Kouvola, Kouvola asema
Kuusankosken puujuna ohittaa Kouvolan henkilölliikenneaseman ja Lajittelun välissä olevaa asetinlaiterakennusta ja sen syksyistä pihaa. Myöhemmin...
Kouvola, Kouvola asema
Parina syksyn sunnuntai-iltana näin tällaisen, minulta tuntemattomaksi jääneen junan lähtevän länteen Kouvolasta. Tuli tähän siinä puoli...
Kouvola, Kouvola asema
Jokin ylimääräinen pönttöjuna saapuu Kouvolaan. Kulki arkisin kulussa olevan 2895:n viivalla.
Voikkaa, Kuusankoski
Voikkaan ratapihalla majaileva kalusto on ollut jo hyvän aikaa kuvassa näkyvä ja pysynyt paikoillaan. Esim. venäläisiä puuvaunuletkoja siellä ei...
Hunsala, välillä Hyvinkää (HKR)–Karkkila (HKR)
Tämä oli Hunsalan asemakuvan viereinen ruutu, joten jommalla kummalla puolen mennään vappuajelulla. Vanhat 6x6 negat ovat pareittain ja numerotta,...
Turku
Tku-Uki -radalta Turkuhallin seisakkeen(?) kohdalta erkaneva Pernon telakkarata on saanut hiljattain kiskojensa väliin seislevyn....
Kerava, Kytömaa (uusi)
H-junana kulkeva tunnistamattomaksi jäänyt Sm1 etelään päin Kytömaalla.
Vihti, Nummela
Harvinaisempia opasteita: lähtö raiteelta 2 Nummelasta. Dv12 2739 ajeli ratapihalla edestakaisin JKV-koeajojen merkeissä. Pimeys ja...
Vantaa, välillä Korso–Savio
Pupu mennä viilettää R-junana pohjoiseen.
Helsinki, Helsinki asema
Muistinpas tässä tämän syyskuussa kännyllä otetun kuvan... Sm-junassa paloi ulkona oven vieressä sinertävä lamppu. Mikähän mahtoi olla? Ei...
Sipoo, Vanikko
Vanikko - Kallkärr seisakekyltti ja valaistu matkustajalaituri.
Lahti, Mukkula, Mukkula
Hyistä fiilistelyä.
Hamina, Satama, Hamina (uusi)
Laiva-juna-kuva. - Ilman toisia ei tässä olisi toisiakaan. Laivat Lakulahden altaassa "Kaukaan" puolella. FÅA:n aluksia...
Savonlinna, Savonlinna (vanha)
Dm12 4405 ja 4403 valmistautuvat töihin tallin viereisellä raiteilla. Moottori on juuri käynnistetty kuten pieni kömy sen kertoo. Hetken kuluttua...
Ilmajoki, Koskenkorva
Komeat höyryt ja savut lähtivät joulujunasta Koskenkorvalla. Veturina Haapamäen museoveturiyhdistyksen Tk3 1136. Öljyä koneeseen.
Ilmajoki, Koskenkorva
Sin män, kohti Seinäjokea! Komeat höyryt ja savut lähtivät joulujunasta Koskenkorvalla. Veturina Haapamäen museoveturiyhdistyksen Tk3 1136.
Ilmajoki, Koskenkorva
Komeat höyryt ja savut lähtivät joulujunasta Koskenkorvalla. Veturina Haapamäen museoveturiyhdistyksen Tk3 1136. Koskenkorvalla on niitä harvoja...
Ilmajoki, Koskenkorva
Komeat höyryt ja savut lähtivät joulujunasta Koskenkorvalla. Veturina Haapamäen museoveturiyhdistyksen Tk3 1136.
Lahti, Mukkula
Mukkulan ratapiha siirtyy kaikessa hiljaisuudessa kelta-valkoiseen aikakauteen. Vaihteen 314 uusi opastinlevy tuskin ihan heti kääntyy,...
Hakuehdoilla löytyi 134310 kuvaa