Säkäniemi
Extra-luokan puujuna Lappeenrantaan. T55834 poistumaisillaan Säkäniemestä. Tämän perään olisi pitänyt tulla T2728 vaan se oli pari tuntia...
Säkäniemi
T4506 poistumassa Säkäniemen liikennepaikalta. Kokoonpanossa oli melkein kaikkia vaunutyyppejä joita tällä osuudella kulkee ja keulilla 6kpl Hkba.
Säkäniemi
Myös T2728 oli tässä ajallaan bensalekkereineen vaikka TKK-SÄ-väli kestikin pidempään kuin kuuluisi. T4509 oli tällävälin tullut jo...
Säkäniemi
IC8 pyyhälsi ohi ajallaan vielä tässä. Parikkalasta eteenpäin tilanne oli toinen, tosin 10 minuuttia ei paha ole.
Välillä Säkäniemi–Kitee
Lisänumero 55888 Imatralle. Lähtö oli tapahtunut 46 minuuttia myöhässä mutta 40 minuuttia oli jo saatu kiinni tahtiin osapuilleen minuutti...
Säkäniemi
T4747:n VET11712 Säkäniemessä. Itse 4747 olikin ollut myöhässä kolme varttia. Olisiko ollut pakkasongelmia sillä sitä oli vielä 25 astetta.
Murtoi, välillä Säkäniemi–Tohmajärvi
Puoli tuntia myöhään jäänyt T4506. Ihmettelin miksi oli kaksi veturia kun T4509 oli peruttu, vaan syy selvisikin myöhemmin:...
Säkäniemi
T4520 oli peruttu vaan onneksi T4501 lähti kuitenkin vasta ajallaan ja ehdin kuvaamaan sen. Minnehän nuo Vopit menevät sillä T4523 on peruttu koko...
Säkäniemi
Tämä oli todellinen sekajuna. Kuvassa ei näy kaikki venäläiset metanoli ym. vaunut joita oli hännillä.
Säkäniemi
T4517 tuo "haamuvaunuja" valvovan silmän alla. Tolpan kamera sihtaa Tikkalan suuntaan, mikä tarkoitus lienee. (T4523:n kahtena näkyminen,...
Säkäniemi
Ratavauriosta oli sikäli hyötyä että ehdin kuvaamaan T4523:n kun se jäi T4745:n perään Tohmajärvelle odottamaan IC12 ohitusta. T4745 karkasi tästä...
Säkäniemi
T4517 oli peräti kolmella veturilla. Kaiketikin korvasi T4523:n alkumatkan osalta.
Säkäniemi
Muutaman minuutin etuajassa oli 4520 tässä. Tämä juna on ainoa Niiralan junista joka jatkaa entisellä viivallaan. Mikähän tämän veturin tuuletinta...
Onkamo, välillä Säkäniemi–Kitee
Metanolit ovat tehneet mutkan Joensuun kautta matkallaan etelään sillä aikaa kun itse kävin itänaapurissa tankkaamassa. http://vaunut.org/kuva/99802
Säkäniemi
Olipa kahdella Dv:llä vetämistä, 25 Vgoboa ja 22 Vtadia+suojavaunu. Mistähän ensimmäisenä olleet nestekaasuvaunut tulivat sillä niitä ei...
Säkäniemi
Vielä menokuva T4520:sta sillä kokoonpano ei ollut mitenkään tylsä.
Säkäniemi
Hinku ja Vinku matelemassa Säkäniemen mystisen 10 minuutin pysäyksen jälkeen kohti Niiralaa, kovan vihellyksen saattelemana. Siis T4520 ja 2639 &...
Välillä Onkamo–Parikkala
Vielä yksi kuva jossa on Onkamo-Parikkala radan rakentamisessa käytettyä kalustoa. Teräsmies 10-16 sekä kolme Vanajaa, kunnosta...
Syrjäsalmi, välillä Kitee–Kesälahti
Syrjäsalmen silta rakenteilla 1965. Kuvaaja tuntematon (P-K:n maakuntaliitto).
Kitee
Pölkkyjen laittoa Tolosenmäessä 1965. Kuvaaja tuntematon (P-K:n maakuntaliitto).
Hakuehdoilla löytyi 203 kuvaa