Kouvola tavara
Haminasta tuleva 52517 oli tällä kertaa yksi etelän suunnan iltaruuhkatuntien junista. Vasemmalla touhuaa tunnistamaton seepra.
Kouvola tavara
Risto menossa junan eteen. Taustalla 3 Dm4:sta. Ensimmäisen numero suurennettaessa näyttää olevan 1620. Riston siisteys on tyypillinen Kouvolan...
Kouvola tavara
Seeprapari työntää venäläisvaunuista koostuvaa letkaa laskumäkeen. Toinen koneista kävi melko rumasti ja toinen ei välttämättä ollut edes...
Välillä Kullasvaara–Utti
Suomen vähäisistä moniraiteisista rataosuuksista Kouvola-Luumäki lienee paras kuvailla tavarajunien linjakohtauksia. Siellä niitä sattuu...
Välillä Kullasvaara–Utti
FER:in puujuna matkallaan Kuusankoskelle.
Kullasvaara
Joutsenoon menevään puujunaan riittää yksi Sr1. Ilmeisesti Snps/Snpss-runkoja näkee nykyään etelässäkin. Vuodesta 2013 alkaenhan ne ovat...
Välillä Kullasvaara–Utti
Puuta matkalla Pieksämäeltä Lauritsalaan kahden Suden voimin Tyrrin pitkällä suoralla.
Välillä Kouvola tavara–Kullasvaara
Deeveri lähtee viemään yhdestä Gbl- ja kahdesta Gbls-vaunusta koostuvaa junaansa Luumäelle. Vihreä Seepra taas toi kaksi Vgk:ta ja...
Kullasvaara
T 2350 matkalla Lauritsalasta Pieksämäelle. Vasemmanpuoleisin raide johtaa Kullasvaaran ratapihalle. Tällä junalla ei kuitenkaan ole tarvetta ajaa...
Utti
Taas on palattu Utin sillalle, ja tällä kertaa kuvausvuorossa on T 2728 Joensuu Sulkulahdesta Kouvola tavaraan. Utti ohitetaan 10 minuuttia etuajassa.
Välillä Utti–Kullasvaara
T 2660 sisältää pääsiasiassa kaasuputkivaunuja, mutta keulasta löytyy kaksi nestekontti- ja säiliövaunuja ja perästä puolestaan kolme...
Välillä Kullasvaara–Utti
T 2691 Mussalosta Imatra tavaraan ohittaa juuri Utin linjavaihteen ja syöttöaseman veturinaan Sr1 3023.
Välillä Utti–Kullasvaara
Tyhjät Fakks-vaunut matkalla Joutsenosta Riihimäelle hakemaan uutta satsia. Sr1 3027 vetää.
Kullasvaara
T 58096 Vainikkalasta Riihimäelle Kullasvaaran ratapihan kohdalla. Vaunut ovat todennäköisesti kaikki matkalla Harjavaltaan.
Kullasvaara
Kouvolasta on hetki sitten lähdetty ja S9:n matkaa pääkaupungista Joensuuhun saattelee hieno auringonlaskun värittämä taivas.
Kouvola tavara
Erittäin epäprototyypillinen sorakuorma
Utti
Monenkokoisista ja –värisistä Vok-vaunuista koostuva hiilijuna T58548 Vainikkalasta Riihimäen tavaraan ohittamassa Utin historiallista asemaa.
Välillä Kouvola tavara–Kullasvaara
Allegro Pietariin suhauttaa kuvaajan ohi.
Välillä Kouvola tavara–Kullasvaara
Lisäjuna Kouvolasta Vainikkalaan tarjosi isoja ja pieniä avovaunuja. Sekä tietenkin massiivisuuden ilmentymää lineaarisessa muodossa, pituutta riitti.
Välillä Kouvola tavara–Myllykoski
T2220 Inkeroisiin kurvaa Mielakan mutkasta.
Hakuehdoilla löytyi 593 kuvaa