Välillä Puistola–Tikkurila asema
Edellinen juna (R 9655) on juuri lähtenyt Tikkurilasta ja niinpä IC 3 on saanut ajon sallivan opasteen. Tässä kun seurasi hetken liikennettä, niin...
Välillä Pasila asema–Helsinki asema
P-juna lipuu viimeisiä metrejään kohti määränpäätään. Sunnuntai-ilta alkaa hämärtyä ja ihmiset matkaavat pikkuhiljaa koteihinsa....
Välillä Pasila asema–Helsinki asema
Pasilan ja Helsingin päärautatieaseman välillä käy myös kova kilpailu, kun junat lipuvat Helsinkiin jokainen melkein rinnakkain. Rautapyörien...
Puistola
Peruttuja junia kumpaankin suuntaan ainakin seuraavan tunnin ajalle. Tosiasiassa taisi kulua vielä yli kaksi tuntia, ennen kuin I, K ja P...
Tikkurila asema
Eteläpäässä katkennut kannatin oli sotkeutunut muihin ratajohtorakenteisiin.
Tikkurila asema
Kannatin on katkennut ja katkeaman pohjoinen pää on pudonnut alas. Lienee hieman kipinöinyt, kun se on pudonnut alas. Tästä siis aiheutui...
Tikkurila asema
Vauriotunut osuus kannattimesta on uusittu ja satettu oikeaan pituuteen. Seuraavana olisi sitten jatkoksen teko ja sen jälkeen pitäsi vielä...
Tikkurila asema
Kaikki kulussa olevat R ja Z -lähijunat käyttävät raidetta 1. Myöhästymiset ovat pahimmillaan tunnin suuruusluokkaa. Sen sijaan I, K ja P...
Tikkurila asema
Outoja lähtöraiteita näyttää 'maakuntiin' menevillä junilla löytyvän, mutta toivoa on, että kohta palataan normaaliliikenteeseen.
Tikkurila asema
Mitä ihmettä. Tikkurilan asemalaiturilla on ruuhkaa kun IC 45 saapuu raiteelle 1 puolisen tuntia myöhässä. Normaalistihan tästä menee Hesingin...
Pasila alapiha
Pasilan laskumäen ykkösen lasku oli käynnissä elokuussa 1972. Vierintänsä järjestelyratapihalle oli aloittamassa Gbk 45093.
Pasila alapiha
Gbk-vaunun 45556-8 pääty oli kokenut kovia. Vaunu seisoi muiden korjausta tarvitsevien kanssa Pasilan vaunukorjauspajan raiteella...
Pasila tavara
Uusi päivä ja uudet kujeet. Siirto Hesan asemalle, jossa odottelee TV3:n haastattelija kysymyksineen ja sitten matkataan taasen Porvooseen
Tikkurila asema
Mahtava väenpaljous odottelee museojunaa.
Tikkurila asema
Tikkurilassa vastaan tulee Kolarin yöjuna, johon jo Oulussa on vetotehtäviin valjastettu Sr1. Hyvin on vanhus väsähtämättä jaksanut suoriutua...
Pasila tavara
Yö on vietetty rauhassa Pasilan tavarapihalla. Vuorossa saattoliike Hesan asemalle.
Pukinmäki
T53333 eli Sr2, vakausvälinevaunu ja kolmas vaunu, ohittaa Pukinmäen klo 10.17 matkallaan Ilmalan ratapihalta Riihimäen asemalle.
Pasila alapiha
Dr14 1855 toi lähtevien katettujen tavaravaunujen roikan Helsingin suunnasta uudelleen järjestelyä varten lähteviin tavarajuniin 22.7.1977. Dv15...
Välillä Pasila asema–Helsinki asema
Haapamäen Musevoveturiyhdistys on ehtinyt käymään jo Helsingissä ja nyt ollaan matkalla Hyvinkäälle. Siniten vaunujen ystävät siirtävät myös...
Välillä Pasila asema–Helsinki asema
Viikonloppuna juhlittiin Porvoon radan 150-vuotisjuhlia Porvoossa. Juhlat alkavat olla lopuillaan, kun MUS 1916 on ohittanut Pasilan aseman...
Hakuehdoilla löytyi 4531 kuvaa