Tervehdys vaan kaikille. Näin ennen vuoden loppua ja oman varusmiespalveluksen keskellä täytynee julkaista tälle palstalle kuvia viime kesän reissulta. Viime vuoden ensimmäisen interrail-reissuni innoittaman päätin viime kesänäkin lähteä Eurooppaan yksin haahuilemaan rautateiden, maisemien, arkkitehtuurin ja...
20 kuvaa, viimeisin lisätty 26.12. 23:39Dv16 2038:n vetämä puuvaunujuna kelkkoi pukkia ja muita joulumielisiä Satakunnassa lauantaina 13/12 ja sunnuntaina 14/12-2025. Näiden kuvien myötä hyvät joulut vaunusomen väelle!
15 kuvaa, viimeisin lisätty 24.12. 01:51Allekirjoittaneen kuvaajan täytettyä tänä vuonna tasavuosikymmeniä ja myös valokuvauksen harrastamisen täytettyä osaltani tasavuosikymmeniä, aloitin diakuvien skannausprojektin parin ystävällisen kuvaajakollegan erinomaisella myötävaikutuksella. Joten suuri kiitos heille. Viimeinen vuosikymmen kuvastaa nimityksenä...
1 kuva, viimeisin lisätty 23.12. 14:05Museon ratapihalla on esillä liuta vetureita, moottorivaunuja ja vaunuja. Perinteisten vihreiden dieselvetureiden lisäksi siellä on mm. tällaista kalustoa.
6 kuvaa, viimeisin lisätty 19.12. 00:14Kuvia panssarijunasta ennen kunnostusta/entisöintiä.
2 kuvaa, viimeisin lisätty 17.12. 12:46Banovići Selon ja Oskovan välillä kulkee noin 10km 760mm hiilirautatie. Puolet radasta on kaksiraiteinen. Radalla on aika vilkas liikenne ja ainakin vierailuhetkellä kulki junia jopa noin puolen tunnin välein. Radalla saattaa joskus olla höyryveturitakin liikenteessä jos dieselveturit eivät toimi. Vierailuhetkellä...
23 kuvaa, viimeisin lisätty 09.12. 00:11Vaunut.org sisältää runsaasti kuvia Luxemburgista mutta (lähes?) kaikki ovat pääkaupungista. Maassa on kuitenkin noin 250 km henkilöliikenteelle avattua rataa. Ja 6 raja-asemaa (1 Saksaan, 2 Ranskaan ja 3 Belgiaan). Junia kulkee useimmiten ½ tunnin välein. Junamatkailu on ilmaista kuten kaikki julkinen liikenne....
7 kuvaa, viimeisin lisätty 07.12. 13:15Dr16. Dieselveturi, raskas akselipaino. Valmistajan koodinimike; M-veturi. Tuo 80-luvun lopun ihme. Ei enää dieselhydrauliikkaa, vaan elektroniikkaa! Valmistajalla suuret ja valoisat ajatukset tulevaisuudesta. Veturien tilaajilla ei niinkään. Mitä sanottavaa maallikolla on tästä ulkonäöllisesti viehättävästä...
42 kuvaa, viimeisin lisätty 14.12. 17:40Käytöstä poistuneita ja yhä käytössä olevia VR:n Dr16-vetureita Oulussa.
3 kuvaa, viimeisin lisätty 22.11. 23:31