Virmo, Mynämäki
Harvinainen tilanne kun Mynämäen asemalla on veturin ja museojunan kohtaus.
Mynämäki
Jukolaan matkaavien matkaketju pelitti ainakin loppupään osalta, kun bussit kuljettivat tapahtumaan menijät Mynämäen asemalta suoraan perille.
Mynämäki
Nyt pääsee IC-junalla Mynikseen, parin päivän ajan.
Mynämäki
IC 910 saapui Mynämäelle ja Jukolaan jatkavat jatkoivat matkaa asemalta linja-autoilla. Juna kääntyi vuorolle IC 917.
Mynis, Mynämäki
Marsun työntämä Edo-juna on saapumassa Mynikseen.
Mynis, Mynämäki
Ohjausvaunujuna on pysähtynyt Myniksen rautiksen eteen. Osa rautatievaunuista ulkosalle kömpineistä harrastajista mallailee junankeulaa potrettiin.
Mynis, Mynämäki
Edo-tötterö on työntynyt Myniksen rautikselle.
Nutturla, välillä Mynämäki–Raisio
IC-juna on matkalla Myniksestä Turkuun. Eipä olisi joku aika sitten arvannut, että jonain päivänä junat ammentavat kulkuvoimansa rautiksen...
Nousiainen, Nutturla
Nutturlan pikkuinen asema sähköistyksineen. Vertaa Tapion kuvaan vuodelta 1974.
Mynämäki
Mynämäen asemalla työkone ja tykötarpeet ovat jääneet odottamaan arkea ensimmäisenä adventtina. Sähköistys etenee, tästä Uuteenkaupunkiin päin oli...
Mynämäki
Aamulta tutut deeverit 2732, 2523 ja 2525 johdattavat T 53503:n Mynämäelle, jonne juna jäi odottelemaan vastaantulevaa museojunaa.
Mynämäki
Kupittaalle matkaava MUS 1942 hiljentelee Mynämäen asemalle.
Välillä Nutturla–Mynämäki
Legendaarinen helleiltapäivä Mynämäellä. Kömmimme rehevän heinikon läpi kallioleikkaukselle, jolle oli kuitenkin vaikeahkoa pusikon takia päästä....
Mynämäki
Lauantain junakohtausta ei ollut alun perin tarkoituskaan ehtiä Mynämäelle kuvaamaan, sillä kuvasimme museojunan Honkalan tasoristeyksen...
Mynämäki
Junan MUS 1924 Turkuun pysähdys Mynämäellä.
Välillä Raisio–Mynämäki
Dr13 2343 vetää päivän toista museojunavuoroa Uuteenkaupunkiin.
Välillä Mynämäki–Raisio
Sunnuntain mini T3503 Nousiaisissa.
Kattelus, Mynämäki
Uudenkaupungin pönttöjuna TL 3553 kaartaa kohta Mynämäelle. Kokoonpano: Dv12 2726 + 2557 + Zaes-w + 25 Vgobo +...
Välillä Mynämäki–Raisio
Helle hellii matkustajia tänäkin vuonna. Tai saattaa se toisia piinatakin. Iltapäivän aurinko nostaa lämpömittarin viisarin 28 asteeseen.
Nutturla
T 3505 ajelee läpi kesäisten Nutturlan peltoaukeiden. Vetovuorossa ovat tänään Dv12:t 2720+2740+2552.
Hakuehdoilla löytyi 22 kuvaa