Välillä Jyväskylä–Rautpohja
Lunta pyryttää ja pakkastuuli puhaltaa. Kuvaaja jo hytisee ja ajattelee "sen olisi pitänyt jo lähteä". Muutaman minuutin kuluttua kaukaisuudessa,...
Haapamäki
Vihdoin perillä - lähes kotiraiteella. Haapamäellä jo talvi, lähtiessä Hyvinkäältä ei tietoakaan lumesta.
Jyväskylä
Tk3 844 oli siirtymässä varikolta lyhyen tavarajunan eteen Jyväskylässä helmikuussa 1967. Tenderin korkeista puulaidoista päätellen veturi oli...
Jyväskylä
Pikku-Jumbo Tk3 844 oli Jyväskylässä helmikuussa 1967 kytketty lyhyen tavararoikan vetäjäksi Haapamäen suuntaan. Lähtöpuhinoita en ehtinyt...
Jyväskylä
H481 ja H486 tulivat tänään peruttu. Dm12#4404 siirrettiin H482:n saapumisen jälkeen MV10416:lla Tampereelle.
Jyväskylä
Myös Pendolino 144 oli kulkunut tänään IC-rungolla.
Jyväskylä
Uuden aikataulun mukaan juna 93 piti tänään eka kerta kulkua Pendolinolla mutta Pendolino-pulan takia juna myös tänään kulkua...
Jyväskylä
Info-taulu kerto siitä että S144 ja S86 junien kalusto on muuttunut. Käytössä tulivat kaksi IC-runkoa Sr2:n vedolla.
Asunta, välillä Keuruu–Petäjävesi
Voima puhuu, kun pitkä kahden veturin höyryjuna saapuu Asunnalle.
Jyväskylä
Jyväskylän matkakeskuksen yhdistetty bussi- ja junalippujen myyntipiste.
Jyväskylä
IC93 HKI-JY, tuupparina Sr2 3224 on hetkeä aikaisemmin saapunut Jyväskylään ja tässä runko siirtyy sivulle, kunnes reilun parintunnin päästä...
Haapamäki
T4098 Kuopiosta saapui Haapamäelle. Dv12 2616+2510, Gbln, Gbls, 4xGbln, Gbls, 5xGbln, Simn-t, 3xGbls, Gbln, Simn-t, 3xGbln,...
Haapamäki
T4098 Kuopiosta Tampereelle tuli pikkutunneilla Haapamäelle suunnanvaihtoon. Dv12 2750+2652, 4xGbln, Gbls, 2xGbln, Gbls, Simn-t, Sim,...
Jyväskylä
Syksyn sävel. Jyväskylä railway station blues.
Haapamäki
Työpäivänsä jo tehnyt Tk3 1140 katselee sivusta, kun Tampere-Jyväskylä yövankka saapuu Haapamäelle. Pimeässä pakkasyössä valoa tuo...
Haapamäki
Iltavankka H 428 lähtee Haapamäeltä kohti Tamperetta
Haapamäki
Kolmen junan kohtaus Haapamäellä. VET 11185 pysähtyy raiteelle kolme päästämään taajamajunan H 486 ohitseen
Haapamäki
Pakkanen paukkuu jo kahdenkymmenen tuntumassa ja kuvaaja katselee kameransa näyttöä. Vielä muutama sekunti ja aikavalotuksen voi lopettaa. Kyllä!...
Haapamäki
Taajamajunien kohtaus Haapamäellä. Varakkaasti kahdella yksiköllä ajettu H 423 jäi yli 20 minuuttia myöhään H 481:n myöhästymisen takia
Haapamäki
Kalustonsiirto V 12926 Haapamäeltä Tampere Viinikkaan odottaa lähtöaikaansa Haapamäen kutosraiteella
Hakuehdoilla löytyi 5800 kuvaa