Välillä Jyväskylä–Vihtavuori
Museojunien välissä matkasi myös T 3365 kohti Äänekoskea. Ukko-Pekka veti ilahduttavan paljon harrastajia radan varsille viikonloppuna.
Välillä Jyväskylä–Vihtavuori
Ukko-Pekka palailee Jyväskylään päivän ensimmäiseltä reissulta, jonka kohteena oli Saarijärvi.
Jyväskylä
Lähikuvassa arvokkaasti ikääntynyt ja jyhkeän ulkomuodon omaava ruotsinlaiva.
Jyväskylä
Turhateipitön Jyväskylän ratapihalla.
Äänekoski, välillä Suolahti–Äänekoski
Iltapäivälehden uutisessakin mainittu museojuna MUS 1944 Äänekoskelta Jyväskylään. Koordinaatit osoittavat paikkaan, jossa kuvaaja on ollut.
Äänekoski, välillä Suolahti–Äänekoski
Sellupendeli T3492 Äänekoskelta Vuosaareen Riihivuoren kalliolta katsoen.
Jyväskylä
Lähikuvassa Dv12 2549, joka on saanut radio-ohjauksen vanhoilla päivillään.
Jyväskylä
Dv12 2661 Jyväskylän Matkakeskuksen kulmalla. Hieman alkaisi tämäkin yksilö kaipaamaan uutta maalia mutta toisaalta kyllähän tämä on komia näinkin.
Jyväskylä
Ensimmäinen junamatka. Matkan syy on pojan ensimmäinen junamatka. Pikajuna 101 on jylissyt raiteelle yksi ja vaihtaa matkustajia. Laituriautossa...
Välillä Jyväskylä–Muurame
Rallijuna IC 655 saapumassa määränpäähänsä.
Välillä Jyväskylä–Vesanka (uusi)
T 53988 Seinäjoelta Köhniön suoralla.
Välillä Jyväskylä–Muurame
T 3406:n keulilta löytyikin Sr3.
Välillä Jyväskylä–Vaajakoski
IC 153 lähdössä kohti Kuopiota.
Välillä Jyväskylä–Vaajakoski
S 148 Rauhalahdessa.
Välillä Jyväskylä–Vesanka (uusi)
T 53986 Petäjävedeltä nousemassa Ruokkeen mäkeä.
Välillä Jyväskylä–Vihtavuori
T58900 Saarijärveltä Jyväskylään.
Saarijärvi
Keitele-museon lätät matkalla Ylivieskaan.
Hilmon voimalaitos, välillä Kannonkoski–Varanen
T 53344 YV-ÄKI Hilmon voimalaitoksella. Kuvaaja: Suvi Porkola.
Hilmon voimalaitos, välillä Kannonkoski–Varanen
T 53344 YV-ÄKI Hilmon voimalaitoksella.
Hilmon voimalaitos, välillä Kannonkoski–Varanen
T 53344 YV-ÄKI Hilmon voimalaitoksella 36 minuutta aikataulustaan jäljessä.
Hakuehdoilla löytyi 3914 kuvaa