Pasila, Pasila alapiha
Kaksiakseliset neuvostoliittolaistavaravaunut alkoivat käydä harvinaisiksi 1960-luvun loppupuolella. Tämäkin jarrusilta-VG oli saanut...
Helsinki asema
On tuo Helsingin rautatieasema pimeä paikka. Sr2 3210 'marsu kuin kymppi' odottelee kärsimättömästi että pääsisi lähtemään liikkeelle ja viemään...
Helsinki asema
Lähti niitä muitakin junia 1.2.2006 kuin tuo P61 vaikkapa tämä IC2 145. Ei ole kovasti paljon ikkunoissa katselijoita.
Helsinki asema
Jopa laiturin kellon oli epätietoisen näköinen viereensä työntyneistä tulokkaista.
Helsinki asema
Tältä se juustojuna näytti laiturilta 9 kuvattuna - muut bongarithan ovat ikuistaneet junasta toisen puolen.
Helsinki asema
Aina nuo sudet etuilee! P80 on juuri saapunut Helsinkiin ja matkan aikana on arktinen pakkanen vaihtunut nollakeliin.
Helsinki asema
S141 lähdössä noin puolen tunnin kuluttua Turkuun. Raiteella 11 on ensin Sm3 7x16 ja sen edessä tien tukkeena Sm3 7x01. Pussiin jääneessä pendossa...
Helsinki, Helsinki asema
Edm-vaunut pääsivät tänään vihdoin toisitoimiin, kun P 61 lähti Helsingistä. Harrastajia ja muita kiinnostuneita parveilee vaunujen 28501 ja...
Helsinki, Helsinki asema
Lähtö on tapahtunut. Sr2 3226 on saanut jo P 61:n ja Edm:t 28501 ynnä 28504 vauhtiin. Kaksikerrosmakuuvaunujen kaupallinen liikenne on alkanut.
Helsinki, Helsinki asema
Sm4 6324 odottelee kiltisti matkustajia, kun vanhempi kalusto (P 61 autovaunuinaan Gfot ja Hccmqqr sekä taaempana Sm1) ovat jo päässeet vauhtiin.
Pasila, Pasila alapiha
Itsepurkavia Mav-soravaunuja rakennettiin Hdk-vaunujen aluskehyksille. Yksinäinen Mav 86633-5 hytisee Pasilan ratapihalla...
Helsinki, Pasila alapiha
Ilmeisesti Länsi-sataman päivystäjä Dr14 1863 saapumassa kohtalaisen vaunuletkan kanssa Pasilan alarata pihalle.
Helsinki, Pasila alapiha
Dm7 4163 kääntöpöydällä siirtyäkseen pian talliin.
Helsinki, Pasila alapiha
Omituisen ulokkeen on saanut Dm7 4163.Oliskohan Lättä menossa ulokkeen poistoon?
Pasila alapiha
Lättiä siirreltiin tänään Pasilan alarata pihalla. Dm7 4163 siirtymässä talleille sille tehtävien huoltotoimen piteidentakia. Taustalla Dm7 4211.
Pasila, Pasila alapiha
Dm7 4163 siirtymässä kääntöpöydälle Pasilassa.
Pasila, Pasila alapiha
Dm7 4163 siirtymässä Pasilan alaratapihalla veturitalliin.
Helsinki, Helsinki asema
Sm1 6017 Helsingissä heinä- tai elokuussa 1997 H-junassa lähdössä Riihimälle.
Riihimäki
Veturitallialue vastavaloon.
Helsinki, Pasila alapiha
Osaa ne traktoritkin vaihtotöitä tehdä... :)
Hakuehdoilla löytyi 7576 kuvaa