Riihimäki
Oikealla suistumiseen syyllinen vaunu sai mukaansa yhden edellä kulkeneen vaunun, sekä johdatti pois raiteilta kolme takana tullutta vaunua.
Riihimäki
VR:n nosturi saapunut paikalle. Sähköliikenteen alkamisen jälkeen ensimmäinen vakava suistuminen Riihimäellä, joten aikaa ja tupakkaa kului ennen...
Riihimäki asema
Kuumana käyneen liukulaakeroidun akselin pää ja siitä puuttuva osa.
Pieksämäen mlk, Naarajärvi
The fosforihappo. Kesäillan hämärtyessä matkaa T 6036 kohti auringonlaskua Dr13 2333:n vetämänä. Tänään juna oli hieman myöhässä, sillä yhdessä sen...
Hyvinkää, Hyvinkää asema
Erikoispikajuna EP 8 kohahtaa ohi aseman ja asemalaiturin Sr1 3024:n vetämänä. Kahdeksasta vaunusta kolme on IC-kuosissa.
Riihimäki
Ohi mennään. VR:n huippuluokan matkustusta edustava IC 96 ohittaa Riihimäen pysähtymättä. Perimmäisenä roikkuu huoltoon matkaava aggregaatti Eifet...
Toijala
T 3626 on pysähtynyt väistämään lähinnä matkustajajunaliikennettä matkallaan päärataa etelään. Sr1 3064:n perässä tottelee 78 akselinen juna, johon...
Helsinki, Helsinki asema
P 64 on saapunut määränpäähänsä taivallettuaan halki Suomen. Tyytyväisen näköisiä matkustajia purkautuu junasta. Samalla kyydillä tulin minäkin...
Vaasa
Aamun tavara juuri saapuneena, veturina Dv12 2567.
Vaasa
Dv12 2534 Vaasan tallien kääntöpöydällä.
Vaasa
Deeverin (?) hytti Vaasan konepajalla.
Tampere
Kalustokirjoa Tampereella: Sr1 3107, Dv12 2702, Tve4 506 ja Dv16 2013.
Kotka asema
Esson 30-kuutioinen kolmiakselinen säiliövaunu oli rakennettu Pasilan konepajalla 1957. Vaunu oli kauttaaltaan musta, ajan mittaan säistynyt...
Kotka asema
Kotkan aseman edustalla säiliövaunuja järjesteltiin paikoilleen. Tve3 483 oli päässyt hoitamaan vaihtoveturin virkaa. Ensimmäisenä vaununa oli...
Kotka asema
Purjepaatti Swan oli Hkb-vaunun kuormana Kotkassa 36 vuotta sitten.
Turku, välillä Kupittaa–Turku
Paljon kuvattu viimeinen kaarre ennen Aurajoen siltaa Kupittaalta tultaessa vähän eri näkökulmasta yliopistonmäeltä vesitornin juurelta kuvattuna....
Kerava
Kalevalan päivänä 1968 Ukko-Pekka 1001 oli päässyt vetämään matkustajajunaa H 213 Helsingistä Toijalaan. Tenderinä oli Riston tenderi...
Helsinki asema
Eläinvaunu Gdl seisoi Helsingin ratapihalla Pe- ja toisen Gdl-vaunun välissä. Tässä vaunussa oli lyhyt jarruvipu, joka ilmaisi, että...
Helsinki
Satapaikkainen toisen luokan päivävaunu Ei 22117 seisoi ratapihalla ravintola Kaisaniemen lähellä. Vaunussa oli edelleen kaasuvalaistus, josta...
Hamina, välillä Hamina (uusi)–Salmenkylä
Tr1 1094 kiihdyttää T 7508 matkavauhtiin Poitsilassa kevättalven pakkasaamussa Juna on lähtenyt reilu kilometri sitten Hillon keskiratapihalta ja...
Hakuehdoilla löytyi 21962 kuvaa