Hanko asema
Seesteinen sunnuntaipäivä Hangon asemalla. Deeverit 2538 ja 2609 odottelevat uusia tehtäviä ja Dm12 4411 on suuntaamassa Karjaalle taajamajunana...
Välillä Jyväskylä–Rauhalahti
Dm12 #4408 ajoi eilen toistaiseksi viimeinen HDM vuoro siis H 429 Tamperelta Jyväskylään. Tänään siiretiin yksikkö MV 11927:lla Pieksämäelle...
Pieksämäki Temu
Hangon radalla entisen Raaseporin aseman kohdalla 11.5. tuleen syttynyt Dm12 4403 sekä Huutokosken ja Maaveden välillä 5.6. tuleen syttynyt Dm12...
Välillä Joensuu asema–Onttola
Keskinkertainen kuva tavanomaisesta kulkijasta. Julkaistakoon se kuitenkin, koska tämä juna ei päässytkään perille .
Jyväskylä
Eilen (ja tänäänkin) peruutiin lähes kaikki Dm12-vuorot Jyväskylän ja Seinäjoen välillä. H 482 saapui vielä aamulla Jyväskylään (4401...
Huutokoski
Lakkopäivän junaliikennettä Huutokosken asiallisessa rautatiemiljöössä.
Höljäkkä
Rauhallinen on ilta Höljäkän asemalla, kun päivän toinen ja viimeinen taajamajunavuoro Nurmekseen saapuu.
Välillä Tammisaari–Skogby
Hiljattain Vorgissa oli kritiikkiä "raatokuvan" julkaisun yhteydessä, mutta rohkenen laittaa tämän silti esille, koska lienee suhteellisen...
Välillä Koura–Seinäjoki asema
Kevätillan jo pimetessä HDM 485 Jyväskylästä lähestyy Seinäjokea.
Välillä Onttola–Joensuu asema
Dm12 4404 saapuu Joensuuhun.
Välillä Onttola–Joensuu asema
Tupla-Dm12 Pieksämäelle. Ei näyttänyt tällä kertaa olevan täyttä.
Joensuu asema
Joensuun aseman raiteet 1 ja 2 on suljettu liikenteeltä tästä päivästä lähtien aina 23.8. asti; niiden paikalle rakennetaan uusi raide 901 eli...
Kolho
HDM426:n Dm12 4414:n matka tyssäsi Kolhoon. Apuun tuli Vilppulasta deeveripari 2546+2563. Kuvasta myös näkee, että Kolhon kaikki sivuraiteet...
Huutokoski
Historiallisten tapahtumien pläjäys Huutokoskella, kun Sm1-romuletka kohtasi HDM 729:n joka pysähtyi pikaisesti ottaakseen kyytiin yhden...
Joensuu asema
Taajamajuna 723 Pieksämäeltä on saapunut Joensuun ykkösraiteelle odottamaan varikolle menoa taukoa varten ja myöhemmin lähtöä junana 724 takaisin...
Joensuu asema
Dm12 4402 Joensuun asemalla.
Nummela
Viidakkopendo tunnustelemassa kiinnostusta henkilöliikenteeseen Nummelassa. Samalla junakohtaus Dv12-parin kanssa.
Ei kommentteja
24.03.2021
Joensuu asema
Dm12 4403 vaihteella ja taustalla seisomassa Dr16-parin vetämä pönttöjuna.
Haapamäki
H427 jäi reilusti myöhään T3312 sakattua Orivedelle. Haapamäeltä oli järjestetty bussikorvaus Keuruulle ja takaisin. Vankkapari pääsi lopulta...
Uimaharju
Ja lopulta se vankka tulikin. Nyt voi puujuna jatkaa matkaa.
Hakuehdoilla löytyi 2310 kuvaa