23.02.2007 / ?

23.02.2007 Tammen kultaiset kirjat nro 63, Jere Jarruvaunu. Tästä sai kipinän oma junainnostukseni ollessani ala-asteella jotain 7-8 -vuotiaana. Ja mikäs sen mukavampi yllätys olikaan kun sisko oli viime jouluna ostanut ko. kirjan minulle lahjaksi. Olisi mukava kuulla mistä teidän "junahulluus" on peräisin?

Kuvan tiedot

Kuvauspaikka: ?

Kuvaaja: Risto Heikkinen
Lisätty: 23.02.2007 00:00

Muu tunniste
Sekalaiset: Junamatkustaminen

23.02.2007 14:44	Lasse Härkönen:	Asiallista. Omani taisin saada joskus 4-5 vuotiaana ja tallessa on edelleen. Sadunkin muistaisin varmaan ulkoa vielä tänäkin päivänä. Ville veturi, Taneli Tavaravaunu, Sakari(?) Säilövaunu... jne.
23.02.2007 15:16	Risto Heikkinen:	Tässä omassa kirjassa joka on jo yhdeksäs painos ja viime vuodelta, on Ville Veturit, Tanu Tavaravaunut, Sipi Säiliövaunut. Liekkö nimet muuttuneet vuosien varrella, sitä en muista. On nimittäin noista ala-asteajoistakin jo melko kauan aikaa.
23.02.2007 15:24	Teemu Lokka:	mullakin on tuon sarjan kirja :D mutta kaikista kivointa oli kun skidinä olin mummolassa otavassa ja savon-rata meni n. 50m päästä ;)
23.02.2007 15:44	Janne Harakka:	Oma "junahulluus" alkoi viime syksynä kun yksi nimeltä mainitsematon Vorggilainen kysyi millaisia vetureita työmaallasi liikkuu. Vastasin rehellisesti, valkoinen, punaisia ja vihreitä... Edellisissä työpaikoissa tuli kiskoliikenne tutuksi raidealueiden siivous/lumitöissä, kiskojen oikaisussa jne. Nykyisin kameran takaa yritän löytää sellaista kuvattavaa mitä ei ole vielä täällä ollut näytillä.
23.02.2007 15:54	Lasse Härkönen:	Eiköhän nimet ole olleet Tanu ja Sipi aina, todennäköisempää että itse muistin nimet väärin.
23.02.2007 17:00	Jukka P. T. Ruuskanen:	Kyllä tämä on yksi legendaarisimmista lastenkirjoista mitä on. Pienenä vaadin äiditä monesti, että "lainataan taas Jere Jarruvaunu" ja sitten kun sain viimein itse oman kirjastokortin niin tätä tuli lainattua useamman kerran. Toinen, myös Tammen Kultaisiin Kirjoihin kuuluvat kirjahan on "Ponu-junan Kilpailu". Sitä en tosin niin useasti saanut luettavaksi ja sitten sitä ei paikallisesta kirjastosta enää löytynyt.
23.02.2007 18:32	[Tunnus poistettu]:	Mun rautatieharrastus alkoi päivälleen 6.12.1989 Martinlaakson rautatieasemalla, jossa olimme kaverini, Hannun, kanssa ihmettelemässä Sm1-runkoa, jolloin kuski vinkkasi meidät tutustumaan ohjaamoon. Mehän tietysti emmittiin, että ei me voida tulla, sillä siellähän lukee isoin kirjaimin "Vain henkilökunnalle - Endast för personalen", johon kuski sanoi että jos minä luvan annan, niin silloin te voitte tulla ja niinpä pojat menivät ohjaamoon. Jo viisi minuuttia ennen junan lähtöaikaa, joka tuona pyhänä oli muistaakseni 12.52, aloimme pyöriä ohjaamossa ja tuumasimme, että meidän on varmaan parempi jo lähteä ennen kuin tää juna lähtee liikkeelle. Tässä kohtaa kuski löi meille pommin ja sanoi, että ei mitään pojat, tulkaa käymään Helsingissä. Mehän mentiin ihan shokkiin, että ei, eihän me voida tulla, eihän meillä oo lippuja eikä mitään mukana ja että kyllä me varmaan tästä nyt kumminkin poistutaan. Tähän kuski sanoi, että ei mitään, tulkaa nyt ainakin tohon Louhelaan asti kyydissä. Niinpä me sitten kasasimme itsemme ja matkustimme Sm1:n ohjaamossa kaikki 1,5 minuuttia. Tältä kyseiseltä reissulta jäi kuitenkin auki niin monta rautateihin liittyvää kysymystä, että juniin jäi siltä seisomalta koukkuun ja samalla tiellä ollaan edelleen. Älkää kokeilko tätä kotona, mikäli ette halua että rautatiet ottavat teistä yliotteen, joskaan en minä valita, paitsi vähän - ennen wanhaan rautatieharrastajilla oli kasvot ja kaikki tunsivat kaikki: nykyään on toisin - minä tunnen ehkä 10% esimerkiksi kaikista vorgilaisista ja sen 90% "tunnen" vain nimimerkin takaa, joka toisinaan on vähän paska juttu, jos on vähänkin erilainen persoona. Tämä tavallaan liittyy ja ei liity aiheeseen, sen verran liittyy, että harrastus monien muiden asioiden tavoin on siirtynyt kentältä internetiin.
23.02.2007 21:16	Ari O. Rantanen:	Itseäni kärpänen puraisi joskus 80 -luvun loppupuolella pikkupoikana. Kärpäsenpureman sain mm. Isoisäni talon luona joka sijaitsi Mäntylahdessa (Lapinlahden lähellä) radan lähellä, joten junia tuli katseltua aina kun siellä kävin. Kajaanissa asuessani seurailin välillä tavarajunia, jotka kolistelivat kohti paperitehtaita. Hetken ehdin seurata junia myös Mikkelissä, jolloin savonrata kulki n. kilometrin päässä talostamme. Huoneestani oli hyvä näköyhteys radalle, joten etäisyys ei haitannut, ja olihan radan varessa oivalliset mahdollisuudet ulkoiluun, eli junien tarkkailuun! Vaikka en olekaan mikään aktiiviharrastaja, on mielenkiinto junia kohtaan kuitenkin säilynyt lapsuudestani asti.
24.02.2007 09:44	Timo Salminen:	On mielenkiintoista, miten harrastukseen syttyminen tapahtuu eri ihmisillä kullakin omalla tavallaan. Itse olen katsellut junia koko ikäni, ensimmäiset muistikuvat siitä ovat 1970-luvun alusta, ja ehdin niillä jokapäiväisesti jonkin vuoden matkustaakin ennen kuin varsinaisesta rautatieharrastuksesta voi puhua. Tietoisen rautatieharrastuksen herääminen vähitellen 1980-luvun loppupuolen ja 1990-luvun alkupuoliskon aikana, myöhään siis. Hämeessä kun ollaan...
24.02.2007 12:34	[Tunnus poistettu]:	Muistorikas kirja myös meidän perheessä. Löytyy mankkanauhalta ylös otettuna, kun Make poikani yrittää innokkaasti muistaa ulkoa hänelle tästä lukemaani tekstä. (Kukahan hänelle lienee tämän alan perusteoksen hankkinut:) Elettiin silloin joulua 1973. - Tuon aikakauden vastaavaa muuta luettaavaa oli myös, kun Aku jenkkiveturinkuljettajan asuineen ja taskunauriksineen seikkaili Tiku ja Taku oravien kanssa jossain vastaavassa opuksessa, joka lienee huomattavasti vanhempaa tuotantoa kuin tämä.
26.02.2007 01:40	Sakari Kestinen:	Minä muistan tämän saman opuksen 90-luvun alusta ollessani srk:n päiväkerhossa, yhtään en muista mitä kansien välissä oli :)
26.02.2007 19:38	Tuukka Ryyppö:	Itselläni osasyitä on jäljitettävissä useampiakin. Ensinnäkin Pasilassa rauhanaseman kohdilla ollut höyryveturi, joka toimi vuosien ajan virallisena kiipeilytelineenäni. Se veturi on tullut skidinä koluttua todella tarkasti läpi. Muistan sen ilon, mikä tuli siitä kun onnistuin kiipeämään sen tikkaan ylös niin, ettei tarvinnut vain keulan sivuihin tyytyä vaan pääsi ihan sinne ohjaamon luokse käymään. (vanhempani olivat sitä mieltä, että jos en pääse itse ylös, en pääse itse alaskaan, eivätkä he siis auttaneet minua sinne). Lisäksi olen itse asunut lähes koko elämäni parin kilometrin säteellä junaradasta ja kaikki sukulaiseni ovat hekin asuneet paikallisjuna- tai metroradan varrella. Junat ovat ihan aina olleet tosi olennainen osa elämääni ja kun olen vieläpä luontainen teknofriikki, oli junaharrastus aika väistämätön siinä vaiheessa kuin tajusin junilla olevan tyyppimerkinnät.
26.02.2007 21:30	[Tunnus poistettu]:	Mulla harrastus alkoi , kun löysin tän palstan/sivun. Palstaa tuli sitten pari kuuta seurattuu. Ja sitten kun sain kameran pysty jo itekki ottaa kuvia ja niitä onki kertyny jo paljon!
11.03.2007 21:25	Elias Murto:	Tammen kultaiset kirjat: Junalla Timbuktuun. Mahtaako olla tuttu muille? Se oli minun ensimmäinen junakirja :)
16.01.2008 16:50	Joni Lahti:	Tämä on niin hauska hulluutta hahmottava kysymys, että siihen pitää ehdottomasti vastata! - Kauan sitten Seinäjoella tädin luona kyläillessäni menin jo aamusta katselemaan vaihtovetureiden työtä. Olin vasta 5 v. nassikka. Sitten onni potkaisi! Pääsin vanhemman serkkuni kanssa puhisevan Kanan koppiin ja wau, se kokemus oli niin pelottava ja kiehtova, että siitä se alkoi. Kotona jatkoin rakentamalla keittiöjakkaroista Kanan ja Suomen kartta eteen. Tiesin, että ne mustat viivat ovat ratoja, joita pitkin ajoin veturillani paikasta toiseen, en vain osannut lukea mistä mihin. Aika kului kuitenkin rattoisasti. Kotikaupungissani karkailin asemalle kurkkimaan vetureita, kerran poliisi toi meikäläisen sieltä illalla kotiin. Se oli noloa. - Paljon myöhemmin tulivat mukaan H0-vehkeet ja niiden kanssa rakentelu. Se onkin jo toinen juttu. Vieläkin kurkin kalustua sillä pikkupojan silmällä... Ei se hulluus ole parantunut.
16.01.2008 17:51	Pirkko Alanen:	"Minä ihailin villiä voimaa... " ja sitten: dieselin ääni turrutti pääni... Jotenkin näin siinä kävi...
17.01.2008 15:11	Olli Aalto:	Kyllähän nuo ovat aina kiehtoneet koko iän. Junaa tuli käytettyä pienempänä lukuisilla eri matkoilla erinäisiin kohteisiin. Määrätietoisempana harrastajana on tullut oltua heinäkuusta 2006 alkaen.
17.03.2011 19:03	[Tunnus poistettu]:	Minä taas... luin tämän kirjan olemassa olosta erään toisen saman sarjan kirjan... oliko se nyt "Peter Pan ja intiaanit" takakannesta ja olisin halunnut - mutta painos loppu mikä loppu! Tilalle löytyi toinen, oliko se nyt "Aku Ankka ja Patrik" - ihan hauska tarina alkuperäisen Disneylandin synnystä lapsen näkökulmasta. No, sitten aikanaan siskon luona tämä jarruvaunukirja löytyi lasten hyllystä - Vaasanmummu eli lankomiehen äiti oli etsinyt sen omasta hyllystään pojanpojalle. Kyllä oli hauska näin pitkän odotuksen jälkeen lukea vaikka lastentekstiä olikin. Ja sitten pari vuosikymmentä myöhemmin kun tuli aika muuttua enosta isoenoksi eli Jaakko syntyi - totta kai ostin tällaisen hänellekin kun Minkiön kirjakaupassa niitä oli! Ja vielä omistukseen kruunuksi Minkiön päiväleima ja postivaunuleimat... no, nyt kun poika on viisivuotias niin jo on iloinen tällaisesta. Pikkuveli Leo ja toisen siskontytön esikoinen Kaarlo saivat myös omat samalla lailla signeeratut kappaleensa. Saa ja näkee sitten aikanaan kunhan pojat kasvavat...
01.11.2012 16:50	Topi Pikkarainen:	Muistan kirjan. Junaharrastukseni alku on pimeässä minulle. Osasyyllisiä ovat että asuin jonkin aikaa isovanhempieni kotona vanhempieni kanssa noin vuoden ikäisenä, ja asuivat entisen Multisillan seisakkeen lähellä, ja veivät minua melkein joka päivä katselemaan junia.
01.11.2012 19:25	Heikki Kannosto:	Lienee kerrottu että äitini lapsuudenkoti oli muutaman kymmenen metrin päässä Viinijärven itäpään tulo-opastimesta, ja paikan sijainti ja kesäiset junamatkat sinne milloin Kalakukolla ja lätällä, milloin yöjunalla, milloin Porkkanalla eivät voineet olla vaikuttamatta mielenkiinnon syntymiseen. Ekan Märklin-luettelon sain 7-vuotiaana ja ekan peruspakkauksen 10-vuotiaana, ja Pienoisrautatiekerhoon liityin kai 15-vuotiaana. Toisinaan on tullut harmitelluksi sitä ettei ole kymmenen vuotta vanhempi - paljon jäi näkemättä ja kuvaamatta...
01.11.2012 22:08	Jouni Hytönen:	Meillä taas kotia lähin rautatiekohde oli Ankeriasjärven seisake Jyväskylä-Äänekoski-radalla. Siellä käytiin lenkillä vanhempien ja myöhemmin kavereiden kanssa. Puulaituri säilyi vielä jonkin aikaa seisakkeen lakkauttamisen jälkeen. Varhaisin muistikuvani rautateistä on varmaankin vuodelta 1979, kun ihmettelin autosta veturitallin nurkalla seisonutta lättähatun raatoa. Sen on täytynyt olla Jyväskylän tallissa palanut vaunu 4103.
01.11.2012 22:09	Jouni Hytönen:	Nämä kirjat (Jere Jarruvaunu ja Junalla Timbuktuun) löytyvät luonnollisesti jälkikasvun kirjastosta. :)
19.11.2012 23:19	Heikki Kannosto:	Karttapaikasta löytyy näköjään kaikki mahdollinen, myös vanha sukutila, nykyinen Simolantie 9. Nuolenkärki osoittaa navetan AIV-tornia, asuinrakennus on Simola-sanan alla, tulosemafori oli pisimmän radalle ulottuvan varjon kärjen kohdalla, Vnj tulovaihde on vasemmassa reunassa aivan tasoylikäytävän vieressä, alareunassa näkyy "pikatie" eli valtatie 17. 1960-1970-luvuilla ei kuitenkaan ollut näin harmaata edes sateella. Hyvä junayhteys saattoi hiukan myötävaikuttaa siihen että ukkini laittoi 1940-luvulla neljä kahdeksasta lapsestaan Joensuuhun oppikouluun. http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karta​nhaku/osoitehaku.html?e=615379&n=6947268​&scale=4000&tool=siirra&width=600&height​=600&mode=orto&lang=fi
03.04.2017 23:00	Esa J. Rintamäki:	Minä taasen näin/luin Jere Jarruvaunun pikkupoikana 1960-luvun alussa (olen syntynyt 1957). Siitä saakka olen halunnut sen itselleni. Viime syksynä Helsingin kirjamessuilla tärppäsi, ostin sieltä uudet Jere Jarruvaunun, Puksu, pikku veturin ja Junalla Timbuktuun. Eikä maksanut paljon. Oma mielenkiintoni rautateihin on perua niiltä ajoilta kun asuin Alavudella 1960-luvun alkaessa. Iskä opetti katsomaan, kun kello viiden juna meni (asuimme asemankylässä suht lähellä rautatietä). Noihin aikoihin meillä ei ollut autoa, joten matkat tehtiin junia käyttämällä. Jo melko varhain tunnistin lättähatun, Huru 12:n ja GAS:n veturit, kun muutimme Mänttään 1963 tienoilla. Kansakoulun alettuani muistan nähneeni ieräänä aamuna ison mustan höyryveturin tavarajunaa vetämässä kohti Mäntän asemaa. Olipa minulla kiiltokuva-arkki, jossa oli ruotsalainen ruskea sähköveturi ja mielenkiintoista kyllä myös ruotsinlätän kuva. Varsinainen laajempi harrastaminen alkoi hiihtolomalla 1974, kun matkustin Kouvolaan tätini luo. Kouvolassa näki höyryjä, Alsthomeja, virkatarvevaunuja jne. Tällä matkalla matkustin ekan kerran Porkkanalla, ja se oli elämys!

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!