Kerava asema
Eil-juna Kouvolaan vedettiin 28.2. poikkeuksellisesti Sr3-parilla 3328+3312. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Eil-juna...
Jyväskylä
Lähtövalmistelut ja sitten taas matkaan, joskin allekirjoittaneen matka päättyi tämän kyydin osalta tähän. Kiitos kaikille mukana olleille! Ja...
Jyväskylä
Tekari on saanut ympäriajon suoritettua ja nyt ollaan jo melkein valmiita viimeiseen koitokseen, eli nousuun Jyväksylän asemalta Suolahden vanhalle...
Jyväskylä
Aivan tavallinen taajamajuna valmistautuu lähtöön Jyväskylän kakkosraiteella...
Lievestuore
Liepeellä pysähtymisen motiivina oli matkustajapalvelun lisäksi myös punainen valo. Hetkeä myöhemmin ohi pyyhälsi happojuna matkallaan aamuksi...
Pieksämäki, Pieksämäki asema
Joensuusta paineltiin ilman sen kummempia pysähdyksiä aina Pieksämäelle saakka.
Joensuu, Joensuu asema
Joensuussa näkyi suhteellisen merkittävästi kuvaaja-aktiviteettia. Asemalla kirjauduimme jälleen kulkuun. Lisäksi kaksi ihmistä päätti...
Joensuu, Joensuu Peltola
Tankkaus oli äkkiä hoidettu ja alkoi peräyttäminen seis-levyn taakse jääneet samit sivuuttaen Peltolan pihaa kohti. "Näköyhteys."
Joensuu, Joensuu asema
Matka jatkui ylös Joensuuhun saakka. Alunperin piti pysähtyä Saaressa, mutta sen verran etuajassa oltiin, että kohtaus siirrettiin Kesälahdelle....
Imatra, välillä Imatra tavara–Immola
Aeka haepakkatahan tässä jo painellaan. Yllättävän hyvin jaksoi tekari vetää "pitkän ja raskaan" junansa ylämäkeen. Parissa kohdassa tosin...
Joensuu asema
Syksyllä nykyiselle paikalleen siirretty 950 näyttäisi sittenkin saavan jonkin suojarakennelman. Olikohan rakennelman poikkeama piipun kohdalla...
Imatra T, Imatra tavara
Imatrankoskelta meidät häädettiin VR:n toimesta tuntia ennen lähtöaikaa, syynä se, että VR tarvitsi Imatrankosken asemaa, ja koska siellä...
Imatra, Imatrankoski
Kuvanottohetkellä olin ensimmäistä kertaa sisällä radantarkastusvanussa. Saatikka sitten museoradantarkastusvaunussa.
Imatra, Imatrankoski
"Hieman" erikoinen juna on saatu koottua valmiiksi. Tai no, eihän tässä vielä pitkään aikaan juna oltu. Paluu Imatra T tehtiin sen verran aikaisin,...
Imatra, Imatrankoski
Kaluston vienti romuttamolle on Imatralla valitettavan yleinen näky (Hirveästi muuten ei suomalaista vaunustoa Imatrankosken asemalla näekään)....
Savonlinna (vanha)
Jumbo Tv1 905 valmistautui vetämään tavarajunan Pieksämäelle. Taustalla aamujunan Parikkalasta tuonut Hv3 783 otti vettä pitkäkärsäisestä viskurista.
Välillä Soinlahti–Iisalmi
Kolmioraide erkanee Kajaanin radasta Sonkajärventien eli VT 27:n alikulkusillan jälkeen.
Välillä Iisalmi–Soinlahti
Näkymä Kajaanin radalta kolmioraiteelle. Tässä raidetta joudutaan pengertämään aika paljon ja radalle tulee myös nousua Ylivieskan suunnasta.
Iisalmi
Tulevan kolmioraiteen pohjaa entisellä Iisalmen kaupungin mullanseulontapaikalla. Kevään aikana kaupunki tyhjentää alueen omista rojuistaan, joita...
Välillä Runni–Iisalmi
Kolmioraiteen valmistuttua mm. Talvivaaran junien ei enää tarvitse käydä kääntymässä Iisalmen asemalla, vaan ne pääsevät tästä suoraan pohjoiseen.
Hakuehdoilla löytyi 130716 kuvaa