Konepaja, Hyvinkää
Mikä on tämä Otso? Se toimi aivan kuin konepajan oma veturi. Ulos, ja sisään. Juoksin hangessa ja koetin saada selvää valmistajan numerosta....
Heinävesi
H725 lähtee Heinävedeltä.
Heinävesi
Taajamajuna 725 Heinävedellä.
Heinävesi
Taajamajuna 726 saapuu Heinävedelle.
Jyväskylä
Sinivaunuinen taajamajuna on saapunut Jyväskylään viimeisen kerran. Samalla päättyi 23229:n ja 23260:n työura, eikä 2711:lläkään taida olla enää...
Välillä Vuokatti–Kontiomäki
Takaisin tultiin tyhjin käsin, mutta mäkeä ylös höristävän veturin kuuli jo kaukaa.
Välillä Kontiomäki–Vuokatti
Dv12 2614 on herännyt kuvaajan lailla heti aamusella liikenteeseen. Tässä viedään vaunuja Vuokattiin.
Välillä Myllyoja–Heinola
Lauantain tavarajuna lähestyy Sinilähdettä.
Heinola
Lahdesta tullut vaihtotyö on jättänyt vaunut linjalle jo ennen siltaa – lieneekö vaikutusta ollut sillä, että heinolalaiset ovat valittaneet (!)...
Nastola, Haravakylä
Loviisan juna oli tällä kertaa melko lyhyt, mutta Lahdesta Kouvolaan oli vetureita runsaasti. Kiitokset Toni Puolatielle veturien numeroista.
Lahti, Ahtiala
Ahtialan asemarakennus peittyy puiden taakse, mutta vanhaa ratapihaa on poljettu esiin museojunien pysähtyessä asemalla.
Heinola, Myllyoja
Optisesti kutistettu 500-metrinen juna kipuaa Myllyojan ratapihaa kohti.
Riihimäki tavara
Dv12 menossa päärataa pitkin johonkin.
Vaasa
Viimeinen säännöllinen Dv 12 Vaasan radalla vetää viimeisen kolmivaunuisen rungon Jyväskylään. Torstaina oli runko lähes kokonaan töhritty, nyt se...
Ei kommentteja
24.10.2015
Kemijärvi
Dv12 2527:n ja 2704:n vetämä raakapuujuna Kemijärvellä 26.2.2015.
Seinäjoki asema
Kolmen junan kohtaus Seinäjoella 30.7.2015. IC 47 Helsingistä Rovaniemelle (Sr2 3203), H 446 Vaasasta Seinäjoelle (Sr1 3046) ja H 445 Jyväskylästä...
Vihtari
Tuikitavallinen junakohtaus Vihtarissa - H 724 odottelee sivuraiteella vastaan tulevaa H 723:a (Dv12 2549+Ein 23231+EFiti...
Seinäjoki asema
Harvemmin yhteen kuvaan mahtuu kaksi samalla matkalla samalla rataosalla samaan suuntaan käytettyä junaa. Vasemmalla H 441, jolla matkustin...
Vaasa
H 450 valmiina lähtöön Vaasassa 17.10.2015 veturinaan Dv12 2534.
Hakuehdoilla löytyi 21950 kuvaa