Mikkeli, Hiirola
Markkinatunnelmia Hiirolan asemarakennuksen laajennoksen suojissa syksyllä 2017. Laajennos on vuodelta 1934 ja maksoi 170 000 markkaa....
Hillosensalmi
Kommila-Mussalo juna odottaa sivuraiteella vastaantulijaa veturin 3107:n ylävalonheitin sammutettuna. Hetken päästä kohinaa alkaa kuulua ja...
Hillosensalmi
IC73 porhaltaa kohti pohjoista Sr3-sarjan veturin lykkäämänä. Veturissa palaa kulkusuunnan vastaisesti vaaleat perävalot, mikä ei ole tämän...
Hillosensalmi
Vaikka Sr-kolmosia näkyy silloin tällöin savonradan raakapuujunien keulilla, niin ei sellaista ollut sattunut kohdalle pitkään aikaan. Mutta...
Välillä Hillosensalmi–Vuohijärvi
Puutavarajuna Pieksämäeltä Inkeroisiin kiemurtelee Kirjokiven ja Vuohijärven välillä.
Pieksämäki asema
Sähköratavaurion vuoksi Savon radan kautta kiertänyt Rovaniemi–Helsinki-yöjuna 266 (juna kulki osuuden Oulu–Kontiomäki–Pieksämäki–Tampere...
Haukivuori
Pienoisrautatiemäistä kuvakulmaa kokeilemassa.
Kouvola asema
Salonkivaunu A 91 käväisi Kouvolassa 6.9.1978. Vaunun toisessa päässä oli tavanomainen umpieteinen.
Haukivuori
Työkone on valmistelemassa tulevaa liikennekatkoa 6-7.9 väliseksi yöksi. Tarkoitus olisi vaihtaa pohjoispään vaihteen vaihdepölkkyjä.
Välillä Hillosensalmi–Kinni (uusi)
Punainen väri, siniharmaa sauhu ja vihreä huomioraita. Jos raitaa ei nyt kuitenkaan lasketa, niin mielestäni tämä on paras väriyhdistelmä...
Hillosensalmi
IC70:n vetäjänä toiminut Sr2 3220 vikaantui Iisalmessa ja siellä keulille laitettiin Sr1, joka hoiti junan vetämisen Kouvolaan asti. Hillosensalmen...
Hillosensalmi
Pieksämäeltä Joutsenoon lähtenyt puutavarajuna on startannut tunnin aikataulustaan myöhässä. Hillosensalmen kohdalla aikataulua on ajettu kiinni...
Välillä Hillosensalmi–Kinni (uusi)
Fenniarailin tyhjävaunujuna Kouvolasta-Jämsänkoskelle lähestyy Mouhua sataykkösen huolehtiessä kulkupuolesta, joka alkumatkasta ainakin oli...
Välillä Kinni (uusi)–Mäntyharju
Kouvola-Ristiina-tavarajuna kaartelee Kinnin ja Mäntyharjun välillä. Veturikaksikko on mukavasti kokopunainen 2530+2548.
Hillosensalmi
Ristiinan dieselvetoinen paluujuna Kouvolaan porhaltaa Hillosensalmen ohi parikymmentä minuuttia etuajassa normiviivastaan. Vetureiden numerot...
Hillosensalmi
Hillosensalmen asemalaiturin valaistus uusittiin alkukesällä kevyen laituriehostuksen yhteydessä. Kirkkaiden ledien loisteessa kelpaakin nyt...
Pieksämäki asema
Pieksämäen asematunnelityömaan tämänhetkistä tilaa. Työmaan itäpää nähtynä raiteen 6 laiturilta. Entinen tunneliin johtanut portaikko on purettu....
Pieksämäki asema
Pieksämäen asematunnelityömaan tämänhetkistä tilaa. Näkymä työmaan länsipäästä. Entisen portaikon tilalle tulevat pitkä katettu luiska jossa...
Hillosensalmi
T7012 Patokankaalta Mussaloon oli parivedolla. Toisena veturina olleella Dr18 103:lla oli muutama päivä aiemmin Patokankaalle mennessä ongelmia,...
Hillosensalmi
Tämän reissun kuvaukset päättyivät Hillosensalmelle. Lähtiessämme ajelemaan Kouvolasta, vilkaisin graafista ja kappas vaan, Ferfin 7012 olisi...
Hakuehdoilla löytyi 5698 kuvaa