Lahti
Museojuna Heinolaan valmiina lähtöön Lahden asemalla kellon näyttäessä 9:40.
Lahti, välillä Kunnas–Hiekkanummi
Kunnaksen ja Hiekkanummen välillä on parin kilometrin mittainen nousu.
Heinola, Siltala
Kohta ohitetaan entinen Siltalan seisake ja jarrutetaan Vierumäen ratapihalle.
Nastola, välillä Mäkelä–Seesta
Juna on juuri lähtenyt Lahtea kohti Mäkelän entiseltä pysäkiltä. Ennen tätä lauantaita siellä ei liene mikään juna pysähtynyt ainakaan kymmeneen...
Lahti, Ahtiala
Ahtialan asemakahvilassa oli ajoittain jonoa – toivottavasti asematapahtuma saa jatkoa.
Lahti, Ahtiala
Ahtialan asema on jäänyt Lahden asutuksen keskelle, mutta on silti raiteita lukuun ottamatta 80 vuoden takaisessa asussa. Vasemmalla häämöttävän...
Lahti, Ahtiala
Muutamat junakuvailijat eivät vaikuttaneet ihastuneilta, kun veturi tarvitsi pökköä pesään vetääkseen junan Ahtialasta.
Nastola, Haikula
Juna ohittaa kohta entistä Haikulan seisaketta perisuomalaisessa maisemassa.
Lahti
Oikean käden sormi painaa MAN:in esivoitelunappia,katse on tiiviisti öljynpainemittarissa, kunhan viisari "värähtää", vasemmalla kädellä tempaisen...
Välillä Lahti–Vierumäki
Päivän toinen museoajo Lahdesta Heinolaan lähestymässä Vierumäkeä. Korvenrannan tasoristeys on juuri ylitetty.
Lahti
"Kauko/kaukotar juna 12922 lähtövalmiina Lahdessa raiteella xxx" "Allegro ja Z ensin, sitten opasteiden mukaan" - tai jotain sinne päin. Ei...
Lahti
Dr12 2216 on vaihtotyöt tehnyt ja kaluston siirto kohti Hyvinkäätä on alkamaisillaan.
Lahti
Komea letka "luokka"-vaunuja Tk3:n perässä, Huru siirtää vielä pari vaunua junan hännille. Todella hatun noston arvoinen suoritus HMVY:lle,...
Lahti
Ugh, olen käynnistynyt... MAN V8V22/30 m.A.u.L pölläyttää savupilven ympäristölle merkiksi käynnistyessään. Tokihan tapahtumassa jonkin verran...
Lahti
Erikoisempia vaihtotöitä. Suorittava veturi keskellä. Taustalla vaanivat Sm4-kalustolla ajettavat Z ja riihimäkeläinen.
Lahti
Säpinää Lahdessa. Dr12 + Po + Gbl (piilossa), Tk3 + letka puuvaunuja ja kaksi teräskorista sekä Dr13 + A100.
Lahti
Tk3 1136:n kiskoma museojuna on lähtenyt viikonlopun ensimmäiselle Heinolan matkalleen Salpausselältä muutama minuutti sitten. Sää on sateinen ja...
Lahti
IC2 102 jatkaa Lahden pysähdyksen jälkeen Helsinkiin. Sr2 3210 kiskoo. Dr12 2216 katselee. Hurujuna saapui Lahteen noin 6:35 seuraavan päivän...
Lahti
Vielä näkyy Siperiassa riittävän öljyä Kilpilahdenkin jalostamolle. Dinosaurukset muistivat meitä muullakin perinnöllä kuin linnuilla.
Lahti Kasaajankatu, Lahti
Tavarajuna T2860 matkalla Lahdesta Loviisaan aamulla 21.6 kello 5.16. Aiheesta myös video: http://www.youtube.com/watch?v=TS6kMoqkEV4...
Hakuehdoilla löytyi 2007 kuvaa