Tomitsy, Venäjä
Juna on lähtenyt vaihdekujalla kohti Suojärvi I:tä jättäen Muurmannin radan. 10 km matka Muurmannin rataa pitkin suomalaisella lätällä on päättynyt.
Ii
P 601 Iijoen kaksikantisella sillalla. Etelästä kiitotavarajunassa tulleet kaljarekkavaunut on lisätty Oulussa pikajunan perään, kiitotavaran...
Varkaus
Varkauden tulokaarre kuvattuna Huutokosken suuntaan. Kaarteen säde on noin 350 metriä, lienee yksi tiukimmista "linjalla" olevista käännöksistä...
Pieksämäki asema
IC823 saapumassa Pieksämäelle. Tampere-Pieksämäki -välin pikajunissa näkee yleensä Sr2:ia, mutta nyt (ja myös 11.8.) töissä oli...
Helsinki, Ilmala ratapiha
Halli.
Oulu Nokela
klo ??.?? - arvatkaa kuvan oton kellonaika. Kuvassa V351 ruohonjuuritasolta (turhanpäiväistä filminpolttoa).
Oulu Nokela
klo 00.22 - P68 on lähtenyt Oulusta kohti Helsinkiä aikataulun mukaan. Valotusaika olisi saanut olla pidempi, niin loppuopastimetkin...
Oulu Nokela
klo 00.35 - vieläkin odotellaan T5054:ää, jota ei näy ei kuulu. Oulun liikennepaikan itäisen tulosuunnan tulovaihde, V351. Ko. tulosuunnan...
Oulu Nokela
klo 00.40 - T5054 on sitten myöhässä, ei sitä ainakaan vielä näy. Lähtiäisiksi kuva Nokelan vaihdekujasta pitkällä valotuksella.
Pikkarala
klo 05.15 - täytyy olla parempiakin harrastuksia kuin kuvata junia/turvalaitteita/varoituslaitoksia viiden aikaan aamulla. Vanha nokialainen...
Pikkarala
klo 05.25 - T5054 saapui Ouluun myöhässä, mutta Pikkaralassa se on jo etuajassa. Itäinen tulovaihde on poikkeavalle T7051:tä varten, ja...
Oulu, Pikkarala
klo 05.36 - Asemakyläntie ppl reagoi lähestyvän T7051:n läsnäoloon.
Pikkarala
klo 05.36 - paikallinen asukas sitten päätti lähteä kiertotielle. Olipa hauska saada aito tilanne filmille.
Pikkarala
kl 05.37 - T7051 Joensuusta Ouluun saapuu Pikkaralan itäiselle tulovaihteelle. Puomilaite mallia Nokia on ollut jo useamman vuoden...
Pikkarala
klo 05.37 - T7051 sivuuttaa Asemakyläntien varoituslaitoksen. Nokialainen on tällä paikalla hyvin palvellut.
Pikkarala
klo 05.39 - T5054 (malmijuna T5053:n tyhjä paluurunko) Raahesta Kostamukseen sivuuttaa Pikkaralan. Etualalla kuvaajan kulkupeli, joka totesi...
Oulu, Pikkarala
klo 05.39 - T5054 sivuuttaa Asemakyläntien puolipuomilaitteen, rullan viimeinen kuva (ja sitten Shellin baariin kahveelle)
Helsinki, Ilmala ratapiha
Kalustohalli Ilmalassa.
Ilmala - Pasila, välillä Ilmala asema–Pasila asema
M-juna Helsinkiin ja Ic:n peräpää Ilmalan ja Pasilan välillä.
Hakuehdoilla löytyi 49140 kuvaa