06.10.2009 / Falköping, Ruotsi
06.10.2009 Svenska Motorvagnsklubbenin moottorivaunu 1177, sarja Y7, Falköpingin tallialueella.
Kommentit
| 10.10.2009 17:37 | Tunnus poistettu: | Komea aura! Tuollahan olisi jo merkitystä luntakin vastaan, ja ne pienet läpyskät, joita suomalaisissakin on, mitä virkaa niillä sitten? | |
| 12.10.2009 11:48 | Sami Hiltunen: | Kokeiltiinhan Dm7-sarjassakin tuollaista auraa. Aurat poistettiin, koska ne aiheuttivat moottorin tai vaihteiston ylikuumenemisia haittaamalla ajoviiman jäähdyttävää vaikutusta. Näin muistelen lukeneeni. | |
| 11.04.2010 12:18 | Jimi Lappalainen: | Olisko kellään kuvaa Y7:sta ja Dm7:sta vierekkäin jossain missä se on mahdollista, esim. Haaparannassa? | |
| 09.03.2017 16:45 | Esa J. Rintamäki: | Kuvan aura on jonkin aikaa kestäneen kokeilun tulos. Olen lukenut, kuinka yhteen ohjaamolliseen liitevaunuunkin oli kiinnitetty aura. "Läpyskät" oli tunnettu Ruotsissa jo pitkän aikaa, höyrykalustossakin niitä (ruotsiksi: snöbillar) oli. Suomessa ensimmäiset läpyskät oli Ds1-3- sekä Bm1-sarjoissa. Lienee Ruotsista otettu mallia... Y7 eroaa alkuperäisestä Y6-sarjasta sisustuksen osalta. Ero on suurinpiirtein samanlainen kuin alkupään Sm1:llä ja Sm2:lla keskenään, näin suomalaisittain sanottuna, tosin Y7:n paikkaluku oli Y6:een verrattuna hiukan pienempi. Erään huomion mukaan Y7:n penkkimalli toi mieleen yhdistetyn Ei72:n ja Dm9:n penkit. Y8 oli varustettu vielä mukavammilla istuimilla. Ensimmäisessä Y8:ssa oli DC-3:n penkit. Y8 oli alkujaan käytössä yöllä kulkeneissa pitkissa vuoroissa ja matkustajat saivat pientä korvausta vastaan käyttöönsä tyynyn ja huovan. Koneistossa ja ulkoasussa ei ollut sarjojen välillä eroavaisuuksia. Kolme vaunua muutettiin salonkikiskobusseiksi poistamalla penkit ja laittamalla tilalle irtotuoleja ja pari pöytää. Sarjaksi tuli YSo6 (vuoden 1970 jälkeen YS). Ne olivat käytössä lähinnä tarkastusmatkoilla ja sittemmin ne siirrettiin omatarvemoottorivaunuiksi sarjaan Qgm. Suomalainen lättä perustui Hilding Carlssonin konstruoimaan sarjaan YCo4, jonka moottorin teho oli 155 hv. YCo4:stä ei kuitenkaan tullut SJ:n päätyyppiä, sillä samaan aikaan Y6:n suunnittelu oli jo varsin pitkällä, ellei peräti valmis. SJ sittemmin myi YCo4-kalustonsa liitevaunuineen (myös Y6 ja- ja Y7-kalustoa ja liitevaunuja) tanskalaisille yksityisrautateille, jossa palvelus jatkui vielä jonkin aikaa... Kaukaisin paikka missä ruotsinlättiä saattoi nähdä, oli Liberiassa, Afrikassa LAMCO-kaivosyhtiön enemmän tai vähemmän pienimuotoisessa henkilöliikenteessä. Y6-Y7-vaunuja muutettiin aktiiviuran jälkeen sähköradan huoltovaunuiksi, sarjoihin Qgz-yä ja Qhz-ö (hieman samaan tapaan kuin suomalainen Ttv, kääntyvine kattolavoineen, apukoneineen kaikkineen). Myös muuhun omatarvekäyttöön niitä muutettiin. Myytiinpä Norjaankin viisi ruotsinlättää (saivat NSB:llä sarjamerkin BM89). Ruotsinlätistä tehtiin myös sähköinen versio, sarjat X16 ja X17, ne erosivat toisistaan matkustajaosaston istuinjärjestelyllä. Niilläkin oli omat alkuvaikeutensa: hieman alimitoitettu sähkölaitesuunnittelu ainakin. Ruotsinlättien loppuaikoina SJ:llä ihmeteltiin että kumma kun sähkölättiä ei aikoinaan tilattu enempää (tarvetta olisi ollut). Joissakin ruotsinlättien liitevaunuissa oli 1. luokan istumapaikkoja ja viihtyvyyttä lisäsi pieni pentry. Kimmo Pyrhösen kirjassa mainittiin kuinka suomalaisten postiliitevaunujen malli saatiin Ruotsista. Kaikkiaan ruotsinlättiä on valmistettu 402 vetovaunua, joista 30 sähköistä. Liitevaunuja 321 kpl. Lisäksi yksityiselle Göteborg-Säro-radalle valmistui 8 vetovaunua (nämä juuri päätyivät LAMCO:lle). Summa 731 kpl. Ruotsin lättäliikennettä oli vuosina 1953 - 1989, valmistusvuosien ollessa 1953 - 1960. | |
| 19.04.2017 01:19 | Esa J. Rintamäki: | Y7 1177 valmistui vuonna 1958 ASJ Linköpingin konepajalta. Sarjamerkki oli aluksi YBo7. SJ hylkäsi tämän rälsbussin vuonna 1986, ja samana vuonna se myytiin SMOK:lle. SLM 1982 kertoo että 1177 oli vuonna 1981 sijoitettuna Gööteporin liikennepiiriin Halmstadin varikolle. |