoneuvovarikkona. Siihen ainakin viittaa tuo niin perivenäläinen korkea ja vankka aita - jossa tietenkin asianmukaiset rosvonpolut jo valmiina. Missä aita, siellä varastettavaa. Ja päinvastoin. |
||||
|
22.03.2016 13:59 | Heikki Jalonen | ||
| Hmm. Tämähän onkin mielenkiintoinen tapaus, kertakaikkiaan. Voisiko tuo olla alunperin Esh-yksilö, joka on 1930-luvulla kokeilumielessä muutettu Em(sh) sarjaan? Siis vakiovirtauskoneeksi. Nuo luistikaapin pellitykset näyttävätkin jotenkin muokatuilta, jotain on sillä kohdalla tehty. Venäjällä, ilmiselvästi. Muutettu littera Em on voinut veturilla säilyä, vaikka (ei kovin onnistunut) koemuutos olisikin purettu jo pois. Kuvasta muutoksen paikallaanoloa ei voi päätellä, muutokset ovat piilossa luistikaapin sisällä ja resiiveriputkituksessa. Toinen kysymys herää myös: onko nämä veturit alun perin toimitettu (1920...24) märkähöyrykoneilla? Tuo höyrykuvun etupuolen pahkura nimittäin selittyisi sillä, eli valtaventtiilin putki on jouduttu viemään kattilan ulkopuolella nokikaappiin. Syynä tilan loppuminen kattilan sisältä, kun ylimmät tuliputket on vaihdettu lieskaputkiin tulistimen jälkiasennuksen yhteydessä, sekin siis CCCP-muutos. Hiekkakupujen koko ja määräkin on varmasti ja helpostikin voinut vaihdella, sellaisen korottaminen tai lisääminen ei ole kummoinenkaan läkkisepänoperaatio. Varsinkin jos sitä vertaa mihin hyvänsä höyrykupua koskevaan muutokseen. |
||||
|
|
22.03.2016 11:24 | Heikki Jalonen | ||
| Hannu: taidat olla oikeassa, taitaa tosiaan olla Nohab-valmisteinen Esh-sarjan veturi. Kuvassa siten noin 20...25 vuotta vanhana. Jotenkin tuo pyörästö ja koneisto näyttääkin tutun sirolta, Venäläinen raskasmielisyys puuttuu. Ja ilmapumppu, sehän taitaa olla ihan aito Knorr? Ja ilmasäiliöitä ei ole kiinnitetty kaikkiin mahdollisiin kamelinselkiin. Huomatkaapa muuten viheltimet: venäläinen yksi möreä tyfoni on korvatty meikäläisillä normaaleilla kahdella, karkealla ja kimeällä viheltimellä. Jonkulaiseen tälliin tai kaatumukseen on tuo veturi jossain välissä joutunut: etuportaat puuttuvat, sylinterin suojapellitys mutkilla ja kattilan vuoripelti kuopalla. Ehkä kunnon korjauksiin ei ole ollut aikaa? |
||||
|
Kuvasarja: Sotavuosien kuvia |
22.03.2016 10:10 | Heikki Jalonen | ||
| Kiitos Jaakko näistä kuvista! Taidamme nimittäin katsella täysin aikaisemmin julkaisematonta kuvamateriaalia. Dokumenttiarvoltaan loistavaa aineistoa. Paljonkohan tämmöistä on vielä jäljellä perikuntien piironkien laatikoissa - ja paljonkohan on jo ikuisesti kadonnut? Tai katoaa jos roskalavapartio ei ymmärrä asioiden arvoa? | ||||
|
|
22.03.2016 10:05 | Heikki Jalonen | ||
| Heräsi kiinnostava kysymys: siinähän näyttäisi olevan Belpaire-kattila. Onko missään muussa VR:n käytössä olleessa veturityypissä ollut vastaavaa? Jos oli, niin olivatko ne kaikki sotasaaliskalustoa? Niitähän oli melko kirjavasti eri tyyppejä. Mikäs se tämän veturin alkuperäinen CCCP-sarjamerkki olikaan? |
||||
|
21.03.2016 22:52 | Heikki Jalonen | ||
| Tuo keskellä tummassa univormussa seisova pidempi herra onkin muuten melko arvoitus! Nyt kun suurennuslasilla parhaani kuvaa olen tiirannut, niin kyllä siinä merivoimien upseerisherra näyttäisi olevan. Täydessä kavaijipuvussa, mutta sota-ajan tyyliin ilman lakinpäällistä. Kippurahäntä vaikuttaisi olevan hihassa, arvomerkkinauhojen yläpuolella. Yksi nauha lakin lipassa, eli komentajakapteenin tasolla vähintään ollaan. Ja sitä arvoa nauhojen leveys vastaisi, komentaja tai kommodori olisivat leveämmät. Harmi, että kuva on liian epäskarppi että raidat näkyisivät. Mutta, mitähän herrat tekevät Äänislinnan asemalla? Odottanevatko autokyytiä jonnekin Äänisjärven rantamille? | ||||
|
|
21.03.2016 22:20 | Heikki Jalonen | ||
| Eipä ole omakohtaista kokemusta minullakaan. Mutta, luultavasti puukaasukehitin tuli suositummaksi siksi, että työläs ja aikaa ja hankalasti saatavaa työvoimaa vaativa hiilenpolttovaihe saatiin jätettyä pois. Kun liikennepolttoaineiden kulukki radikaalisti kasvoi bensiinin saannin ehtyessä, asialla oli varmasti oleellinen logistinen merkitys. Toisekseen, hiiltovaihe kulutti melkoisesti polttoaineen sisältämää energiaa. Joka ehkä osittain saatiin hyötykäyttöön kaasutettaessa suoraan puuta. Aimo-hiilikaasuttimelle valmistaja (Löfström-Merivaara/1941) ilmoitti vastaavuutta 1 hl (I-luokan!) hiiliä vastaa 10 L bensiiniä. Jos kaikki oli kunnossa ja auto hyvä. Ja tie suora ja tasainen. Ja sää otollinen. Ja kuljettaja taitava. Ja onni kohdallaan... AKMO-puukaasuttimien (Autokorjaamojen Oy/Kaipio Oy/1941) käyttöohjeissa puolestaan vertailtiin hyvinkin laajasti hiili- ja puukaasutuksen etuja ja haittoja. Ominaiskulutuksena ilmoitetaan seuraavia arvoja: bensiini 0.24 kg/hvt; puuhiili 0.4 kg/hvt; puu 0.9 kg/hvt (hvt=hevosvoimatunti = 0,74 kWh). Tässä siis peruste hiilikaasun käytölle, jos polttoaineen kuljetustilat olivat vähäiset. Kuten henkilöautoissa yleensä oli. Puhumattakaan moottoripyörästä. Samassa AKMO-oppaassa on myös vertailuhintoja eri polttoaineille: bensiini 8.20 mk/kg; puuhiili 3.00 mk/kg; puu 0.93 mk/kg. Siten, hiilellä tehon hinnaksi tuli 1.2 mk/hvt ja puulla 0.84 mk/hvt. Tässäpä siis luultavasti perimmäinen syy puukaasun menestykselle. Raha puhui myös pulan keskellä. Tosin puukaasuttimen oppaan tiedot ovat myös varmasti hieman kotiinpäin vetäviä, siis puukaasukotiin. Bensiinin hinta edellä on tietenkin puhtaasti teoreettinen tieto sota-aikana, sitäpä kun ei tavallinen käyttäjä saanut kuitenkaan mistään. Bensiiniähän noina vuosina sai oikeastaan vain virkakäyttöä varten: ambulansseihin, paloautoihin ja vastaaviin. Ja tietysti ylimmän virkakunnan virka-autoihin. Pääministerit Rangell ja Linkomies ajoivat siten varmaan bensiinillä. Päinvastoin kuin nykyisin, kun meidän pääministerimme ajaa puukaasulla. Kovat ovat meillä ajat. |
||||
|
|
21.03.2016 20:10 | Heikki Jalonen | ||
| Hiilikaasutin toimii nimensä mukaan puuhiilellä. Kooltaan se voi olla pienempi kuin varsinainen puukaasutin. Niitä tietysti suosittiin varsinkin henkilöautoissa, mutta myös kuorma- ja linja-autoihin löytyi sopivia kokoluokkia. Ja jopa moottoripyörään sopiva koko oli olemassa. Asiaa kokeilleet sanovat, että hiilikaasutin on nopeampi käynnistymään, teholtaan parempi ja helpompi hoitaa ja vaatii pienemmän tilavuuden syötettävää polttoainetta. Tuottaa vieläpä puhtaampaa kaasua. Melko paljonhan kaikkea epäpuhtautta (vettä ja muuta palamatonta) poistuu puun hiiltovaiheessa, joka siis ei tule autoilijan riesaksi vaan jää miiluun. Toisin kuin puukaasuttimessa, jossa hiiltovaihekin tehdään autossa on-board. Ja hiiltovaiheen polttoainemekki ja pilkkeen sisältämä vesi ja muu hyödytön on matkalla mukana kuljetettava ja pönttöön syötettävä ja valmiista kaasusta pois suodatettava. Toki hiilikaasukaan ei suoraan kehittimestä sovi moottorille, vaan puhdistuksen sekin vaatii, kuitenkin vähän helppohoitoisemman. Suodatinpönttöjen muodosta voisi arvailla, että tuon kuorma-auton kaasutin saattaisi olla kotimainen Aimo. Useimmat kuitenkin perustuivat enemmän tai vähemmän (ja virallisuuden puolesta vaihtelevasti) ruotsalaisiin Svedlund-laitteisiin. |
||||
|
|
21.03.2016 13:24 | Heikki Jalonen | ||
| Kuorma-autossa on häkäkaasulaitteet: kaasunpuhdistimet (2 lieriötä) näkyvät lavan alapuolella, heti ohjaamon takana. Itse pönttö on hieman erikoisesti keskemmällä autoa, pöntöltä puhdistimille menevä putki näkyy selvästi. Ehkä autossa onkin matalampimallinen hiilikaasutin, joka voi sijaita myös lavan päällä? Auton merkin tunnistus on kuvakulman ja välimatkan vuoksi vähän vaikeaa, mutta takavanteen (5 reikää-5 pulttia) perusteella arvaan että Ford 1940 "Hävittäjä" se on. Hytin kattokin näyttää sopivan muotoiselta. Kuvan naishenkilö ei välttämättä ole täysin "aito" siviilihenkilö vaikka ei ole lottakaan jolla tietenkin olisi päässään asianmukainen ohjesäännön määräämä päähine. Äänislinnassa oli esimerkiksi Posti- ja Telehallituksen palveluksessa olevia puhelunvälittäjiä ja sähköttäjiä, naisia kaiketi kaikki. Siviilivirassaan mutta paikalle vapaaehtoisista lähtijöistä komennettuna. Näin oli asian laita esimerkiksi jo edesmenneen Eila-tätimme tapauksessa. Varsinaisia siviilejä tuolla sotatoimialueella tuskin Suomesta muutoin oli. |
||||
|
16.03.2016 21:05 | Heikki Jalonen | ||
| Hieno miljöökuva, kerrassaan! On siinä penkillä pituutta. Mitenkäs siihen suomalainen istuu, jotta väli naapuriin jäisi mahdollisimman pitkäksi - kas siinäpä lähes graafiteorian keinovalikoimaa vaativa pulma. Ja koira: kuvauspäivä taisi olla melko lämmin... Lieneekö luukustaan kurkkivan kioskin myyjän hurtta? Äristelemässä liikoja asiakkaita loitommas? |
||||
|
16.03.2016 20:55 | Heikki Jalonen | ||
| Kunnianarvoisia waunuvanhuksia näkyy junassa olevan. Ilman ilmajarruja ainakin nuo kolme juuri kohdalla olevaa, vain läpimenevällä jarrujohdolla. Mikähän on täsmällinen littera, Hk ja 2 x G? Onko myös tuo kolmio sotkevan tavaran merkki, kuten tavallisempi kulmakolmio? Hieman improvisoidun näköisesti maalattu, aivan kuin vaunuille olisi iskenyt jokin pikaisempi arvonalennus. Ja voi tuota puhelintolppaa tuolla taustalla. Orsia on kuin kauhistuksen kanalassa... |
||||
|
16.03.2016 20:46 | Heikki Jalonen | ||
| Ja luultavasti aivan pyörän taluttajan nenän edessä olevassa suuressa kyltissä lukee "Radalla kulku sakon uhalla kielletty"... | ||||
|
14.03.2016 15:43 | Heikki Jalonen | ||
| Olisiko mahdollista, että vasemmalla näkyvä tavaravaunuista koottu juna olisi sotilasjuna, mahdollisesti suuntanaan Perkjärvi tai pois sieltä? Ovia auki ja aivan kuin ihmisiä sisällä vähän joka vaunussa. Eikä laituria kohdalla. Ehkä pojat ovat gineksessä ja katselevat harmissaan Viipuria, jossa voisi tehdä jotain muutakin jos kaupungille pääsisi...? | ||||
|
14.03.2016 15:34 | Heikki Jalonen | ||
| Warkaudessa sulkulaitteet ovat aina olleet kysyttyjä. | ||||
|
14.03.2016 15:33 | Heikki Jalonen | ||
| Onkos Hän muuten norjalainen metsäläinen, hieman tavallista juhlavammin pukeutuvasta suvusta? | ||||
|
09.03.2016 13:20 | Heikki Jalonen | ||
| Sillekin karttalehdelle on sitten sattunut jokin polygoni. Neuvostoliiton kartat kun olivat täynnänsä "tutkimattomia" alueita, kuin villeimmässä Borneossa muinoin konsanaan. | ||||
|
08.03.2016 13:15 | Heikki Jalonen | ||
| Mukavaa on, että tämä diabolinen Kana on säilynyt nykypäiviin. Haapamäellähän se nykyisin pesii. Kunnostettuna se olisikin itseoikeutettu veturi metallifestareiden festarijunan vetäjäksi... | ||||
|
08.03.2016 13:12 | Heikki Jalonen | ||
| Ja mukana myös tuolloin niin yleinen kansan kulkupeli: Skoda Octavia. Vielä siivetöntä mallia. Vuoden 1961 faceliftissä auto sai pienet muodikkaat siivet takalokasuojiensa lisukkeeksi. Kirjaimellisesti lisukkeeksi. Skodassa myös vihje ulkomaan matkailusta: SF-lätkä. Ei varmasti liity Lappeenrannasta katsoen lähimpään ulkomaahan, ei vielä noina vuosina. | ||||
|
25.02.2016 13:15 | Heikki Jalonen | ||
| Venäjä on byrokratiayhteiskunta ja leimasin on byrokratian tärkein työkalu. Mitenkäpä ne miljoonat ja miljoonat lupalappuset ja proopuskat ja gramotat ja dokumentit ja muut muuten hoideltaisiin. Leimojen muodolla on tosiaan jonkinlainen kategorisointi: suorakaiteenmuotoiset ovat yleensä viranomaisten leimoja, pyöreät tavallisesti erilaisten firmojen. Joskus myös viralliset leimat ovat pyöreitä, erikoisesti kun on kyse jostain julkisorganisaatiosta. Terveydenhoito harrastaa kolmikulmaisia. Ja leiman värilläkin on jotain väliä: passin ja viisumin leima on erikoista oranssia (fluoresoivaa), hylkäysleima punaisella, bisnesleima sinistä, virkaleima mustaa. Ja jotkut tahot vaihtavat leimaväriä määrävälein, varmuustekijänä tietenkin. Mekin jouduimme tosiaan teettämän firmaleimastamme pyöreän version jotta kontraktit saatiin korrektisti stemplattua. |
||||
|
22.02.2016 20:00 | Heikki Jalonen | ||
| Mukavaahan se moraali on. Mutta ei se kvartaalitilissä viivan alla plussamerkkisenä näy. Ja paha kyllä, vain ne plussat lasketaan. | ||||
|
|
21.02.2016 00:34 | Heikki Jalonen | ||
| Puutavara-auto on meikäläisittäin vähän oudompi kokoonpano. MAN siinä on veturina, puoliperävaunun edessä. Nosturi Palfinger Epsilon-sarjaa. Suomessa ei taida olla sellaista kellään puutavaralla. Kappaletavarassahan Palfinger on meilläkin tuttu tapaus. Mutta mitä puuta siinä kuormataan? Lehtikuustako, kovin on vaan mustasilmäistä...? |
||||
|
19.02.2016 20:38 | Heikki Jalonen | ||
| Tosiaan Mika, Varkauden Römihän siinä sauhuaa, 1930-luvun lopun mallissa. Mutta, erehdyksiä sattuu kun materiaalia on paljon ja se on huonosti tai olemattomasti selosteilla varustettua tai jopa aivan ilman mitää tietoja, silppusäkkinä. Ja eipä tässä omakaan "kokoelma" ihan huipussaan ole dokumentoitu... |
||||
|
|
19.02.2016 14:11 | Heikki Jalonen | ||
| Kuva on muuten luettelotiedoltaan hieman ristiriitainen. Kuva löytyy Työväenmuseo Werstaan kokoelmista, nro TKK_10773, otsikkona "Oulun Osuuskauppa. Piirretty ilmakuva Vesalan maatilan alueesta YLIKIIMINGISSÄ." Ylikiimingissä ei koskaan ole ollut metriäkään yleiselle liikenteelle avattua rautatietä. Eikä metriäkään merenrantaa (joka näkyy kuvan etualalla). Tuo kuvassa oleva Osuuskaupan maatila "Vesala" sijaisi oikeastaan Kempeleenlahden rannalla, nykyisen Jaakolan talon vieressä, Oulun kaupunkia jo tuolloin 1920-luvulla. Oulu-Kempele-maantie halkoo maisemaa radan suuntaisena. Kuvan juna on matkalla Oulun suuntaan. |
||||
|
17.02.2016 20:01 | Heikki Jalonen | ||
| Eivät ne nuo minunkaan arvaukseni mitään ehdotuksia ole, painajaisia paremminkin. Turhan usein niitä vain kaikki nykyisin näemme. | ||||
|
|
17.02.2016 16:42 | Heikki Jalonen | ||
| Laitetaanpas muutama arvaus: President Snack Lounge? Restaurante el Presidente? PressaBurger? Pizza il Presidente? Bistro le President? Tai sitten karvahattukansan oma PressaPub? | ||||
|
13.02.2016 19:30 | Heikki Jalonen | ||
| Juuri näin. Siltajänne nousee vaakasuorassa, samaan tapaan kuten vaikkapa Kallan uudessa sillassa tai Pielisjoen sillassa. Sotatoimet ovat tässä kuvassa vaurioittaneet siltaa. Ehkä tässä on Venäläisten laatima vetäytymispanostus jäänyt enemmälti suutariksi. | ||||
|
12.02.2016 14:39 | Heikki Jalonen | ||
| Löytyy täältä saksalaiselta turvetyömaalta sentään ainakin yksi sama asia kuin suomalaiseltakin turvesuolta: tuo ubiikki Toyota Hilux 4WD (xN17x) vuosimalliltaan 2001...2005. Tuosta Saksassa niin tavallisesta ABS-muovisesta lavakopasta meikäkäinen verottaja tosin kuittaisi (auton omistajan sponsoroiman) jättipotin vielä noissa vuosimalleissa... | ||||
|
10.02.2016 15:32 | Heikki Jalonen | ||
| Tuossa Typen paukussa räjähti noin 10 tonnia ammoniumnitraattia. Räjähdys tapahtui vahvarakenteisessa sekoitussäiliössä, joka tietysti pahensi räjähdysvoimaa (paineen nousu ja reaktion täydellisyys). Pari ikkunaa meilläkin kotimökillä särkyi ja toinen palomuureista sai halkeaman. Meiltä oli tuonne Typen räjähdyskeskukseen matkaa jokseenkin tarkoin 1,5 km. Meidän pihaltamme ei löytynyt sentään tiiliä, mutta pölyä ja roskaa kyllä. Olin tuon tapahtuman aikaan viisivuotias ja kyllähän se aikamoinen puheenaihe tuolloisessa Oulussa sittemmin oli. Tapahtumassa kuoli kymmenen työntekijää. | ||||
|
|
10.02.2016 13:53 | Heikki Jalonen | ||
| Tai Oppaun räjähdys 21.9.1921, nitraattia sekin. Noin 4500 tonnia, mutta epäpuhtaana seoksena, noin 1/2...1/3 ollessa ammoniumsulfaattia. Erilaiset pölyräjähdykset ovat usein mahdollisia, jopa sellaisilla aineilla joiden ei olettaisi olevan edes palavia, muutamat metallit mukaan lukien. Apatiitti ei kuitenkaan ilmeisesti ole pölyräjähtävää missään suhteissa. |
||||
|
|
09.02.2016 17:06 | Heikki Jalonen | ||
| Ah mikä työmiljööherkku! Kuvassa on peräti kolme henkilöä. Mutta aika hyvin kamofloituneena. Ulkona paistanee aurinko, mutta tässä hallissa valaistus on aika mukavan pehmeäksi suodattunutta. Vaunut ovat kai ihan vakiomallisia Hk- tai vastaavia, mutta päällänsä irtonainen vinopohjainen nelipoteroinen kuormasiilo. Purkaus on vain yhdelle puolelle. Nämä vaunustot ilmeisesti kulkivat pelkästään edes-takaisin Harjavalta-Mäntyluoto-väliä. Vieläpä niin järjestettynä, että purkupaikkaan ne voitiin tuoda sisään aina samalle puolelle purkukuoppaa. Ei kai tuolla Harjavallassa mitään koko junan kääntömahdollisuutta ollut, ympyrää tai kolmiota? |
||||
|
03.02.2016 14:10 | Heikki Jalonen | ||
| Erkin ajoitus on niin täsmällinen kuin tämän kuvan pohjalta voi tehdä. Kuormavaunun tunnistus on kinkkinen, paras tuntomerkki eli nokka syyläreineen kun jää kuvasta ulos. Mutta tuo takapyörän napa ja puolamäärä vaikuttavat tyypilliseltä Benz-Gaggenau-vaunulle. Jos näin, niin vuosimalli saattaa olla isossakin haarukassa: tuota mallisarjaa valmistettiin jo ennen Suurta Sotaa. Luultavasti hyvin resursoidun öljy-yhtiön ei ole kuitenkaan tarvinnut turvautua kovin vanhaan kalustoon vaan auto on tehty vasta sodan jälkeen, vuosimalli siis noin 1920. |
||||
|
29.01.2016 13:04 | Heikki Jalonen | ||
| Nykyinen Pietarin Suomen-asema otettiin virallisesti käyttöön 4.6.1960. Arkkitehdit P. Ašastin, N. Baranov, J. Lukin; rakennesuunnittelu I. Rybin. Rakentaminen aloitettiin 1955. |
||||
|
|
29.01.2016 10:11 | Heikki Jalonen | ||
| Lenin-patsaiden ja muidenkin patsaiden säilyminen Venäjällä taisi enemmänkin riippua patsaan materiaalista: kipsiset ja betoniset patsaat ovat säilyneet paremmin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä villeinä vuosina pronssiset nimittäin tuppasivat turhan hyvin kelpaamaan romualan näppärien liikemiesten tarpeisiin. Olettekos muuten koskaan pohtineet, miksi neuvostoliittolaisen ja venäläisen rautatiekaluston kaikki valmistajanlaatat ja muut vastaavat sattuvat olemaan valurautaa tai alumiinia eikä suinkaan pronssia tai messinkiä kuten muualla? Aivan, paikalliset erikoisolot. |
||||
|
|
28.01.2016 20:57 | Heikki Jalonen | ||
| Leninin patsaita näyttää oudosti säilyneen siellä ja täällä, kuin reliikkeinä konsanaan ja niihin törmäilee siellä missä vähiten odottaisi. Kävin joskus kesällä 2010 Pietarissa, vanhalla Vagonmash-tehtaalla (115 Moskovskiy Prospekt). Kadun puolelta laitos näytti aivan kuin tavalliselta vanhalta punatiiliseltä ja ajan patinoimalta asuintalolta. Porttiholvista (parin normiepäystävällisen Ohrana-hepun ohi päästyä) saavuttiin pieneen, suurten vaahteroiden kattamaan suljettuun sisäpihaan. Ja kas, siinäpä olikin kerran niin suuren tehdaskompleksin "muistopiha", ikivanhojen tehdasrakennusten ympäröimä. Ja siinä vaahteran varjossa Lenin, kokoluokka 1, seisova, pronssia. Ja tietenkin tarpeelliset muistolaatat ja muut. Kokoluokka 1 tarkoittaa tässä luonnollista kokoa. Mitä luultavimmin patsaat oli nimittäin kokoluokiteltu jossain GOST-standardissa... Mutta, kaikkein mieliinpainuvin asia tässä pikkuruisessa, jonnekin historian hämärään kauan sitten pysähtyneessä pihassa oli vanha mummo. Juuri se, joka harjasi pienet polut ja keräsi putoilevat lehdet ja nipisteli nurmikon. Ja korjasi pois roskat ja tupakantumpit. Ja puhdisti muistokilvet. Ja ruokki pulut. Ja puhdisti Volodjan kaljun, arvaatte mistä. Oli luultavasti joskus ollut tehtaalla töissä, kenties jopa työnään juuri tuota paikkaa hoitamassa. Ikänsä puolesta oli varmasti ollut jo kauan eläkkeellä, hän oli sitä ikäluokkaa että oli saattanut aloittaa työnsä jo sodan aikana, tehtaan tehdessä epätoivon vimmalla ammuksia ja muuta varustelutuotantoa. Siinä pienessä pihassa taisikin sitten olla tuon maatuskan koko maailmanpiiri; ainakin sen jälkeen kun kaikki romahti. Vuosi-pari myöhemmin loppui sitten myös perinteikkään Vagonmashin tarina konkurssiin. Jäljelle jääneet toiminnat siirrettiin Chugunnaja-kadulle ja ja 130-vuotiaat työpajarakennukset tyhjenivät. Kadun varren rakennusta ja pientä pihaa lukuunottamatta koko kompleksi on nyt purettu ja tilalle on noussut modernien tornitalojen muuri. Pankki on vallannut porttirakennuksen ja vuokralaiset ovat dynaamisia. Leninin patsaasta en tiedä, mutta sitä vanhaa maatuskaa sieltä pihalta ei varmasti enää löydä. Tavalliset ihmiset on sieltä karkotettu ja nyt se on mustien katumaastureiden parkkipaikkana. Eikä kukaan huolehdi puluista. Eikä puhdista Volodjan kaljua. |
||||
|
|
28.01.2016 16:03 | Heikki Jalonen | ||
| Toveri Lenin seisoo tuossa patsaassa panssariauton tykkitornin päällä. Juuri Suomesta Petrogradiin saapuneena hän pitää vallankumouksen sytytyspuhetta kansalle 16.4.1917. Tapahtuma sattui juuri tuossa patsaan sijaintipaikalla. Näin kertoo virallinen Neuvostohistoria. Sen virallinen Neuvostohistoria mielellään unohtaa, että todellisuudessa tsaarin hallitus oli kumottu jo helmikuun vallankumouksessa (joka tapahtui maaliskuussa...) ja väliaikainen hallitus oli ollut toimessaan jo 16.3. lähtien. Siten Lenin siis itse asiassa saapui paikalle valmiiseen vallankumoukseen - ja kuukauden myöhässä. Vallankumoukselliset toki olivat vielä siinä vaiheessa "vääriä". Tosiasiassa siis Lenin pitää tuossa puhetta vallankumouksen vallankumouksen aloittamiseksi. Yksityskohtana mainittakoon, että kyseinen panssariauto on brittiläisperäinen Austin. Lukijat arvannevatkin, että tämä detalji haihtui neuvostohistorian hämäriin ja auton merkiksi mainittiin Putilov jossa näitä vaunuja toki koottiin. Auton historiallinen arvo ymmärrettiin Neuvostoliitossa ja se on säilynyt nykypäiviin museoesineenä. Tuosta puhetilaisuudesta ei luultavasti tunneta valokuvaa, mutta taiteilijan tekemä propagandajuliste on laajasti tunnettu. Kuva-aiheesta on olemassa myös postimerkki. Kiipesikö Lenin tosiaankin tuonne tornin katolle puhumaan, kukapa tietää. Jonkin korokkeen hän kuitenkin varmasti tarvitsi joukkopuhetta varten. Se kuitenkin tiedetään, että 19.8.1991 Boris Jeltsin ei edes yrittänyt kiivetä Moskovassa T-72-panssarivaunun tornin katolle, vaan piti puheensa vaunun etukannelta. |
||||
|
25.01.2016 16:58 | Heikki Jalonen | ||
| Siellähän vaikuttaisi olevan yhä tiukasti käytössä Tyer-tyyliset lupalaitteet, token block-linjasuojastussysteemiä. Alunperin brittiteknologiaa, mutta nuo laitteet kyllä lienevät puhtaasti paikallista toteutusta. Näissä laitteissa token (linjamerkki) on jonkinsorttinen pyöreä kiekko, joka luovutetaan laitteesta luistilla joka vedetään ulos tuota pyöreää nuppia vetämällä, kuin CD-romppu konsanaan. Kiekot on merkattu ja kolokoodattu kullekin lupavälille omansa. Luisti on sähköisesti ristiinlukittu linjan toisen pään laitteen kanssa. Vapautusehtona on tietenkin se, että toisen pään laitteen luisti on sisällä ja siinä on oikean linjan kiekko paikallaan, lisäksi toisen pään laitteesta on erikoisesti painettava "otan vastaan" painiketta eli meikäläisittäin annetaan lupa. Kuljettaja saa ajaa linjalle vasta saatuaan lupalätkän fyysisesti haltuunsa. Noissa on jopa makasiinitoiminta: on mahdollista myös lähettää useampia junia samaan suuntaan saamatta välillä takaisinpäin tulevaa lätkää. Kun linjalla oleva lätkä palautetaan vastaanottopään laitteeseen, silloin myös lähettävän pään luistin lukitus vapautuu ja voidaan luovuttaa seuraava lätkä. Loputtomasti näin ei tietenkään voida menetellä. Jos kaikki lätkät ajautuvat toiseen päähän, pannaan mies palauttamaan liiat pois - vaikkapa polkupyörällä... Tuo Nano-Oja (hyvin pieni oja) lienee risteysasema, koska laitteita on kolme. Komea käsikellokin (kili-kali-kello) kuuluu varustukseen. Seinäkellojen ajannäyttö on vähän ristiriitainen. Ehkä tuo oikeanpuoleinen näyttää pysähtyneisyyden aikaa. Tai pääkaupungin. Tai päiväpaussia. |
||||
|
15.01.2016 13:39 | Heikki Jalonen | ||
| Tästä käykin ilmi, että Humppilassa oli kaksi lavettivaunun kuormausraidetta. Mutta: oliko JR:n raiteistolla muualla vastaavia kuormausraiteita VR:n vaunun kuormattavaksi/purettavaksi jättämistä varten jotta lavettivaunu saatiin siksi ajaksi vapautettua muuhun ajoon? Nykyisinhän Minkiöllä on tällainen pätkä, mutta sehän on kai myöhäisempää tekoa, museoradan kaudelta? |
||||
|
15.01.2016 13:25 | Heikki Jalonen | ||
| Tässä Gb-vaunussa ei kuitenkaan taida olla ilmajarruja, vaan pelkästään toiselle akselille vaikuttava paakijarru. Läpimenevä "ohittava" ilmajarrujohto tietenkin löytyy. Katselkaa ja ihastelkaa tuota lavettivaunun jarrumiehen työpistettä! Siinä ergonomiat ovat kerta kaikkiaan kohdallaan, tosin jossain muualla... Tuon tuosta pystyyn kimpoavat koleerikot tuskin pitempään tuossa tehtävässä menestyivät. Enemmän semmoisten rauhallisten jässiköiden hommaa, sellaisten jotka ensin katsovat ylöspäin ja nousevat seisomaan vasta sitten. Tuon rattaan ääressä jos kyykkii talvipakkasella Humppilasta Forssaan, niin tietää ulkona olleensa. Eipä siinä paljoa lämpöhyppelyä sovi suorittamaan. Varmaankin näiden junien peräpäähän pyrittiin aina kytkemään konduktööri/jarruvaunu, jossa olot olivat vähän inhimillisemmät. Mutta, tuskin silloin aina painot riittivät vaan jarrumies varmaan tarvittiin joskus myös lavetille mukaan, niissähän se raskain vaunupaino oli. Tietääkö joku tarkemmin miten asia oli käytännössä? |
||||
|
15.01.2016 13:06 | Heikki Jalonen | ||
| Kyllä on hieno kuvasarja ja ainutlaatuista dokumenttia toiminnasta jota ei enää ole. Osa ilmeisesti huonommin tunnettua JR-historiaa. Maitoautokin siellä meijerin kupeella kyyristelee, J6-sarjan Bedford näyttäisi olevan. Ja millainen kuormakori! Umpityypillinen maitoauton alumiinipellitetty umpikori, puukehyksellä tietenkin ja ah-niin-nätisti pyöristetyillä nurkilla. Ja ovet aaltopeltisiä rulla-ruloja. Ja niin tyypillinen tuuletusräppänakin nurkassa. Oikea korikäsityön taidonnäyte. Kuvan ottohetkellä auto oli palvellut jo vajaat kymmenisen vuotta ja alkoi olla erittäin uhanalainen lajinsa edustaja alkuperäisessä käytössään. Humppilan Meijeri on vielä toiminnassa. Pieni hönkähöyryjuova juoruaa, että timmikin on pannuhuoneella topissa. Ja meijerin seinustalla rautatien vesiviskuri. Toimittikohan meijeri siihen veden? Meijereillä kun pakostakin oli hyvä vedensaanti, iso liittymä vesijohtoverkkoon tai sitten iso oma kaivo ja kunnon pumput. |
||||
|
12.01.2016 13:09 | Heikki Jalonen | ||
| Melkoisen kiikkerältähän tuo kuljetus vaikuttaa. Onko Jokioisten radan historiasta tiedossa kaatumisia tai muita pahempia ponikonkeloita noilla lavettivaunuilla? | ||||
|
12.01.2016 13:06 | Heikki Jalonen | ||
| Mielenkiintoista on muuten havaita, että mukana melkoisen monta (noin 10 kpl) aivan uudella kuormakorilla varustettua vaunua. Ainakaan muutamassa lähimmässä uusikorisessa vaunussa ei vielä kertaakaan ole kuormaa edes ollut päällä. Niiden aluskehykset lienevät toki kaikki vanhoja, ainakin tuossa etualalla olevassa asia on näin. Investointi kuitenkin kertoo siitä, että liikennettä ei olla aivan heti lopettamassakaan. | ||||
|
07.01.2016 13:39 | Heikki Jalonen | ||
| Epäkesko tosiaankin - olisi äärimmäisen kiinnostavaa hieman haastatella tuon SOK:n tuolloisen liikemerkin designeria. Oliko muoto pelkkää sattumaa, vai sisältyykö siihen tosiaan myös viittaus keskusliikkeiden väliseen ainaiseen kissanhännänvetoon; eksentrisen kone-elimen muodossa?..? Kysymys asioita muistaville vanhemmille Messukyläläisille: tapahtuiko Jupiter-mopedien kokoonpano aikoinaan juurikin tuossa tiilirakennuksessa? Entäs toimiko työvaatepukimotehdas myös jossain tuossa kompleksissa? Rakennushan on edelleen olemassa, joiltakin osin muutettuna ja nykyisin täysin sekalaisessa käytössä, eikä SOK enää ole läsnä. |
||||