Varanen, välillä Kutemainen–Varanen
T 53344 kaartaa kohti Varasen entistä liikennepaikkaa, sekä samannimistä tasoristeystä.
Kolkanlahti, välillä Kannonkoski–Saarijärvi
T 3344 suoralla, jossa on aikoinaan sijainnut myös Kolkanlahden seisakevaihde.
Maukari, välillä Nivala–Ylivieska
Vanha tuttu kulkuri 4059 on juuri ohittanut Maukarin vartioimattoman tasoristeyksen upeassa ilta-auringossa, ja viimeiset päälle viisi...
Kolkanlahti, välillä Kannonkoski–Saarijärvi
T 3344 kaartaa kohti Yhteismetsän tasoristeystä ja Kolkanlahden entistä seisakevaihdetta.
Mikkeli
Lisänumerolla kulkeva tavarajuna Pieksämäeltä Lauritsalaan kaartelee ulos Mikkelin ratapihalta. Junan perällä oli myös tunnistamaton...
Mikkeli
T 2227 sai Kouvolasta kyytiinsä mukavan sekavaunuston koostuen enimmäkseen raakapuu- ja paperivaunuista, mutta olipahan mukaan eksynyt myös...
Kemi, Lautiosaari (asema)
Täydessä lastissa ollut T 5120 Patokankaalta Kemiin on juuri ylittänyt Lautiosaaren liikennepaikan pohjoispäässä sijaitsevan Lentokentän...
Tohmajärvi
Sattui kuin sattuikin T4518 aktivoimaan varoituslaitteet nenän edestä, kun pitkästä aikaa tästä itse sattuikin kulkemaan.
Välillä Kyrö–Karviainen (uusi)
Harvinainen kulkija Toijala-Turku välillä. Viljajuna Riihimäki lajittelu-Turku asema on juuri ohittanut Hevossaaren. Vaunut...
Seinäjoki asema
Tavarajuna Vaasasta saapumassa Seinäjoelle. Yhden deeverin perään on saatu iso satsi venäläisiä vaunuja. Suurimmaksi osaksi juna koostui konteilla...
Välillä Sammalisto (uusi)–Kekomäki (uusi)
Heinäkuussa kulkenut Tampere-Lahti -puujuna on (oli?) eräs Riihimäen uudehkon kolmioraiteen hyödyntäjistä.
Kannus
T 58888 lipuu pysähdyksiin Kannuksen asemalle jarrut kisrkuen. Pysähdyksen syyehdokas on läheltäpiti-tilanne liikennepaikan pohjoispäässä,...
Keijärvi, välillä Lielahti–Ylöjärvi
Junassa T 58871 Tampereen Viinikasta Seinäjoelle oli kahden Sr1:n perässä tyhjiä raakapuuvaunuja.
Sysmäjärvi
Luikonlahden puunhakijalla oli tänään rutkasti epäonnea matkassa. ensimmäisen kerran paluumatkalle yritettiin lähteä jo alkuiltapäivästä, puoli...
Välillä Ylöjärvi–Lielahti
SSAB:n terästuotejuna on aina massiivinen ilmestys.
Saunamäki
T58087 tuomassa tyhjiä vaunuja Sköldvikistä Kouvolaan.
Kouvola asema
Ristiinan juna T2273 liikkui kahden punanuttu deevereiden (#2544,#2550) voimin. Mukaan oli myös saatu 4 kpl Habbin-vaunuja. Kouvolan...
Välillä Kullasvaara–Utti
Operailia odotellessa T52455 kolkotteli Kouvolasta kohti Vainikkalaa.
Kouvola asema
T2869 liikkui tänään peräti kolmen Vok-vaunun mittaisena. Johtosutena Sr1 #3032.
Kouvola, välillä Koria–Kouvola asema
Itämaan pönttöjuna ylittää Kymijoen. Öljynjalostusteollisuuden vaatimaa raaka-ainetta on edellisiltana viety Kilpilahteen ja nyt palautetaan...
Hakuehdoilla löytyi 25550 kuvaa