Kalvitsa
Ratavartijan tupa ulkorakennuksineen Kalvitsan asema-alueella. Nämä rakennukset valmistuivat vuonna 1889 ja ne laitettiin myyntiin 1968.
Hiirola
Kaksi asuinrakennusta Hiirolan asema-alueella. Kuvassa näkyvän ulkorakennuksen takana on vielä kaksi muuta ulkorakennusta.
Hiirola
Tuntematon rautatierakennus Hiirolan asema-alueella. Sauna- ja leivintupa kenties?
Vuolinko
Vuonna 1941 valmistunut asuinrakennus Vuolingon asemalla. Tästä rakennuksesta löytyi kaksi kappaletta 2 huoneen ja keittiön asuntoja. Henkilökunnan...
Voikoski
Voikosken asemalla sijaitsevan 1890-luvulla rakennetun yksityisen tavaramakasiinin sisätilaa. Seinissä on vanhoja kirjoituksia joissa...
Voikoski
1890-luvulla rakennettu yksityinen tavaramakasiini Voikosken entisen ratapihan länsilaidalla.
Välillä Hillosensalmi–Loikanlahti
Vanhaa ratapenkkaa Hillosensalmen eteläpuolella Repoveden rannassa. Liikenne siirtyi tältä paikalta pois sen jälkeen, kun Kulonpalonvuoren tunnelin...
Välillä Hillosensalmi–Loikanlahti
Kallioleikkaus Hillosensalmen eteläpuolisella vanhalla ratalinjalla. Kuvan alalaidassa erottuu ratapölkkyjä. Liikenne siirtyi tältä paikalta pois...
Haukivuori
Lumityöt on tehty. Tammikuun lyhyen päivän auringonsäteet valaisevat järven yli aseman.
Kalvitsa
IC Ohittelemassa lättää joka ei kuvassa näy, tarkimmat taitaa huomata että IC tulee Kalvitsan 2 raidetta pitkin lyhyiden vaihteiden kautta, sillä...
Välillä Pieksämäki asema–Haapamäki
Junan aikataulu ja kuljettajan ETJ-tuloste Pm-Hpk välille. http://vaunut.org/kuva/30809 Juhannan kuva paluumatkalta.
Harju
Venäläisiä pakotevaunuja seisomassa Harjussa. Lähimpänä oleva umpivaunu on hieman perusmallia pidempi, eli kyseessä lienee Vgka-vaunu?
Harju
Vggk-vaunu eli venäläinen lämmin-/jäädytysvaunu seisomassa Harjussa. Vaunun ovessa on T-kirjain ja teksti "termos". Vieressä...
Hillosensalmi
Seuraavana Hillosensalmi
Hillosensalmi
Talvivaaran juna kohtaa usein vastaan tulevaa liikennettä Hillosensalmella, mutta tällä kertaa vastaantulija on väistetty Vuohijärvellä joten...
Hillosensalmi
IC70 Oulu-Helsinki matkalla Kouvolaa kohti. Vaunujen lamppujen värilämpötilojen symmetrinen vaihtelu heijastuu kivana raitakuviona...
Pieksämäki asema
IC65 Helsinki–Oulu saapui Pieksämäelle täysin pimeänä Sr3 3345:n vetämänä. Pieksämäellä junan keulille liitettiin Sr1 3057, minkä jälkeen vaunuihin...
Pieksämäki asema
Teollisuuskylän raiteen alkupäätä. Raiteen päällysrakenne uusittiin seislevylle asti kesällä 2021. Kuvassa näkyy myös päin punaisia kävellyt...
Pieksämäki asema
Teollisuuskylän raidetta jonkin matkaa Teollisuustien entiseltä tasoristeykseltä pohjoiseen. Vasemmalla näkyy romuliikkeen varastona toimiva...
Pieksämäki asema
Entinen Teollisuustien tasoristeys Pieksämäen teollisuuskylän raiteella. Kiskotus on poistettu lyhyeltä matkalta tien molemmin puolin....
Hakuehdoilla löytyi 5698 kuvaa