05.07.2023 Puhelimen herätys alkaa hälyttää kellon ollessa varttia vaille kaksi yöllä. ― Eikä! Ei voi olla todellista… ― Unet Tampereen lepohuoneella jäivät junien T 3812 ja T 3807 välissä neljään tuntiin. Suolainen herätys. Katson puhelimen työvuoro-ohjeesta, jokohan siihen on päivittynyt, millainen takaisin Porin suuntaan kelkottava juna on. ― Mitä, mitä… Viinikan raiteella 208 odottaa lyhyt, viisivaunuinen »possujuna». Kaksi ensimmäistä vaunua ovat jotain tyhjiä, kolme viimeistä jäähdytetyssä nesteargonkuormassa. Veturiksi on arvottu Sr1 3008, mutta sen sijaintia ei vielä tiedetä ― tai ainakaan kerrota. No, palautellaan leparin avain rautikselle ―, ehkäpä siinä miehistöhuoneella kahvikupin ääressä jo päivittyy työvuoro-ohjeeseen veturille raidekin… ― Ja jo vain, päivittyvää ohjetta kahvipöydän ääressä katsoessa selviää, että kone löytyy Tampereen aseman vitosraiteen eteläpäästä. ― Siispä sinne veturivarkaisiin!
Nousen asematunnelista liukuportaat nelos- ja vitosraiteiden väliselle matkustajalaiturille. Vitosen eteläpäässä ei näy veturia ― on vain »pelkkää tyhjää kiskoilla». Sen sijaan nelosella liikkuu auto- ja makuuvaunujen letka kohti Viinikkaa ― kannen alle ―, Idän Ihmeen vetämänä. Rautiksella kaikuu Kaalihäkin keskipakoispuhaltimien korviahuumaava huuto, jota säestää yöjunamatkustajan laiturilla ulkoiluttaman kookkaan koiran kantava ja kuuluva haukku. Rautatievaunujen pyöränlaipat kirskahtelevat vaihteissa. Tampereen aseman yön apupäivystäjä »Pikku Kakkosella» on täysi rytke päällä. Kotvan kuluttua letka palaa veturin työntämänä jälleen takaisin asemalle, mutta nyt kolmosraiteelle, jolla seisoo Helsingistä Rovikseen matkaavan yöpikajunan IC 273 keulaosa.
Pässinä käytettävän Siperian Suden irrottua yöjunan hännästä puhelimeni alkaa soida.
― Aapee, vastaan.
― No se on Huhtala, huomenta! juttelee Pikku Kakkosen kuljettaja, ― Sää oles lähdössä kolmekasinollaseiskalla. Kuinka pian lähdet?
― Kyllähän mää ihan just olisin lähdössä, sanon, ― Olen tässä vitoslaiturilla jo.
― Tää veturi olis tässä kolmosessa. Tuutko tästä ottamaan? kuuluu puhelimesta.
― Jaa siinä autovaunujen päässä… Juu, mikäs siinä, mää tulen, myönnyn ehdotukseen.
Kiipeän veturiin ja toivotan Pikku Kakkosen kuljettajalle hyvät yöt. Soitettuani liikenteenohjaajalta vaihtotyöluvan sekä »rautoja ja silmää» siirryn Viinikkaan, jossa testataan vielä jarrujohto kytkettyäni veturin junan nokalle. Näköjään ne kaksi tyhjää vaunua veturin ja valkeiden jalokaasuvaunujen välissä ovat pajalta Mänskän kiisuliikenteeseen palautuvia huoltismammutteja. Juna saa lähtövärit ajallaan. Ajan aamuyön tunteina kevyttä junaa kitsaasti, jyrkästi radan profiilia mukaillen ― enimmäkseen »A-portaalla» tai rullaillen ―, hiljaa hiippaillen kuin rosvo. Vastaan tulevat opastimet näyttävät lähes poikkeuksetta ajon sallivia. Vain Pispalan haulitornin paikkeilla tönöttävä P755 vaatii pientä herkistelyä ―, jollaiseksi riittää liikenteenohjaukseen kilautettava »piikki». Heinoossa argonjuna kohtaa Rauman satamassa kasatun, Sr3-vetoisen T 3726:n ― pitkän sekulin ―, joka on mennyt sivulle jo hyvissä ajoin.
Hitsauskaasua trokaavan junan kurvaillessa Harjavallan tulovaihteissa kokeilen ottaa yhteyttä vaihtotyöhenkilökuntaan.
― Huomenta Harjavalta? huikkaan paikalliselle vaihtotyökanavalle.
― Huomenta kolmekasinollaseiska! kuuluu särmä vastaus.
― Oho, tääl ollaan jo hereillä! No ei mun sit tarttekaan kengittää tätä? kysyn.
― Juu ei, mää kengitän sen, sanoo Harjavallan vaihtotyönjohtaja, ― Paljonkos sulla on aikaa?
― Puoli tuntia, vastaan.
― Kun tossa nelosella olis noita anodeita, niin saataiskohan me ne sulle mukaan? kysyy kippari.
― Kyl varmasti! Sopiiko ajaa heti kiinni? kysyn.
― Aja kiinni vaan! käskee vaihtotyönjohtaja, ― Soitan sill’ välin ärpeeoolle, että tekee noista junan.
― Kolmekahdeksannollaseiskalla lupa kiinni kolmenollanelosessa, kuittaan.
― Oikein! vahvistaa vaihtotyönjohtaja.
Soitettuani vielä kauko-ohjaajalta vaihtotyöluvan ja kulkutiet vekslailen veturin kolmosraiteelta neloselle. Mutta se on vasta alkua T 3807:n vaihtotyöruljansseille Harjavallassa. Anodiletkan päällimmäisenä olevassa Oa-vaunussa on paha ilmavuoto. Vaihtotyönjohtaja kokeilee ensin, josko vuoto loppuisi jarrut sulkemalla, mutta harmiksemme emme pääse niin helpolla. Vaunun jarruputki on poikki, eli kysymyksessä on selvä »keikkavika». Siispä nostamme Kaalihäkillä rikkinäisen vaunun nelosesta kolmoseen sivuun, minkä jälkeen vasta pääsemme testaamaan nesteargonjunasta anodikuparijunaksi muuttuneen T 3807:n jarruja. Tästä johtuen lähtö Harjavallasta kohti Poria viivästyy reilun vartin.
Entisen Kissakujan ylikäytävän paikkeilla sarvipäinen ötökkä välttyy täpärästi junankeulaan mäjähtämiseltä. Huhhuh, riittääpäs loppumatkalle »äksöniä»! Poriin perillepääsemistä venyttää vielä vastaan tulevan IC 462:n tieltä sivulle meneminen Nakkilassa. Enpä leparilta keskellä yötä umpiunessa itseäni väkisin ylös repiessäni arvannut, että maalissa häämöttäisivät päikkäri ja poikkari. Rautatiematkoista ei koskaan tiedä.
09.10.2023 19:13 | Timo Haapanen: | Tosi mukava lukea näitä Ari-Pekan tarinoita veturinkuljettajan arjesta! | |
10.10.2023 04:33 | Ari-Pekka Lanne: | Kiva kuulla. Ja täytyy sanoa, että varsin mukava oli kesä aloittelevana kuljettajana. | |
25.09.2024 16:14 | Tero Korkeakoski: | Tästä vanhasta tuli mieleen että miksi argonvaunut olivat kuormassa Harjavaltaan? Nehän kulkevat normaalisti lastissa Harjavallan laitokselta Tornion terästehtaalle. Tai ainakin ennen ovat kulkeneet niin päin. | |
25.09.2024 21:56 | Ari-Pekka Lanne: | Tosiaan, Valloissahan on myös ilmatislaamo. Eli ei sitä hitsauskaasua varmaankaan sitten sinne suuntaan ole trokattu... |