03.05.2010 / Hevossaari, Heinola
03.05.2010 Kuvassa vasemmalla on ”kuljettimen” alkupää ja oikealla loppupää. Alkupää on ryteikössä, jossa on kivilouhos. Se on nykyisinkin löydettävissä peruskartasta (katso oheista koordinaattia). Betonirunko kulkee tasaisessa maastossa ja loppuu rinteeseen, jonka alapuolella on tasainen alue. Ehkä sinne oli suunniteltu tehdasrakennuksia, sillä aluetta on aikoinaan muokattu.
Kommentit
| 13.05.2015 14:07 | Heikki Jalonen: | Kiitos J.M. mielenkiintoisista kuvista! Tämähän onkin jännittävä saari jossa todella outoja löydöksiä! Mahtaakohan tuon pääkannattimen kompassisuunta olla noin 100° (tai pitäisikö ilmaista 10-28)? Onko tuo rannanpuoleinen pää alempana vai ylempänä kuin toinen pää? Ellei sitten ole jokseenkin vaakasuora? Jos rakenne on (ollut) kalteva, saattaisikohan mistään enää päätellä kallistuskulmaa? Selvää on, että tämä rakenne on jäänyt pahasti kesken. Valettuna on vain varsinainen pääkannatinpalkki. Sen sijaan varsinainen kansiosa on jäänyt valamatta. Tartuntaraudat palkin selässä ovat sitä varten. Samalla "säästökivet" olisivat menneet piiloon ja olisivatpa jopa toimineet vähäisenä lisätartuntana palkin ja kannen välillä. Pula-ajan normiratkaisuja. Rakenne on muutoin suhteettoman järeä (kallis ja vaikeatekoinen) ollakseen tehty pelkän pienen kivilouhimon tarpeisiin. Joko kyseessä on jonkilainen retortti- tai rumpu-uunin perustus, keskenräinen. Tai sitten ihan jotain muuta... Ja Puukemia Oy: oudon huonosti löytyy mitään mainintoja, mistään. Ja ne luolat: kyllä nyt haiskahtaa vahvasti että ollaan äärimielenkiintoisen hys-hys-sotareliikin jäljillä! |
|
| 13.05.2015 19:06 | Jukka Martio: | Puukemian piti varustaa Suomi nestemäisellä polttoaineella, joten suunnitelmat olivat suuret. Siksi tämän "kuljettimen" järeyttäkään ei tarvitse ihmetellä kuten ei melkoisen rautatieverkonkaan rakentamista. Keskenhän kaikki jäi, mutta mitä tähän betonin päälle oli tarkoitus rakentaa? Betonirunko kulkee käsittääkseni vähän laskeutuen melko suoraan länteen louhimosta. Kivilouhimo jäi pieneksi, koska siitä kai ehdittiin louhia kiviä vain tätä betonirunkoa varten. | |
| 14.05.2015 00:07 | Heikki Jalonen: | Kyllä tässä on vielä selvittämistä, eivät osu palaset kohdilleen. Hevossaari on kuitenkin niin pieni saari, että se olisi tuommoisilla kapasiteeteilla louhittu käden käänteessä olemattomiin. Eivätkä polttoainesynteesit tarvitse sellaisia kiviä, joita Suomesta ja Heinolan Hevossaaresta löytyy. Eikä tuon järeysluokan rakennelmia tehdä pelkän rakennusvaiheen tarpeisiin, kyllä niillä täytyy olla varsinainen prosessitarve. Eri asia olisi jos tuossa syöttöpäässä olisi muutaman sadan neliökilometrin ruskohiilikenttä. Tai edes suunnaton suo. Mutta kun ei ole. Järvi tietysti on, Ruotsalainen. Josta yhteys Päijänteeseen Kalkkisten kanavan kautta. Siispä, yksi mahdollinen selitys olisi, että rakennelman ajateltu tarkoitus olisi ollut toimia laivojen tai proomujen purkukuljettimen tai vastaavan rakenteena, vesiteitse tuotavaa raaka-ainetta (puu, turve) varten. Siltikin, kyllä tässä nyt ensimmäisenä tulee mieleen pyörivän rumpu-uunin perustus. Sitäkään ei oikeastaan kuulu Bergius-IG-prosessiin jota voisi olettaa ajatellun korvikepolttoaineen tuotantoon käytettävän. Pieni kaato (2..3 astetta) materiaalin kuuluisi ominaisesti siihen, materiaalin kulkusuuntaan. Uunin käyttötarkoitus tietysti olisi silloin tietenkin syötteen hiilto, vetypitoisen prosessikaasun saamiseksi. Vaan sitten haetaan tietoa ja järkeillään. Weppi ei nyt auta vaan pitää mennä kirjahyllylle. Sieltä otetaan vaikkapa Talvitien Kemian Teknologia, osa I. Södikan painamaa. Painoksen pitää olla 2, vuodelta 1947. Painos 1 ei vielä tätä asiaa tunne, ennen sotaa ei pulatuotanto ollut vielä ajankohtaista. Sivut 207...208 antavatkin jo jotain tietoa. Puukemia Oy perustettiin Valtion hankkeena 1943. Laitoksen päätarkoitus oli tosiaan etanolin tuottaminen puuta lähtöaineena käyttäen. Etanoli on - kuten tiedämme - monien tahojen kovin himoitsema tuote. Myös Kansanhuollon. Polttoaineeksi liikenteelle. Muitakin käyttötarkoituksia kyllä tunnetaan. Siis muitakin. Kuten vaikkapa ruudin valmistus - ne luolat antavat vahvan vinkin että sellaista oli ainakin suunniteltu sinnepäin. Prosessi perustui prof. Olli Ant-Wuorisen kehitystyöhön, hän myös toimi yrityksen teknisenä johtahjana. Menetelmä perustui ns. Schollerin sokerointiprosessiin, mutta reaktioliuos pohjautui rikkihapokkeeseen - siis rikkidioksidin vesiliuokseen rikkihapon asemesta. Ja nyt ollaan ehkä jäljillä: rumpu-uuni saattaisi (tai siis sen perustuksen puolivalmis teos) olla kyseessä, vaan ei puuta tahi turvetta varten vaan kiisu-uuni, rikkidioksidin saamiseksi. Ehkäpä syötteeksi oli ajateltu jotain köyhää kiisumineraalien jätejaetta, jotain muuta kuin Outokummun arvokasta kuparikiisua jota Lappeenrannassa käytettiin rikkihappotehtaan syöteaineena. Jotain ylijäämää, jota ei voitu polttaa tavallisella (sellutehtaissa koetellulla) Lurgi-uunilla. Yksinkertaistettuna, rikkihapokeliuoksella suoritettiin selluloosan muunto käymiskelpoiseksi sokeriksi, josta ahkera hiiva käytti edelleen etanolia. Prosessi on sukua sulfiittitehtaan jäteliemen käytölle, mutta jakeet poikkeavat. Periaatteessa kyseessä voisi olla myös kuorimarummun perustus, mutta siinä olisi vähemmän järkeä: tässä prosessissa nimenomaan haluttiin hyödyntää sellaista tavaraa, joka ei sovellu sellun keittoon, siis roskapuuta. Se taas sopii huonosti rumpukuorintaan ja on oikeastaan tarpeeton vaihe tässä prosessissa. Muutoinhan laitos olisi voitu sijoittaa vaikka jonkin jo toimivan sellutehtaan yhteyteen. Kuten tämän prosessin pilottilaitos oli: se oli rakennettu Ouluun (Nuottasaareen) jo vuonna 1942. Kaiken kaikkiaan, mielenkiintoinen teollisuushistoriallinen kohde. Ilman noita paria valokuvaa näitä tiedonmurusia tuskin olisi tullut etsittyä esille. |
|
| 14.05.2015 00:17 | Heikki Jalonen: | Lisättäköön tähän vielä pieni varauma: on tässä projektissa silti jotain perin kummallista. Parhaassa tapauksessa jopa jotain sellaista, josta syntyisi Suomen sotahistoriaa koskeva väitöskirja, aivan koskemattomalla aiheella. | |
| 14.05.2015 11:29 | Tapio Nikula: | Puukemia oli ALKOn sisarfirma. Kun se perustettiin, oli sotatilan vuoksi huutava pula mm. nestemäisistä polttoaineista ja sokerista. Puukemian oli tarkoitus tuottaa puuraaka-aineen selluloosasta happohydrolyysillä glukoosia, mistä osa olisi mennyt elintarvikesokeriksi ja osa olisi käytetty hiivalla etanoliksi, joka olisi käytetty moottoripolttoaineena. Ruudin valmistuksessa tarvitaan niin pieniä määriä etanolia, että sen aikaiset ALKOn tehtaat ja sulfiittispriitehtaat kyllä tyydyttivät sen tarpeen. Lisäksi Puukemian oli tarkoitus jalostaa puun ligniinistä erilaisia tuotteita. Prosessin tarvitsema energia oli tarkoitus tuottaa turvetta polttamalla. Kyseessä ei siis ollut liioin Bergius kuin Fischer-Tropschmenetelmäkään. Sodan loputtua hanke tuli taloudellisesti kannattamattomaksi, koska elintarvikkeita (sokeria) ja polttoaineita taas saatiin maailman markkinoilta. St1:n sahajauhoetanoliprosessi lienee aika lähellä tätä Puukemian prosessia. Tosin en tiedä, hydrolysoidaanko selluloosa St1:n prosessissa hapolla, emäksellä vai entsyymeillä. Veikkaisin entsyymejä. |
|
| 16.05.2015 22:52 | Jukka Martio: | Valitettavaa, ettei keskuudessamme enää juuri ole henkilöitä, jotka henkilökohtaisesti tietäisivät jotakin Hevossaaren tehtaasta. Liikaa mielikuvitusta ei kuitenkaan kannata käyttää. Henkilöt, joiden olen nähnyt puhuvan kuljettimesta joitakin kymmeniä vuosia sitten, olivat varmaan kohtalaisesti asiasta perillä. Kun Hevossaaressa ei oikeastaan ole muuta kalliopaljastumaa kuin edellä mainittu, on selvää, että sieltä piti rakennusmateriaalia saada. Silti kyseinen rakennelma sitä varten on kovin omituinen. Jotenkin tuntuisi mahdolliselta, että rungolle on ajateltu jokin muukin funktio kuin kivien kuljettaminen, vaikka käsitykseni mukaan itse tehdasta ei ollut tarkoitus tehdä siihen paikkaan, jossa betonirakennelma on. Puun kuljettaminen ei voi olla kyseessä, sitähän varten tehtiin satama eri paikkaan. |