Riihimäki asema
Rautatiemuseopäivä 2026. Ei kivoja graffoja näissä vaunuissa...
Riihimäki asema
Rautatiemuseopäivä 2026 Veturijuna saapuu (Julian mukaan) Riihimäen raiteelle 1
Toijala
Toijalan päivystäjänä toimi kuvauspäivänäkin Dr19. Jostain syystä Dr19 on nähty aiheelliseksi varoittaa konesuojan sisällä olevasta moottorista.
Toijala
Kalusto muuttui asjallisemmaksi osuus osuudelta. Toijalan aina niin siistissä kunnossa oleva 4216 kiiltelee Veturimuseon tuloraiteella. Pian edessä...
Toijala
Jostain syystä asematunnelin näyttö ei osaa näyttää MUS 1970 lähtöraidetta, lähtö tapahtui suunnitellusti raiteelta 608.
Toijala
Matka Toijalaan on tehty onnistuneesti. Sm2 kyyti oli myös sangen miellyttävää.
Riihimäki asema
Torstaipäivän Heinolan puurahti oli mukavasti kolmella deeverillä. Tässä juna saapuu pienelle pysähdykselle Riihimäen asemalle.
Toijala
Fenniarailin ”Ahti” päätyy jälleen linssin eteen, kun se työntää Äänekoskelta saapuneita vaunuja Akaan raakapuuterminaalille.
Välillä Toijala–Kuurila (uusi)
Heti Toijalasta itään on kuvauksellinen kurvi, jossa olen käynyt ennenkin mutta nyt siinä pääsi kuvaamaan vähän korkeammalta. Kurvi on ennen ollut...
Välillä Toijala–Kuurila (uusi)
Yöjuna ohittaa entistä ratavartijan tupaa entisen Ilomäen seisakkeen kohdalla.
Kuurila (uusi)
Nyky-Kuurilasta löytyy idyllistä maaseutua. Kuva on otettu entisen Santin seisakkeen kohdilta. Edo on ihan tyylikäs tuossa lookissa.
Kuurila (uusi)
Teräsjuna rynnistää tuplavektorein Kuurilan puolenvaihtopaikalle. Liikennepaikka on nimetty entisen aseman mukaan vaikka sijaitseekin jonkin matkan...
Kuurila (vanha)
Kuvassa Kuurilan entisen asema-alueen rautatierakennuksia, 90-luvun puolessavälissä rakennettu alikulku ja nykykalustoa kiskoilla.
Kuurila (vanha)
Allegro ohittaa Kuurilan entisen asema-alueen rautatierakennuksia. Vasemmalla entinen saha piippuineen, jonne on ennen johtanut lyhyt...
Kuurila (vanha)
Pendo ohittaa Kuurilan entisen asema-alueen rautatierakennuksia.
Välillä Vinnilä (uusi)–Kuurila (uusi)
North Railin vähäistä jäljellä olevaa liikennettä menossa kohti Harjavaltaa vanhan Kuurilan eteläpuolella olevassa mutkassa.
Välillä Kuurila (uusi)–Vinnilä (uusi)
Konttijuna on ohittanut entisen Kuurilan asema-alueen nättinä elokuisena kesäpäivänä. Junan takana on näkyvissä entisen sahan piippu....
Välillä Vinnilä (uusi)–Kuurila (uusi)
Vuosaaresta saapuu pitkä juna kurvaillen tässä Kuurilan suoralle. Junan takana olevalla suoralla on vuoden 1957 onnettomuuden paikka.
Välillä Kuurila (uusi)–Vinnilä (uusi)
Vielä kestää parivaljakon hermo, mutta pari sekuntia myöhemmin ei enää - pitkäkorvat luikkivat pusikkoon, kun raiteita pitkin ei tällä...
Välillä Leteensuo (uusi)–Iittala
Harvinaisen tasalaatuinen konttijuna lähestyy Iittalaa.
Hakuehdoilla löytyi 7128 kuvaa