Kommenttihaku
Kaikki kommentit / Hakutulokset
|
07.04.2014 13:16 | Heikki Jalonen | ||
| Tuossahan alkaa olla jännitteellisen osan suojaetäisyys vaarassa - tikkaissa puolat jatkuvat aika korkealle eikä näy edes mitään varomerkintöjä. Kumpi jännite on vallalla Prahan alueella: 3 kV DC vaiko 25 kV AC? Molempiahan Tsekeissä esiintyy. Kuvassa näyttää vieläpä olevan jokin pitkävartinen pesutyökalukin nojallaan nokan kulmalla. Lieneekö jännitetyöhön hyväksytty luudanvarsi? Tuskin raiteen ajojohdinta sentään on tuon puhdistuksen takia erotettu verkosta? Meillähän (25 kV AC) työskentelytason korkeus jännitteellisen ajojohtimen alla ilman erityisvarotoimenpiteitä saa olla enintään 1700 mm k.p. |
||||
|
31.03.2014 14:45 | Heikki Jalonen | ||
| Onpas hieno kuva täysin kadonneesta miljööstä! Junantumppihan on tuossa kuvassa Toppilansalmen pohjoisrannalla, melkein salmen suulla sijainneen Toppila Oy:n rantamakasiinin takasivulla ollleella lyhyellä laituriraiteella. Toppilansalmi ja itse rantamakasiini jää kuva-alan vasemmalle puolelle. Koska kuva on vuodelta 1970, veturin kyljessä lukee vielä Toppila Oy. Kajaani Oy tuli tehtaan omistajaksi 1974, jolloin paikan nimeksi muuttui Kajaani Oy Toppilan tehdas. Taustalla näkyy varsinaisen tehdasalueen ympärysaitaa ja tehdasalueella ollut varastosuuli, luullakseni peräti entinen saharakennus. Näkyvissä on myös erikoisen korkea voimajohtopylväs, joka - yllätys, yllätys - kannattelikin "kilpailijan" voimajohtoa, Oulu Osakeyhtiön Nuottasaari-Pateniemi 35 kV siirtoyhteyttä joka ylitti Toppilansalmen väylän ilmajohtona. Väylä jää tässä kuvassa pylvään vasemmalle puolelle, salmen eteläpuolen rannalla oli tietysti samanlainen pylväs. Vapaa alituskorkeus oli muistini mukaan 45 m. Tuon seudun maisemat muuttuivat kovasti jo vuosien 1973..74 aikana, jolloin rakennettiin Toppilan voimalaitos ja sen yhteyteen tullut öljyn varmuusvarasto. Kuvan suuli purettiin silloin ja niille paikoille tuli uusi öljylaituri. Rata- ja tieyhteydetkin muuttuivat silloin rakennetun öljyputken myötä. Toppilan kautta lähtevät sellupaalit ryhdyttiin kuljettamaan tehtaalta rantamakasiinille trukkikuljetuksina uutta tienpätkää pitkin ja taisipa tuo Lokomoottorikin jäädä silloin melkein työttämäksi. Öljyputkessa oli erikoinen piirre: juuri trukkiliikennettä varten siinä oli erikoinen korkea väistö tehtaan yhdystien kohdalla. Myöhemmin - tehtaan jo kadottua - se näytti satunnaisen historiaa tuntemattoman kulkijan silmään todella oudolta. Kuvan suulin lisäksi tuolla alueella oli suuri entinen sahatavaramakasiini, kuvassa se jää junan taakse näkymättömiin ja entinen konehuonerakennus. Rantamakasiinin ohella ne kaikki olivat Toppilan höyrysahan peruja. Alueella oli myös kapearaiteinen rataverkko, jonka jäänteitä saattoi vielä 1980-luvun alussa löytää maastosta myllerryksen välttäneiltä kohdilta. Rantamakasiini oli aikanaan tärkeä kausivälivarasto vientiin lähtevälle selluloosalle. Monena keväänä 1960-luvulla joka ikinen neliömetri sisältä ja ulkoa oli ladottu täpötäyteen sellupaaleja, odottamassa meren aukeamista ja liikenteen alkua. 1970 lähtien Oulun satama on pyörinyt ympärivuotisesti, talviliikenteen tapahtuessa Oritkarin kautta. Ja Toppilan paalien siirtyessä sinne autokuljetuksin ja Toppilan liikenteen kääntyessä laskuun, lopulliseen. Rantamakasiini paloi kesällä 2000. Ainoastaan (tiilinen) konehuonerakennus on säilynyt, se on nykyisin saneerattu ja toimii palokunnan öljyntorjuntakaluston varastotilana. Toppila-yhtiön aikaan siellä piti majaansa General-laahakaivinkone, yhtiön sakka-altaan puhdistaja. Öljyn varmuusvaraston kuormaus- ja purkauslaitteet ja putkilinja on jo purettu, laituri on sentään vielä jäljellä. Tällä varmuusvarastolla oli myös aikoinaan oma kaksiraiteinen ratapihansa Toppilan voimalaitosalueella, sekin purettu. |
||||
|
24.03.2014 13:03 | Heikki Jalonen | ||
| Laukan kuva lienee vuosien 1962..63 tietämiltä. Soodakattila 6 = nykyinen puujätekattila puuttuu vielä, se valmistui 1964. Jotain rakennustyön näköistä sillä kohtaa on kuitenkin jo tapahtumassa. | ||||
|
|
23.03.2014 18:43 | Heikki Jalonen | ||
| Säkeissä on luultavasti sementtiä. Noihin aikoihin nykyistä Oritkarin satamaa vasta rakennettiin eikä sinne vielä ollut rautatietä, ainakaan perille saakka. Siten, laituritöihin tarvittavaa sementtiä on voitu kuljettaa työmaalle kätevimmin proomulla Nuottasaaren puolelta, jossa oli hyvä valmis laituri. Enimmät betonit sille työmaalle tulivat kuitenkin jo autokuljetuksena, valmisbetonina. Vanhan öljysataman edessä puolestaan rakennettiin vuosien 1964... 1970 välillä useampia ns. kasuuneja eli kasuunimajakan jalustaosia. On siis yhtä lailla mahdollista, että nuo sementtisäkit olisivatkin menossa sille työmaalle, työproomulla kuljettaen. Toiminta oli vilkkaimmillaan 1964 ja 1968; voisiko valokuva siis olla hieman aikaisempi kuin 1970? Kasuunimajakkahan muodostuu, paitsi itse majakkatornista, ennen kaikkea suuresta pyöreästä jalustaosasta, teräsbetonia. Jalusta on ontto ja rakentamisensa jälkeen se on kelluva. Laitos hinataan tarkoitettuun paikkaansa ja se täytetään hiekalla, jolloin laitos uppoaa siihen ja jää loppuiäkseen pysyvästi asemapaikkaansa, muodostaen pienen keinotekoisen saaren majakkaa varten. Systeemi oli matalanpuoleisella Pohjanlahdella suosittu ja moni Oulunkin edustan merimerkeistä on tehty tällä tekniikalla. Sekin voi olla mahdollista, että sementti on menossa jollekin merenkulkupiirin työmaalle vesikuljetuksena. Oulun edustalla on koko joukko loistoja, linjoja ja muita laitteita, joiden rakentelussa ja korjaamisessa sementti on ollut tarpeeseen. |
||||
|
21.03.2014 16:42 | Heikki Jalonen | ||
| Hienoa tutkimustyötä! Mikäpä asia ei vorkin röntgenissä selviäisi! | ||||
|
|
19.03.2014 21:51 | Heikki Jalonen | ||
| Näinhän se on yhä tänäänkin ja varsinkin tänään: melkoinen osa Transpointin valko-vihreissä väreissä pyörivistä autoista on itse asiassa sopimusliikenteen hoitajien kalustoa. Soppariyrittäjän nimi löytyy mökin ovesta, mutta jopa senkin fontti on määrätty graafisen ilmeen käsikirjassa. Torppariksi usein nykyään sanotaan tämmöistä vaki-isännän väreissä ajavaa. Taksathan määritteli ja määrittelee yhä isäntä, joten isäntä myös laskuttaa ja vastaa maksuliikenteestä ja määrää ajot. | ||||
|
19.03.2014 13:30 | Heikki Jalonen | ||
| Eikös tämä Rautatiemuseon Leenakin (Vk4 68) astunut uutena palvelukseen juuri samalle linnoitusketjulle, Inon linnoituksen työmaalle? | ||||
|
|
19.03.2014 13:17 | Heikki Jalonen | ||
| Jos tummapukuiset herrat olivat Oy Alkoholiliike Ab:n omaa väkeä, niin kyllä hekin varmasti käyttivät valtion mallista virkapukua. Voisipa jopa sanoa että valtio-valtiossa-mallista. Kokardia ei ehkä vielä oltu vahvistettu, jos koskaan vahvistettiinkaan. Ehkä se olisi ollut liikaa kallellaan siihen niin tiukasti kiellettyyn "myynninedistämiseen". Nämä tavoitellut tuotteethan - kuten sangen laajasti on tunnettua - löysivät ostajansa aivan ilman markkinointiakin... Siksipä arvelen, että näiden artikkeleiden kuljetusta ei hävikin pelossa oltu uskottu millekään tavalliselle asemantakusen sälliporukalle. Ehkäpä harmaapukuinen mies onkin VR:n väkeä, toiveikkaasti tutkimassa mahdollisten roiskeiden esiintymistä? Tai sitten hän on mystinen kuljetusyrittäjä herra W.R.? | ||||
|
|
18.03.2014 16:19 | Heikki Jalonen | ||
| Chevrolet olisi kyllä hyvä arvaus, se oli Suomessakin yleinen, Fordin jälkeen ehkäpä kakkonen tilastoissa. Painomerkinnät olivat yleensä alempana, vasemmalla puolella autoa ja hytin alakulmassa, eivät ovessa. Ja aika pienellä tekstillä. Meidän aikanamme muistisääntö meni (ylhäältä alaspäin lukien): kanna-koko-akseli. Siis kantavuus, kokonaispaino ja suurin akselipano. Kiloissa. Tämä merkintätapa tuli käyttöön joskus 1950-luvulla. Vanhemmissa kuvissa näkyy merkintäna kokonaispaino-suurin akselipaino. Vielä vanhemmissa kuvissa näkyy merkintää "Vaunu xxx kg-Kuorma zzz kg", nekin ohjaamon vasemmassa kyljessä. Ja umpikumirengas-luokan kuorma-autoissa, kuvat 1910-luvun lopulta ja 1920-luvun alusta, painomerkintöjä ei ole ollenkaan. |
||||
|
|
18.03.2014 13:52 | Heikki Jalonen | ||
| Eikös tuolla seuraavassa vaunussa juurikin ole tämmöisen tykin lavetti? Venäläisethän rakensivat (paniikinomaisella) kiireellä ns. Pietari Suuren merilinnoitusta v. 1914 lähtien, johon ketjuun kuului suuri joukko aikansa huippumoderneja pattereita. Esim. Helsingin Kuivasaari (2 x 305 O-merikanuunaa) kuului näihin. Olisiko tässä kyseessä vanhentuneen kaluston poissiirto jonnekin valtakunnan vähemmän tärkeille (lue: kauempana Saksasta oleville) alueille? Tai ehkä jopa romuksi tai uusien putkien raaka-aineeksi? Venäjän-Japanin-sota (1904-05) osoitti melko kovakouraisen kouriintuntuvasti Venäläisille tämän vanhentuneen kaluston arvon, joten niitä tuskin sijoitettiin enää mihinkään ensilinjan tehtäviin. Kuvassa näkyy myös suuri kasa kiskoja. Ehkä nuo kiskot ovat olleet tarpeeseen noiden vanhojen pattereiden purussa? |
||||
|
|
18.03.2014 13:30 | Heikki Jalonen | ||
| Auto on hieman arvoituksellinen: Ford AA-kuormavaunussa olisi yleensä alla teräslevypyörät, jopa melko "nykyaikaisen" kaltaiset. CKD-vientiversioissa on voinut olla myös kuvassa näkyvät puupuolapyörät; siten auto voisi olla Ruotsissa koottu AA tai ehkä jopa Helsingin Hernesaaressa koottu Voortintötterö Puupuolapyörät olisivat ominaiset mallille Ford TT. Se olisi taas hyvin epäloogista, sillä TT-mallin valmistus päättyi 1927; eikä VR-historiikki taida tuntea yhtään sellaista hankitun. Ensimmäisinä autoina em. Vetkun artikkelissa mainitaan juuri Ford AA-malli vuodelta 1929 (2 kpl Turkuun) joista toinen, TNo 1, on keskuudessamme säilynyt. Tuskin Ouluun oli hankittu käytettyä autoa. Voisiko kyseessä ehkä olla tilanne, jossa tehtävä oli annettu "...yksityisen kuljetusliikkeen suoritettavaksi"? Hytin ovessa on nimittäin kirjaimia ja numeroita, jotka ova hieman epä-VR:mäisiä. Harmi, että siitä ei ole enempää nähtävissä. Lavan laidan teksti on tietenkin selvä, mutta sehän se on torpparin laki tänäänkin: toimeksiantajasi väreissä kuljet... Liikuttavaa sinänsä, miten huolella ja tarkoin miehet ovatkin keskittyneet tavattoman tärkeään tehtäväänsä. Yhdenkin pullon rikkoutuminen olisikin varmaan ollut melkein maansurun paikka, siksi hartaasti kaivatusta ja laajojen kansalaispiirien hartaasti odottamasta tuotteesta tässä on kyse. Huomattava on myös, että miesten lakeissa ei näy VR:n tunnuksia. Voisivatko tummapukuiset herrat olla peräti Oy Alkoholiliike Ab:n omaa vihittyä luottohenkilökuntaa? Ja visusti joka pullon hyvinvointia seuraava harmaapukuinen herra vastuullinen auttomies, VR:n listoilla tai sitten yksityinen safööri? |
||||
|
06.03.2014 16:14 | Heikki Jalonen | ||
| Tässä mallissa on käynnistämistä varten oikein "peukalonmurtonuppi", toisin kuin kuvan https://vaunut.org/kuva/90633?s=1 ajokissa, jossa on varusteena kätevä narupyörä. Tuulisuojan muotoilua voisi luonnehtia uraa-uurtavaksi, ollen jostain Ned Kellyn ja Fantomasin tyylikoodistojen välimailta... |
||||
|
06.03.2014 16:01 | Heikki Jalonen | ||
| Ilmeinen osuma E.P. Vauhtipyörän teksti voisi tosiaan loppua paikannimeen "Ullersäter". Mainitussa paikassa ei liene koskaan ollut konepajoja ruuhkaksi asti... jos kohta Ruotsissa on kyllä moottoreita aikoinaan värkätty (melkein) joka kylässä. Kiintoisa havainto tuossa mainoksessa on maininta paloruiskuista. Lieneepä tuolla resiinankin moottorillakin jotain yhteistä ruuttamoottoreihin. |
||||
|
|
06.03.2014 13:05 | Heikki Jalonen | ||
| Heh, tämäpäs jännä. Kapinetta on korinsa puolesta varmaan uudistettu aika radikaalisti. Mutta, mikä se on syntyjään? Itse ajokki on ehkä aivan "kotikonepajassa" tehty. Mutta moottori: se vaikuttaa jollain tapaa Breuer-moottorilta. Mutta, mutta: sen pitäisi olla kansiventtiilirakennetta. Tuo moottori puolestaan saattaisi jopa olla kaksitahtinen. Jos niin on, niin voisiko se olla jonkinlainen ilmaviilenteinen teollisuusmuunnos Archimedes-Penta-moottorista, joka normaalisti tietenkin on vesijäähdytteinen? Tai sitten Kalamazoo? Bongasin joskus 1990-luvulla rompetorilla (Oulaisissa, Suomessa siis) jonkin verran saman oloisen ilmajäähdytteisen vastaiskumoottorin jämät, jonka kampikammion valussa luki Kalamazoo. Muita tekstejä tai vauhtipyörää aihiossa ei enää ollut jäljellä. Eikä myyjällä ollut harmainta hajuakaan, että kyseessä on resiinan moottori... Ja vieläpä kaukaista amerikkalaista perua. Eipä tullut ostettua. Valokuva sentään saattaa jossain olla, mutta eipä löydy nyt tähän tunnistusprobleemaan. |
||||
|
18.02.2014 17:42 | Heikki Jalonen | ||
| Nolla-Boren höyrykoneessa oli käytössä Johansson-Götaverken-järjestelmä, johon tosiaan sisältyi turbokompressori (siis ihan "tavallinen" turboahdin)joka teki koneesta nelipaisuntaisen - ja antoipa mukaan vielä yhden kompressiojaksonkin lisälämmöntuonteineen. Lyhyesti kuvattuna, pääkone oli normaali trippeli. Kattilasta tuleva höyry meni ensin tavalliseen tapaan korkeapainesylinteriin. Sitten alkavatkin erikoisuudet: korkeapainesylinterin ja keskipanesylinterin välinen resiiveri onkin vedetty kompressorin kautta (tämän päivän moottorimiehet tunnistaisivat sen hetimiten turboahtimen ahdinpuoleksi) eli siis käytännössä turboahto keskipainesylinterin syöttöpainetta nostamassa ja. Eikä siinä kaikki, samalla se myös boostaa korkeapaineen poistoa, toimien ikään kuin välilauhdutin. Eikä siinäkään vielä kaikki, vieläpä lievä välitulistuskin tulee täysin samaan hintaan! Keskipanesylinteristä poisto meni normaaliin tapaan matalapaineeseen. Matalapaineen poisto puolestaan pyöritti turbiinia joka siis toimi mainitun kompressorin käyttövoimana (se siten vastaa ahtimen turbiinipuolta). Lauhdutin oli tietenkin ketjun viimeisenä lenkkinä turbiinin poistossa. Pääetu järjestelmästä on se, että lauhduttimen toiminta (eli tehollinen tyhjö) saadaan turbiinin poistossa paremmaksi kuin mäntäkoneella. Siten turbokompressorilla aikaan saatu lisälämmön tuonti koneeseen saadaan siten tavallaan ilmaiseksi muutoin hukkaan joutuvasta energiasta. Turbomoottoreista tuttu syy tänäänkin. Itse pääkoneen ja turbokompressorin akselit eivät olleet siis mekaanisesti mitenkään yhteydessä toisiinsa ja pääkonetta voitiin manueerata tavalliseen tapaan. Tehoa olisi saatu myös turbokompressorin rikkouduttua, ei tietenkään täyttä kirjatehoa mutta käyttökelpoista hätätehoa rajoittamattoman ajan kuitenkin. Asiaa on syvällisemmin käsitelty Teknisk Tidskriftin numerossa 11 v. 1932. Sieltä löytyvät keskeiset kaaviokuvat, painepiirros ja laskentakaavat ja muu piireissämme luullakseni tavanomainen iltalukeminen... Suomessa asiaa käsitteli Voima&Käyttö-lehti joskus vuoden 1939 tietämillä. Meillä kehitys sitten pysähtyikin aika pian ja tiukasti. Lisänä pitää tietenkin huomata, että tässä J-GV-systeemissä pääkoneesta saadaan välittömästi täysi teho myös taaksepäinkäynnissä, toisin kuin esimerkiksi Parsonsin systeemissä. Hätätilassa arvokas seikka. Erään tunnetun Parsons-järjestelmää käyttäneen kaksoistrippeli-turbiinikvadruppelin kohtalon saattoi vuonna 1912 sinetöidä juuri se pienen pieni yksityiskohta, että taaksepäinajotehoa oli käytettävissä vain 30000 hv, kun eteenpäinajossa tehoa oli 46000 hv. Eli, kyllä sen höyrykoneenkin voi turbottaa kunhan vain osaa. Todella hienoa tekniikkaa, jota näkisimme tänään joka laivassa - ellei dieselmoottoria olisi keksitty. |
||||
|
17.02.2014 13:26 | Heikki Jalonen | ||
| Eikös tämä ole omaa sukua ABC Naco Axle Motion? | ||||
|
17.02.2014 13:20 | Heikki Jalonen | ||
| Onpas todella "huurteinen" tunnelma. Tästähän janoisempi Tammelan hanu - mainoksen uhrina tottakai - ottaisi jo askelta vasemmalle, asemaravintolan lämpöiseen suuntaan. Josko vaikka tampuurimajuri sattuisi päästämään sisälle ja saisi pöytään päästyään panna tilaukseen lievästi huurteisen kolpakon (Toikan Krouvi-sarjaa tietenkin) "Sinistä" tai "Tuoppia". Ai-ai noita mainonnan houkutusten aikoja. Se Tammelan hanukin tietenkin raitistui kokonaan ja heti, kun vahvempien oluiden mainonta kiellettiin (1973) ja Suomen ylivoimasesti eniten mainostetuksi (ja vähiten juoduksi) juomaksi ponnahti Ykkösolut. Sittemmin se kieltohallinnon heiluri on taas heilahtanut vähän eri suuntaan. Peltivaunun ikkunatolpassa näkyy vaaleampi suorakaide. Voisiko siinä olla paikka tarralle, jossa nykypäivänä ajatellen olisi saattanut olla jotakin niin kansanterveydellisesti tuhoisaa sallintaa kuin "Tupakoitsijoille - För rökare"? Oliko se pannuhuonepää jossa myrkkyosasto oli? Kuka muistaa sellaisten olemassaoloakaan enää... |
||||
|
15.02.2014 00:00 | Heikki Jalonen | ||
| Mikä on tuo alareunan symboli, tienristeyksen vieressä? Kuonakuoppa? | ||||
|
|
14.02.2014 23:47 | Heikki Jalonen | ||
| Taustalla on käynnissä myös murhan valmistelu. Nolla-Bore on viimeisiä hetkiään höyrylaiva. | ||||
|
12.02.2014 13:57 | Heikki Jalonen | ||
| Kiitos tiedosta ja linkistä! Wikissä on myös kiinnostava jatkolinkki: vanhoja valokuvia sahan ja myös kapearaiteisen toiminnan ajalta. http://www.ekomuseo.net/saha_lautatarha_ja_kapearaiteinen_rata.html Siellä on useampikin kuva veturista työssään. Käy selvästi ilmi, että varoventtiili on tosiaankin vaihdettu toiseen sitten kiskokulun päivien. Olisikohan niin, että lämmitystehtävässä höyryn paine on pidetty pienenä (varmaankin kirjavaatimuksen alentamiseksi/välttämiseksi) ja alkuperäinen varo ei ole ollut passattavissa tarpeeksi alas, joten tilanne on vaatinut pienemmällä paineella aukeavan varon asentamista. Valtaventtiili on sen sijaan mielestäni edelleen paikallaan, siitä lähtevät putket eivät. |
||||
|
12.02.2014 13:43 | Heikki Jalonen | ||
| Tässähän tämä asia selkeni. Raide on siis jo palvellut rakennustyön aikana, mikä onkin loogista varsinkin tehtaan koneiden ja laitteiden saamiseksi paikalle. Tuon ajan kuorma-autoille ja tiestölle esimerkiksi keittokattila olisikin ollut jokseenkin ylivoimainen taakka, olisi pitänyt kuljettaa osina paikalla koottavaksi. | ||||
|
|
11.02.2014 16:10 | Heikki Jalonen | ||
| Strömforsin ruukin Krauss-veturissa (1905) on myös ulkopuolinen valtaventtiili, joskin kara menee kyllä höyrykuvun läpi. Rakenne taitaa siinä olla jonkinlainen kiertoluistiventtiili. Valtaputket ovat veturista kadonneet aikain saatossa jonnekin. Varoventtiili on vipu&puntti-mallia, mutta se näyttää selvästi myöhäisemmältä osalta, ehkäpä aikansa Ångtema-tarvikeliikkeestä hankitulta? Kooltaankin hieman isohko. Käykin mielessä, että olisikohan Strömforsin veturi palvellut viime töinään paikallaan jököttävänä höyrynantajana johonkin tarkoitukseen, vaikkapa rakennustyön tarpeisiin tai varsinaisen höyrykattilan remontin tuuraajana? Höyryn anto valtaventtiiliin yhdistetyn putkiston kautta? |
||||
|
|
10.02.2014 21:34 | Heikki Jalonen | ||
| Ehkä tässä samalla voisi myös kiinnittää huomiota valtaventtiiliin, joka on meillä harvinaista täysin kattilan ulkopuolelle sijoitettua rakennetta. On sinne sylintereihin mahtanut tulla lauhdetta melkoisesti varsinkin talven kylmillä keleillä, tippakannumiehelle on siis tarvetta lisäilemään säännöllisesti silinteriöljyä. Verratkaapa kuvaa Lokomon uudistamaan koneeseen, jossa on kuvun sisäinen valtaventtiili mutta edelleen ulkopuoliset höyryjohdot, joskin vankasti eristetyt. |
||||
|
|
10.02.2014 21:23 | Heikki Jalonen | ||
| Varoventtiileistä: vanhaa mallia ovat, mutta jousikuormiteisella (vetojousi) vivulla. Painovivulla oleva varo ei sovellu käytettäväksi liikkuvassa laitteessa. | ||||
|
|
10.02.2014 13:29 | Heikki Jalonen | ||
| Tuo kaaviohan on ajalta ennen Haarlan Sellutehtaan (Lievestuore) perustamista. Tehdas käynnistyi 1927. Milloinkahan tehtaalle johtanut ratayhteys rakennettiin? Jo tehtaan rakennusvaiheen aikana (1925...27) vaiko myöhemmin? | ||||
|
07.02.2014 22:53 | Heikki Jalonen | ||
| Huomioikaapa myös SIG/Hübner-tyyppinen, UIC-yhteensopiva painetiivis vaunuylikulku. | ||||
|
04.02.2014 13:59 | Heikki Jalonen | ||
| Jännittävä kuva. Pylväsviidakko ja johtometsikkö ovat sangen tiheitä, mutta kuusikko on vielä tiheämpi. | ||||
|
04.02.2014 13:55 | Heikki Jalonen | ||
| Eipä osteta enää ohraa Osuuskauppaan. Ohrakin tulee valmiiksi nestemäisessä muodossa Germaanikkojen mailta, Kromipuro-tuotteina... | ||||
|
04.02.2014 13:51 | Heikki Jalonen | ||
| Eikös siinä vain olekin vielä muutamia liityntäpysäköintipaikkoja, kuvitteellinen P ja kuvitteellinen lisäkilpi "Ei automobiileille"? | ||||
|
03.02.2014 15:03 | Heikki Jalonen | ||
| Tämähän on kuitenkin Neuvostostandardeilla mitaten melko ylellistä junamatkustusta. Ovi on auki ja ulkona jonkin sortin länsimaa. Vain hetki aikaisemmin tavaravaunumatkan tavallisempi muoto oli ollut ovi kiinni. Ulkopuolelta lukittuna. Ja maastona mahdollisimman kaukainen Siperia. | ||||
|
27.01.2014 13:22 | Heikki Jalonen | ||
| Auto on "lekendraarine kasipari ähävä-Volovo". Kuvan ottohetkellä siis jo nuorimmillaankin reipas kymmenvuotias. Mutta lieneekö auto enää maantierekisterissä? Vai oliko se vain satama-alueilla ja lautan sisällä pelaava puoliperien siirtelijä tai muu vetokone? Myös junanvaunujen? | ||||
|
25.01.2014 00:31 | Heikki Jalonen | ||
| Kiitos E.P. Tässäpä selviääkin koneen ohjauksen strategia. Tämähän on hämmästyttävän yksinkertainen juttu lopultakin, yksinkertainen ristiluisti, ilman erillistä paisuntasäätöä. Täytöksen kp/mp-balanssin säätö näyttää perustuvan ihan simppelisti huolellisesti mietittyihin aukkojen ja luistin peittosuhteisiin. Lyhennetyllä iskulla luisti kuristaa vain kp-täytöstä, poisto ja mp meno ei rajoita. Luistiliikuntana käy ihan tavallinen Walschaert/Heusinger, ilman muuta ihmettä kuin sisäpuolinen sijoitus. Paineentasausta tässä ei ole, rullaaminen vaatii kuljettajalta taitoa jottei kone vastusta kulkua. Pohjimmiltaan siis periamerikkalainen, yksinkertainen ja toimiva ratkaisu. Olen tainnut olla viime aikoina hieman liikaa upoksissa saksalaisiin keksintöihin ja nykyajan EU-direktiivikikkailuihin kun epäilen monimutkaisuutta kaikkialla... |
||||
|
24.01.2014 18:38 | Heikki Jalonen | ||
| Ilkka, tarkkoja huomioita. Koneen rakennusvuotta en mistään saanutkaan esille, luulin oltavan 1910-luvulla, jolloin tulistaja alkoi olla sääntönä. 1800-luvun puolella se oli vielä tulevaisuutta, samoin kuin vesijäähdytteinen arinakin, ainakin veturikäytössä. Arinan osalta: jos kattilassa oli (tai siihen myöhemmin asennettiin) vesijäähdytteinen (kattilan vettä kierrättävä) arina, se liitettiin kattilan vesitilaan tietenkin polviputkilla, ajatukseni katkeili asiassa. Kuvassa näkyy tosiaan jalkarenkaan niittejä, sideputkia ja ehkä pesu/tarkastustulppiakin. Juuri sideputkista lienevät alareunan pari pikkudetaljia, sanan "ovanstående" yläpuolella. Harmi, että kuvasta puuttuvat leikkaus- ja detaljitunnukset (tai ne ovat lukukelvottoman pieniä). Kp/mp-sylinterien keskinäinen järjestys on tietenkin tosiaan riippuvainen vetopyörän halkaisijasta; ilmeinen asia joka jäi minulta huomiotta. Jos pulleampi mp-sylinteri olisi pienipyöräisessä veturissa se alempi, pitäisi radan molemmin puolin kaivaa melkoiset kulkuojat... Tässä Vauclain-systeemissä vetopyörän akselien tasoon pyritään tietysti saamaan sylintereiden keskilinjojen välinen puolittaja-akseli. Tällöin ristikappaleen sivuttaiset väännöt saadaan minimiin; edellyttäen tietysti sitä, että kp/mp-sylintereiden (paine x pinta-ala) tehosuhteet ovat tasamitoitetuja. Elleivät ole, tilanne kompensoidaan sylintereiden korkeusasemalla ja pikkupään sijainnilla ristikappaleessa. Luultavasti tämmöisessä veturikompoundissa kp-sylinteri on mitoitettu tekemään hieman enemmän työtä (=antamaan korkeamman tehon) kuin mp-sylinteri. Tämä tehosuhde vähentää piiskaamisen tarvetta (ja säästää sitä kirjanpitäjille niin rakasta hiiltä...). Tällöin kp-sylinteri tulee hieman lähemmäs vetopyörien akselitasoa mp-sylinteriin verrattuna. Luistisysteemi on pakostakin aika ovela ja mutkikas: siinä on jokseenkin pakosta oltava kaksi sisäkkäistä (samankeskistä) luistijärjestelmää: toinen ohjaa kp-sylinteriä tavalliseen tapaan, siihen vaikuttaa myös täytöksen säätö. Mp-sylinterin luistin on puolestaan toimittava siihen nähden ristikkäisesti kp-poistohöyryä ohjaillen, eikä täytöksen säädön pitäisi päästä siihen vaikuttamaan - se kuristaisi kp-puolen poistoa ja nollaisi lopulta sen tehon. En ole koskaan nähnyt kaaviota tai muuta piirustusta po. järjestelmästä, mutta luultavasti siinä on joko 4 sisäkkäistä luistia (kaikilla edestakainen käynti) tai 3 sisäkkäistä (2 edestakaista ja yksi kiertyvä). Ja paineentasausluisti ei vielä ollut siinä mukana, se on varmaan siellä kaiken keskellä. Joka tapauksessa monimutkainen järjestelmä. White toteaakin asian juuret aika sattuvasti: "Keeping the locomotive simple and free of complex appendages was a laudable achievement of the pioneer master mechanics. Yet these practical men showed a decided weakness for complex valve motions."... Taisipa olla silti yleisempikin synti höyrykoneiden rakentajien piireissä. Halu saada nimensä koneistoon. |
||||
|
23.01.2014 14:36 | Heikki Jalonen | ||
| Tulipas sitten katsottua tämä vasta kirjoitettuani kommentin kattilan piirustukseen: tuliputkien määrä mainitaan täsmälleen, 511 kpl. | ||||
|
|
23.01.2014 14:32 | Heikki Jalonen | ||
| Olipas hieno kuvalöytö! Aiemmin jo viriteltiinkin pientä keskustelunalkua noiden kamelivetureiden kattiloista, jotka täällä meidän maisemissamme ovat tosiaankin aika eksoottista tekniikkaa. Tästä kuvasta parannetun rakenteen (Wootten) keskeiset piirteet käyvät hyvin ilmi: tulipesän katon kaareva muoto ja sidepulttien hyvä kohtisuoruus sitomiinsa levyihin, erikoisesti tulipesän puoleisesta (=rasitetummasta) päästään. Pikaisella laskemisella pelkästään tulipesän katon ja ulkovaipan yhdistäviä sidepultteja on noin 1440 (!!!) kappaletta. Lisänä tulevat tietenkin etu- ja takapäädyn sidepultit, niitäkin helposti yhteensä nelisensataa. Lisäksi kannattaa panna merkille vinot käpäläsiteet, . Kriittisimmillä alueilla (loiva kaarevuus) sidepultit ovat tavallista pidempiä, eli siten joustavampia ja lämpövaihteluita paremmin kestäviä. Arina vaikuttaisi olevan vesiputkimallinen, sieltäkin saadaan lisää kattilatehoa ja arinan kesto paranee. Ja tuliputkia on todella paljon, pikaisella silmämääräisellä arviolla luokkaa 400 kpl. Toisaalta, vaikuttaa siltä, että koneessa ei ole tulistajaa (lieskaputket puuttuvat). Kompoundikoneella katsottiin ilmeisesti pärjättävän ilmankin. Kattila on epäilemättä ollut kallis rakentaa ja korjata, jo pelkästään mittojensa ja osien suuren määrän vuoksi. Kirjoittaja luonnehtiikin sen mittasuhteita kamaliksi... Vauclain (kaksois-)-kompoundikoneen järjestely käy tässä myös hyvin ilmi. Epätavallisempaa taitaa olla se, että korkeapainesylinteri on tässä tapauksessa matalapainesylinterin alapuolella. Syy tähän saattavat olla ulottuman vaatimukset. Kp- ja mp-sylintereillä on yhteinen sisäpuolinen mäntäluisti. |
||||
|
20.01.2014 21:42 | Heikki Jalonen | ||
| Exakt. | ||||
|
20.01.2014 13:45 | Heikki Jalonen | ||
| Aah, mikä löytöretken tuntu onkaan kuvassa. Onkohan tämmöisiä "vajoja" enää kenellekään löydettäväksi, missään? Vaunun lisäksi taustalla on jotain muutakin mielenkiintoista: perin vanha paloauto! Vaunun oikealla puolella puolestaan näkyy hantaaki, joka varmasti kuuluu käsikäyttöiseen paloruiskuun. "EVÄITÄ" -sana onkin todella kiinnostava juttu: kirjaimet ovat jotenkin eriparisia, ihan kuin osa niistä olisi lisätty eri aikoina (ehkäpä juuri E, Ä, I ja Ä. Aivan kuin kirjaimet "V" ja "T" olisivat olleet siellä paljon aikaisemmin, ne ovat jotenkin paljon ryhdikkäämpiäkin ja selvempiä; lisäksi jakonsa puolesta sopivia saumalistan suhteen. Mitä lyhenne "VT" voisi tarkoittaa (paitsi että Voisi Tarkoittaa)..? Paikan "V" Tehdas? Voikkaan Tehdas, ilmiselvä arvaus? Eli siis tämä vaunu olisi tehnyt mutkan Kuusankoski/Voikkaalla ennen joutumistaan Lauritsalaan, nykyiseen Lapuskiin? Eihän tuolla Kaukaalla ole mitään V-tehtaita? |
||||
|
|
20.01.2014 13:12 | Heikki Jalonen | ||
| Gustav von Numers toimi asemapäällikkönä jossain muuallakin. Asiasta on muistolaatta senkin alkuperäisen puisen asemarakennuksen seinässä. Missä? | ||||
|
12.01.2014 22:43 | Heikki Jalonen | ||
| Aika hienosti on kauhtunut. Siinä on tainnut alun perin olla korkokirjaimet ja jopa valaisin. Varmaan peräisin jopa aika kaukaa sotaa edeltävältä ajalta. Ehkäpä joku on tarvinnut kirjaimia, varsinkin jos ne ovat olleet messinkiä tai pronssia. Speer-tyyliä tämä ei ole, siinä ei koskaan ole ollut sitä "pakollista" harakkaa. Taas kerran paikka, joka tuo salaperäisesti mieleen Fritz Langin Metropoliksen. Onkin enemmän kuin luultavaa, että Lang, efektimies Schüfftan tai lavastetaiteilija Schulze-Mittendorf tunsivat hyvin nämä seudut ja kulkivat noissa paikoissa, silloin joskus 1920-luvun puolimaissa. |
||||
|
07.01.2014 13:43 | Heikki Jalonen | ||
| Turengin entisen sokeritehtaan alueen merkittävin toimija on nykyisin TEVO Oy, valmistaen siellä potkureita laivoihin, lauttoihin ja off-shore-teollisuuden tarpeisiin. Sen toimitilat ovat Turengissa noin 10000 m2. Sen tuotannon tarpeisiin sinne on myös sijoitettu Suomen suurin karusellisorvi, dmax/max=12 m. Kone on alunperin venäläinen, se on hankittu viime vuonna Virosta ja modernisoitu täällä kotimaassa. Sokerista sorvaukseen, niin ne tuotannon tuulet vaihtelevat... | ||||
|
05.01.2014 20:53 | Heikki Jalonen | ||
| On hieno pala historiaa, kerta kaikkiaan. Tässäpä on vastoin odotuksia julkisen rakennustyön käytössä "kallista ulkomaista konevoimaa" vaikka "melkein ilmaista kotimaista miestyövoimaakin" olisi tarjolla... Northwest Engineering (pääpaikka Chigago, Illinois) on sittemmin ajatunut monipolvisen sulautumisketjun kautta osaksi nykyistä Terex-yhtymää ja siten sen maanrakennuskoneliiketoiminta osaltaan edelleen jatkuu. Northwest oli aikoinaan Suomessakin varsin yleinen ja erittäin hyvämaineinen kone. Uskoisin, että maahantuojana toimi Grömblom Oy. Tuon ajan amerikkalaisissa autoissa ja työkoneissa bensiinimoottori oli sääntö ja normi. NWE käytti tietääkseni pääsääntöisesti Continental-valmistetta. Amerikkalaisista vain Caterpillar oli se suuri poikkeus, esittellen ensimmäiset dieselmallinsa (Diesel Sixty) jo vuonna 1931 - siis yli 7 vuotta ennen seuraavaa varteenotettavaa kilpailijaa, Internationalia (TD-18). Tilanne kuvaa hyvin sitä, miten suuresta teknologisesta askeleesta ja kalliista kehitysprosessista oli kyse. Vähäisempien resurssien yhtiöt ja teollisuusmoottoreiden ostajat - joihin myös NWE kuului - eivät moottoritekniikassa olleet mitään eturintaman kulkijoita. Niille dieseltekniikka tuli saataville vasta 1950-luvulla. Toisaalta, eipä keskiverto amerikkalainen koneenostajakaan välttämättä aina ollut kaikkien "nykyajan kotkotusten" perässä. Pienemmät koneet pärjäsivät hyvin edelleen melko halvalla bensiinillä - ja isot (siis tosi ja tosi-tosi isot) masinat (isoissa firmoissa joissa kamreereja piisasi...) olivat jo kauan toimineet taloudellisesti ylivoimaisella sähköllä. Oulun kaupungin omistuksessa oli (perimätiedon mukaan vuonna 1928 valmistettu) 12 tonnin Northwest-kaivinkone. Talvi- ja jatkosotien aikana ja sen jälkeenkin kone toimi Merikosken voimalaitostyömaalla, ollen enimmän aikaa koko työmaan ainoa kaivinkone. Bensiinin ollessa käytännössä saamattomissa muutettiin kone toimimaan sähkömoottorilla. Syynä tässä ei siis ollut käyttötalous vaan käytännön sotapulan aiheuttama pakko. Myöhemmin kaupungin varikko "muodisti" konetta ja se sai uuden hytin ja voiman (ja melun-) lähteekseen Ford 4-syl dieselin, sellaisen Trader/Major-mallisen rallattajan... |
||||
|
02.01.2014 13:22 | Heikki Jalonen | ||
| Mutta eihän tuo ole Åströmin (entisen) tehtaan (entinen) makasiini, vaan Keskon entinen tukkuvarasto. Josta Keskon toiminnot siirtyivät Äimärautiolle 1980-luvun puolivälissä. Raide tuohonkin makasiiniin toki tuli. Se haarautui Åströmin raiteesta jo ennen Kruunun makasiineja, joiden välissä siis kulki kaksi raidetta ja vieläpä tiekin. Molemmat makasiinit ovat edelleen olemassa. Åströmin tehtaat ja toiminnot olivat kuvan vasemmalla puolella, kuva-alueen ulkopuolella. Sota-aikana tässä on ollut jonkinsorttinen halkokenttä tms. Keskon makasiini rakennettin 1950-luvulla. Åströmin tehtaalle tullut raide päättyi Kasarmintien reunaan, entisen (nyt jo puretun) ns. vuotavaraston vierelle. Mainitussa keltaisessa vuotavarastossa toimi Yliopiston kirjasto aina vuoteen 1984 saakka. Rakennuksen erikoisen (pahahkon) ominaishajun kaikki Oulussa tuolloin opiskelleet muistanevat. Tehtaan toiminta hiipui vähitellen 1970-luvun alusta lähtien, kuitenkin ainakin vielä 1970 toiminta oli vanhassa tehtaassa käynnissä. Tuolloin jo suurempi osa tehtaasta (ns. Enko) oli jo vuokralla muilla toimijoilla (Pohjolan Kaapeli Oy). Åström yritti lopuksi jatkaa tuotantoaan (enää vain kenkiä) lyhytaikaiseksi jääneessä uudessa tehtaassa, joka rakennettiin muistaakseni Oulaisiin, noin vuonna 1974. Taisivatpa paikanvaihdon syynä olla Kera-rahoituksen ehdot. Hanke jäi lyhytaikaiseksi. Åström teki sodan aikana huomattavan laajaa varustetuotantoa. Nahkasta tehtiin saappaita, kenkiä, vöitä, valjaita ja muuta. Kankaasta tehtiin ainakin kaasunaamarilaukkkuja, reppuja, leipälaukkuja, telttoja ja sen sellaista. Kaikki kovin kysyttyjä tuotteita tuolloin. |
||||
|
19.12.2013 21:09 | Heikki Jalonen | ||
| Minä ehkä painottaisin tässä enemmän sitä valtavaa yhteiskunnallista murrosta, joka on tuonkin valokuvan ottohetken jälkeen tapahtunut juuri Itäisessä Saksassa. Vuonna 1988 länsipuolella näytti aivan samalta kuin nykyäänkin; joku brändi on korkeintaan vähän "fokusoitu" ja joku logo on saanut vähän päivitystä. Ja muutama merkki on kadonnut fuusion seuraksena. Mutta yleisnäkymässä ei muutosta, paitsi tietenkin niillä muutamilla uusilla asemilla joita on rakennettu. | ||||
|
19.12.2013 15:03 | Heikki Jalonen | ||
| On siellä sentaan jotakin väriä: jotakin "Verboten". Punaisella. | ||||
|
|
19.12.2013 15:00 | Heikki Jalonen | ||
| On se huimaa historiaa: saksalainen asemahalli. Ilman yhtään Imbiss-kojua, makeisautomaattia, Döner-kioskia, lehtimyymälää, salama-Aldia, pystybaaria, välipala-automaattia... | ||||
|
19.12.2013 14:55 | Heikki Jalonen | ||
| Tuo vasemmanpuoleinen sorvi on melko veteraani. Taisi ehtiä rippikouluikään jo Kakkos-Villen aikoina... | ||||
|
19.12.2013 14:51 | Heikki Jalonen | ||
| Niin liikuttava kieltokyltti! "Osien ottaminen kielletty". Sehän on paremminkin kuin kaino toivomus. Jykevä DDR-henki puuttuu vallan kokonaan. Mikähän tuon lyhenteen MIV taakse kätkeytynee? Onkohan tuo Z viite jostakin reservin osastosta tai ryhmityksestä? | ||||
|
19.12.2013 11:20 | Heikki Jalonen | ||
| Etummainen "mainos" ei tietenkään lupaa kuluttajalle sataa hyvää ja tuhatta kaunista. Ei, siinä ilmoitetaan asiallisesti hydrauliikkajärjestelmien toimittamisesta laitos- ja koneenrakennusteollisuuden tarpeisiin. Yksityinen kuluttaja ei olisi varmaan päässyt edes jonoon, jos hän olisi lähettänyt kirjeen tuohon osoitteeseen Leipzigissa. Firma toimii edelleen, mutta taitaa olla nykyisin vähemmän valmistava ja enemmän kauppatalo. | ||||
|
19.12.2013 11:09 | Heikki Jalonen | ||
| Onkohan tuo harmaa kapine tuossa etualalla jonkinlainen siirrettävä kaluston siirtovintturi? Samantapainen laite esiintyy toisessakin kuvassa, ulkosalla. | ||||
|
19.12.2013 11:05 | Heikki Jalonen | ||
| Eikös Alfred Belpaire (nimi ei muutettu) ollut kansallisuusmielessä belgialainen...? Estetiikan suhteen olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Ehkä joku Brittiläinen, ikuisen koksikasansa kanssa taisteleva varikonpäällikkö saattaisi sanoa tässä jyrkästi eriävän mielipiteensä; johon hänellä tietekin onkin ammatillinen oikeutensa. The Rocket'in kattila oli tosiaan paremminkin etupesä-tuliputkikattila. Stephenson kehitti kattilaa pian ja hänen myöhemmissä vetureissaan olikin sitten Stephenson-kattilana tunnettu rakenne, jossa oli pyöreäkattoinen täysin vesitilan ympäröimä tulipesä. Rakenne oli lämpötaloudeltaan paljon parempi ja lujuuteen nähden oikein hyvä, mutta tarjosi hyvin rajallisen tulipesän tilavuuden ja arinapinnan, koska ne olivat kiinteästi sidoksissa kattilalieriön halkaisijaan. Suurimpana "turvallisena" kattilalieriön halkaisijana pidettiin 1830-luvulla noin 30 tuumaa. Myöhemmin uskallettiin tehdä jopa "vaarallisia" 36 tuumaisia lieriöitä. Vetureiden kasvavat tehovaatimukset ohittivat rakenteen rajat viimeistään 1840-luvulla, jolloin Bury- ja Joy-tyyppiset rakenteet alkoivat saada suosiota ja kehitys alkoi kulkea kohti "nykyaikaisia" kattilarakenteita. Hyötysuhteen, höyrystyskyvyn, kestävyyden, varmuuden, käyttötalouden ja turvallisuuden parantaminen on aina ollut kattilakonstruktöörien riippakivenä/velvollisuutena/tavoitteena/kunnianhimon kohteena. Tilanne ei ole siitä mihinkään muuttunut tänäkään päivänä. Päinvastoin. |
||||
|
|
18.12.2013 21:10 | Heikki Jalonen | ||
| Se Pohjois-Atlantin pohjassa makaileva on nro 401. Nro 402 on puolestaan Välimeren pohjassa. Nro 400 romutettiin 1929. Perinteinen laivakattila on tulitorvi-tuliputkikattila, yleensä ns. skottilaismallinen. Se on tyypiltään puhtaasti vesitäytteinen lieriökattila. Maakattiloina vesiputkikattilat alkoivat vallata alaa 1800-luvun lopulta lähtien. Vesiputkikattiloiden ensimmäiset laivasovellukset nähtiin Suuren Sodan aikaisissa sotalaivoissa. Siviilikäytössä ne alkoivat yleistyä laivoissa 1930-luvulla. Ne olivat enemmän isojen laivojen ratkaisuja, kokoluokassa 25000 dwt ja yli. Kuuluisia esimerkkejä olivat vaikkapa S/S Queen Elizabeth ja S/S Queen Mary, joissa oli 12 kpl Yarrow-tyyppistä öljylämmitteistä putkikattilaa. Toisen Ison Sodan aikana rakennettiin edelleen erittäin paljon perinteisillä skottilaistyyppisillä kattiloilla varustettuja laivoja, kuten ns. Liberty-laivat. Toisaalta, Trevithickin veturin kattila (vuonna 1804) oli malliltaan periaatteessa laivakattila, tulitorvityyppiä. Tuolloin ratkaisut hakivat vielä muotoaan. Stephensonin veturikattila oli ratkaiseva edistysaskel; silläpä hänet muistetaankin. |
||||