??.??.1918 / Tammisaari
??.??.1918 Kuvan teksti suomeksi: punavankeja kuulustellaan Tammisaaren asemalla.
Kommentit
| 29.08.2026 23:42 | Esa J. Rintamäki: | Ei näistä vangeista monikaan elävänä ja ehjänä päässyt kotiinsa normaaleita arjen askareitaan tekemään. Valkoisten suunnaton vihanpito ja kostonhimo täyttivät joukkohautoja urakalla, myös täällä Tammisaaressa. Vasta, kun ulkomailta alkoi kuulua viestejä, että Suomen itsenäisyyden tunnustamisen ehtona oli se, että joukkoteloituksista luovuttaisiin. Itse Lahtari-Kustaa Mannerheimkin yritti toppuutella tätä kiertokirjeellään, mutta viesti ei mennyt perille, ei ainakaan Hans Kalmille Lahdessa. Kevätkylvötkin tyystin tekemättä, maailmanlaajuinen influenssa (espanjantauti) riehumassa täälläkin. Joten ei mikään ihme että viikatemiehellä kiirettä piti! |
|
| 30.08.2026 10:25 | Erkki Nuutio: | Ei Venäjä eikä Saksa eikä Ruotsi olisi voinut uhata Suomea lyhyellä tähtäyksellä (vuosi kaksi), mutta Suomi oli hajonnut sisäisesti. Alkio vielä yritti sopua, mutta kumpikaan puoli ei enää sopua halunnut. Sdp:n siltasaarelaiset aloittivat sodan ja siten viimeistelivät hajoamisen. Kosto hävinneelle oli julma. |
|
| 31.08.2026 11:22 | Petri Nummijoki: | Punakaartissa taisi olla enimmillään 100000 ihmistä ja valkokaartissa 60000 eli yhteensä noin 5 % suomalaisista. Toisin sanoen noissakin olosuhteissa taisi useimmilla olla aika hyvät mahdollisuudet pysytellä rettelöintiporukoiden ulkopuolella, jos oikeasti mieli teki vain normaaleita arjen askareita suorittamaan. | |
| 31.08.2026 22:17 | Esa J. Rintamäki: | Otteita "Sisällissodan Pikku Jättiläisestä" (kirj. P. Haapala ja T. Hoppu), painatusvuosi WSOY 2009. Mukana omia mietteitäni. Sodan kokonaistappioista: Nykykäsityksen mukaan silloin surmansa sai noin 38 400 henkilöä. Näistä suomalaisia oli noin 36 000, sekä sodassa ja sen jälkeisissä olosuhteissa noin 2 500 muiden maiden kansalaisia. Nämä pääosin Venäjän, Saksan ja Ruotsin alamaisia. Taisteluissa kuoli noin 9 500 suomalaista. Luvussa on mukana haavoihinsa kuolleet ja taistelujen yhteydessä kadonneet. Valkoisia kaatuneita: n. 3 500, punaisia 5 700. Lisäksi osapuoleltaan epäselviksi jääneitä oli yli 300. Ja vajaat nelisenkymmentä puolueetonta myös. Taisteluiden yhteydessä arvion mukaan venäläisiä kaatui 800 - 900, noin 350 sakemannia, ja 55 ruotsalaista vapaaehtoista (yksi näistä oli Olof Palme, myöhemmän Ruotsin pääministerin kaima ja setä). Kadonneita venäläisiä ja saksalaisia oli yhteensä hiukan toistasataa. Taisteluiden ulkopuolella tapettiin aseettomana tai puolustuskyvyttöminä yhteensä noin 11 000 suomalaista. Näisti 1 650 oli taustoiltaan valkoisia ja punikeiksi luettavia oli noin 10 000. Tämän statuksen venäläisiä ammuttiin valtava määrä! [ Esimerkiksi Tampereen valtauksen yhteydessä muun muassa punaisten puolella ollut tykistöluutnantti Rosnatovskij - ammuttiin hiekkakuoppaan... ] [ Eräskin tapaus: - Suomessa voimassa olleen rikoslain mukaan raskaana olevaa naista EI SAANUT teloittaa, vaan hänen piti saada toipua synnytyksestä. Keväällä 1918 tiensä pään kohtasi muuan Hilma Kaivolahti, jonka laskettuun aikaan oli vielä kolme kuukautta. Samalla tavoin muitakin hilmoja pistettiin päiviltä, eikä laskettuja aikoja liioin kyselty. Raudussa ammuttiin huhtikuussa 1918 Enosta kotoisin ollut kahden lapsen äiti, n. 35 vee ikäinen Ida Maria Antintytär Kinnunen, joka EI KUULUNUT punakaartiin. Ampumisen motiivi: - suunsoitto ... Eikä ollut ainoa tästä syystä ammuttu! Viipurissa, toukokuussa valkoiset valloittajat järjestivät Viipurissa olleiden venäläisten joukkotappajaiset. Ja siinä meni joukkohautaan sekin venäläinen entinen tsaarinarmeijan eversti, joka oli sodan aikana kannattanut ja tukenut asehankinnoilla valkoista osapuolta! ] Vankileireihin koottiin huhtikuun alusta 1918 alkaen punakaartilaisia kannattajineen. Enimmillään vankimäärä oli huhti - toukokuun vaihteessa ollut lähes sata tuhatta. Valkoinen terrori vähensi vankimäärää noin kuudella tuhannella (joista naisia teloitettiin noin 200). Syksyyn 1918 mennessä koko juttu oli täyttä katastrofia: muutamassa kuukaudessa vankeja kuoli noin 12 500 aliravitsemukseen (tästä käytettiin fiiniä nimitystä: "marasma") ja sen seurauksena erilaisiin sairauksiin. Ja sitten vielä kesä - heinäkuun taitteessa kovalla voimalla iskenyt espanjantauti-nimellä tunnettu influenssaepidemia. Eikä siinä vielä kaikki: vankileireiltä vapautettuja tiedetään kuolleen noin 700, kotimatkallaan tai pian kotiin päästyään. Kuihdutettu elimistö ei kestänyt pikaista ruuan ahmimista... Tarkkaa lukua sotaan osallistuneiden määristä ei tietoa helposti löydy. Yhtenä syynä on koko sodan juridinen perustakin: - sotaa ei voitu noin vain julistaa ketään vastaan, kun se sisällissotaa kerran oli! Ei sitä julistettu bolshevikkihallituksen Venättä vastaan (ei Leniniä, ei Trotskia, eikä varsinkaan valkoisia: Koltshak, Judenits, Denikin ym. vastaan?). Eikä osapuolista kovin päivänkirkasta käsitystä kaikiten ollut, muun muassa herrojen Rahja (pietarinsuomalaista veljeskatrasta!), von der Goltz, Brandenstein, H. Salmela (Kotkan poikii ilman siipii), Svetshnikov, Bulatselj, Otto Ville K. ynnä muita. Punaryssä-nimitystä kantoivat tavalliset maaseudun punakaartilaiset, joilla oli yllään jokin venäläisen sotilaspuvun osa, vaikkapa pelkkä lakki! Valkoiset olivat kovin kerkeästi tällaiset "ristiäiset" pitäneet! Saksan-jääkärit olisivat sodanjulistuksen kiihkoissaan mahdollisesti tehneetkin, mutta valkoisen armeijan johdossa oli runsaasti entisiä tsaarinarmeijan upseereita ja erityisesti kenraaliluunantti Mannerheim himself nokkamiehenä, tämä fakta hiukan toppuutteli äkkinäisimpiä. Toinen iso ongelma oli: - mitä sotalakia voitiin Suomen sisällissodassa/luokkasodassa/vapaussodassa soveltaakaan? Ruotsinvallanaikaistako vuodelta 1732? Itsenäisyysjulistus oli annettu jo joulukuun kuudentena 1917, joten ei se Venäjän lakikaan kovin suosittu vaihtoehto ollut? Mannerheim itse sen lain omasta puolestaan kyllä hyvin tunsi ja samoin Lockstedtissa simputuksen takia hampaitaan kiristelleet Kuninkaallisen Preussilaisen 27. Jääkäripataljoonan jääkäritkin, Eduard Ausfeldia myöten Saksan armeijan vastaavan, mutta...? Kaiken takana oli myös Mannerheimin tunnettu asenne punakaartilaisia kohtaan - nimitteli näitä roistoiksi, isänmaanpettureiksi ja punaisiksi huligaaneiksi. Lisäksi se yllytys, minkä hän laski liikkeelle 25.2.1918 "ammutaan paikalla"-käskynä. Tämä villiinnytti valkoisen puolen joka ikisen ukkelin joka jonkinlaisessa johtotehtävässä oli. Ja mitä nolointa, lähes kaikki Mannerheim-kirjat ovat tästä käskystä tasan hiljaa! Toinen, varsin paha synti oli jättää kaikki ne valkoisten kenttäoikeuksissa istuneet ihmiset yksin kamppailemaan omantuntonsa kanssa. Eikä heille mitään jälkihoitoa annettu, muuten kaikki olisi vääjäämättä tullut julki. Vielä sekin, kun valtionhoitajana ollut "Ukko-Pekka" Svinhufvud allekirjoitti joulukuussa 1918 yleisen armahdusasetuksen, jonka vuoksi valkoisten töistä ei käyty ikinä minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Lienee "Vinhuvuutin" omalla pojalla ollut omaa lehmää ojassa, oltuaan Hennalan vankileirin komendanttina? Punaiset sen sijaan sen oikeuden saivat tuntea nahoissaan, karkeimman jälkeen. |
|
| 31.08.2026 22:57 | Petri Nummijoki: | Joka tapauksessa sodan lopputulos avasi Suomelle mahdollisuuden kehittyä demokraattiseksi maaksi, joka oli jo 1920-luvulla selvästi edellistä vuosikymmentä parempi paikka. Neuvostoliiton "kehityksestä" voidaan päätellä, miten Suomelle olisi käynyt, jos punainen osapuoli olisi voittanut. Radikaalivasemmisto oli Leninin aseistama, joten on äärimmäisen epäuskottavaa, että se olisi pystynyt irtautumaan Leninin otteesta. | |
| 01.09.2026 00:50 | Jorma Rauhala: | Tämä ei nyt oikeastaan kuulu tähän rautatiekuvaan juuri mitenkään, mutta kun nyt muutkin kirjoittavat - aivan turhan laveasti näistä asioista - niin pannaan täältäkin joku rivi. Aina tuppaa nimittäin monilta unohtumaan, että Suomi oli jo tuohon aikaan, 1918, varsin demokraattinen maa. Oli ollut jo pitkään yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, myös naisilla, ja eduskuntakin hoiti asioita jo vuodesta 1907 alkaen. Kaiken kukkuraksi sos.dem oli suurin eduskuntapuolue. Sitten vaan piti ruveta rähisemään venäläisten matruusien rinnalla ja hommaamaan tännekin punaista bolsevikkihallintoa. Punaisten toimintaahan organisoitiin hyvin pitkälti Venäjältä. Aseapua tuli junalasteittain Etelä-Suomeen Pietarista, ja myös bolsevikkien panssarijunia. Tarkoituksena oli saada proletarian diktatuuri tasavaltaisen demokratian tilalle. Ilmankos nyt tasan 40 vuotta sitten kuollut presidentti Kekkonenkin kuului tuona keväänä Suomen hallituksen eli valkoisten joukkoihin. |
|
| 01.09.2026 13:42 | Esa J. Rintamäki: | Pitää vaan muistaa sekin, että taustalla "kummitteli" ensimmäinen maailmansota, eräänlaisen kilpailuasetelman lietsomana. Mutta: - joka ikinen sota, oikeutetuksi kuvitellut myös, pahentaa moraalikatoa. Herra Jorma, en itse jaksa uskoa venäläismallisen proletariaatin diktatuurin sopivan millään tavalla suomalaisten tunnettuun perusluonteeseen (lue: vittumaisuuteen) niinkään isossa asiassa kuin mitä vuosi 1918 oksensi esiin. Niin, ja "toveri UuKaaKaa" oli silloin vielä seitsemäntoistias koulupoika, joka sai omantuntonsa rasitteeksi käskyn johtaa teloitusjoukkuetta Haminassa toukokuussa 1918. Tämä oli häntä jäänyt vaivaamaan, lopuksi ikää... Mitä ensimmäiseen maailmansotaan muutoin tulee, niin Saksa sai pääsyyllisen leiman itselleen. Kun taas Serbia, jonka tolskaamisesta sota lähti alkuun, periaatteessa sai jäädä rauhaan ja sai jopa hiukan enennettyä maa-alaansa. Sama sota synnytti myös Hitlerin, jonka moraalittomuuden muistomerkkinä nykyinen tilanne on. |
|
| 01.09.2026 14:01 | Rainer Silfverberg: | Tyytymättömyys Suomessa kasvoi 1. maailmansodan takia koska se aiheutti elintarvikepulan koska Suomi joutui maksamaan sekä rahaa että elintarvikkeita Venäjän armeijalle. Torppareilla taas oli niin pienet tilat että eivät elättäneet kunnolla kun kartanoille ja suurtilallisille piti antaa vain enemmän ja enemmän ruokaa joka kuskattiin Venäjälle. Jos Suomen olisi jotenkin onnistunut päästä irti Venäjästä ennen maailmansotaa (tai kuulunut Ruotsiin) niin vuoden 1918 katastrofista olisi ehkä vältytty. |
|
| 01.09.2026 15:43 | Esa J. Rintamäki: | Herra Rainer, II sortokausi oli alkanut vuonna 1908, jolloin todennäköisyys Suomen irrottautumiselle Venäjästä oli aika huono. Eikä Neva-joen ylittävän rautatiesillan valmistuminen Pietarissa v. 1913 olisi asiaa mitenkään helpottanut. Soppaa hämmensi vielä jyrkän suunnan ja tiukan linjan slavofiilien harrastama painostus - niin meitä kuin tsaariakin kohtaan. |
|
| 01.09.2026 16:10 | Rainer Silfverberg: | 1904-05 oli aikaikkuna jolloin Venäjä kävi sotaa Japania vastaan ja Suomeen oli sijoitettu vain välttämätön määrä sotilaita. Irtautumista yritettiin mm salakuljettamalla aseita Suomeen, mutta suurta aselastia tuonut S/S Grafton laiva ajoi karille eikä aseista saatu kuin murto-osa perille. Japanin sodan seurauksena keisari luopui itsevaltiudestaan parlamentin (Duuman ) hyväksi ja Suomi sai 1906 oman vaaleilla valitun Eduskunnan. |
|
| 01.09.2026 16:56 | Petri Nummijoki: | Ruotsissahan oli oma radikaalivasemmisto. Tosin asiat eivät edenneet niin pitkälle kuin Suomessa mutta olisiko tähän suurin syy siinä, ettei maantieteestä johtuen Lenin pystynyt vaikuttamaan Ruotsin tilanteeseen niin konkreettisesti kuin Suomen? | |
| 01.09.2026 17:20 | Esa J. Rintamäki: | Eipä silti, sen aikaisen SDP:n jäsenistössä oli v. 1918 sodan aikana myös "äkkivääriä". Nämä äkkiväärät sittemmin, elokuussa 1918 perustivat Pietarissa keskinäisen kehun kerhokseen Suomen Kommunistisen puolueen. Ja Talliinin Joopihan kävi loppusyksyllä 1917 Helsingin työväentalolla patistelemassa epäröiviä suomitsuhnia: "- No, yrittäkää edes nyt viimein sitä vallankumousta, tai muuten ei hyvä heilu!" |