|
|
15.05.2023 08:42 | Panu Breilin | ||
| Tämä lähti Vuohijärveltä kahden aikoihin S66:n ohituksen jälkeen, päästi Mikkelissä ohi T7131:n ja Kalvitsassa IC67:n ja oli Pieksämäellä kuuden aikaan. | ||||
|
|
15.05.2023 08:32 | Kari Haapakangas | ||
| Noo, ei tuossa kuvassa nyt suuria sotasalaisuuksia ole... Itselle noista on tuttu vain tuo viimeinen, sellaisen lavalla kun on tullut matkustettua sekä nukuttua, ihan ilman miehistönkuljetusmodulia. Kerran sain lavan yksin omaan käyttööni, ja alustaksi kuivia naveja. Nukuin kuin härski silli, ja matkasin varmasti mukavammin kuin ne kolme jamppaa hytissä. |
||||
|
|
15.05.2023 08:27 | Kari Haapakangas | ||
| Panssarihaupitsiksi sitä kutsutaan, mutta oikeastihan kyseessä on kanuuna. Mukava lisä kuitenkin Suomen tykistövoimaan. Asemanvaihto kun sujuu suitsait sukkelaan. | ||||
|
|
15.05.2023 07:58 | Pasi Seppälä | ||
| Hyvään kuvauspaikkaan on juna tallennettu. Pitkä runkokin näkyy kokonaan. Mihin aikaan tämä kulki? Puolenpäivän aikoihin kun kävin Vuohijärvellä, niin tämän lastaus oli aivan alkutekijöissään. En jäänyt odottelemaan. | ||||
|
|
15.05.2023 07:35 | Esa J. Rintamäki | ||
| Hyvä kuva! Kohta kuukausi juhannukseen ja herra Jukalta loistava ajoitus! | ||||
|
|
15.05.2023 07:30 | Esa J. Rintamäki | ||
| Arvoisat nykyaikaisen sotakaluston tuntijat! Älkää missään tapauksessa kuvitelko, etteikö itärajan takaiset "erikoisoperaattorit" (lue: PYÖVELIT) eksyisi vorgin sivuille lukemaan kommenttejanne. Vaikka maailma olisi täynnä minkälaisia Jane's - tietokirjoja sotakalustoalalta hyvänsä. Neuvoisin odottamaan vaikka nyt siiheksi, kunhan pikku Vovka saa henkilökohtaisen kutsun saapua ryssän helvettiin ilman paitaa ja toppatakkia! |
||||
|
|
15.05.2023 06:12 | Juha Toivonen | ||
| Land Rover Defender, Patria 8x8, Amos kranaatinheitin järjestelmällä varustettuna ja Sisu SA-240 "Rasi" 6x6 maastokuorma-auto. | ||||
|
|
15.05.2023 02:11 | Juha Toivonen | ||
| K9 Moukari perskeles! Etelä-Korean aseteollisuuden lahja maailmanrauhan ylläpitämisen turvaksi. Varsin pätevä ase. Suomi osti näitä muutamia kymmeniä kappaleita vuosia sitten, ja taidettiinpa käyttää vielä optio lisähankinnoillekin. 155 mm:n haupitsi, jolla voi lähettää viholliselle ojentavia terveisiä normaaliammuksilla n. 40 km:n päähän. Excalibur- tai Volcano erikoisammuksilla väkevät terveiset kulkevat jopa 60-100 km:n päähän, osumatarkkuuden ollessa silti huippuluokkaa. | ||||
|
|
15.05.2023 00:03 | John Lindroth | ||
| Onnistunut talvinen Pekkakuva! | ||||
|
|
14.05.2023 22:55 | Aki Karvonen | ||
| 50868868 roikkui T 4036:n perässä 17.3. | ||||
|
|
14.05.2023 22:49 | Panu Breilin | ||
| Tämä on VR:n ainoa konepaja nykyään, koska kaikki muut konepajat (Helsinki, Pasila, Hyvinkää, Turku, Kuopio, Vaasa ja Oulu) on lakkautettu. | ||||
|
|
14.05.2023 22:35 | Raimo Hämäläinen | ||
| Onko tämä Pieksämäen konepaja VR:n pääkonepaja tällä hetkellä? | ||||
|
|
14.05.2023 22:26 | Timo Haapanen | ||
| Dr20 2750 kW, Dr21 1550 kW. | ||||
|
|
14.05.2023 22:26 | Elmeri Lehtovirta | ||
| Näköjään olet keksinyt maagisen aikakoneen. Päivät siis tulevaisuudessa. | ||||
|
|
14.05.2023 22:22 | Timo Haapanen | ||
| Komea kuva! | ||||
|
|
14.05.2023 22:08 | Timo Haapanen | ||
| 2750 kW tehoiset GE PowerHaul P616 päämoottorit, ei lopu puhti aivan äkkiä tästä parista. | ||||
|
|
14.05.2023 21:54 | Timo Haapanen | ||
| Mainitulla videolla Dr12 ei tupruttele, vaikka kiskookin perässään vähän muutakin kuin terveisiä. | ||||
|
|
14.05.2023 21:25 | Timo Haapanen | ||
| Satalitrainen V16 puhaltaa kahdesta reiästä melkein kuin tractor pulling-kisassa. | ||||
|
|
14.05.2023 21:08 | Tuomas Korhonen | ||
| Korjataan sen verran, että kyseessä on pyriitti-, eli kiisujuna. Ei suinkaan pasute. | ||||
|
|
14.05.2023 20:13 | Sauli Vähäkoski | ||
| Vielä kulkee junia entisellä Haapamäki - Pori radalla. | ||||
|
|
14.05.2023 20:12 | Kari Haapakangas | ||
| Harjoitustoiminnassa kannattaa aina varautua maastosammutustehtöviin | ||||
|
|
14.05.2023 19:57 | Lari Åhman | ||
| Kiinnostavaa, että Valakkoja on nyt käytetty näissä junissa. Joensuusta ne ovat hävinneet liki täysin, joten olen pohtinutkin niiden uutta sijoitusta. Komea kuvasarja kaikkinensa tutuista maisemista. | ||||
|
|
14.05.2023 19:33 | Arto Papunen | ||
| Onhan se PV:n auto. 46=asemanumero, taisikohan olla Säkylä. 1 ja perässä 6 =kevytsammutusauto. (Ilmavoimien autoissa taas MRA edessä, taisiko maavoimien autot olla alunperin suunnitelmissa MRG-alkuisena. | ||||
|
|
14.05.2023 19:13 | Antti Ojala | ||
| En ymmärrä tätä kritiikkiä ollenkaan, kun katsoin kuvaa https://vaunut.org/kuva/96317 tai https://vaunut.org/kuva/96178 . | ||||
|
|
14.05.2023 19:01 | Miitre Timonen | ||
| Kyseessä on lähinnä tökerö ja ruma tapa ilman mitään perustetta. Ellei autoa esitetä kuvassa negatiivisessa kontekstissa. Poliisin ja muiden julkisten ajoneuvojen sensurointi nyt olisi vielä järjettömämpää. Yksityishenkilön kohdalla saattaisi vielä jotenkin ymmärtää. Näkyyhän ne kilvet kadulla kävellessäkin. | ||||
|
Kuvasarja: Iisalmen kevätretki |
14.05.2023 18:50 | Miitre Timonen | ||
| Hyviä kuvia! | ||||
|
|
14.05.2023 18:49 | Rasmus Viirre | ||
| Sanoisin rekkareiden peittämisen kuvista olevan ihan arvostettava tapa. Jos kyseessä olisi esim. virkavallan tai pv:n ajoneuvo, pitäisin sitä välttämättömänä. Aina näistä ei myöskään tarvitse kuvia ladata nettiin ainakaan heti kuvanottopäivänä, niinkuin jotkut tekevät. Ehkä kilvet voisi sutata myös valkoisella, niin ei osu silmiin niin paljoa. Luulisi kuitenkin, ettei moinen yksityiskohta vähennä kuvan laatua, eikä haittaa liikaa. | ||||
|
|
14.05.2023 18:30 | Rasmus Viirre | ||
| Tämä koki veturinvaihdon Ylivieskassa ja erittäin harvinainen Valakkojen trio (tai osa) lähti (luultavasti) veturisiirtona Oulun Nokelaan. | ||||
|
|
14.05.2023 17:22 | Riku Outinen | ||
| Hienoja kuvia, oliko tämä kuinka pitkä? | ||||
|
|
14.05.2023 15:42 | Esa J. Rintamäki | ||
| Perusjuna kautta koko Suomen: veto - liite. Kiva kuva! Apropos, muistan lukeneeni jostain, että Suomessa harkittiin ajatusta liitevaunujen varustamiseksi ohjausvaunuiksi ja valaistuslaitoksena loistelamppusysteemiä, mutta kiire ja ennenkaikkea rahapula vetivät viivan näiden suunnitelmien yli. Esikuvana olivat juuri ruotsinlätät omine liitevaunuineen. |
||||
|
|
14.05.2023 14:11 | Jarno Piltti | ||
| Lättä on kyllä kuvassa parhaimmillaan matalassa aamu- tai iltavalossa, pyörät ei jää varjoon. | ||||
|
|
14.05.2023 14:07 | Jarno Piltti | ||
| Tulikohan lappu energiakriisin myötä vai jo aikaisemmin? | ||||
|
|
14.05.2023 14:03 | Jarno Piltti | ||
| Erittäin hieno tilannekuva, ja liikennekulttuurin eräänlainen kuva. | ||||
|
|
14.05.2023 14:02 | Jarno Piltti | ||
| Kas ehditkin ensin! | ||||
|
|
14.05.2023 14:01 | Jarno Piltti | ||
| Onko tuo luonteeltaan paloauto, MR = military resque? Vai onko auto edes meikäläisiä? | ||||
|
|
14.05.2023 13:58 | Hannu Peltola | ||
| Avovaunussa on pikkuisen harvinaisempi ajoneuvo: 6*6 MB Sprinter. Puolustusvoimilla näitä on mm. kuvan kaltaisena kevyenä pelastusautona. | ||||
|
|
14.05.2023 13:35 | Rainer Silfverberg | ||
| Jos on kyse pienestä paikkakunnasta kuten Niinisalo, niin oletettavasti jo auton merkin, mallin ja värin perusteella voi kuskin tunnistaa. Tai sitten ei. Mutta hövelimpää on kuitenkin peittää rekkari. | ||||
|
|
14.05.2023 12:10 | Petri Sallinen | ||
| Millä tavalla peitetty rekisterinumero heikentää kuvan informaatioarvoa? | ||||
|
|
14.05.2023 11:47 | Jari Välimaa | ||
| rekisterinumerot pitää poistaa kuvista ettei joku paljastu esim. käynyt vieraassa talossa salaisesti kun reknro voidaan yhdistää henkilöön. Jotkut nettisovellukset poistavat (esim plugshare) automaattisesti reknumerot. | ||||
|
|
14.05.2023 11:33 | Rainer Silfverberg | ||
| Ne kyllä enimmäkseen liikkuu iltaisin ja öisin. Toki he käyttävät junaa muinakin aikoina siirtymiseen eri "kohteiden" välillä ja silloin kun sellainen jengi osuu junanvaunun niin on aika mekkala ja muut matkustajat alkavat vähän loitota heistä. Kerran huomautin yhdelle nuorelle kovaääniselle jengikokelaalle joka yritti tulla mua vastapäätä istumaan, että eikö hän voisi mennä jonnekin muualle istumaan kun on vapaita paikkoja, niin hän alkoi huutaa RASISTI, RASISTI! |
||||
|
|
14.05.2023 09:36 | Jorma Rauhala | ||
| Noihin aikoihin muuan japanilainen hiihtäjäsuuruus oli nimeltään Takanasi. | ||||
|
|
14.05.2023 09:00 | Juha-Pekka Kurvinen | ||
| Miitre, se on varmaan mustattu se rekkari, että joku ei saa "hienoa ideaa" että joku lähtee sinne häiritsemään jonkun yksityiselämää. | ||||
|
|
14.05.2023 03:28 | Timo Salo | ||
| Taas jäänyt "huomiotta" hieno kuva Suomen Turuust... (Huomaa "erikoinen" sähköasennus kalliolla) | ||||
|
|
14.05.2023 02:54 | Esa J. Rintamäki | ||
| Seitsemänkymmentäluvulla oli Valtionrautateillä myös "Tarkan markan talkoot". Ei tainnut tuottaa toivottua tulosta, kun menivät yhtiöittämään. |
||||
|
|
14.05.2023 02:48 | Esa J. Rintamäki | ||
| Vaihteenlimppujen heittely taannut onnistuneen keskikehonrakennuksen. Releasetinlaitteen käyttöön otto nopeutti kahvakuulan keksimistä...? Mitä risupartoihin tai letitettyihin leuanalussiimapartoihin tulee, niin arvioisin keittiöpsykologina niiden roolin tarkoittavan että: - "ei tässä perkele mitään akkoja olla...!" |
||||
|
|
14.05.2023 02:32 | Timo Salo | ||
| Upea kuva juu... Mutta Sr2 saa aivan väärän maineen HUONOSTI HOIDETUN ylläpidon takia! Tulee mieleen sanonta: Helmiä sioille... | ||||
|
|
14.05.2023 00:31 | Miitre Timonen | ||
| Voisko jo saada sensuroimattoman kuvan? Ei jaksa katsoa tällästä pelleilyä. | ||||
|
|
14.05.2023 00:27 | Miitre Timonen | ||
| Sr2 ongelmia? ;D | ||||
|
|
13.05.2023 23:51 | Riku Outinen | ||
| Vesa: Ei ole, vaan Lappiin harjoituksiin. | ||||
|
|
13.05.2023 23:38 | Timo Haapanen | ||
| Millähän sitten pelastetaan, kun viimeinenkin Susi on lakanut ulvomasta? | ||||
|
|
13.05.2023 22:57 | Vesa Höijer | ||
| Onko juna menossa Ukrainaan? | ||||