Välillä Haapamäki–Keuruu
Seinäjoelta Jyväskylään matkalla oleva kiskobussi viimeisillä kilometreillään ennen Keuruun asemaa.
Keuruu
Kiskoautojuna Tampereelta on saapunut Keuruulle ja lähtee kohta takaisin päin. Yksi syy matkustaa nimenomaan Keuruulle oli, etten ollut...
Alavus
Heinäkuun viimeinen ilta Alavudella. Kiskobussivuoro pysähtyy. ArcticRailin raakapuujuna on lastattu aamulla tapahtuvaa lähtöä varten.
Välillä Pääskylahti–Savonlinna asema
Kesäpäivän liikenne Kyrönsalmella on vilkasta, vaikka syväväylä onkin siirretty tois puolelle kaupunkia. Toisaalta eipä sitä hyödyntäviä aluksia...
Välillä Lusto–Retretti
Luston ja Retretin välinen etäisyys on taajamajunavuoroverkostossa verrattain lyhyt, reilun kilometrin. Sn-nopeuteen (80) ei ainakaan tällä...
Lusto
Entinen Punkaharjun ja nykyinen Luston asemarakennus on todella upea. Lehmäkin on... piristävä. Aamuvuorolla ei ollut Lustoon tai sieltä pois...
Punkaharju
Taajamajuna hiljentelee Punkaharjun pysähdystä varten. Alla (tai pikemmin ympärillä) on rautatieverkkomme ainoa Langer-palkkisilta, joka on...
Parikkala
Dm12 4413 toi HDM744:n kääntyäkseen takaisin HDM745:nä. Samaan aikaan tapahtui IC3:n ja IC8:n kohtaus, joten kaikille laituriraiteille oli käyttöä.
Punkaharju
Kesä, Punkaharju ja Vankka matkallaan kohti Savonlinnaa.
Konepajan tasoristeys, välillä Pieksämäki asema–Siikamäki
Vankka-pari matkallaan Joensuuhun Konepajan tasoristeyksen kohdilla.
Pyssylampi, välillä Kohtavaara–Höljäkkä
Hypätään juhannuksesta reilu viikko eteenpäin ja siirrytään Keski-Karjalasta Pielisen Karjalaan. Kohtavaaran pysähdyksen suoritettuaan...
Joensuu asema
HDM 761 odottelemassa lähtöään Nurmekseen Joensuun asemalla.
Suinula, Haviseva, Haviseva (uusi)
Kiskobusseissa Tampere - Keuruu välillä oli nyt juhannuksen ajan 2- yksikköä oletettavasti juhannus ruuhkan takia.
Haapamäki
Dr16 2811 tehdessä vaihtotöitä Haapamäellä joutuu se myös väistämään muuta liikennättä. Saatuaan rungon kokoon, joutui 2811 väestämään Tampereelta...
Viinijärvi
Jostain syystä taajista ei päästetty ykkösraiteelle ennen Fenniarailin ohitusta. FER ei kuitenkaan käyttänyt ykköstä. https://youtu.be/pzISiF4uNgc
Jakokoski, välillä Eno–Kontiolahti
HDM761 Piitulaisen tasoristeyksessä. Tätä ei ole poistettu, autio lato siellä takana vain onkin.
Eno
HDM762 menee ohi Fenniarailista. https://youtu.be/_GYj5LlIk44
Välillä Seinäjoki Rahkola–Niinimaa
Kun päivä alkaa sarastamaan vain yhä aikaisemmin ja aikaisemmin, on vahingossa aikaisin herätessä vaikeaa nukahtaa uudestaan. Silloin kannattaa...
Joensuu asema
Aamu valkeni Joensuussa synkkänä. Vesisade ja sumu eivät olleet kuvaajan mieleen, mutta lähes peilityyni Pielisjoen pinta palautti...
Parikkala
Dm12 4410 lähesty Parikkalaan HDM 742 -paikallisjunalla klo 10.05
Hakuehdoilla löytyi 470 kuvaa