Saari
NRC:n tarkastusjuna saapunut Saareen.
Parikkala
Miehistön hyvinvointi on pää-asia näillä matkoilla, joten makkarat lämpiämään Valmetin kupeelle...
Parikkala
HMVY:n lätille löytyi sopiva yöpymispaikka aseman eteläpuolelta (r.907). Miehistö nautti makoisat unet "Kägöne'ssä ( http://www.kagone.fi/ ).
Joensuu asema
Joensuussa lätät saivat täydennystä tankkeihin.
Heinävesi
Heinävedellä kohdattiin kohti Pieksämäkeä matkaava uuden polven lättä.
Könönpelto
Könönpellosta haarautuu rata Akonniemen satamaan. (Nimet saa korjata oikeiksi!).
Varkaus
Taipaleen kanavaan on pyrkmässäi myös vesikulkuneuvo, mutta raideliikenteelle annetaan etusija.
Jyväskylä
Ensin kohti Pieksämäkeä lähtee hieman myöhässä kulkenut pendo.
Haapamäki
HMVY:n lätät valmistautuvat lähtöön pitkälle kierrokselleen Haapamäellä.
Haukivuori
Suolahden porukka oli taas näkyvässä roolissa. "Asemahenkilökunta" morjestaa junan lähtiessä paluumatkalle.
Riihimäki asema
Kolmannen laiturin katosta maalataan alapuolelta vaaleankellertäväksi. Kuvattu klo 11.40.
Haukivuori
Savon radan päivä 2019 ja rataosan 130-v juhlat. Otavan lätän lähtöaika lähestyy. Asemakuulutukset tulivat kovaäänisistä komeasti.
Haukivuori
"Junanvaihto pohjoiseen sekä etelään matkustaville."
Mikkeli, Tokero
Tänne arkistoidut kuvat ovat tärkeitä dokumentoitaessa muutoksia rautateillä. Merkittävin muutos nykyisessä ympäristössämme liittyy ilmastoon....
Haukivuori
Savon radan päivän ruuhkaa Haukivuoren asemalla.
Haukivuori
Savon radan 130-vuotis juhlapäivän liikennettä, päivän ensimmäinen museojuna Haukivuorella. Lättä oli n. 20 min myöhässä muun junaliikenteen...
Mäiskälä
Henkilöjuna meni, Ähtäristä lähettävät kohtauksen jälkeen seuraavan. Pistähän Vihtori puuta kaminaan.
Riihimäki asema
HMVY:n lätät alittavat pian Riihimäem ohitusraiteella Vuorelan tunnelin.
Lahti
HMVY:n lättävaunut valmistautuvat matkalle kotiin Haapamäelle.
Lahti
Loviisasan satamasta (?) juna on saapunut Lahteen.
Hakuehdoilla löytyi 4991 kuvaa