01.08.1953 / Everett, Wa., Yhdysvallat
01.08.1953 Malmijuna laskeutumassa Everettin ylätasolta Puget Soundin rantaan elokuussa 1953. Washingtonin osavaltio on tärkeä alumiinin tuottaja ja tämäkin juna on todennäköisesti matkalla Anacortesin alumiinitehtaalle. Junaa vetää aivan upouusi SD-7, joita Great Northern hankki nimenomaan malmijunien vetoon. (Kuva on otettu pienoisrautatielläni lokakuussa 2016)
Kommentit
| 14.07.2017 23:14 | Hannu Peltola: | SD-7 oli syy, että venytin pienoisrautatieni aikajanan 1950-luvun puolelle. Olen aina tykännyt näistä kuusiakselisista "tiiliskivistä" ja kun Proto2000 aikanaan lanseerasi GN-mallin, se oli pakko hankkia! Great Northernille ensimmäiset SD-7:t saapuivat 1953. Kuvan oikeassa reunassa on ollut monta vuotta pieni maisemoimaton kaistale. Näiden kuvien myötä päätin ottaa sen huomenna työn alle. Tälle alueelle pitää siis palata heinäkuun lopulla uusien kuvien kanssa! EDIT vielä: Tässä kuvassa on 1:1 näkymä lähes samalta paikalta http://vaunut.org/kuva/98620?s=1 |
|
| 02.10.2017 22:36 | Hannu Peltola: | Ilkan Caboose-kuvassa http://vaunut.org/kuva/122430# on keskustelua Caboosejen käytöstä. Tähän kuvan malmijunan liikennöintiin liittyy varsin haastava vaihtotyö Caboosen kanssa. Kuvan juna jatkaa tästä kuvan kohdasta vielä yhdysvaihteen yli ja peruuttaa oikean puolimmaista raidetta pitkin Everettin asemalle. Everettissä kuljettajan pitää vaihtaa veturi toiseen päähän ja Caboose toiseen päähän junaa ennen matkan jatkamista Anacortesiin. Everettissä ei ole käytettävissä kuin yksi sivuraide, jolla on monesti Everettiin saapuvia tai sieltä lähteviä tavaravaunuja. Vaihtotyön onnistuminen vaatii hyvän etukäteissuunnittelun! Ja ammattilainen on aina ammattilainen: yhdessä ajoillassa vorgissakin aktiivisesti kirjoittava VR:n työntekijä teki vaihtotyöt ennätysajassa, vaihtotöihin kului ainoastaan 5 minuuttia ja siinä ehti vielä vaihtaa kuulumisetkin. Toisessa ääripäässä on erään aloittelevan (pienois)veturinkuljettajan melkein parin tunnin vaihtotyörupeama ja sen jälkeen täysin palaneet hermot... | |
| 29.04.2023 22:27 | Jarno Piltti: | Nyt herää uteliaisuus: mikä on oikea (5 min) ja mikä väärä (2 h) tapa viedä läpi tämä vaihtotyöruljanssi? | |
| 29.04.2023 23:17 | Jorma Toivonen: | Paljon on muuttuvia tekijöitä: ovatko sivuraiteilla olevien vaunujen lastaus/purku kesken, kuinka nopeasti vaihtotyön johtaja hyppelee vaunusta toiseen, kuinka nopeasti vaihdemies saa "limpun" käännettyä, onko asemalle tulossa muita junia - onko mahdollista ylittää (tarvittaessa) liikennepaikan rajamerkki jne? Voihan tuossa hyvin vierätää parikin tuntia - tuskin käytännössä selvitään 5 min:ssa. | |
| 30.04.2023 01:08 | Hannu Peltola: | Keskustelualueen puolelta löytyy vaihtotyöongelman tarkempi kuvaus ja kuva alkutilanteesta: http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,14176.msg109062.html#msg109062 Kauanko teillä menee ongelman ratkaisuun? (Jorma on alan ammattilainen, tämä on varmasti sinulle helppo tehtävä!) | |
| 30.04.2023 10:25 | Esa J. Rintamäki: | Herra Hannu: - kysymys Everettiin alumiinitehtaasta: bauksiittia raaka-aineena, joten valaako tehdas siitä erotellun alumiinin harkoiksi? (Edelleen toimitettavaksi muille alumiinitehtaille.) Vai: onko Everettissä myös profiilinvalmistusta (suulakepuristamalla)? Levynvalssaamo? Ymmärtääkseni Everettistä on sopiva matka Boeingin lentokonetehtaaseen Everettissä ja "vähän" pitempi San Diegoon (sielläkin Boeing). Puhumattakaan muista (Grumman, Cessna, Learjet, McDonnell-Douglas, Piper, onhan näitä). Asiahan voisi selvitä netistä, mutta näin saa tietoja koko miljoonapäisen vorg.-yhteisön tutkittavaksi. |
|
| 01.05.2023 12:08 | Hannu Peltola: | Esa, Kyllä, tämä Anacortesin tehdas käyttää raaka-aineena Itä-Washingtonista louhittua bauksiittia ja Washintonissa tarjolla olevan runsaan vesivoimalla tuotetun sähkön ( http://vaunut.org/kuva/136099?s=1 ) avulla se jalostetaan alumiiniksi. Tehdas itsessään sisältää murskaamon, rikastamon, sulattamon ja valssaamon. Lopputuotteina syntyy harkkoja ja alumiinilevyä. Alumiinlevylle Boeing on suuri asiakas. Boeingin tehtaat syntyivät aikanaan Seattleen, koska alumiinia oli helposti saatavilla. Seattlen tehdas rakensi ennen kaikkea Super Fortress -pommikoneita. Everettiin Mukilteoon valmistui sotien jälkeen tehdas siviilikoneille, jonka kuuluisin tuote on Boeing 747. |
|
| 01.05.2023 12:27 | Vertti Kontinen: | Mainittakoon myös, että Everettin tehdas rakennettiin nimenomaan 747:n valmistusta varten. Myöhemmin sitä on toki laajennettu muiden sarjojen myötä ja nykyään Seattlessa ei tietääkseni valmisteta 737:n (siviili- ja sotilasversiot) lisäksi muita koneita | |
| 01.05.2023 15:14 | Esa J. Rintamäki: | Kiitos, Hannu-serkku! Tuli vaan mieleen mainitsemastasi Boeing B-29 Superfortressista (kuuluisa Enola Gay oli juuri B-29), että esimerkiksi Messerschmitt Bf 109 E maksoi vuonna 1941 85 970 Saksan valtakunnanmarkkaa. Spitfire vuodelta 1943 (oletettavasti Mk. IX) maksoi noin 180 000 RM, eli 2,1 kertaa sen mitä E-Mersu. P-51 Mustang maksoi taas 2,7 kertaa E-Mersun hinnan. En ole varma, onko kyseessä Allison-Mustang vaiko hyväksi osoittautunut Merlin-Mustang. Boeing B-17 Lentävä Linnoitus oli 12 kertaa Messerschmittiä kalliimpi, ja B-29 se vasta hintava oli: 41,6 kertaa Bf 109 E. Tosin sen laitteisto oli valtaisampi Bf109:ään verrattuna, etenkin mitä tulee elektroniikkaan. Niin ja siinähän oli kauko-ohjatut konekivääriampumotkin. Tämä vertailu kertonee jotain kapasiteetista ja resursseista 2. maailmansodan osapuolilla. Elikkä, Everett oli aika lailla niskan päällä siinä, missä saksalaisten toiminta oli lähinnä hätäistä räpiköintiä. Työtuntimääristä ja oppimisista puhuttaessa saksalaiset olivat liittoutuneita huonompia. Niittaaja - Rosie työtoverittarineen päihitti kirkkaasti motivaatioltaan ja työteholtaan esim. Obertraublingissa (etelä-Saksassa) piiskaamalla motivoidut keskitysleiri- ja sotavangit (näitä käytettiin Messerschmittien kokoonpanotöissä). Eikä Svetlana sorvin ääressä Uralin takana myöskään hidastellut kranaatinkuorituotantonormin täytössä, kun miehensä oli kohdannut matkansa pään Stalingradin helvetissä... Tiedot peräisin KSIM-kirjoista "Lento-osasto Kuhlmey" sekä "Bf109 ja Saksan sotatalous", molemmat kirjoittanut H. Valtonen. |
|
| 01.05.2023 15:47 | Hannu Peltola: | Kiitoksia Esa, mielenkiintoisia tietoja! Yhdysvaltojen teollinen potentiaali toisen maailmansodan aikana tulee hyvin esille juuri B-29:n kohdalla: koneita valmistui neljällä päätehtaalla 3970 kappaletta ja koneiden suunnittelu ja valmistus maksoivat veronmaksajille pöyristyttävät 3 miljardia dollaria (nykyrahassa 45 miljardia)! Koneen suunnittelu ja koelennot tapahtuivat Seattlen Boeing Fieldiltä muutama kilometri Seattlen keskustasta etelään. Valmistus tapahtui kahdella Boeingin tehtaalla, toinen Wichitassa Kansasissa ja toinen 18 kilometrin päässä Seattlesta Rentonissa. Kaksi muuta tehdasta olivat Bellin tehdas Mariettassa Georgiassa ja Martinin tehdas Omahassa Nebraskassa. Pelkästään näiden koneiden valmistus on vaatinut aika monta junalastillista washingtonilaista alumiinia! Rosie the Riveter on aitoa amerikkalaista kulttuuriperintöä: https://www.britannica.com/topic/Rosie-the-Riveter EDIT vielä: Ei Yhdysvaltojen teollisuus ole vieläkään täysin kuollut! Netistä löytyi mielenkiintoinen knoppi: Rentonin tehdas perustettiin nimenomaan B-29-pommikoneiden valmistukseen, mutta sodan jälkeen se muutettiin siviikonetehtaaksi. Vuonna 2001 maailman matkustajakoneista 40% oli valmistunut Rentonissa! |
|
| 01.05.2023 16:17 | Erkki Nuutio: | Riitti alumiinia toimitettavaksi Setä Joelle operaatioon 30.11.39-13.3.40 suomalaishyökkääjiä vastaan ja 22.6.41 lähtien aivan ilmaiseksi ja lähes rajattomasti tämän kahinaan siihenastista sotilas- ja talousliittolaistaan, Suur-Saksaa vastaan. | |
| 01.05.2023 17:45 | Esa J. Rintamäki: | Auttaisikohan lisätä joitakin pikku knoppeja Boeing B-17 Fortressista ja B-29 Superfortressista: Boeing B-17 Fortress: - Pituus: 22,7 m ja siipien kärkiväli n. 31,6 m. Paino tyhjänä: n. 13,5 tonnia, eli likipitäen saman verran kuin EFiab - liitevaunu! Pommilasti noin 8 tonnia. Boeing B-29 Superfortress: - Pituus n. 30,2 m ja siipien kärkiväli n. 43,1 m. Paino tyhjänä: n. 33,8 tonnia, eli likimain ennen sotaa valmistuneen 100-paikkaisen puukorisen Ei:n verran ellei peräti Dm8-9 Porkkanan välivaunun luokkaa! Pommilasti noin 9 tonnia. Kummastakin väsättiin myös matkustajakoneversiot. B-17:n siivet, peräsimet, laskutelineet ja moottorit uuteen runkoon: tuloksena Boeing 307 Stratoliner. B-29:n komponentteja käytettiin duunatessa Boeing 377 Stratocruiseria. Jälkimmäisestä tehtiin myös ilmatankkeriversio KC-97. B-17 Fortressia valmistui noin 12 730 konetta. Isot pojat ovat kertoneet, että Fortress oli aika helppo lentää, vertasivat koulukoneeseen, jopa DeHavilland Mothiin! Se myös kesti Luftwaffen Jagdfliegereiden harrastamaa röykytystä hyvin. Aikamoisen risoiksi ammutuilla Fortresseilla jenkkilentäjät palasivat kotikentilleen kaakkois-Englannissa, palatessaan viemästä asevaikutusta kulloinkin määrättyyn kohteeseen (Target for today: Berlin). - Vaikka moni ei tosin palannutkaan ---. Yhteen Superfortressiin käytetyllä alumiinimäärällä olisi saanut aikaiseksi laivueellisen (16 kpl!) P-51 Mustangeja! |
|
| 01.05.2023 18:11 | Hannu Peltola: | Erkille pienenä täsmennyksenä, että onneksi talvisodassa Neuvostoliitto ei sotinut amerikkalaisen avun turvin. Tuolloin puolestaan me saimme ostaa amerikkalaista lentokonealumiinia neljänkymmenenneljän Brewster F2A Buffalon muodossa (nämä tosin oli tehty New Yorkin osavaltiossa ja Pennsylvaniassa eli eivät todennäköisesti olleet washingtonilaista alumiinia!). Lend-Lease -laki tuli voimaan Yhdysvalloissa 11.3.1941 ja saman vuoden lokakuussa Yhdysvallat alkoi toimittaa sotamateriaalia Neuvostoliittoon. Ilman tuota apua ei Venäjä viettäisi voiton päivää! Pelkästään Neuvostoliiton sota-aikana saamasta rautatiekalustosta 92,7% tuli Lend-Lease -apuna Yhdysvalloista. Neuvostoliittoon suuntautuneen avun kokonaismäärä on nykyrahassa käsittämättömät 180 miljardia dollaria. |
|
| 01.05.2023 18:18 | Kari Haapakangas: | Raskaat pommikoneet II maailmansodassa olivat kyllä näyttäviä ja hienoja, mutta häiritsevää niissä oli käyttötarkoitus. Ei tainnut toista asejärjestelmää olla, jonka päätarkoitus oli siviilien surmaaminen. Niin, toki hurskaasti puhuttiin teollisuuden ja liikenneyhteyksien tuhoamisesta, mutta käytännössä törmättiin kahteen ongelmaan: jo kaupungin kokoisen kohteen löytäminen oli hankalaa, ja kaupunkia pienempään kohteeseen vaikea osua. Jenkit kyllä kuvittelivat ennen ensimmäistä tehtävää osuvansa pikkelsipurkkiin 15000 jalasta. Saksalaiset eivät tietenkään olleet tässä yhtään parempia. Heillä ei vain riittänyt resursseja raskaan pommikoneen tuottamiseen, ja ne vähät yrityksetkin olivat "luftwaffen sytkärin" kaltaisia katastrofeja. |
|
| 01.05.2023 19:18 | Erkki Nuutio: | Pieni lisätäsmennys Hannulle: USA:n hallinto noudatti Talvisodan aikana vihamielistä puolueettomuutta Suomea kohtaan (vastoin Kansainliiton kaikille valtioille esittämää tukipyyntöä Suomen hyväksi) JA myötäilypolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan (harkitusti rikkoen Rooseveltin hyökkäyksen vuoksi Neuvostoliitolle julistamaa Moral Embargoa). Ns. Cash and Carry -periaatetta noudattaen se myi ja toimitti Neuvostoliitolle (salauksen vuoksi ulkopuolisilta eristettyjen satamiensa kautta, öisin lastaten) Talvisotaa varten ja aikana suuren määrän lentokonebensiiniä Suomeen hyökänneille neuvostokoneille. Niinikään se myi ja toimitti Talvisodan aikana suuren määrän lentokonealumiinia käytettäväksi neuvostokoneiden lisävalmistusta varten. Lentobensiinistä ja -alumiinista oli Neuvostoliitolla suuri puute. Mitä tulee Brewstereihin (jollaisessa olen ollut 50-luvulla), niiden toimitusta valvoi Rooseveltin ministeriöiden korkeissa johtoasemissa lukuisia sielunsa (aatteesta ja/tai rahasta) Neuvostoliitolle myyneitä. Nämä viivyttelivät monilla eri tavoilla toimitusta niin, että ensimmäiset koneet ehtivät (kokoonpantuina Trollhättanissa) Suomeen vasta Talvisodan viimeisinä päivinä. NL:n kätyrit ministeriöiden johtopaikoilla paljastuivat pääosin vasta sodan päätyttyä, ja jotkut vasta varsin äskettäin ns. Venona-dekryptausten ansiosta Konetoimitus olisi luultavasti kokonaankin sabotoitu, mutta kun Brewster oli ehtinyt saada USA:ssa kaikkien aikojen huonoimman hävittäjäkoneen maineen, olettivat kätyrit että koneista ei ole suurtakaan haittaa neuvostolentäjille. |
|
| 01.05.2023 22:06 | Petri Nummijoki: | Brewster ei ollut vielä talvisodan aikaan huonomaineinen vaan vasta sitten, kun sitä käytettiin japanilaisia vastaan. Sen sijaan Suomeen toimitetut koneet olivat sarjan alkupäätä, jossa ei ollut yhtä tehokasta moottoria ja hyvää panssarointia, kuin Yhdysvaltojen sittemmin käyttöön ottamissa ja koneet myytiin Suomeen vanhentuneena materiaalina. Koska Suomen kokemusten perusteella kone oli erinomainen ja Yhdysvaltojen kokemusten perusteella kehno niin tämä on aiheuttanut pohdintoja, tekivätkö parannukset koneesta jotenkin kömpelömmän ja Suomeen toimitetut yksilöt olisivat sittenkin olleet parempia. Tosin epäilemättä myös Japanin ilmavoimien laatutaso oli parempi kuin Neuvostoliiton ilmavoimien. | |
| 01.05.2023 22:50 | Esa J. Rintamäki: | Herra Kari, nimenomaan englantilaisen RAF:n pommituslennoston johtajan Arthur "Bomber" Harrisin tavoitteena oli lamauttaa saksalaisten moraali yöpommituksilla, jotka olivat luonteeltaan aluepommituksia (eli ns. mattopommituksia). Tämä oikeastaan oli ainoa mahdollinen tapa jolla RAF edes jonkinlaista jälkeä alkuaikoina sai aikaan. Sen silloiset pommitusmenetelmät ja tähtäimetkään eivät vastanneet suuriin toiveisiin. Tämä vaati myös suuria konemääriä. Todisteena Kölniin toukokuussa 1942 tehty ns. Tuhannen koneen hyökkäys. Mitä yleisön mielialoihin tuli, niin RAF ei siinä lamauttamisessaan onnistunut: "Unsere Mauern brechen, unsere Herzen nicht!" (Muurimme murtuvat, sydämemme ei!) Englantilaisten harrastamiin yöpommituksiin ryhdyttiin siksi, kun syksyllä 1939 Wilhelmshavenin pommitusreissusta tuli katastrofaalinen epäonnistuminen. Siihen aikaan Luftwaffen hävittäjälennosto oli Aatun kädessä erinomaisen terävä miekka, jonka hän sitten tyhmyyttään ja osaamattomuuttaan nopeasti tylsytti. Kun USA oli julistanut sodan akselivalloille Pearl Harborin jälkeen joulukuussa 1941, alkoi koneita ja miehiä virrata Englantiin. USA:n ilmavoimien kenraali Ira Eaker käytti aikansa hyvin: - lentohenkilöstönsä kouluttamiseen. Amerikkalaisten doktriinina oli päiväpommitukset tarkasti pistemaaleihin kohdistettuna. Tässä oli apuna heidän erinomainen Norden - pommitähtäimensä. Amerikkalaisten ensimmäinen pommituskeikka tehtiin vasta elokuussa 1942 Ranskaan, Rouenin ratapihalle. Keikka onnistui, eikä Luftwaffen hävittäjätkään olleet pistämässä hanttiin. Seuraava keikka seurasi jokusen kuukauden jälkeen Wilhelmshaveniin. Siitä se sitten alkoi. Englantilaiset kovin vaativat USAAF:ia samanlaisiin yöpommituksiin kuin mitä itse tekivät. Mutta kun tuloksia alkoi tulla, niin työnjako vakiintui: - jenkit päivällä ja britit yöllä. Saksalaisten yöhävittäjätoimintakin sai sitten alkunsa. Schräge Musik ja Wilde Sau (= raskasta musiikkia ja villisikoja) sano! Amerikkalaisten valttina oli myös suuret lentomuodostelmat eli ns. "Combat Box"- systeemit. Saattohävittäjissä oli alkuun kyllä toivomisen varaa, Spitfiret eivät päässeet kuin Hollannin tasalle polttoainelisätankeista huolimatta. Sama koski suurin piirtein amerikkalaisten Republic P-47 Thunderbolteja eli Trunkenboldeja (saksalaisten käyttämä nimitys, suomeksi "juoppolalli"). Kaksimoottorisella Lockheed P-38 Lightningillakin yrittelivät, mutta sen ainoat hyvät puolet oli hirvittävässä asearsenaalissa nokalla ja nopeudessa. Kaksimoottorisella ei oikein ollut kovin viisasta antautua kurvataisteluun Messerschmitt 109 ja Focke-Wulf 190:ien kanssa. Välimerellä P-38 Lightning oikeastaan oli elementissään, samoin Tyynellämerellä. Toimintasädettä sillä oli jokseenkin hyvin. Schweinfurtin kuulalaakeritehtaiden pommituksesta lokakuussa 1943 tuli jotenkuten tuloksellinen (tuotantokatkos), mutta pommikonetappiot olivat sitä luokkaa, että suuri yleisö USA:ssa alkoi kiinnittää huomiota asiaan ja vaatia parannusta. Tässä ilmataistelussa Luftwaffe ensimmäisen ja ainoan kerran onnistui hajottamaan joitakin Combat Boxeja. Parannus löytyi, amerikkalaisten saattohävittäjälentäjien käyttöön tuli todellset "seitsemän peninkulman saappaat": P-51 Mustangin muodossa, kunhan joku älypää keksi heittää sen nokalle Rolls - Royce Merlin-moottorin (samanlaisen kuin Spitfire IX:ssä). Edellisestä, Allison V-1710:stä ei irronnut tehoa riittävässä määrin korkealla, matalalla se oli kyllä hyvä. Ja se siitä sitten. P-51:llä ulottui kaakkois-Englannista aina Tsekkoslovakiaan, Brüxin öljynjalostamolle saakka ainakin ja ilmataistelukurvailujen jälkeen vielä palata takaisin. Englantilaisia auttoi huomattavasti senttimetriaalloilla toimiiva maalinhakututka, eli H2S. Amerikkalaisillakin sitä oli, tyyppimerkintänä tosin H2X. Herra Erkki, mitä Bryystereihin tulee, niin kaupat takkuilivat siksikin, kun amerikkalainen lainsäädäntö oli kieltänyt sotakaluston myymisen ulkomaille. Asia kierrettiin kepposesti, kunhan keksivät, että kaupat saa tehdä, kun myy koneet romuna! Ostajien hämmästykseksi niistä oli riisuttu aika lailla varusteita: aseet, tähtäimet ja mittarit. Niiden laittamisessa koneisiin oli oma työnsä. (Olivat luulleet saavansa koneet kokonaisina). Mitä amerikkais-Brewstereihin muuten tulee, niin se osallistui ensimmäisen ja viimeisen kerran ilmaoperaatioon Midwaylla. Siihen osallistui 21 Brewsteriä ja japanilaisten Zerot tuhosivat niistä 13, juuri marskin 75-vuotissyntymäpäivänä. Syynä oli jenkkilentäjien huono koulutustaso ja muutenkin epäedullinen taistelutilanne. Eipä silti, kyllä jaappanialaisiakin siirtyi Taivaan suureen lentokerhoon harpunsoittoa opettelemaan... Merijalkaväki oli nyreissään Brewstereidensä kehnoudesta, kun laivasto sen sijaan sai paremmat koneet: - Grumman F4F Wildcatit. Tyynellämerellä ei Brewstereillä saatu ainuttakaan ilmavoittoa! Tiedä sitten miten Hollannin Itä-Intian ilmavoimat pärjäsivät niillä...? Mutta, suomalaiset saivat F2A-1:n kevennetyn version eli B-329:n ja niin siitä tuli Taivaan Helmi ilmavoimillemme. Lentolaivue 24 saavutti sillä 460 ilmavoittoa. Neukut kuitenkin edistyivät omissa konesuunnittelutoimistoissaan, joten Taivaan helmet alkoivat tulla kovin himmeäksi. Messerschmitt 109:istä taasen oli suuresti apua, etenkin kesällä 1944 Kannaksella ja Suomenlahdella, vaikka pilottimme saivatkin tosissaan vääntää La-5FN:iä vastaan... Lopuksi, pikku hupijuttu, Englannissa amerikkalaisen laivueen Nro 56, eli kuulun Hub Zemken punanokat (P-47-koneet) olivat sijoitettuna Boxtediin. Eräs jenkkilentäjä tyypillistä saarivaltakunnan säätilaa (kaatosadetta) tarkastellessaan totesi: - "Hyvä luoja, Englanti ei ole Kalifornia!" |
|
| 02.05.2023 08:18 | Kari Haapakangas: | Niin, kyllähän USAAF toki sai tehtaat tuhottua. Oheisvahinkona tosin meni myös kaupunki siitä ympäriltä. Toisinaan iskettiin kyllä ihan tarkoituksellakin siviileihin, kuten Tokion palopommituksessa. Edelleen on hieman vaikeuksia pitää noita pommitusilmavoimien lentäjiä sankareina... Mitä Brewstereihin tulee, kaukoidässä ne tosiaan epäonnistuivat ruhtinaallisesti. Syy ei kyllä oikeastaan ollut koneissa, vaan lentäjissä. Ensinnäkin, liittoutuneilla ei tuolla ollut tosiaankaan lentäjiensä parhaimmistoa, japanilaisilla oli. Toisekseen, liittoutuneiden lentäjät suhtautuivat aasialaisiin, japanilaiset mukaanlukien, äärimmäisen rasistisesti, ja täten aliarvioivat vihollislentäjien taidot, surullisin seurauksin. Kolmanneksi, lentäjät käyttivät Zeroja vastaan aivan väärää taktiikkaa. Ei todellakaan ollut viisasta antautua kaartotaisteluun ketterien Zerojen kanssa. Näden virheiden seurauksena suhteellisen vähäinen Brewster-määrä kului nopeasti loppuun, ja lentäjät luonnollisesti syyttivät koneitaan huonoista tuloksista, vaikka peilistä se syyllinen oikeasti löytyi. |
|
| 02.05.2023 10:07 | Erkki Nuutio: | Lisäys : Koska jo tehdyt Brewsterit eivät kelvanneet US Navylle, sai Suomi ostaa niitä tehtaan ylijääminä 44 kpl 12.1939. Koneet merkittiin "vanhentuneiksi", jonka perusteella ne voitiin myydä tukialusvarusteistaan ja aseistaan riisuttuina. Netissä on IPMS-lentokonemallien tekijän Scott Krutzen aiheeseen sopiva kysymyslista: 1/ What US Army fighter went down to bloody defeat at Pearl Harbour, the Philippines, and elsewhere, but Finland did quite well with? 2/ What US naval fighter went down to bloody defeat at Midway and elsewhere, but Finland did quite well with? 3/ What Dutch fighter went down to bloody defeat in May 1940, but Finland did quite well with? 5/ What Italian fighter went down to bloody defeat over North Africa, but Finland did quite well with? Tiputin neljännen koneen (ranskalainen Morane Saulnier) listasta. Osannette nimetä muut koneet. F.D.R. Rooseveltin hallinnon tekojen hintaa maksamme edelleen esimerkiksi Ukrainassa toimintakyvyttömän YK:n muodossa (=veto-oikeus Turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenillä). Läpimädästä ja viimeisenä virkavuotenaan seniilistä Rooseveltista suositettelen kirjaa Tage Lindbom: Roosevelt och det andra värlskriget (Norma 1985, 187s.). |
|
| 02.05.2023 10:27 | Kari Haapakangas: | 1/ kohdan koneet luovutettin Suomessa aluksi tiedustelulaivueille (yhteistoimintalaivueet), jotka olivat ihastuksissaan saadessaan käyttöön (lähes) täysiverisen hävittäjäkoneen. Melkoisen pian koneet siirrettiin hävittäjälaivueelle ja tiedustelulaivueet saivat tilalle "sodankäyneitä" Fokkereita. Melkoinen isku tiedustelulaivueiden moraalille muuten. | |
| 02.05.2023 11:03 | Esa J. Rintamäki: | Esimerkki eräästä osasta Japanin laivaston lentäjäkoulutuksesta: lento-oppilaan piti kyetä näkemään määrätty tähti taivaalla PÄIVÄSAIKAAN ja löydettyään sen piti katse kääntää 90 astetta sivuun ja kohdistaa katseensa takaisin siihen samaan tähteen. (Saburo Sakai) Eikä se tähti suinkaan sijainnut tukikohdan päivystävän upseerin asetakin kauluksessa! Tällaisesta perinpohjaisuudesta tingittiin aika tavalla sodan kuluessa pakostikin ja se taas johti epätoivon synnyttämään kamikaze-touhuiluun. Amerikkalaispropagandassa "japsit kun syövät riisiä, niin ne keltaiset apinat ovat liki sokeita. Heiveröiset koneet on tehty bambusta." Tokio paloi "mielellään" siksikin, kun sen asuintalot olivat hentoja puu- ja paperirakenteita. Eikä Hiroshimaa ja Nagasakia pidä koskaan unohtaa. Tylsän kyläkauppiaan näköinen Harry Truman (Missourista) halusi käyttää "isoa keppiä", jotta USA voisi kuvitella hänen olevan "päättäväinen ja luja" presidentti. Japanihan oli jo kypsymässä rauhantekoon ilman ydinpommituksiakin... Luutnantti Tetsuzo Ivamoto: 202 ilmavoittoa, ylipursimies Shoitši Sugita: about 120 ilmavoittoa ja siellä päin hyvin tunnettu sotilasmestari Hirojoshi Nishizava (tunnettu nimellä "Paholainen") 86 ilmavoittoa. Amerikkalaisten paras oli Richard Ira Bong 40 ilmavoitollaan. Tyynellämerellä samoissa lukemissa oli Thomas McGuire. Mitä juhlittuihin pommittajiin tulee, niin kyseeseen tulisi englantilainen Guy Gibson, Padonmurtaja-laivueessa Viktorian ristinsä tienannut. Kyseinen laivue, Nr. 617 Sqn "likvidoi" toukokuussa 1943 kolme patoa Ruhrilla erityisvalmisteisilla pommeilla. 617 muuten upotti Tirpitz-taistelulaivan vuonoon Norjassa. Mikään ihme ei ole, että 1970-luvulla tunnettu saksalainen terroristiryhmä (Baader-Meinhof) käytti tunnuksenaan juuri kirjaimia RAF (Rote Armee Fraktion, eli punainen armeijakunta). Nämä olivat julistaneet aiheuttavansa samanlaista hämminkiä kaupungeissa kuin Royal Air Force aikoinaan. Saksalaiset nostivat pahan äläkän, kun saivat tietää että RAF:n pommituslennoston komentajalle Arthur "Bomber" Harrisille suunniteltiin pystytettäväksi patsas nimenomaan johonkin kaupunkiin Bundesrepublik-Saksassa! Hankkeesta luovuttiin. Harris kun tunnettiin asenteestaan: - paras Kraut on kuollut Kraut. Tämä nyt meni pahasti sivuun rautateistä, eli Everettin alumiinitehtaasta (Hannu Peltolan rautatiedioraamassa) Boeing B-29:n kautta Brewstereihin ja edelleen numeron 617 kautta Baader-Meinhofiin. Vorgin hallinto antakoon tuomionsa ja napsikoon pois, jos hyväksi näkee. Silti, moni asia vaikuttaa laajemmalti kuin arvaammekaan...? Ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa, eikä kukaan ole saari. |
|
| 02.05.2023 11:15 | Petri Nummijoki: | Jos tiedustelukoneena tarkoitetaan Fokker D.XXI-tyyppiä niin pärjäsihän se talvisodassa hävittäjänä aika hyvin Neuvostoliiton silloisia konetyyppejä vastaan, joten luulisi senkin olleen tiedustelukoneena huomattava parannus verrattuna vaikka Fokker C.X- tai Gloster Gladiator-koneisiin. | |
| 02.05.2023 11:40 | Kari Haapakangas: | No, Fokker D.XXI pärjäsi oikein hyvin neuvostopommikoneita vastaan, mutta kovin mielellään hävittäjälentäjämme eivät käyneet kisaamaan punahävittäjien kanssa. I-153 vielä menetteli, mutta I-16 oli Fokkerille pelottava vastus. Kyllähän Fokker tietysti tiedustelijana vielä menetteli jatkosodan alussa, mutta Curtisiin verrattuna olihan se melkoinen huononnus. Toki tiedustelijoilla oli tuolloin vielä Fokker C.VE-koneita, joten niihin nähden... |
|
| 02.05.2023 11:54 | Erkki Nuutio: | Konelistan koneet olivat: 1/ Curtiss Hawk 75 [USAAF P-36], 2/ Brewster 239 [USN F2A1], 3/ Fokker D.XXI, 5/ Fiat G50. Tiputtamani kone 4 oli Morane-Saulnier MS406. Se sai aivan vastaavan arvion kuin kone 3, eli Which french fighter went down to bloody defeat in May 1940, but Finland did quite well with. Tiputin koneen 4 kun mielessäni ajattelin Caudron -koneitamme. Ne olivat lähinnä susia |
|
| 02.05.2023 23:18 | Esa J. Rintamäki: | Fokker D.XXI ei voinut kehuskella suurella lentonopeudellaan, mutta ei ne neuvosto-SB:t ja Iljushin DB-3:tkaan kovin kiiruhtavaisia olleet. Kun suomalaiset latasivat Fokkereiden konekiväärien patruunavöihin myös valojuovapatruunoita, niin ne tehosivat, paitsi luotisuihkujen suuntaamisapuna, niin myös sytyttivät pommikoneiden siivissä olleet polttoainetankit tuleen. Waspi-Fokkerit olivat oikeastaan pakon sanelema ratkaisu, kun valmisteilla olleet Blenheimit vaativat Mercury-moottoreita. Neukkukoneissa ei ollut silloin vielä itsetiivistäviä tankkeja, so. raakakumikerroksia tankkien päällysteinä. Osuman tullessa vuotanut lentobensiini turvotti kumiin tulleen reiän umpeen. Ja taas mentiin! Lend-Leasesta oli sekin hyöty neuvostolentäjille, että Spitfireissä ja Hurricaneissa oli moternit heijastintähtäimet (Barr & Stroud?). Sitä ennen neuvostokoneissa oli kömpelösti valkoisella maalilla ja vapaalla kädellä tuherretut ympyrät tuulilaseissa (eläköön toveri Reguspatoff!). Mitä Morane-Saulnier MS 406:een tulee, sen syntymävikana oli nuhapumpun luonteinen Hispano-Suizan moottori. Kun Suomipoika nakkasi Moranen nokalle neukkujen Hispano-Suizasta edelleen kehittelemän Klimovin, niin saivat aikaiseksi "Mörkö-Moranen". Kovin hirveää sovittelutyösambaa ei tarvinnut tällöin harrastaa, peltisepät senkun vasaroivat uudet suojapellit nokille. Tuloksena: lentäjäslangilla "II luokan hävittäjäksi" kutsuttu lentolaite! Niin, ja neukut onnistuivat hyvin Shvetsov-tähtimoottorillaan, edelleen kehitelmänä Wright-Cyclonesta...! I-16 ei kovin nopea ollut, mutta niin sairaan ketterä, kuten kansalliset Espanjassa joutuivat huomaamaan. Heiluritaktiikka puri näihin kyllä. Ajatella, jos Suomen "Ilmailutarha" olisi onnistunut saamaan Heinkel He 112 B - hävittäjiä tykkiaseistuksella? Heinkel He 112 varhaisversio oli se tyyppi, jonka kanssa Messerschmitt Bf 109 esiintyi valintatilaisuudessa, että kummasta tulee Luftwaffelle pääasiallinen hävittäjäkone. He 112 B oli A-versioon verrattuna aivan toisenlainen kone, mutta Messerschmitt oli siinä vaiheessa jo vetänyt pitemmän korren. Tehtailija Ernst Heinkel oli pahastunut asian saamasta käänteestä sydänjuuriaan myöten. 112:aa kyllä meni käyttöön jonkin verran: Condor-legioonalle, Japaniin ja Unkariinkin. Romania myös sai näitä. Eikä Messerschmitt Bf 109 F:kään olisi huono valinta Suomelta ollut. Asiantuntijat ja 109:illä lentäneet pitivät sitä parhaana versiona koko tyypistä. |
|
| 03.05.2023 00:03 | Hannu Peltola: | Junien lisäksi sotakoneet ovat aina kiinnostaneet minua(kin). Jouni muisteli toisen kuvan yhteydessä, miten oli koltiaisena nähnyt SJ:n D-veturin ja se oli jättänyt lähtemättömät muistijäljet. Minulle vastaava tapahtuma oli Helsinki AirShow 1977, jossa mm. nelimoottorinen Avro Lancaster -pommikone suoritti ylilennon ja Viggen antoi äänimaistiaisia jälkipolttimen tuottamasta kumusta! |