26.04.1978 Helsingin satamaradalta (Katajanokka - Länsisatama) Helsingin ratapihalle saavuttaessa alitettiin Mannerheimintie. Sillan alla oli voimassa kuormaulottuma II pitkään, kunnes rata pohjaa kaivettiin syvemmälle. Kuvassa vallitsee vielä sillan aiheuttama ahtaus. Helsingin ratapihalla säilytettiin ja huollettiin matkustajavaunuja, kunnes Ilmalan ratapiha valmistui vaiheittain1980-luvun alkuvuosina. Vasemmalla vaihdekojun takana näkyy tavara-aseman rakennuksia. Kuvan keskellä kauempana kohoaa Helsingin työväentalon torni Siltasaarella.
| 26.04.2026 19:24 | Petri Nummijoki: | Mielenkiintoinen kuvakulma. Mutta voisiko kuvausaika olla hieman aikaisempi, kuin 1978? Kaukojunien huollon siirtäminen Ilmalaan (ja vaihtotöiden vähentyminen Rantaradan pääraiteiden yli) oli käytännössä edellytys Martinlaakson radan liikenteen käynnistymiselle eli kevät 1975 olisi viimeinen, kun Helsingin huoltoratapiha oli täydessä käytössä. Sen jälkeen Helsinkiin jäivät lähinnä autovaunut ja SNTL:n matkustajavaunut. Varmaan harvemmin tarvittuja matkustajavaunuja on voinut olla Helsingissä säilytyksessä vielä jonkin aikaa Ilmalan käyttöönoton jälkeen mutta teräsvaunujen määrän perusteella voisi ajatella, että tässä olisi vakituista pikajunaliikenteen vaunukalustoa. | |
| 26.04.2026 20:18 | Juhana Nordlund: | Toisaalta, näkyykö yhdessäkään teräsvaunussa helmapeltejä? Minä en erota sellaisia ollenkaan. Vielä joskus 1976 - 77 niitä näkyi lähes kaikissa sellaisissa "plootuissa", joissa niitä ylipäänsä oli ollut. Ehkä alunperin helmallisista Esslingen-vaunuista ne olivat jo ehtineet poistua, joskin helmalliset esslingeniläiset olivat muutenkin vähemmistö vähemmistössä. |