14.08.2012 / Jämsä

14.08.2012 Raumalle lähtevä paperijuna T 3438 (Sr1 3050 + 2 Sim + Simn(-t) + 6 Sim + 3 Tau) odottelee kulkutien muodostumista ja lähtövärien ilmaantumista vitosraiteella. Liikenteenohjaaja ei kuitenkaan laske junaa linjalle ennen kuin Dv12 2528 (kolmosraiteella) on vetänyt neloselle ankkuroidun roikan Kaipolaan johtavalle radanpätkälle. Tehtaalla odotellaan jo tyhjiä, metallinhohtoisia siirtokatevaunuja ja Tau-vaunujen kuljettamaa valkeaa, hienojakoista kaoliinia. Kyseinen vaunusto on juuri saapunut Raumalta junassa T 3742 (Sr1 3087 + Simn(-t) + Sim + 3 Simn(-t) + Sim + 3 Simn(-t) + Sim + 2 Simn(-t) + 2 Sim + Simn(-t) + 3 Tau + Simn(-t) + 5 Sim). Junan matkaveturi Sr1 3087 sitä vastoin jatkaa matkaansa edelleen Jämsänkoskelle yksinäisenä veturina Vet 11301 noutaakseen sieltä Raumalle menevän paperijunan T 3440.

Näin tehokkaasti ja aikailematta toimii Jämsänjokilaakson kultamunia munivien paperikoneiden tuotteita kuljettava koneisto – toimittaen kaiken tämän valkeaksi jalostetun vihreän kullan sukkasillaan – varkain kuin rosvot – maailman merien ääreen, alttiiksi Ro-Ro-, Sto-Ro- ja Lo-Lo -alusten laivaamaksi joutumiselle. Se ei ole kuin yksi hetki, kun vetomestari painaa sataman päässä rullat ramppeja myöten kasetteineen tai mafeineen Ro-Ro -paatin kansille kuin mystisen M/S Estonian autokannelle ikään. Rauman satamassa tiedetään, että laivat uivat laituriin "kuin junat" – ja vastaavasti UPM:n asiakasjunat saapuvat satamaraiteistoille Rauman päivystysvetureiden työntäminä "kuin laivat". Melkein voisi kellonsa ajastaa näiden mukaan. Sen ohella, ettei yksikään vaihteenkieli ole tässä yötä päivää raksuttavassa koneistossa koskaan väärin, on erityisen hienoa ja mieltä nostattavaa se, kuinka tästä prosessista suoriudutaan kotimaisia veljiä ja siskoja – haalarinpulttuisia vekkejä ja lippalakkisia ratapihakonnareita – työllistäen ja valtaosin kotimaista, uusiutuvaa sähkövoimaa käyttäen.

Kuvan tiedot
Junatyyppi
T: 3438, 3742
Vaihtotyö:
Muu tunniste
Rautatieinfra: Merkki, Turvalaite
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit

29.10.2014 16:59 Juhani Pirttilahti: Samaan aikaan Antwerpenin satamassa puretaan lastia junaan, jonka DB Schenker ottaa aikanaan kuljetettavakseen. Matkalla ylitetään valtioiden rajoja, kahlataan kerran meren ali ja ajetaan pitkää päivää Skotlantiin, jossa UPM:n Caledonian paperitehdas sijaitsee.
29.10.2014 19:16 Jyrki Talvi: Tosi poikkeuksellista että raiteella 4 oleva, Sim roikka vietiin/dään illalla Klaan kun normaalisti noi menee aamulla. Lisättynä 3718:san vaunuilla, riippuu tietenkin onko Klassa ollut kiire tavaraa lastattavaksi vaunuihin. Itsekkin Jämsänjokilaakson junaliikennettä, seuranneena.
30.10.2014 01:13 Ari-Pekka Lanne: Niin, tuo Raumalta Jämsään (1/10-2012 alkaen Rma-Jsk) iltasella – Tampereen ja Jämsän välillä jokseenkin vanhan rikkihappojunan T 3037:n (http://vaunut.org/kuvat/?tag0=16%7CT%7C3​037 ) viivalla – kulkenut T 3742 oli tosiaan Lielahti-Kokemäki -välin perusparannustöiden aikaansaamia kummajaisia. Se kai korvasi lähinnä normaalisti puolenpäivän jälkeen Raumalta Jämsänkoskelle lähtevää T 3730:aa, toimittaen samalla veturin junaan T 3440 (Jsk-Rma), minkä asian tavallisesti teki ja tekee Vet 11537 (Tpe-Jsk). Jos katselee noita remonttikatkojen aikaisia grafiikoita, ovat välit Llh-Hva ja Kki-Rma jätetty plankoiksi klo 08:00-16:00. Ainoastaan Mn-Pri-Hva -rikastependelit pyörivät. Siinä jäi päiväsaikaan monta Simiä mottiin Raumalle – josko se sai joskus illan tullen aikaan alkavaa vaunupulaa Jämsän päässä. Kuka noista ottaa selvää...
30.10.2014 20:08 Jyrki Talvi: Rma Jsk aamujuna kulkee nykyisin Nrolla, T 3702.
30.10.2014 20:10 Jyrki Talvi: Toi aamujuna kulki vuonna 2012 vielä Nrolla, T 3700.
30.10.2014 20:18 Juhani Pirttilahti: Kuvahan on otettu, kun ratatyöt vielä pyöri täysillä ja katko liikenteessä klo 8-16. Tämä mainittu aamujuna pääsi kulkemaan vasta klo 15:n tienoilla. Ja sitten sen perään lähti heti vielä sellainen, joka oli normaalisti puolen päivän juna.
31.10.2014 11:40 Ari-Pekka Lanne: "Virka-aikaisia" liikennekatkoja on Rauman/Porin-baanalla viime vuosien mittaan ollut useampia, ja jos nyt olen oikein käsittänyt, kuvanottopäivä – tiistai 14/8-2012 – oli ensimmäisen katkon toinen päivä. (Saa korjata jos muistan väärin.) Tätä kyseistä katkoa edeltävä – 4/6-2012 voimaan tulleen vakkarin mukainen – tilanne näytti siltä, että Raumalta lähti virka-aikaan kaksi tavarajunaa – T 3736 Rma-Kki klo 11:28-12:12 (jonka jatko T 3714 Kki-Tpet klo 13:54-16:22) ja T 3730 Rma-Jsk klo 12:37-17:06. Lisäksi klo 6:30 lähti veturisiirto Vet 11354, joka ehti Lielahteen melkein ennen virka-ajan alkamista, klo 8:32. Toki useimpien tamperelaispankkien tytöt olisivat ehtineet silläkin sorvin ääreen – ainakin jos pankkivirkailijoiden työajat ovat yhtään synkassa konttoreiden aukioloaikojen kanssa. Kaikki edellä mainitut junat olivat kulussa maanantaista lauantaihin, mutta T 3730 tarmokkaampana myös sunnuntaisin.

Syksyn 2012 katkon aikana Raumalta lähti arki-iltapäivisin varsin lähekkäin kolmekin junaa – T 3718 klo 14:07 (toimittaen junien T 3736 ja T 3714 asian), T 3742 klo 15:46 (kuvassa) ja T 3716 klo 16:24 (kuten normaalistikin). Kiireisempi T 3742 painoi "järjestelyjunan" T 3718 ohi Kokemäellä, eikä T 3716:kaan jäänyt T 3718:sta lopulta kuin varttitunnin – T 3718:n tuloaika Tampere tavaraan 19:28, T 3716:n 19:45.

Katkojen aikaisia kuin myös katkojen välisten aikojen vakkareita on toki vuosien aikana sieltä täältä hiukan viilailtu ja retusoitu muuttuneita kuljetustarpeita myötäillen. Esim. junan T 3718 kulkupäivät näyttäisivät vuonna 2013 harventuneen tiistaihin ja torstaihin. Ja tänä päivänä moista kuljeskelijaa ei löydy vakkarista enää laisinkaan. – Vuodet eivät ole veljiä keskenään…
31.10.2014 13:03 [Tunnus poistettu]: Nykyään T3718:aa korvaa tavarajuna T3712 joka kulkee kerran viikossa. Rauman liikenne on muutenkin hiljentynyt mm. Rauma-Tampere iltasekatavara T3732 loistaa poissaollollaan ja T3723 ja T3712 kulkevat kerran viikossa kun ennen kulkivat lähes joka päivä.
31.10.2014 13:22 Ari-Pekka Lanne: Niinpäs olikin, lauantaisin kulkeva T 3712 – ja saattaapa joskus mennä muinakin päivinä jotain (jonkinnumeroista) samalla viivalla "ylimääräisenä kulkuun asetettuna": http://www.vaunut.org/kuva/89971

Lähtisiköhän Rauman radan ja sataman liikenne sekä koko "Suomi-tiimi" uuteen nousuun, jos räjäytettäisiin Ulko-Petäjäksen kalliot mereen?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!