Orivesi
Hetki odotellaan Orivedellä vastaantulevaa H428:aa ja matka pääsee jatkumaan kotiin.
Heinola
Hulppeat näkymät ovat Jyrängön sillalta Ruotsalaiselle.
Heinola
Lätät lähdössä Heinolasta kohti Lahtea, josta matka jatkui Riihimäen kautta kohti Haapamäkeä.
Salpausselkä
Sunnuntain vuoro lähdössä Salausselältä.
Myllyoja
Samana aamuna syttyi Kuusakoski Oy:n "autovarasto" tuleen muodostaen runsaasti savua. Palo ei kuitenkaan haitannut junaliikennettä (ainoastaan yksi...
Vierumäki
Vierumäellä oli Topparoikalla avoimet ovet.
Salpausselkä
Lauantain ensimmäinen matka Salpausselältä Heinolaan varmistettiin runsaalla hiekoitusella ruosteisille ja heinittynelle kiskoille.
Riihimäki asema
Onko ensimmäinen kerta, kun Dm7-kalusto alittaa Vuorelan tunnelin Riihimäellä?
Riihimäki asema
Tankkauksen jälkeen matka jatkui hieman takaisinpäin, jotta päästiin Vuorelan tunnelin kautta kohti Lahtea.
Riihimäki asema
Riihimäellä myös lätille annettiin lisää "ruokaa".
Tampere asema
Kuljettajalle (myös muu henk.kunta) suotiin pizzatauko Tampereella (oikealla korvalla vanha Nokialainen saman aikaisesti).
Orivesi
Orivedellä oli hetki aikaa jäähdytellä moottoreita IC86:n ohitusta odotellessa.
Välillä Lahdenperä (uusi)–Länkipohja (uusi)
Helteinen sää pani myös lätän jäähdytyksen äärirajoille.
Välillä Jyväskylä–Orivesi
Pian lättä pyyhältää yli 4km:ä pitkään Lahdenvuoren tunneliin.
Jyväskylä
Jyväskylässä kulkusuunta vaihtuu kohti Tamperetta. Filmiryhmä halusi kuvata tunneleita... ja niitähän riittää Jyväskylästä lähdettäessä. Lähtö...
Keuruu
Lyhyt pysähdys Keuruulla, ennenkuin H482 on ennättänyt riittävän etäälle.
Haapamäki
Kaksi eri ikäkautta lähdössä Haapamäeltä Jyväskylään. Vasemmalta nuorikko etuilee ja lähtee ensin, kun yksikkö on ohittanut Keuruun lähtölupa...
Välillä Oulu Tuira–Oulu asema
Porhan lättä on käynyt tilausajolla Kemissä ja tässä saapuu takaisin Ouluun sadekuuron sattuessa juuri pahimmoilleen.
Kemi asema
Kemissä IC 27 odottelua.
Rovaniemi (uusi)
Päivystäjä autovaunujen kimpussa Rovaniemen ykkösellä ja lätät raiteella kolme.
Hakuehdoilla löytyi 4991 kuvaa