Välillä Harju–Kouvola asema
Sitten onkin kolme tuntia taukoa, ja seuraavan junan tullessa aurinko onkin jo ehtinyt nousta melko korkealle. Taustalla näkyy Harjun...
Välillä Selänpää (uusi)–Harju
Siirtyminen tunnelin toiseen päähän. T 2209:n ääni hiljenee, mutta sitten kaukaisuudesta alkaa taas kuulua junan ääntä, kun T 5024 kohtaa sen...
Välillä Harju–Selänpää (uusi)
Ennen seuraavaa junaa onkin taukoa ja sen ansiosta ehtii hyvin siirtyä etelämmäs Venekallion tunnelin päälle. Ensin saapuu etelästä T 2209, jonka...
Haarankallio, välillä Harju–Selänpää (uusi)
Ensimmäinen kuvauskohde oli Ristiinan menojuna T 2273. Vetovoimaa löytyy ainakin riittävästi junan pituuteen nähden. Harjunjoen silta on ylitetty...
Välillä Harju–Kouvola asema
Perjantai-illaksi kulkuun laitettu säiliöjuna T52554 Varkaudesta Haminaan on jättämässä taakseen Harjun liikennepaikkaa eteläisellä...
Kouvola asema
Savoon matkaava Pendolino kiemurtelemassa Kouvolan asemalle.
Kouvola asema
Yksi monista puujunista jyristeli jälleen Kouvolan aseman halki, tällä kertaa Sr1 #3021:n voimin.
Kouvola asema
Kouvolan aseman vieressä oli jälleen Fennia Railin Dr18 parkissa.
Harju
Savoon matkaava Pendolino ylittämässä Harjujoen siltaa.
Välillä Harju–Kouvola asema
Poikkeuksellisen varhain maanantai-illassa kulkenut lyhyehkö paluujuna Ristiinasta Kouvolaan taittamassa matkaa Harjun ja Miehon...
Välillä Harju–Kouvola asema
Perjantai-illan lyhyehkö sekajuna Pieksämäeltä Kouvolaan on jättänyt taakseen Harjun liikennepaikan, missä kohdattiin muutamaa hetkeä...
Välillä Kouvola asema–Mikkeli
Nopean Erikoispikajunan ja Lättähatun kohtaus yksiraiteisella rataosalla.
Selänpää (vanha)
Arvelen tämän konstruktion olleen sarjaa Trk ?
Välillä Harju–Kouvola asema
Juhannuspäivän poikkeusliikennettä eteläisellä Savonradalla tarjosi tuotejuna Imatran tavarasta Kotkan Hovinsaarelle. Karjalanradan...
Selänpää (vanha)
Selänpäänaseman sivuraiteella toimiva romuttaja piti alueen järjestyksessä. Vaununkoreissa näkyy litteroita Ma ja Mav
Välillä Selänpää (uusi)–Harju
S64 Kajaani - Helsinki oli tänään myöhässä n. 65 minuuttia sähköratavaurion vuoksi. Juna ajettiinkin poikkeuksellisesti kiskobussikalustolla...
Kouvola asema
Nuori veturi.
Kouvola asema
Helsingistä Ratatekniseen Oppimiskeskukseen tutustumaan tulleiden SRHS:n jäsenten ajopeliksi sattui vihreä Sm2.
Välillä Kouvola asema–Harju
Kuvan http://vaunut.org/kuva/126613?u=1618&d=28.05.2018 kommenttien yhteydessä jo todettiinkin, että perjantain Ristiinan juna oli peruttu ja se...
Välillä Harju–Selänpää (uusi)
VET11871 Ilmalasta Kouvolan kautta Nokelaan Savonradan alkupään maisemissa.
Hakuehdoilla löytyi 1996 kuvaa