??.??.1956 Asemalle johtava kaariaukko, kaaren päällä on kiitävää junaa kuvaava kyltti. Väri kaarella on ns. ryssänsininen.
01.12.2024 21:48 | Heikki Jalonen: | Linjurin tietä tukkii 1952 Packard. Harvahampaisuuden perusteella Patrician 400. Äveriäämpi auto edelleen vuonna 1956, ehkä jopa Valtioneuvosto- tai maaherratasoa. | |
04.12.2024 01:59 | Esa J. Rintamäki: | Kuvassa näkyvä linjuri minua kiinnosti sen verran että rupesin kaivelemaan lisätietoja: Yle Areenan uutisfilmeistä näkyi bussin kyljessä oleva ESLL:n logo. Kirjassa "Pula-ajan bussit 1945-1956" on luetteloitu Etelä-Suomen Linja-Liikenteen kalustoa: - Sivulla 141 on kaksi mainintaa ESLL:n busseista, joiden korin valmistaja on Wiima, vuosimallin ollessa 1955. Muut saman ajan bussit ovat Akro/Kutter-korisia, joiden takaikkunat puolestaan ovat vanhanaikaisempia kuin kuvassa. Tämän Wiima M-54:n kori oli perinteinen puukori, takaikkunan ja viimeisen sivuikkunan alareunoissa on lievää korkeuseroa. Mahdollisesti on kyseessä joko ESLL # 5, UR-767, alustana Mercedes-Benz OP 311. Tämän alusta oli akseliväliltään aika lyhyt. TAI ESLL # 9, UD-873, alustana Sisu B-68. Kuvan bussin rekkarista ei saa minkäänlaista tolkkua, vaikka kuinka itkisi. Paikkalukuna Sisulla oli 40 ja Mersulla 34. Itse kallistun pitämään kuvan bussia ESLL # 9:nä, eli Sisuna. Mersu siis oli niin sanoakseni tumppibussi. "Z" tuli Uudenmaan läänin rekkarilaattakirjaimistoon vasta vuonna 1958. Suomen Turistiautolla, jota näkyi filmissä ainakin yksi, oli kyllä tällaista Wiimaa paikkurina Helsingissä noihin aikoihin, joten siinä muuten olisi ollut myös takaovi. Tätä paikkuritakaovea ei kuvan bussissa ole. Niin ja STA:n ja ESLL:n maalauskaavion värisävyt ovat turhan lähellä toisiaan: harmaanvalkeaa ja sinistä. STA:n mainittuja paikkureita oli muutama tullut uutena ajoon helmikuussa 1956. Kivana yllärinä filmissä oli nähdä loviisalaisen Hj. Holmströmin Volvo-bussi # 39, UM-399, joka samalla valmistuessaan oli ollut pyöreänokkaisen "Hainhammas"-Kutterin eli korimallin Kutter 2 prototyyppi. Sen pystykalterimaskiakin oli talviverhon raosta nähtävillä sen verran, että tunnistus oli helppoa. Ilmiselvästi loviisalainen jouti tilausajoon vakituisten vuorojensa välillä...? |