Tikkurila asema
R-juna 9622 pysähtyy Tikkurilassa. Junassa oli neljä Sm2-yksikköä, joista takimmaiset olivat 6088 ja 6062.
Rekola
K Keravalle, VET Kouvolaan ja Z Helsinkiin kohtaavat Rekolan aseman eteläpäässä.
Rekola
HLV 235 oli tänään poikkeuksellisesti Sr3-vetoinen. Edellisen (ja ensimmäisen) kerran näin tehtiin perjantaina 28.2.2020, jolloin...
Tikkurila asema
Kaksi kuukautta ajamatta jäänyt Allegro-junakalusto siirtymässä Pietarista takaisin Ilmalaan. Venäjän dieselveturi TEP70BS oli sitä...
Savio
T 3492 matkallaan kohti Vuosaarta ohittaa Savion aseman.
Rekola
Joensuusta viime lokakuussa takaisin haettu ja sittemmin kunnostettu Sm2 6074 palasi liikenteeseen torstaiyönä 4.6.2020. Ensimmäisellä ajollaan...
Rekola
Eilen IC 70 vedettiin kahdella Sr2:lla Kouvolasta Helsinkiin. Vieressä K-juna Keravalle on saapunut Rekolaan ja muutamia matkustajia poistuu...
Talma, välillä Kerava asema–Nikkilä
Talman tasoristeys toukokuussa 2020.
Välillä Kerava asema–Kytömaa (uusi)
55 vuoden takainen päivän pituinen junien katselupaikka. Ei ollut kameraa eikä eväitä, mutta metsässä oli tarpeeksi marjoja. Tällä reissulla oli...
Savio
Kolmen veturin siirto Kouvolasta Ilmalaan ohittaa Savion aseman poikkeuksellisesti raidetta 4.
Savio
Kolmen Sr2:n siirto Kouvolasta Ilmalaan ohittaa Savion aseman.
Savio
Erikoisempi veturisiirto Tampereelta Ilmalaan ohittaa Savion aseman.
Savio
VET 11816 Kouvolasta Ilmalaan ohittaa Savion aseman harvinaisella kookoonpanolla.
Savio
T 3773 Vuosaaresta Tampere tavaraan ohittaa Saviota.
Vanikko, välillä Kerava asema–Nikkilä
Sr1 3051 matkaa takaisin Riihimäelle Vanikon suoralla.
Kerava asema
Lähiliikennevaunuilla liikennöitävä Z-junavuoro 235 Kouvolaan on parhaillaan suorittamassa pysähdystään Keravalla. Eil-vaunut menevät...
Kerava asema
Iltapäivän ruuhka-R vyöryy kohti asemalaituria.
Talma, välillä Kerava asema–Nikkilä
51-vaunuinen T 58666 Kouvola lajittelusta Sköldvikiin lähestyy Talman tasoristeystä kahden vihreän Suden vetämänä.
Hanala (uusi)
Pääradalla oli 20.7.2015 nähtävissä erittäin harvinaislaatuinen tilanne, nimittäin Dv12 2730 joutui työntämään kolmen yksikön Sm1/2-nipun...
Vantaa, Koivukylä
Huru vie ainoaa jäljellä olevaa Rbkt-vaunua 26907 uuteen kotiinsa Haapamäelle. Kyseinen Rbkt sai myös ainoana sarjastaan uuden...
Hakuehdoilla löytyi 2848 kuvaa