Ykspihlaja tavara
Illan viimeisten auringonsäteiden loisteessa on päivän toiseksi viimeinen juna Kokkolasta saapunut Ykspihlajaan.
Ykspihlaja tavara
Ykspihlajan asukasyhdistys on avannut "Ykspihlajan aseman" pariksi päiväksi.
Kokkola
Juuri ennen Kokkolaa, etelästä saavuttaessa, rata halkaisee kannasta pitkin jonkin vesistön (?).
Kovjoki
Kovjoella HMVY:n lätät kohtasivat kohti etelää matkaavan tyhjän rapu-junan.
Jepua
Taisipa koko Jepuan seutu tulla ihmettelemään asemalla pysähtyvää junaa. Valitettavasti tiedon kulku kyläyhteisössä ei oikein kulkenut, sillä nyt...
Misi
PoRhan lättähattu matkalla Rovaniemeltä Kemijärven Papatuspäiville. Misissä aikataulun mukainen pysähdys, jonka aikana lätän ehti ikuistaa tällä...
Haapamäki
HMVY:n Vv-pari on palannut Mäntän keikaltaan ja siirtynyt varikon raiteistolle. Vaunuston vesitys ja pikainen kunnontarkistus. Taustalla jo...
Vilppula
Brittiharrastajien juna kaartaa Vippulasta kohti Mänttää.
Tampere asema
Brittiharrastajien viimeinen Huruilupäivä on alkamassa. Huru on noudettu Perkiön talleilta ja vaunusto Naistenlahden raiteelta, ympäriajo asemalla...
Välillä Liminka–Kempele
PoRhan lättäajelu (MUS 1975) paluumatkalla Raahesta Ouluun.
Kiukainen
Tuosta ennen ilmeisesti kaarruttiin jurttijunilla kohti Säkylää?
Kiukainen
Brittiharrastajien tilausjuna tulossa Kiukaisiin.
Rauma
Dr12 2216 kahden tavarajunan puristuksessa Raumalla.
Kokemäki (uusi)
Matka Kokemäeltä kohti Raumaa jatkuu tiukahkon kaarteen jälkeen.
Kokemäki (uusi)
Brittiharrastajien tilausjuna saapuu Kokemäelle "suunnan käännölle" ennen matkaa kohti Raumaa. Alta pois ehtinee T3432 (Jäs-Rma) ennen...
Nakkila (uusi)
Muutama harrastaja on vaivautunut kuvaamaan junakohtausta Nakkilassa.
Välillä Nokia–Vammala
Rataosuus Tampereelta Poriin kaartelee pitkin Kokemäenjoen rantoja.
Välillä Kalanti–Uusikaupunki
HMVY:n museojuna vakkasuomalaisessa keskikesän maisemassa. Veturina Dr12 2216, vaunuina Ei 22612+Ei 22763+Fo 22508+Ei...
Tampere asema
Naistenlahden raiteella yöpynyt vaunusto on saatu vihdoin lähtöraiteelle ja matka kohti Poria voinee piakkoin alkaa.
Uusikaupunki
Museojuna saapumassa Uudenkaupungin keskustaan.
Hakuehdoilla löytyi 3029 kuvaa